Efecte Oyj - European Alternative to global goliaths

Veikkaanpa että ihan hyvän IR:n tekemisen merkeissä, tähän mielestäni myös tiedotteessa viitattiin:

Efecte ei ole Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla listattuna yhtiönä velvollinen julkistamaan liputusilmoituksia arvopaperimarkkinalain mukaisesti eivätkä Yhtiön osakkeenomistajat ole velvollisia ilmoittamaan muutoksista omistus- tai ääniosuudessaan kohdeyhtiölle tai Finanssivalvonnalle. Efecte kuitenkin julkistaa tiedon Samsonilta vastaanottamastaan ilmoituksesta, sillä Yhtiö arvioi tiedon olevan merkityksellinen oikeiden ja riittävien tietojen tasapuolisen saatavuuden varmistamiseksi.

Kun tieto kerran on yhtiöllä olemassa niin miksei sitä markkinalle jakaisi, etenkin kun kyseessä on ostotarjouksen myötä erikoistilanne ja maaperä on juuri nyt erityisen otollinen erilaisten spekulaatioiden syntymiselle.

16 tykkäystä

Tarjousaikaa jatkettiin 19.3. asti, syynä viranomaishyväksyntöjen (mielestäni muodollisuus) odottelu :point_down:

9 tykkäystä

Ja sieltä tuli odotetusti myös viranomaishyväksynnät. Tarjousaika jatkuu siis joka tapauksessa tuohon perjantaina jatkettuun päivämäärään (19.3.) asti :point_down:

9 tykkäystä

Onko tietoa miten julkistetaan lopputulos tuosta ostotarjouksesta? Itsellä jä osakkeet myymättä markkinaan… Toivotaan Etta menee läpi siis… Ei ole kuulunut korotuksia tai kilpailevia tarjouksia, yksi liputus tuli kuitenkin? Mikähän sen idea on?

2 tykkäystä

Tänään päättyy klo 16 tarjousaika, luulisi tuloksen tulevan viimeistään lähipäivinä (veikkaan huomista) :+1:t2:

Taitaa olla ostotarjouksesta ja markkinahinnasta pientä arbitraasia hakeva toimija kyseessä :point_down:t2:

5 tykkäystä

Eli oliko tämä joku erikoistilannerahasto, joka ostaisi alle ostotarjous hinnat ja sitten hyväksyisi tarjoukset ja ottaisi siitä pikku tuoton välistä?

3 tykkäystä

Tämä on oma ymmärrykseni, mutta ihan varma en ole :+1:t2: nimittäin periaatteessa >10 % omistuksella voisi myös välttää lunastuksen (tässä tapauksessa siis näin ei ole vaan reilu 5 %) ja teoriassa koittaa neuvotella itselleen vielä vähän paremman hinnan, mutta tuo menee jo vaikeammaksi ja todennäköisesti pidemmäksi prosessiksi. Pääoman tuotot kärsii jos hinta ei tuollaisessa liikkeessä hirveästi parane. Esim 14,85 osto > 15,00 myynti ja 1-2kk pitoajalls rahasto tekee ihan hyvää vuosituottoa (etenkin omalle pääomalle jos operoi vivulla), mutta jos riitelet vuoden (pahimmillaan useamman) ja saat tällä vaikka 1 % ostotarjousta paremman hinnan niin vuosituotto painuu heikoksi (ja vipu painaa oman pääoman tuoton negalle).

9 tykkäystä

Jos ei myy markkinaan ja ei tee mitään niin kauanko yleensä kestää että nämä osakkeet häipyy arvo-osuustililtä ja rahat kilahtaa tilille?

2 tykkäystä

Eikö ostajan pidä maksaa kaikille korkein hinta mitä on yhdestäkään osakkeestamaksanut viimeisen x-kuukauden aikana? Toki tämä saattaisi sisältää vain ne ketkä ei ole ostotarjousta jo hyväksynyt.

2 tykkäystä

Jep, ainakin markkinoilta ostotarjouksen voimassaolon aikana ostettujen osakkeiden korkein hinta pitää päivittää ostotarjoukseen jos tarjoushinta oli matalampi (case Musti). Mutta jos tarjoaja toteuttaa ostotarjouksen ja joku jää tämän jälkeen 10,1% nurkan kanssa omistamaan, niin käsittääkseni tilanne on eri kun ostotarjous on jo takana päin.

4 tykkäystä

Näissä lunastuksissa voi kestää pitkäänkin. Jos jälkikäteisen tarjousajankin jättää väliin ja osakkeet menee pakkomyyntiin vähemmistöomistuksen lunastusprosessin kautta, voi hyvin mennä vielä +6kk ennen kun rahat saa tilille.

Esim. Avidlyssa

  • Ostotarjous Heinäkuussa 2022
  • → + 2kk ostotarjouksen tulokseen (Syyskuu 2022)
  • → + 7 kk vähemmistöjen lunastuksen toteutumiseen ja rahojen maksuun (Huhtikuu 2023).

Prosessien pituudet kuitenkin vaihtelee yhtiökohtaisesti paljon, eli kannattaa ottaa tämä esimerkki suuntaa antavana :+1:

9 tykkäystä

Avidly osalta tuli mielestäni ihan kiva korko odottelusta.

3 tykkäystä

Mutta 9kk ajan ei saa tarjota korkeampaa vastiketta 10.1% nurkalle. Tai sitten joutuu maksamaan takautuvasti muillekin.

1 tykkäys
5 tykkäystä

Erinomaista, ajattelin itse odotella nyt sitten lunastusta ja pikku korkoa…

1 tykkäys

Mitä tarkoitat tällä odottelulla ja sillä saatavalla korolla? Mistä päivästä se lasketaan ja millä perusteilla?

Oletan, että jos osakkeet lunastetaan lopulta saa sille korkoa sille odottelu ajalle, en ole varma miten se määräytyy, mutta mm. Avidly kanssa toimin samoin, ei sillä etteikö mahdollisia sijoituskohteita olisi muutenkin tarjolla.

Parin vuoden päästä sitten WithSecuren toimariksi ja siitä muutama vuosi eteenpäin ja WithSecure ostetaan pois :grin:

20 tykkäystä

Eniten tässä jäi harmittamaan, kun en koskaan ehtinyt saamaan Efecte pipoa. Mistähän voisi vielä saada sellaisen :efecte: :roll_eyes:

6 tykkäystä

Sama juttu. Ystävälläni on tällainen pipo ja joka talvi kateellisena katselen sitä tyylikkyyttä.

2 tykkäystä