Elisa - 5G:n vanavedessä?

Elisan yhtiökokouskin tuli istuttua, tässä päätöksiä: Elisa Oyj: Elisan varsinaisen yhtiökokouksen 2024 päätökset - Inderes

Tärkein kohta tiedotteessa, ainakin Osinkopuolueen jäsenille: Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että yhtiökokouksen vahvistaman taseen 31.12.2023 perusteella jaetaan osinkoa 2,25 euroa osakkeelta. Yhtiökokouksen päättämä osinko maksetaan kahdessa erässä. Osingon ensimmäinen erä 1,13 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingon ensimmäisen maksuerän täsmäytyspäivänä 16.4.2024 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Ensimmäisen osinkoerän maksupäivä on 23.4.2024. Osingon toinen erä 1,12 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingon toisen maksuerän täsmäytyspäivänä 23.10.2024 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Toisen osinkoerän maksupäivä on 30.10.2024.

Ei auttanut yhden vanhemman rouvashenkilön protestointi, että hän olisi halunnut osingon kertasuorituksena. Lisäksi luonnollisesti hän toi asian esiin hieman väärässä asiakohdassa. Henkilökohtaisia puhelinliittymäsopimusasioitaan ja ongelmia niissä ei kukaan tuonut tällä kertaa esille koko yhtiökokousväen ihmeteltäväksi, Elisa on jo vuosikaudet pitänyt asiakaspalvelijoita kokoussalin ulkopuolella ja puheenjohtaja muistuttaa asiasta kokouksen alussa.

Uusi toimitusjohtaja Topi Manner esitteli viime vuoden tulosta, johon hänellä toki ei vielä ollut osaa eikä arpaa. Hän korosti myös Elisan nousua osinkoaristokraatiksi, mikäli yhtiökokous hyväksyy hallituksen osinkoesityksen eli kasvavan osingon kymmenettä vuotta peräkkäin. Lisäksi Manner halusi esittää trailerin Elisan 10 vuotta vanhan alkuperäissarjan “Ivalo” kolmannelta kaudelta. Minulle jäi hieman epäselväksi, miksi yleensäkään esitettiin filminpätkä, jossa ruumiita tuli laskujeni mukaan ainakin kolme, sekosin laskuissa :slight_smile:

Tavalliseen tapaan herrat Jaakkola ja Virtanen(Virtasia taisi olla kaksikin) varastivat shown, kun tuli kysymysten vuoro uudelle toimitusjohtajalle, joka on ehtinyt olla nyt kuusi viikkoa tehtävässä. Erilaisiin teknisiin yksityiskohtiin herrat tapansa mukaan keskittyivät.

Hallituksen puheenjohtaja Anssi Vanjoki kiitteli kovasti Veli-Matti Mattilan kahta vuosikymmentä Elisan johdossa ja toi esiin erilaisia lukuja, kuten sen, että osakekurssi lähes kuusinkertaistui Mattilan kaudella. Mattila oli estynyt saapumasta paikalle, mutta sai yhtiökokoukselta raikuvat aplodit.

Hieman mitäänsanomaton fiilis jäi kokouksesta ja uudesta toimitusjohtajasta, voi toki olla kyse kohdallani turnausväsymyksestä, olihan tämä itselleni jo neljäs yhtiökokous peräkkäisinä päivinä. Ihan pystymetsästä Manneria ei sentään palkattu, ehtihän hän istua jo Elisan hallituksessa useamman vuoden.

@Antti_Jarvenpaa , sellainen kysymys tuli mieleen jo kokouksen aikana, mutta ei tullut kysyttyä edellä mainituista syistä, että miten Manner aikoo pitää huolen siitä, että henkilöstötyytyväisyys pysyy yhtä korkealla tasolla kuin Mattilan aikana!? Jotenkin Topin Finnairin kaudesta jäi mieleen, että siellä aika usein oli jotain kähinöitä henkilöstön keskuudessa, toki Finnairille osui viime vuosina pari isoa kriisiä, jotka johtivat irtisanomisiin.

Myös se kiinnostaa, että miten uusi toimitusjohtaja aikoo varmistaa sen, että organisaation ns.hiljainen tieto siirtyy hänelle!?

Ja hupsista, tärkein meinasi unohtua, tarjoilut: Kahvin kera jonkinlainen murotaikinasta tehty kuppi, joka oli täytetty lohenmädillä(?) sekä ruisleipäsiivu, jossa perunasalaatin tapaista mössöä päällä(?). Tarkentakaa ihmeessä joku enemmän kulinaristi kuin minä :slight_smile:

8 tykkäystä

Pörssikursseilla on aina moninaisia syitä mutta nollakorkoaikana Elisa ja muut vakaat osingonmaksajat toimivat myös bondien korvikkeina. Nyt kun korot ovat korkeammalla tasolla niin sijoittajille on tarjolla vaihtoehtona myös matalariskisempi korkotuotto osinkotuoton sijaan.

