Unohdit vaihtoehdon, jossa nykyinen hallituspohja jatkaa. Sekin on mahdollista, koska hallitus on ollut aiempiin verrattuna poikkeuksellisen suosittu. SDP ei tarvitse Kokoomusta välttämättä mihinkään.
Se, että Kokoomus ja Keskusta eivät osaa päättää ovatko ne vasemmisto- vai oikeistopuolueita, tulee näkymään kannatuksessa negatiivisesti.
Mä pidän tuota todella epätodennäköisenä esim. Keskustan tilanteen takia. Mutta toki ratkeaa vasta kun nähdään vaalitulos. Olisi myös epätodennäköistä, että hallituksessa ei olisi toista kahdesta suurimmasta puolueesta. Eli sanoisin, että ei tule tapahtumaan tällä järjestyksellä.
Mitä enemmän arvokeskustelu vie tilaa talousasioilta vaalikeskusteluissa, sitä suurempi lienee vuoto kokoomuksen kannattajista sekä oikealle että vasemmalle. Ainakin alku näyttää kovin arvopainotteiselta. Kokoomusta äänestäessä et voi olla varma äänestätkö liberaali- vai konservatiivihallitusta, ja tämä tuntuu olevan monella äänestäjällä jopa taloutta suurempi kysymys tällä hetkellä.
Juuri näin. Sen sijaan Perussuomalaisia äänestäessä voit olla varma siitä, millaista hallituspohjaa olet rakentamassa. Kokoomuksen äänestäjä voi saada lopulta neuvottelujen jälkeen itselleen epämieluisan hallituksen ja ei voi olla varma siitä, minkä puolesta lopulta äänestää.
Jep. Mutta myös persuja äänestämällä voi saada Suomelle kovin epämieluisan hallituksen…
Koitetaanpa keksiä edes yksi peruste listaamattomien yhtiöiden vähemmän verotetuille ja jopa “verovapaille” osingoille miettimällä erilaisia mahdollisia veromuutoksia, joilla em. osingot saataisiin samalle viivalle listatuista yhtiöistä saatujen osinkojen ja palkkaverotuksen kanssa. Tarkastellaan kolmea vaihtoehtoa, joille olen keksinyt hauskat nimet. (Verovapaille on tässä lainausmerkeissä, koska sellaisia ei oikeasti yrittäjillä ole olemassakaan vaikka eräät puolueet ja niiden kannattajat asiaa kovasti rummuttavat.)
Marinin päiväuni: Listaamattomasta yhtiöstä saatu osinko ja mahdolliset myyntivoitot verotetaan 30/34 prosentin mukaan kuten muutkin pääomatulot. Ei muita muutoksia.
Tällöin 150.000 euron vuosituloista menisi, yhtiön ja osakkaan maksamana, veroa yhteensä 69.600 euroa. Yhtiön ja yhtiön osakkaan yhteisveroprosentiksi, saadaan 46,4%.
Mikä voisi olla peruste ettei näin tehtäisi? Omalta osaltani tulee mieleen, että en ainakaan itse taitaisi ryhtyä yrittäjäksi näillä spekseillä, jos joutuisin esimerkiksi ottamaan velkaa, panttaamaan asuntoni ja investoimaan 500.000 tuhatta. Sekä tekemään 10 tuntista päivää kuusi päivää viikossa. Jos inflaatio nakertaa pääomaa 5% tahtia (= 25.000 euroa vuodessa), riskikompensaatio pääomalle olisi 10% (=50.000 euroa vuodessa) vuosiansioksi 60 viikkotunnin työpanoksella saisi 500 euroa vuodessa. Nice!
Mutta tietysti jos on hyvä liikeidea, jolla tienaa 150.000 euroa/vuosi, joka ei vaadi suurta työpanosta, pääomaa, eikä sisällä riskiä, niin sittenhän tilanne on eri. Voi kuitenkin olla, että yrittäjät Suomessa olisivat uudistuksen jälkeen yhtä harvinaisia kuin punajalkahaukat. (Punajalkahaukka on pesinyt Suomessa muutaman kerran ja yksittäisiä lintuja havaitaan vuosittain.)
Marinin kostea päiväuni: Osakeyhtiö vapautetaan tuloverosta ja osakkaan saamat osingot ja myyntivoitot verotetaan ansiotuloina yrittäjällä.
