Osakesijoittaminen

Elisa - 5G:n vanavedessä?

Tutkin, mutta en löytänyt, joten avataan Elisalle oma ketjunsa.

Kovin on hiljaista firman osalta foorumilla, vaikka iso firma kyseessä. Itse uskon firman liidon jatkuvan mobilisoitumisen, digitalisoitumisen ja 5G:n vanavedessä.

Huomenna on osaripäivä, josta odotan hyvää tulosta. Odotukset on kuitenkin sen verran kovat arvostuksesta päätellen, että voipi kovan raketoinnin olevan liian kovan työn takana. Postiivisia ajureita on mielestäni kuitenkin menneeltä Q3:lta monia:

  1. Pahin korona Q2 selvitettiin kuivin jaloin, joten en näe syytä miksi tämä kehitys olisi lopahtanut nyt.
  2. Nimenomaan Elisan 5G työmaita ja mainoksia on ollut ainakin minun naapurustossani jo pitkään todella paljon.
  3. Koronan aiheuttamat kulutuskohteiden muutokset matkoista ja muusta tekemisestä liittymiin, puhelimiin ja muihin laitteisiin.
  4. Edelliseen liittyen nimenomaan poikkeuksellinen kulutusvara yksityisasiakkailla Q3:lla lomarahojen ja veronpalautusten ansiosta.

Haittapuolella ilmeisesti roaming-tulojen kyntäminen sattuneista syistä.

9 tykkäystä

Isoa laskua ottaa kurssi hyvin lähelle konsensusta menneestä tuloksesta. Jännä nähdä, mikä on Inderesin uusi suositus, kun DCF-arvo luultavasti nousee riskittömän koron laskiessa. Samalla myös kurssi on laskenut selvästi kesästä.

Elisa saatiin ensimmäistä kertaa inderesTV:n haastatteluun. Tässä video. Toivotaan, että päästään myös tästä eteenpäin tekemään haastattelut, mikä mahdollistaa sen, että voidaan syventyä enemmän yksittäisiin teemoihin.

Elisan pääkonttorilla 1,5 h istuneena, elisalaisten ja analyytikoiden kysymyksiä ja arvioita sivukorvalla kuunnelleena, ajattelin heittää tänne muutaman ranskalaisen viivan, jotka toivottavasti suovat kättä pidempää jollekin.

  • Pasilassa vaikutti olevan erittäin vakuuttunut näkemys siitä, että Elisa on selkeästi 5G:ssä DNA:n ja Telian edellä. Nopealla vilkaisulla Elisalla 5G on noin 50 kaupungissa, Telialla noin 40:ssä ja DNA:lla noin 20:ssä. Lukumäärä itsessään ei tietenkään tee kenestäkään parempaa. Kommenttien perusteella tässä vaiheessa on “hyvä pitää” vielä isoimmat “kyvykkyydet” kilpailijoilta piilossa. Mene ja tiedä.

  • Applen 5G-puhelinten odotetaan tuovan lisää virtaa 5G-markkinaan. Elisan myyntilistoilla 5G-puhelimet vievät kärkipaikat tälläkin hetkellä, monella ei kuitenkaan ole vielä 5G-liittymää.

  • Konffapuhelu kesti yli tunnin, mikä yllätti itseni, koska kyseessä on “tylsä” Elisa.

  • Elisan investoinnit kasvoivat 35 % vuodentakaisesta, mikä herätti jonkin verran kysymyksiä tänään ulkomaisten sijoittajien keskuudessa Huawei-kulmalla. Onko Elisa alkanut korvaamaan Huawein laitteita Nokian ja Ericssonin vastaavilla? Ei ole, vaan hyppäyksen taustalla oli käytännössä “26 GHz:n taajuuden lisenssi-investointi” ja “Tampereen uuden toimitilan vuokrasopimus”.

  • Elisan mukaan se tulee käyttämään kaikkien kolmen suuren verkkolaitteita, Huawei, Ericsson ja Nokia. Huawei ilmeisesti teknologialtaan selvä ykkönen. Jos joskus muutoksia pitäisi tehdä, ne tullaan tekemään asteittain niin, että investoinnit pysyvät enintään 12 %:ssa suhteessa liikevaihtoon.

  • Eduskunnassa on käsittelyssä lakimuutos, joka voimaan tullessaan sallisi puhelinliittymiin enää 12 kk määräaikaisuuden nykyisen 24 kk sijasta. Elisalla ei (käsittääkseni) ole enää lainkaan määräaikaisia liittymiä, niin yhtiön näkökulmasta tällä ei pitäisi merkittävää vaikutusta.