6 tykkäystä

Tässä on Jonin ennakkokommentit, kun Elisa julkistaa Q1-raporttinsa perjantaina. :slight_smile:

Elisa julkistaa Q1-raporttinsa perjantaina noin kello 8.30. Elisan liiketoiminta on jo vuosia ollut todella ennustettavaa ja sektorin kärkeä, minkä odotamme jatkuneen Q1:llä. Ennustamme liikevaihdon kasvun hidastuneen ja kannattavuuden olleen vertailukauden tasolla. Yhtiössä on aloittanut uusi toimitusjohtaja, jonka arvioimme tuovan omia painotuksia tekemiseen vasta hieman myöhemmin.

7 tykkäystä

Elisan Q1 ulkona. Ei mitään dramatiikkaa nopealla selauksella. Liikevaihto jäi hieman odotuksista, mutta liikevoitto oli hitusen korkeampi:

Edit: Katsoinkin vertailukelpoista liikevoittoa, kun analyytikot ovat katsoneet tässä tapauksessa. raportoitua. Eli sekin hieman alle ennusteen, mutta ei mitään merkittävää.

Näkymissäkään ei omaan silmään mitään yllättävää.

17 tykkäystä

Oliko ennusteissa mukana Videran myynti? Myyntitiedotteen mukaan sen vaikutus vuodessa on n. 25M eli kvartterissa suunnilleen se 5M mikä tuli viime vuoteen pudotusta.

3 tykkäystä

Lisätään vielä @Joni_Gronqvist aamarikommentit: Elisa Q1-aamutulos: Operatiivisesti linjassa odotuksiin, mutta kertaluonteiset kulut yllättivät - Inderes

Elisaq124

9 tykkäystä

On yksi syy, miksi mun on vaikea luottaa näihin analyytikkoihin:
Kurssi: 40,94 EUR
Tavoitehinta: 47 EUR
==> suositus: Vähennä
Oma logiikka kylläkin sanelisi, että jos tavoitehinta on 6+€ korkeampi, niin silloin suosituksen pitäisi olla Osta.

10 tykkäystä

Toki myös omien aivojen käyttö on sallittua. Mutta kyllä, itsekin kiinnitin huomiota tuohon, että tammikuussa edellisen päivityksen jälkeen, osake ehti käytännössä olemaan yhden päivän tasolla, joka oikeutti vähennä-suosituksen. Olisin ehkä myös odottanut jossakin vaiheessa analyysin päivittämistä, sillä onhan näillä kuitenkin konsensukseen vaikutus. Varmaan aikatauluongelmia takana, en nyt kuitenkaan usko, että @Joni_Gronqvist valtavalla varauksella tähän Q1-tulokseen suhtautui, ehkäpä hän itse valottaa ajatuksiaan siitä, miksei suositusta muutettu!?

Lisäys: Eihän tässä toki suurta nousuvaraa lyhyellä tähtäimellä ole ja arvostus preemiolla verrokkeihin nähden, toki laadusta pitää maksaa. Lisäksi tuo toimitusjohtajan vaihtuminen luo tietyn epäjatkuvuuskohdan sijoitustarinaan.

Onkin muuten mielenkiintoista nähdä, mihin asettuu tuo Elisan arvostusriski Inderesin uudella riskimatriisilla, arvostus on mielestäni Jonia ennenkin hieman hiertänyt, kun katsoo suositushistoriaa.

3 tykkäystä

Terveiset Elisan tulosinfosta :wave: Topi Mannerille se oli ensimmäinen Elisan toimitusjohtajana. Varmistin muuten Topilta, että miten hänen sukunimensä pitäisi taivuttaa. Perinteen mukaan se taivutetaan Mannerin eikä Mantereen. Kumpaakin kirjoitusasua tulee säännöllisesti vastaan. Alla inderesTV:n haastattelu.

Useamman infon istuneena tässä on oppinut, että Elisan kvartaalikatsaukset kestää tyypillistä kauemmin. Melkein 1,5 tuntia meni tänään, ja taustalla tietysti se, että useampi analyytikko halusi esittää useamman kysymyksen. Suomessa istuvista analyytikoista paikalla oli valtaosa luomasssa kasvotusten kontaktin uuteen johtoon. Yleensä infoissa istuu tänä päivänä fyysisesti harvempi analyytikko.

Topi Manner esitteli aluksi lyhyesti itsensä ja taustansa. Edeltävään toimitusjohtajaan nähden ehkä pienenä vivahteellinen ero oli, tai ainakin tulkitsin puheita niin, että kasvumahdollisuuksia alleviivattiin astetta enemmän, erityisesti mitä tulee kv-ohjelmistoliiketoimintaan. Tästä useampi analyytikko sitten infossa kysyikin, että mitä voidaan odottaa. Manner korosti elisamaiseen tapaan, että kaiken kasvun pitää luoda omistaja-arvoa, ja oikeastaan sen syvällisemmin aiheeseen ei haluttu mennä.