150.000 eurosta on maksettava eläkevakuutusmaksua 37.950 euroa ja sosiaaliturvamaksua 4.350 euroa yhteensä 42.300 euroa. Netosta menisi veroa vuoden 2022 vero asteikon ja 21% kunnallisveron perusteella 41.718 euroa. Vero + eläkevakuutusmaksu + sosiaaliturvamaksu = 84.018 euroa.
Epäilen löytyykö uudistuksen jälkeen Suomesta yhtäkään perusyrittäjää, joka ottaa riskiä, sijoittaa pääomaa tai tekisi pitkää päivää.
Marinin märkä päiväuni ja kliimaksi: Osakeyhtiön verotus säilyy entisellään ja osakkaan saamat osingot ja myyntivoitot verotetaan kuten palkkatulot.
150.000 euron tulosta yhtiön vero on 30.000 euroa. 120.000 eurosta eläkevakuutusmaksu ja sosiaaliturvamaksu on 32.760 euroa. Verotettavaksi jää 87.240 euroa, josta vero em. perusteilla 31.027 euroa. Verot ja maksut yhteensä 93.787 euroa = 62 prosenttia 150.000 eurosta.
Mistään riskistä tai reaalisesta tulosta on enää turha edes puhua.
Lopputuloksena yrittäjän, listattujen yhtiöiden osingot ja palkansaajan verotus ovat Marinin ja vasemmiston mittapuulla yhteneväiset. Paha vain että yrittäjyys ja arvopaperisijoittaminen ovat viimeinkin kokeneet Suomessa sukupuuton. Mutta Marin herää onnellisena.
Itselle ainakin talous paljon tärkeämpi. Kuten tuossa aiemmin kirjoitin, niin liberaallina olisin valmis äänestämään persuja juurikin varmistaakseni ettei nykymeno talouden osalta jatku. Eli valitettavasti pakko laittaa ”arvokysymykset” romukoppaan.
Totta, mutta homma toimii myös toisin päin. Vetoa on myös vihreisiin/persuja vastaan.
Vaalien kärkikolmikko tulee olemaan jossain järjestyksessä kokoomus, PS ja SDP, se on yksi harvoista varmoista asioista tällä hetkellä. Nykyinen gallupjärjestys lienee todennäköisin: kokoomuksella on edelleen iso kaula suhteessa persuihin, joka puolestaan on nousutrendissä johon demarit tuskin pystyy enää vastaamaan. Sekin on mahdollista, että PS kirii vielä suurimmaksi. Pohditaan kuitenkin ensin mahdollisia hallituskokoonpanoja nykyisellä gallupjärjestyksellä. Tunnustelija Orpon pöydällä on ainakin tällaiset pohjat:
Ensimmäisessä vaihtoehdossa hallituksella olisi ainakin 115, ehkä 120 paikkaa, eli riittävän tukeva selkänoja. Talouskysymyksistä pystyttäisiin sopimaan. Orpon ja Purran yhteiselo oppositiossa on ainakin päällisin puolin vaikuttanut asialliselta. Toki ongelmakohtia pääkaksikon välillä olisi esimerkiksi joissakin EU-linjauksissa ja päästötavoitteissa.
Tämä olisi luultavasti aika mieluinen pohja Orpolle ja Purralle, mutta iso kysymys kuuluu, suostuuko kepu hallitusvastuuseen. Sillä on ison puolueen identiteetti – vuosina 1987-2019 se oli hallituksessa neljästi, ja aina pääministeripuolueena. Loput neljä kautta se oli oppositiossa lihomassa ja kasvattamassa voimaa taisteluun suurimman puolueen paikasta. Nyt sen pitäisi toista kertaa peräkkäin mennä keskisuurena jeesaajapuolueena hallitukseen. Kestääkö kunnia ja kenttä sellaista?
Muutama seikka kuitenkin puhuisi kepun myöntymisen puolesta. Suurin osa kenttää haluaa nähdä kepun konservatiivisena porvaripuolueena. Jos se näkee mahdollisuuden, että Orpo yrittää joka tapauksessa kimppaan persujen kanssa, ajatus siirtymisestä kaikkien vihervasemmistopuolueiden kanssa yhdessä oppositioon ei välttämättä miellytä puolueväkeä. Mikä kepun rooli olisi oppositiossa? Muut oppositiopuolueet tekisivät yhdessä välikysymyksiä yhteiseltä arvopohjaltaan.
