Duell - Moottoriurheilua osakemarkkinoille

Kyllä tästä löytyy hyvin synergiaa ja pyöräilyn kasvu on vasta alussa. Lisäksi pyöräilyssä varusteiden ja tarvikkeiden yksikköhinnat alkavat olla aika korkeita, joten katettakin jää.

Ei ole puutarha- ja metsätarvikkeiden tarkkaa osuutta tiedossa, mutta arvioisin, että ne on varsin pienessä roolissa osana kokonaisuutta. Ymmärtääkseni valtaosa Powerfactoryn liikevaihdosta tulee nimenomaan pyörien puolelta Suomessa ja Ruotsissa. Sitten selvästi pienempi osa tulee sekä moottoroitujen kulkupelien ja näiden puutarha- ja metsätarvikkeiden puolelta.

Onhan ne osin irrallisia, mutta mielestäni ne kulkee omalla painolla mukanaan. Olen varma kuitenkin siitä, että Duell osti tämän kohteen nimenomaan sen takia, että tavoitteena on laajentua polkupyörien markkinalle koko Pohjoismaiden laajuudessa. Fokus tulee myös olemaan tässä, eikä niinkään esimerkiksi puutarha- ja metsätarvikkeissa. Nyt saatiin ostettua “alusta” joka on jo Suomessa suhteellisen iso toimija ja on aloittanut laajentumisen jo Ruotsissa. Näin ollen saatiin pohja jolle rakentaa ja jonka avulla lähtövalmius laajentua myös esim. Tanskaan ja Norjaan on parempi.

12 tykkäystä

Mielenkiintoinen aluevaltaus. Pyöriä kun on jo lähes joka taloudessa ja niitäkin on huollettava sekä varsinkin työmatkapyöräilijöiden ja harrastajien on hankittava ajovarusteita eri sääolosuhteisiin.

2 tykkäystä

Taisi Ämmälä todeta Q2 webcastissa, että tuo fillarisegmentti on sellainen, joka heitä kiinnostelee, joten sinänsä tämä ei yllättänyt.

3 tykkäystä

Kvartaali loppuu muutaman päivän kuluttua ja nähdään, montako osaketta Handelin rahastoilla on enää jäljellä kuun vaihteessa. Tulos tulee 7.7. Tämä taitaa olla alkuvuoden kovimpia laskijoita ilman tulosvaroitusta.

1 tykkäys

Tuloksen jälkeen nähdään missä mennään.
On niitä paljon yrityksiä, jotka ovat valunneet vuoden alusta enemmän mm. Harvia ja QT vain mainitakseni.

1 tykkäys

Suurinpiirtein saman verran Duell näyttää valuneen kuin nuo mainitsemasi kasvuhirmut eli reippaat 40 prossaa. Duellin ongelma nuihin nähden on huono likviditeetti, jolloin osto- tai myyntiaalto vaikuttaa kurssiin enemmän.

2 tykkäystä

Pitää huomata, että Duellin kurssiin ei milloinkaan ollut leivottu viiden vuoden kohtuuttomia kasvuodotuksia kuten Qt ja Harviassa. Uskoisin, että Duell saavuttaa kurssihuippunsa uudestaan nopeammin.

7 tykkäystä

Todennäköisesti. Duellilla oli muuten vuoden synkimpiä viikkoja, sillä laski yli 12 prosenttia. Jenkeissä inflaatiopeikko on hellittänyt otettaan nyt loppuviikosta ja nostanut tukkukauppiaiden kursseja, mutta saa nähdä, milloin Duell ottaa rekyylin.

2 tykkäystä

Selvennykseksi, ettå kommentoin vain kurssipudotusta, en muuta.
Mutta joo, samaa mieltä.

2 tykkäystä

Heips, alla tuore video englanniksi.
Henk.kohtaisesti yllätyin siitä, miten valtavat pelkästään Euroopan markkinat ovat. Eli “there is room to grow”… , ja tahtoa ainakin näyttää löytyvän.

Jälleen kerran isot kiitokset @Petri_Gostowski :lle hyvistä, selkeistä vastuksista, (täydellisellä englanninkielellä!). Itse yritin parhaani, harjoitukset jatkuvat ;).

27 tykkäystä

Loukko se järjestee Duell päiviä. Duelilla on kyllä ollut aina nuo luettelot hallussa. Niistä on tullut itse monta vuotta etsittyä tarvittaessa varaosia.