Kiinnitin huomiota avauspuheenvuorossa myös siihen, kun Manner sanoi, että Elisa näkee mahdollisuuksia ja haluaa kasvattaa niin sanottua “share of walletia” eli nykyisille asiakkaille saadaan myytyä enemmän ja laajemmin Elisan tarjontaa. Ilmeisesti tässä oli kyse digitaalisista palveluista. Suomessa Elisan markkinaosuus sille relevanttien it-palveluiden kilpailukentässä on 10 prosentin tasoa.

Mobiilin palveluliikevaihdon kasvu oli alkuvuonna totuttuun nähden verrattain vahvaa, ja taustalla tässä on totutusti 5G:n ylösmyynti ja 4G:n sisällä ylösmyynti pienemmistä nopeuksista suurempiin. Kiinnostava nähdä, alkaako teleoperaattorien välillä taas suurempi hintakilpailu, kun inflaatio on tasoittunut. Kun oman liittymäni tässä vaihdoin vastikään toiselle operaattorille, mitään veret seisauttavaa tarjousta en saanut kääntääkseni päätä ja pysyä asiakkaana.

20 tykkäystä

@Joni_Gronqvist laatinut uuden raportin Q1-tulosjulkistuksen tiimoilta, yleisön pyynnöstä siirryttiin lisää-puolelle :slight_smile: Aamarikommentti: Elisa: Matalariskistä maltillista tuottoa - Inderes

Ja tässä itse raportti Premium-porukalle: Matalariskistä maltillista tuottoa - Inderes

Ja kiitos @Antti_Jarvenpaa , hyvä haastattelu, sai enemmän kosketuspintaa Topin visioihin kuin yhtiökokouksessa.

11 tykkäystä

OP:lta myös päivitetty raportti Elisasta. Tiivistetysti Elisan nähdään jatkavan Topi Mannerin alaisuudessa ”tutulla strategisella linjalla”. Suomessa ja Virossa kasvu tulee jatkumaan maltillisena, ja keskeisenä tulosajurina tulee pysymään matkaviestinnän palveluliikevaihdon kasvu ja asteittainen siirtyminen nopeampiin liittymiin. Kansainvälinen ohjelmisto-yritysliiketoiminta taas tarjoaa sijoittajalle ”mielenkiintoisen option”. Osakkeen arvostukseen liittyen OP toteaa, että korkoympäristön normalisoitumisen myötä muutaman vuoden takaisiin kertoimiin ei ole paluuta.

Inderesin Premium-yhtiöraportista vielä kuvakaappaus arvostuksen hahmottamiseen.

10 tykkäystä

Sattuneesta syystä Elisa suosittu tänään analyytikoiden keskuudessa, myös Handelsbanken oli käsitellyt yhtiötä aamukatsauksessaan: https://mb.cision.com/Public/3555/3964895/a31a6cb6961d6a96.pdf

Pari pikauutista vielä Kauppalehdestä, eipä löydy ainakaan äkkiseltään perusteluja muutoksille, Goldman Sachsin tavoitehinta huomiotaherättävän korkea:

Danske Bank nostaa Elisan tavoitehinnan 46,00 euroon (aik. 45,00 euroa), toistaa pidä-suosituksen

Goldman Sachs laskee Elisan tavoitehinnan 65,00 euroon (aik. 66,00 euroa), toistaa osta-suosituksen

Lisätään vielä tämäkin tänne, lähde sama kuin edellisillä: JP Morgan on laskenut Elisan tavoitehinnan 57,00 euroon (aik. 58,00 euroa), toistaa lisää-suosituksen.

Huomiota kiinnittää tuo, että ulkomaalaiset ovat tykästyneet Elisan solidiin liiketoimintaan enemmän kuin kotimaiset analyytikot. Se heijastuu korkeampina tavoitehintoina. Onhan Elisa erittäin laadukas yhtiö operaattorien sekalaisessa joukossa.

5 tykkäystä

Kimmo Stenval arvioi Elisaa ja eroja toisiin alan yhtiöihin. Mukava tarinatuokio.

8 tykkäystä

Mobiililiikevaihdon kasvu hyvä asia, mutta itselle pieni huoli tuo liittymämääräkehitys Suomen kuluttajapuolella Q1:llä. Kannasta suli siis yli prosentti (ja melkein prosentti ilman prepaidia) yhdessä vuosineljänneksessä.

Saa nähdä miten Elisa reagoi: jatkaako kenties hintatason näyttämistä (ARPU:n kasvu) - vai pyrkiikö puolustamaan (ARPU:n kustannuksella)?

Tämä siis yksi KPI muiden joukossa, mutta kuten operaattorin yleensäkin - Elisa on aika herkkä tälle businekselle.

2 tykkäystä