Kepu ei myöskään ole yleensä mitenkään periaatteellisesti asemoitunut oppositioon heti vaalien jälkeen. 1987 Koivisto sysäsi sen oppositioon porvaripuolueiden kassakaappisopimuksen kärähdettyä. 1995 kepu hävisi äärimmäisen hankalan pääministerikauden jälkeen ison määrän paikkoja ja jäi pahasti SDP:n jalkoihin, mutta silti pääministeri Aho heitti heti vaali-illan seurannassa Pasilassa Lipposelle koepallon kolmen suuren hallituksesta. 1999 kepu hävisi niukasti SDP:lle ja oli käsittääkseni jälleen halukas punamultaan. Vain vuoden 2011 murskatappion jälkeen pääministeri Kiviniemi totesi heti, että kepun paikka on oppositiossa. Mutta jopa silloin kepu nähtiin lyhyesti hallituskeskusteluissa, kun Katainen heitti kesäkuun alussa SDP:n ja vasemmistoliiton ulos ennätyspitkistä hallitusneuvotteluista. Kiviniemi oli suostuvainen keskustelemaan Kataisen kanssa, ja kun muutama päivä myöhemmin vasemmistopuolueet palasivat Säätytalolle, Kiviniemi luonnehti selvä kitkeryys äänessään välipäiviä ”maailman lyhimmäksi jääkaudeksi”.
On siis täysin mahdollista, että kepu on ostettavissa porvarihallitukseen antamalla sille vähän kokoaan enemmän ministeripaikkoja ja maaseudulle jokin ylimääräinen tukipaketti.
Mikäli kepu kuitenkin asemoituu oppositioon kosiskeluista huolimatta, Orpo voi yritttää kakkosvaihtoehtoa. Sen paikkamäärä riittäisi toki enemmistöön, mutta epämukavan niukasti. Luultavasti sillä olisi korkeintaan 110 paikkaa, mikä ei ole kovin tukeva lähtökohta pitkään neljän vuoden periodiin. Ohuita enemmistöpohjia on modernissa historiassa nähty vain tilanteissa, joissa hallituksesta on livetty kesken kauden. Mutta ei 110 paikkaa tätä hallitusta tietenkään poissulje. Sen alle jäävä paikkamäärä olisi jo pahasti kipurajoilla.
Toinen, ehkä jopa isompi ongelma on yllättäen RKP, jonka ryhmyri Anders Adlercreutz ilmaisi tänään puolueen voimakkaat antipatiat persuja kohtaan:
Tähän on tietenkin helppo hymähdellä, että lopultahan RKP suostuu mihin vain päästäkseen hallitukseen, mutta antipatiat vaikuttavat kyllä aidoilta, eikä ankkalammikossa ole unohdettu, että nimenomaan PS sysäsi RKP:n oppositioon vuonna 2015. Adlercreutz ei kiertele mieltymystään sinipunaan, joka olisi RKP:lle sopivan liberaali. Mikäli kepu painelee suitsukkelaan oppositioon, RKP:llä on sille ennennäkemätön kiristysruuvi: se voi torpata persut hallituksesta kieltäytymällä Orpon kakkosvaihtoehdosta.
Tämän pohjalta pidän kepun oppositioskenaariossa sinipunaa ehkä vähän todennäköisempänä kuin kokoomuksen ja persujen ohutta pohjaa. Sinipunalla olisi tukeva enemmistö ja joitakin helposti sovittavia asioita. Hirveän iso ongelma olisi tietenkin sovittaa kokoomuksen ja SDP:n täysin erilaiset taloudenpidon tilannekuvat yhteen.