4 tykkäystä

Mielenkiintoinen juttu Duellin vinkkelistä: Komponenttipula jarruttaa kasvavaa moottoripyörämyyntiä – pienen osan puute voi seisottaa tuhansia pyöriä tehtaiden pihoissa

19 tykkäystä

Hurjaa myyntipainetta on Duellissa. Nyt jäi loppuhuutarissa myyntilaidalle n. 496 000kpl osakkeita. Myymättä jääneet + Citigroupin kautta tänään myydyt = tasan 500 000kpl myyntioda. :neutral_face:

Samaa olen itse hämmästellyt. Ennusteiden valossa tämä on mielestäni halpa, koska yhtiö on mielestäni profiililtaan kasvuyhtiö ja sitä saa P/E 11 vuoden 2022 ennusteilla. Tässä ei mielestäni ole järkeä, eli vaihtoehdoiksi jää että joku iso hai myy koko pottiaan dumppaamalla sitä markkinalle. Toinen vaihtoehto on sitten se ettei markkina yksinkertaisesti usko Duellin pääsevän tuohon 0,30€ oik. EPS tulokseen.

H1 raportoitu EPS -0,02€ ja Inderes odottaa raportoitua 0,19€ EPSiä koko vuodelta. Kaipaisin itse lisätietoa mitkä on ne tekijät jotka H2 aikana nostaa tuota tulosta niin merkittävästi, että voi odottaa Duellin pääsevän ennustettuun tulokseen? @Petri_Gostowski

7 tykkäystä

Tuo tänään laidalla näkynyt potti on varmaan eri myyjän, eikä enää pitempiaikaista Handelsbankenin suorittamaa dumppausta (siellä ei voi olla rahastoissa kuin murto-osa tuosta määrästä jäljellä). Määrä sopisi ruotsalaiselle Rite Venturesille, joka ollut esim. Verkkokauppa.comin omistajia ja osti Duellia jo 2018 eli halvemmalla kuin annista. Viiden pörssipäivän kuluttua tulee tulos, joten nuo myyjät saattavat sitten perääntyä riippuen uutisista (tällä hetkellä epätietoisuus saa monet isommatkin pelurit myyntilaidalle monessa lapussa).

12 tykkäystä

Tämä nykyinen arvostuskuva alkaa kyllä itsessään hieman muodostua haasteeksi Duellin yritysostovetoiselle strategialle. Jos/kun yrityskauppoja tehdään jatkossakin, niin ostettavien yhtiöiden kertoimet alkavat olla samaa luokkaa Duellin kanssa tai korkeampiakin. Näin ollen niin selvää omistaja-arvoa ei pystytä enää luomaan kuin aiemmin.

Mutta ei tuo Duellin ongelmista läheskään pahin ole. Kysymyksiä aiheuttaa, miten esim. bensan hinnannousu vaikuttaa moottoriurheilun/harrastuksen kysyntään. Pitkällä tähtäimellä haasteita aiheuttaa myös kasvava ympäristötietoisuus. Vaikka kuinka moottoriurheilua/harrastusta viedään ympäristöystävällisemmäksi niin ei se silti koskaan ympäristöystävällistä tule olemaan. Käsittääkseni koko ajan entistä harvempi kaupunkilainen nuori onkaan enää kiinnostunut moottoriurheiluharrastuksista.

Iso kysymys, onkin miten markkina tulee kehittymään jatkossa. Vaikka Duellilla onkin mahdollisuus kasvattaa vielä markkinaosuuttaan, niin pidän henk.koht. yhtiön pitkän ajan kasvutavoitteita liian kunnianhimoisina kohdemarkkinan kehittymiseen nähden.

Tätä jatkuvaa kurssilaskua katsellessa en siis pidä markkinaa tyhmänä ollenkaan. Toki aivan hyvin olla, että sekä markkina että minä olemme molemmat väärässä. Jos kurssilasku jatkuu vielä pitkään, niin jossain kohtaa toki saavutetaan taso, milloin tämä keissi alkaa muuttua myös omasta näkökulmastani houkuttelevaksi.

16 tykkäystä

Duell on keskittynyt moottoriurheilussa ja harrastuksessa moottoripyöriin, joiden kulutus autoihin verrattuna on olematon. Polttoaineen kulutus on marginaalinen kokonaiskustannuksissa.

9 tykkäystä

Onko sinulla antaa lisätietoja tähän? Yritin googletella tätä (koska en itse harrasta moottoripyöräilyä), mutta en saanut oikein tukea väitteellesi.

mm. Tekniikan Maailma kertoo tällaista:

https://tekniikanmaailma.fi/lehti/17b-2018/ilmanvastus-maaraa-kulutuksen/

Mielestäni pitäisi olla aika selvää, että bensan selväti noussut hinta vaikuttaa juurikin vähentävästi tällaiseen hupiajeluun/harrastamiseen. Sitä kautta myös varaosia ja tarvikkeita menee vähemmän kaupaksi.

3 tykkäystä

Toisaalta ehkä uuden pyörän hankintaa lykätään ja kunnostetaan vanhaa. Ehkä myös autolla ajelua vähennetään ja nautitaan ennemmin hauskemmilla kulkupeleillä. Vaikea tietää itse kunkin preferenssejä, koska tunne merkkaa enemmän kuin järki.

5 tykkäystä