Duell - Moottoriurheilua osakemarkkinoille

Sponsor merkannut annissa ~0.5m lappua. Ei vaikuta ainakaan pääomasijoittajan usko keissiin loppuneen. Varmasti ihan hyvä ymmärrys bisneksestä pidemmältä aikaväliltä ja perusteltu usko että arvo vapautuisi kohtalaisen piankin. IV rahaston aloitusvuosi 2015 ja taitaa näissä tyypillisesti olla 10v rahastojen elinajat, indikoiden 2025 tavoitetta olla sijoitukset realisoituna.

18 tykkäystä

Tran-Am-kaupan kerrottiin toteutuneen eli meidän ennusteiden taustalla olevien olettamien mukaisessa aikataulussa: Duell on toteuttanut isobritannialaisen Tran-Am Ltd:n yrityskaupan | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

13 tykkäystä

Isohko saksalainen microcap-rahasto nappasi näköjään ison osuuden suunnatusta annista.

Hartwallista ei ole kuulunut mitään, ilmeisesti on merkattu sen verran, että omistus on pysynyt 20-25% välissä koska liputusta ei ole tullut.

Tuolta löytyy lisätietoja rahastosta ja sen sijoitusfilosofiasta. Hallinnoitavat varat 31.12.2021 olivat noin 958m€, Duellin ~4m€ sijoitus on siis hyvin pienenä murusena kokonaisuudessa.

14 tykkäystä

Kirjoitin twitteriin ketjun Duell:sta. Eipä siinä varmaan mittään uutta foorumilaiselle ole, mutta jos kiinnostaa käykää lukemasa :+1:

EDIT: linkki vaihettu twitter poisti edellisen tviitin

19 tykkäystä

Sun twitter-tilin esittelyssä on joko kirotusvirhe tai termi, mikä itselleni uusi :sunglasses:

3 tykkäystä

Niin on joo lennosta kirjoitettu enkä ole vaihtanut :smile: Meni niin sanotusti kerralla purkkiin

2 tykkäystä

Top 30 suurimmat omistajat ainakin lisäilleet viimeisen kuukauden aikana paljon joten luottoa tuntuu löytyvät että hyvä moottoripyörä kesä tulossa…

7 tykkäystä

Tuossa hyvä huomata, että iso osa selittyy tuolla tehdyllä annilla. Näköjään Hartwall Capitalkin osallistui 1,5 M osakkeen edestä. Sitä taisi joku spekuloida osallistuiko, kun ei kuulunut liputuksia.

Mukava huomata, että analyytikollakin tuntuu konkreettisesti olevan luottoa arvon purkautumiseen mihin hyvin avattu askelmerkit analyyseilla. Sellainen vajaa 30 % lisäys:

16 tykkäystä
3 tykkäystä

Jos juttu on maksumuurin takana niin sen tärkeimmästä annista voisi tehdä muutaman noston.

11 tykkäystä

Haasteelliset markkinaolosuhteet jatkuvat

Alla esitetty tilintarkastamattomat luvut.

Joulukuu 2022–helmikuu 2023 “Q2 2023” (vertailuluvut suluissa 12/2021–2/2022):

  • Liikevaihto laski 5.7 % 25,5 miljoonaan euroon (27,1). Orgaaninen liikevaihdon lasku oli 17,3 %. Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna liikevaihto laski 2,5 %.
  • Oikaistu EBITDA laski 47,1 % ja oli 1,2 miljoonaa euroa (2,3) ja oikaistu EBITDA-marginaali oli 4,7 % (8,3 %).
  • Oikaistu EBITA laski 53,3 % ja oli 1,0 miljoonaa euroa (2,1) ja oikaistu EBITA-marginaali oli 3,8 % (7,7 %).
  • Oikaistu liikevoitto oli 0,5 miljoonaa euroa (1,7) ja oikaistu liikevoittomarginaali oli 1,9 % (6,2 %).
13 tykkäystä

“En enää jaksa välittää” itse liiketoiminnan luvuista tämän yhtiön kohdalla, sillä mitään pohjaa ei näytä olevan ennen markkinaolosuhteiden “normalisoitumista”. Raportin yllättävin kohta olikin toimarin katsauksessa:

AAHeikkoLumitilanne

Ilmeisesti Norjalaiset ja Ruotsalaiset ovat loitsunneet kaikki omat lumensa Suomeen, sillä ei täällä ainakaan ole ollut pulaa lumesta, ellei heikolla tuossa viitata liikaan lumeen :thinking:.