Myöskään Orpon ja Marinin kemiat eivät ole kaksiset. Marin on luultavasti tiiminsä kanssa analysoinut aiempien vaalien pääministereitä ja todennut, että pehmeän leppoisa oman hallituskauden puolustaminen on johtanut liki järjestään isoihin tappioihin. Marin on valinnut aggressiivisemman tyylin: mediapoliitikkona hän pyrkii raflaavaan tyyliin luomaan vaaleista kertomuksen pahasta oikeistosta joka yrittää romuttaa hyvinvointivaltion, ja SDP:stä sen ainoana uskottavan isona puolustajana. Viestinä on, että jos kannatat hyvinvointivaltiota, ainoa toivosi on olla säilyttämässä demarit ykkösenä; vihervasemmiston on näissä vaaleissa keskitettävä voimansa. Marin esiintyy itsetietoisesti: lähtökohtana on säilyä ykkösenä, persuilla ei ole mitään asiaa neuvottelupöytään, ja kokoomuksenkin täytyy parantua rikkaiden suosimisestaan. Nopea- ja teräväkielisenä debatoijana Marin on ajoittain saanut Orpon näyttämään hieman nahjusmaiselta väittelyissä. Syksyllä Marin jopa nauroi Orpolle pilkallisesti tivatessaan hänen leikkauskohteitaan.
Marinin tyylissä on jotain samaa kuin 40-vuotiaan Ahon tyylissä vuoden 1995 vaaleissa, jolloin tämä hyökkäili poliittisen tapakulttuurin äärirajoilla Lipposta kohti. (Hauskana sattumana 53-vuotias Orpo on nyt juuri saman ikäinen kuin Lipponen tuolloin.) Aho ei välttämättä ihan ymmärtänyt, kuinka pitkävihainen Lipponen todella on. Aholle se oli vain kovaa poliittista peliä, jonka jälkeen voidaan istua alas ja neuvotella yksityisesti. Ottaako Marin hieman samanlaista riskiä? Voimistaako hänen aggressiivisuutensa ja ajoittainen ehdottomuutensa Orpon halua tehdä liki mitä tahansa kepun houkuttelemiseksi porvarihallitukseen?
Mutta entä jos kepu tietää RKP:n tietävän että kepu on menossa oppositioon ja arvioivan sen pohjalta, että RKP pakottaa sinipunan Säätytaloon? Sitä vastaan kepu mielellään kävisi oppositiosta, hyviä muistoja kaudelta 2011-2015. Tuleeko tästä Mexican Standoff, jossa Saarikko voi halutessaan ampua RKP:n ulos valitsemalla porvarihallitukseen menon. Mutta jos Saarikko ampuu itsensä oppositoon, RKP voi ampua persut ulos.
Kaikissa näissä spekuloinnissa lähtökohtana oli siis kokoomuksen ykköspaikka. Mikäli persut kirii ykköseksi, kepun peukalon asento voi olla Purran pääministerihaaveille kohtalokas, koska muita vaihtoehtoja hänellä ei juuri ole.
Sinipunavaihtoehdon puolesta puhuu se, että Persut ja RKP eivät yksinkertaisesti millään mahdu samaan hallitukseen, RKP:kannattajakunnan liberaalisiipi on aidosti liberaali, eikä voi suin surminkaan lähteä persujen kanssa samaan kelkkaan. Jos katsotaan sitten taloudenpitoa, niin Kokoomuksella on taipumus jakaa rahaa oikealle ja vasemmalle ihan samalla tavalla, kuin kaikilla muilla suurilla puolueilla. Maatalouden tukia he eivät voi leikata, koska jäsenkunnassa on liikaa maatalousyrittäjiä. Veronalennukset on jo käytännössä tullut luvattua ja näiden rahoittamiseksi täytyy tehdä täysi työ. Lisäksi maakuntien kokoomuslaiset ajava kukin omia infrainvestointejaan tyyliin tunnin juna, joten kyllä tässä on aika hankalat lähtökohdat valtiontalouden tervehdyttämiseksi. Jos saamme sinipunan RKP:llä ja Vihreillä lisättynä, tulee hallitus jatkamaan sunnilleen samaa rataa kuin nyt, pientä tuunausta tulee toki yksityiskohdissa kunkin puolueen tavoitteiden mukaisesti. Tästä syystä sinipuna olisikin paras vaihtoehto, koska Suomessa ei ole tarvetta suurille muutoksille, talouden rakennemuutos etenee omaa tahtiaan yritysten avittamana ja poliitikkojen tehtävänä on pääosin pysyä poissa pelikentältä sotkemasta asioita. Tietysti tietyillä sektoreilla, kuten opetuspuolella tarve muutoksille on suuri ja tässä hallituksella on paljon työmaata. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole hallituspohjasta kiinni.