19 tykkäystä

On tämä Elisa hienosti hoidettu laadukas firma, ei siinä mitään.
Itse myin tammikuussa ko. osakkeet kun ostavat Huaweita mobiiliverkkoihin edelleen. Kyllä uskoisin että iso osa Elisan omistajista tykkäisi, jos linkki tötteröissä lukisi Nokia.
Silläkin uhalla että EPS:stä kertaluonteisesti muutama sentti puuttuisi…

3 tykkäystä

Nopealla googletuksella Elisa ja DNA etenevät 5G:ssä kolmen taktiikalla eli käyttävät Huaweita, Ericssonia sekä Nokiaa, kun Telia luottaa yksin Nokiaan. 4G:ssä DNA meni Ericssonilla. Enemmän tai vähemmän kaikilla on kuitenkin Huawein tekniikkaa. Tässä Aamulehdeltä kelpo teksti, jonka mukaan kaikkein kriittisimmissä osissa Huaweita ei käytettäisi Suomessa.

Huawein asema operaattoreiden nykyverkoissa ja mikä rooli sillä on 5G-verkon rakentumisessa on varmasti polttava kysymys myös institutionaalisilla sijoittajilla globaalistikin tällä hetkellä. En tiedä, mutta veikkaisin, että osalle niistä myös syy olla sijoittamatta yhtiöön. IR:llä Huawei tuottaa varmasti yhtiössä kuin yhtiössä työtä.

3 tykkäystä

Tällainen osui silmään sijoitustiedon foruumilla. En löydä tuollaista Danske Bankin tavoitehinta päivitystä…

2 tykkäystä

Varmaan noin vuosi sitten kun sain Elisalta kaupistelusoiton että ota heiltä edullisesti useamman mobiililiittymän. Kerroin ajatuksen olevan periaatteellinen, että niin pitkään en ota heiltä mobiililiittymää kun he rakentavat verkkoja Huaweilla. Jos siis samaan aikaan on toinen operaattori joka käyttää ei kiinalaisia toimittajia. Sain seuraavana päivänä soiton perään Elisalta. Asia oli siirtynyt selkeästi eteenpäin, sillä puhelussa nainen pyysi minulta tähän perusteluja. Vaikken ollutkaan velvollinen niitä hänelle antamaan, kerroin näkemykseni uudelleen, ja sanoin valintani näiden takia kohdistuvan Teliaan. Hän tokaisi minulle että enkö välitä siitä että maksan muualle kuin Suomeen. Kaiken kaikkiaan hänen äänensävynsä oli vailla ymmärrystä ja yksinkertaisesti hyvin töykeä.

Sain viikko pari sitten jälleen uuden puhelun jäälleen Elisalta. Ja he tuntuvat kyllä olevan erittäin aktiivisia. Kerroin jälleen kerran uudelleen näkemyksestäni. Sain jopa Elisan myyjältä hiljaisen hyväksynnän näkemykselleni. Kovasti jäi siis vaikutelma että en todellakaan ole ainoa joka näin on ajatellut, ja jättänyt sopimuksia tekemättä tämän takia. Kerroin myös että jos heidän toimintansa jatkuu nykyisellään eli käyttävät ensijaisesti Nokiaa ja Ericssonia ja jättävät Huawein ulos, harkitsen palaavani mobiiliverkoissa asiakkaaksi. Jokin oli siis muuttunut - sekä myyjien ajatuksissa mutta myös omalta osaltani - olin alkanut ajattelemaan heidän toiminnastaan myönteisemmin. Omalta osaltani tämä johtui siitä että 5G verkkojen laajennuksia oli käsitykseni mukaan tehty ennen kaikkea Nokiaan turvautuen.

All in all, varmasti Huawein asemalla nykyverkoissa on merkitystä asiakkaille, mutta myös viiveellä sijoittajille. Väitän että Elisan on reagoitava asiakkaiden, ennen kaikkea yritysasiakkaiden, näkemyksiin jotta pystyvät jatkamaan liiketoiminnan hyvää performointia.

5 tykkäystä

Yksityisasiakkaille varmasti enemmän periaatteellinen minkä laitevalmistajan laitteita käytössä ja verkon toimivuus olennaisempaa kuin se jos kaikkien vakoilijoiden lisäksi on yksi kiinalainen osapuoli lisää. Joillakin yrityksillä varmaan toisin.

Tuo kotimaisuuden korostaminen mihin toisinaan törmää ei ole ollenkaan niin mustavalkoista kun annetaan ymmärtää. Hyvin paljonhan suomalaistenkin yhtoöiden omistuksesta on ulkomailla ja päin vastoin ja oli minkä maalainen yhtiö tahansa niin aina työllistetään joku määrä suomalaisia ja veroista päätyy aina joku osa suomeen.

Tutkin Blommaa, niin tässä viitataan ilmeisesti Dansken kesällä antamaan näkemykseen, joka oli osta ko. tavoitehinnalla.

3 tykkäystä