PS. Jotenkin käsittämättömästi osarin ajankohta jäi itsellä huomaamatta ja yllätyin aamulla, vaikka yleensä pidän tarkkaa kirjaa siitä, milloin yhtiöideni osarit ovat.

11 tykkäystä

Siellä on näköjään hierottu rahoituspakettia ihan kunnolla, kun kovenanttiehdot ON täyttyneet. :face_with_monocle:

14 tykkäystä

Hyvä että analyytikko laittaa omaa rahaa suosituksensa mukaan :+1:
Myös hyvä kun analyytikko uskaltaa ottaa näkemystä :+1:

sitten foliohattu päähän
Normaalisti kun osake laskee selvästi alle Inderesin tavoitehinnan, löytyy takataskusta syy miksi tavoitehinta seuraa perässä, on se sitten epävarmuuden kasvu, korkojen nousu, tuottovaatimusten nousu, verrokkianalyysi (=kilpailijankin kurssi on laskenut, niin on hyvä syy laskea tavoitehintaa), jne.

kuva

Nyt kun kurssin ja tavoitehinnan välinen ero on revennyt suureksi, optimisti sanoo että analyytikko uskoo osakkeessa olevan valtavan potentiaalin, toiseksi paras kaikista Inderesin seuraamista yhtiöistä. Foliohattu voisi nähdä, että osaketta halutaan buffata kun siinä on omat rahat kiinni tai ei haluta nähdä ongelmia ja riskejä, kun on omat rahat kiinni :thinking:

kuva
OLETTAISIN että osakkeiden lukumäärässä olisi tarkoitus lukea laimennettu ja laimentamaton…
Virheitä sattuu ja se on ymmärrettävää, mutta hyvin kiusallista pörssiyhtiölle, kun taulukko-osiossa on tällaisia.

Yksittäinen virhe on yksittäinen virhe, mutta luin aiemmin Duellin edellistä osaria. Yhtiö raportoi tällaisella naurettavalla syklillä näitä osavuosikatsauksia vs normaali vuosikalenteri. En laittanut kohtaa talteen, mutta siellä oli muistaakseni joku vuosiluku printattu osariin väärin. Pakko varmaan selata aiempi osari suurennuslasin kanssa läpi, ettei kuulosta pelkältä paskan jauhamiselta. Mutta tarkoitan sitä, että kun yhtiö raportoi erittäin hankalalla sykillä tuloksia (2022 lukuja kirjataan 2023 tilikauteen), niin raportoinnin pitäisi olla kristallin kirkasta!

7 tykkäystä

Vieläkö Gostowski saa tämän fiaskon jälkeen spinnattua Duellin ostopaperiksi? :sweat_smile:

14 tykkäystä

Näkymät säilyi, että eiköhän ellei vedetä mattoa näkymiltä nyt jo kokonaan (alapuolellahan jo ollaan)

En tiedä missä alueella itse asustelet mutta luulisin kommentin liittyvän moottorikelkkoihin ja niiden oheismyyntiin ja ainakaan täällä Pirkanmaalla ei ole itse kelkkareiteillä ollut montaakaan edes viikon jaksoa että olisi voinut ajaa… Kyllähän sitä lunta on tullut mutta sitä on myös todella useaan otteeseen sulanut kokonaan pois

2 tykkäystä

Ajaako kukaan Pirkanmaalla kelkalla? Eikö ne kovat kelkkailijat painele aina lappiin/ruotsin lumille. Kyllä toimitusjohtajan ainaisten selittelyjen pitäisi toimia jo red fläginä tässä keississä. Ite tosiaan viime osarin jälkeen päädyin siihen, että myin melkein kaiken pois ja jätin ihan minimaalisen position seurantaan. Nyt kun on jo pikkuisen otantaa ja kelailee ajassa taaksepäin, aina löytyy toimitusjohtajalta joku meriselitys.

1 tykkäys

No minulla ei ole suurta tietämystä asiaan muuutakun että isä ajaa ja tietysti kelkkareitti menee ihan kotitalon vierestä mutta juu siis tietysti kovimmat kelkkamiehet menee lappiin missä on metri lunta kokoajan… Mitä tulee muuten kommenttiisi niin helposti varmaan tulee selittelyn kierre varsinkin kun markkinatilanne on mitä on. Siittä sitten voi olla montaa mieltä kannattaako niin toimia jos on pörssiyhtiön johdossa :smiley:

Karttojen perusteella lumitilanne näyttää olevan Lapissa 70-95cm ja Ruotsi sekä Norja perinteistä 100cm luokkaa.

https://www.motouutiset.fi/fi/moottoripyorat/yritykset/12541