Nyt vain vaalitaktisesti Kokoomuksen kenttä on niin lähellä perussuomalaisia, että osa kannattajista ei missään tapauksessa voi hyväksyä SDP:tä hallituskumppaniksi. Puolue koetaan liian vasemmistolaiseksi, jolloin vaalitaktisesti osa kannattajista tulee äänestämään Perussuomalaisia (tässä ketjussa on jo muutama näin liputtanut tulkintani mukaan). Näin ollen Kokoomuksen piikkipaikka on uhattuna ja blokkiutuminen taitaa olla tosiasia. Tässä ei ole mitään kummallista, jos kannattajakunnalla synkkaa hyvin perussuomalaisten kanssa, on aivan loogista, että tämä ohjaa myös puoluejohtoa. Veikkaan, että Petteri Orpolla on tukalat paikat edessä. Osa Kokoomuksen äänestäjistä loikkaa Persujen puolelle ja taas toisaalta pieni osa äänestäjistä lähinnä liberaalisiivestä loikannee joko RKP:hen Kepuun tai Demareihin. Rohkea veikkaukseni on, että kärkikolmikko tulee olemaan Persut, SDP ja kolmantena Kokoomus. Nykyhallituspohja tulee hyötymään Kokoomuksen vuodosta ja näin ollen nykyhallituspohja tulee jatkamaan vaalien jälkeen.
Hyvä analyysi tuo kirjoituksesi kokonaisuudessaan, mutta yllä olevaan pakko kommentoida lyhyesti: demareihin?? RKP toki on ymmärrettävä vaihtoehto, mutta oman ymmärrykseni mukaan suurin osa (urbaani-) liberaaleista vuotaa vihreisiin.
Suurin osa vuotaa varmaan Vihreisiin, sitten järjestyksessä RKP ja SDP, eli oletan, että joku prosentti erityisesti naisista voisi vieroksua esim. Petteri Orpon “kiljumiskommentteja” ja äänestää sympatiasta SDP:tä. Blokin yli tapahtuu aina pientä liikettä. Mutta olen siis samaa mieltä kanssasi, suuri vuoto tässä tapauksessa menisi tn vihreisiin.
Paras olisi, jos persut, kokkarit ja kd saisivat kolmistaan jonkun 108 edustajan enemmistön. Epätodennäköisestä, mutta ei täysin mahdotonta.
Hjalliksen voi laskea vielä mukaan.
Tuo olisi kyllä mielenkiintoinen skenaario ja vieläpä ihan mahdollinen. Sitten nähtäisiin, ketkä kokoomuksessa todella ovat arvokonservatiiveja. Tämä kombinaatio taitaa tosin olla mahdollinen vain, jos PS ottaa kunnollisen vaalivoiton ja suurimman puolueen aseman.
Nykyisen hallituspohjan jatkoon en usko alkuunkaan, mikä intressi Kepulla on jäädä kun siinä ollessa sen kannatus on romahtanut nykyiselle tasolleen. Lisäksi maakuntakysymys on ratkaistu, joten kepulla ei ole mitään syytä hypätä vasemmiston kanssa hallitukseen.
On muistettava, että 2015-2019 väillä kannatus romahti Keskustapuolueella 21,1 % tasolta 13,8 % tasolle. Tämä ei erityisemmin houkuttele Keskustaa oikeistohallitukseen.
Veikkaus on kyllä rohkea jos haarukoi sen todennäköisyyttä. Helpoimmin nielen persujen nousun kokoomuksen ohi, vaikka ero on vielä melko suuri, lähes neljä prosenttiyksikköä. Viimeisissä kolmissa eduskuntavaaleissa persut on ottanut kovan loppukirin, ja lopulta kannatus on ollut vielä viimeisiä gallupeja korkeampi. Vuosina 2011 ja 2019 kiri oli aivan hurja, molemmilla kerroilla kannatus taisi tuplaantua viimeisten neljän kuukauden aikana (tämä siis ulkomuistista joten voi olla epätarkkaa). Nyt persut on taas nousussa vaikka Purra ei hurmaa. Tämä lupaa puolueelle hyvää, koska se ei ole puheenjohtajan hyvien esiintymisten varassa, vaan kannatusta nostanee puolueen kansallismieliset ja oikeistokonservatiiviset kannat, joilla se erottuu muusta ja joiden edistäjiä on helppo löytää eri vaalipiireistä.
Selvästi epätodennäköisempänä näen demarien nousun kokoomuksen ohi. Modernina neljän suuren aikakautena eduskuntavaalit ovat olleet pääministeripuolueille vaikeita. Kepu romahti 2011 ja 2019, kokoomus sai 2015 18 prosentin ja 37 paikan torjuntavoiton. Kokoomus on aina Niinistön vuoden 2006 pöhinästä lähtien vakiinnuttanut korkeahkon pohjakannatuksen, joka auttoi sitä myös 2015. Kokoomus on kuin Alexander Barkov, jonka suoritustaso pysyy illasta toiseen melko tasaisen korkeana. Tässä analogiassa kepu on Patrik Laine, jonka ruoska laulaa liekeissä ollessaan pisteen kaarelta 25% galluplukemia, mutta joka toisaalta huonoina aikoina katoaa täysin kuvasta. Tällä hetkellä kepu on kurinpidollisista syistä Columbuksen nelosketjuun ilman ylivoima-aikaa kahden tappelijan kanssa sijoitettu Laine.
Demarit on nyt siis matkalla samanlaiseen pääministeripuolueelle hyvään tulokseen kuin kokoomus 2015, mutta syynä ei ole niinkään laadukas pohjakannatus, vaan Marinin henkilökohtainen suosio ja supertähden status. Gallupeissa jotkut saattavat valita SDP:n puhtaalla Marin-assosiaatiolla. Tässä piilee vaara: realisoituuko Marinin glamour samalla tavalla uurnilla? Todellisuus turuilla, toreilla ja ehdokaslistoilla on jotain muuta kuin Marinin Instagram-päivitykset: ikääntyvä, näivettyvä, reaktiivisen säilyttävä liike. Toki Marin tekee parhaansa luodakseen henkeä vastakkainasetteluiden kautta, mutta merkkejä kannatuksen vahvasta, trendinomaisesta noususta ei ole.
Oletetaan kuitenkin tämä epätodennäköinen skenaario, että kärkikolmikko on persut, demarit ja kokkarit. Jatkaako nykypohja tällöin? – En usko. Ensin persut yrittää yhteistyötä kokoomuksen ja kepun kanssa. Kokoomus suostuu varmasti. Kepun suostumus ratkaisee. Se tietää, että vain suostumalla persut voi muodostaa hallituksen, kieltäytymällä se riistää persuilta pääministeripaikan, koska RKP tuskin lähtee persujohtoiseen hallitukseen. No, oletetaan että kepu kieltäytyy. Persuille jää luu käteen ja demarit pääsee tunnustelemaan joko sinipunaa tai nykyistä pohjaa. Nytkö kepu suostuisi? Kepu, jonka kenttä on oireillut rajusti viimeiset 3,5 vuotta nykyisen hallitusyhteistyön vuoksi? Jonka paha olo purkautui ensimmäisen kerran jo loppuvuodesta 2019 sen paineistaessa onnistuneesti puoluejohtoa ja eduskuntaryhmää antamaan kenkää Rinteelle. Joka on ajanut hallituksen useita kertoja hajoamisen partaalle, viimeksi täysin tietoisesti viime syksynä. Nyt kenttä on helpottunut, että kärsimys on viimein ohi. Kepu on tehnyt monesti ihan mielellään punamultayhteistyötä, mutta vihreiden ja vasemmistoliiton mukanaolon myötä syntynyt narratiivi vihervasemmistohallituksesta kepu keskisuurena takuumiehenä on ollut maakuntien satraapeille liikaa.
Uskoisin että mikäli Saarikko kepun modernin historian heikoimman vaalituloksen jälkeen edes flirttailisi uusintakierroksesta Marinin kanssa, puolueessa alkaisi raju sisäinen turbulenssi ja eksistentiaalinen kriisi, joka pakottaisi Saarikon vetäytymään ja eroamaan. En siis usko nykypohjan jatkamiseen. Toki kaikelle on jokin positiivinen todennäköisyys olemassa, mutta tuskin se yli 5% on. Ainakin voisin lyödä kertoimella 1,10 vetoa, että nykypohja ei jatka.
Ok kiitos hyvästä palautteesta! Tosiaan Kepun avainrooli on tässä tärkeä. Nyt on muistettava, että Sipilän hallituskaudella Keskustapuolueen kannatus romahti 21,1% :sta 13,8 %:in tasolle. Tämä romahdus oli todella huima ja syynä saattoi olla, että Keskustapuolueesta tuli monen mielestä Kiky;n myötä EK:n jatke. Ottamatta kantaa Sipilän hallituksen tekemisiin on nyt Kepulla tiukka mietinnän paikka oikeistohallituksen kanssa. Säästölinjaa on luvassa ja on mahdollista, että he joutuvat nielemään Kiky 2.0 paketin. On muistettava, että Keskustapuolueen kannattajien joukossa on maanviljelijöiden lisäksi paljon duunareita ja sairaanhoitajia, joiden juuret ovat maalla ja jotka äänestävät puoluetta lähinnä siitä syystä, että heillä arvopohja tulee edellisiltä sukupolvilta. Tämä arvopohja voi olla konservatiivinen, mutta ei välttämättä läpeensä oikeistolainen. Lisäksi oikeistohallituksen pohja ei välttämättä ole vakaa, vaikka sellainen saataisiinkin kasaan. Sipilän hallituksen aikana oli monta “kiikunkaakun” tilannetta, jolloin hallitus oli kaatua, joten tässä suhteessa tuleva oikeistohallitus ei ehkä ole sen vahvemmalla pohjalla, kuin nykyhallituspohjalle kasattu koalitio. Nyt on sitten Kepun kannalta kyse siitä, että kumman hallituspohjan kautta voidaan vahvemmin ajaa kannattajiensa asiaa? Jos Kepu onnistuu kirimään vaaleja kohti ja saavuttaa siedettävän lopputuloksen verrattuna 2019 kannatukseen, on heillä todella kova kynnys lähteä oikeistohallitukseen, koska edellinen kokeilu oli heidän kannaltaan monella tapaa traumaattinen.
Toisaalta kannatuksen vuoto Perussuomalaisiin voi Kepunkin kohdalla olla niin suurta, että loppukiri ei onnistu. Tämä on oman ennustukseni heikko kohta ja tässä tullaan sitten esiintymisiin. Mielestäni Riikka Purra on esiintynyt paremmin kuin Petteri Orpo. Purran ongelma on, että hän menee välillä ylikierroksille keskusteluissa ja on sitten pitkän tovin hiljaa. Sen sijaan Petteri Orpo toistaa usein itseään ja maalaa Kokoomusta vaalitaktisesti nurkkaan, koska mitä enemmän hän arvostelee vasemmistohallitusta, sitä vaikeampi hänen on perustella kannattajilleen, miksi yhteistyötä vasemmistopuolueiden kanssa pidetään edes mahdollisena. Annika Saarikko on vielä kysymysmerkki, mutta en pidä häntä ainakaan huonona esiintyjänä, eikä hän toista itseänsä. Ehkä hän voi voittaa ääniä olemalla nimensä mukaisesi keskellä olemalla “keskellä” maltillinen “järjen ääni” kun Orpo ja Marin ottavat yhteen.
Mutta siis, oma “korttitaloni” seisoo ja kaatuu Kepun mukana, toivottavasti Kepu ei petä minua!
Vaikka se epätodennäköinen onkin, pidän kyllä mahdollisena myös KOK + PS + Vihr pohjaa. Kirjoitin tästä aikaisemmin:
En usko, että Keskusta missään olosuhteissa lähtee enää hallitukseen, vaikka blokkiutuminen muutoin lienee megatrendi tulevina vaalikausina. Jos ja kun näin on, pitäisin sinupunaa luontevimpana vaihtoehtona ja antaisin sille yli 50% todennäköisyyden oletuksella, että Kokoomus voittaa vaalit. Mutta heti seuraavaksi laittaisin PS + Vihr linnarauhan, puhtaan porvarihallituksen edelle. PS:ää miellyttäisi tässä skenaariossa RKP:n pelaaminen ulos hallituksesta. Vihreillä olisi enemmän neiltävää PS:n kanssa hallituksessa olossa, mutta kynnyskysymyksessä eli maahanmuutossa uskon tuon kuvaamani Grand Bargain-ratkaisun olevan mahdollinen.