Näin voi olla. Korruptio on saattanut tehdä myös Venäjän armeijan keihittämiselle tepposet. Ja johdolle on uskoteltu, että ollaan kyllä kovia. Kun tekemisen kulttuuri on osittain mätää huipulta ruohonjuuritasolle niin tuo voi olla lopputulos. Mutta valitettavasti Venäjä voi jatkaa siviilien moukarointia. Ainoa asia, jonka se osaa ja jota se voi jatkaa ainakin tovin.
Alla on Ylen artikkeli, jossa mainitaan asioita, jotka on ehkä hyvä tiedostaa, kun seuraa “tätä tilannetta”. Juttuun on haastateltu Jyväskylän yliopiston turvallisuuden ja strategisen analyysin lehtoria Panu Moilasta
"Länsimaissa Ukraina on selvästi voitolla taistelussa ihmisten sydämistä. Venäjä ei myöskään näytä edes pyrkivän vahvaan informaatiovaikuttamiseen lännessä, koska sillä ei ole mahdollisuuksia menestyä.
– Meille ei ole epäselvää, kuka on hyökkääjä ja sitä kautta paha. Lisäksi näemme lähinnä Ukrainan informaatiovaikuttamista, joka on onnistunutta. He kertovat jatkuvasti, mitä siellä tapahtuu ja välittävät omaa hyvin johdonmukaista ja tunteisiin vetoavaa kertomustaan, Moilanen sanoo."
"– Venäjä on hyvin erilainen yhteiskunta kuin Suomi. Meillä on sellaisia perusoikeuksia kuin sananvapaus ja mielipiteenvapaus. Lisäksi olemme kielitaitoisia ja käytämme laajasti internetpalveluita, ja nämä eivät pidä Venäjällä paikkaansa kuin pieneen osaan väestöstä, Moilanen sanoo.
Esimerkiksi ajankohtaistiedon hankintaan tärkein väline Venäjällä on televisio. Se on täysin valtion hallussa. Venäjä on myös blokannut länsimaisia verkkopalveluita niin, ettei niihin edes pääse."
“Olen vähän skeptinen tämän suhteen. Venäjällä on paljon hienoja järjestelmiä ja systeemejä - paperilla. Nyt sodan aikana on huomattu, että ERA kommunikaatiojärjestelmä ei toimi. Kalusto on vanhaa ja polttoaineet on kadonneet. Import-substitution, eli omavarainen rakentaminen on oikeasti lännestä hankittua tekniikkaa, johon on päälle liimattu Venäjän lippu.”
Näistä ollut hyviä ketjuja esim. Twitterissä. Tuo ERA:kin varmaan olisi toiminut paremmin, jos ei olisi ensin tuhottu kiireellä 3G ja 4G-mastoja… Toinen kuvaava ketju kertoi venäläisestä traktoritehtaasta joka osti Tsekeistä traktoreita IKEA-periaatteella ja kasasi ne paikallisessa tehtaassa, tuloksena Venäjällä valmistettu traktori.
Twiitin mukaan tunnin puhelu…antaa kyllä jotain mielikuvaa toivosta?
Tai sitten viikonvaihteen jälkeen julkistetaan pahalle lännelle uuden ja uljaan Kiina-Venäjä -yhteistyön tiivistämisestä.
Helvata tää sota tekee (myös) vainoharhaiseksi🤯.
En tiedä? Niinistö ei kyllä mainitse mitään positiivistä sävyä tai asiaa tuossa keskustelussa.
Negatiivisista asioista en uskoisi hänen puhuvan.
Hyvin idässäkin on osa hereillä
As per a report by an analyst firm that goes by the name AppFigures, VPN app downloads in the Russian nation have seen a massive growth since Feb. 24.
Last Tuesday or on March 1, the most popular VPN apps in both the Apple App Store and the Google Play Store in Russia had already garnered a whopping 1,200 percent increase in downloads.
On top of that, the March 1 downloads of VPN apps in Russia have already reached half a million or 500,000. It is a massive growth when compared to its daily average in the country, which is only approximately 10,000 downloads a day way back in Feb.
Tarkoitin lähinnä puhelun pituutta. Jos olet hyökkäämässä toiseen valtioon ja oma on menossa vessanpöntöstä alas, niin jos sen keskellä on aikaa ja pystyy keskustelemaan ja kuuntelemaan “järjen ääntä” tunnin niin se on positiivista. Jos homma olisi ollut 10 minuuttia, niin sen perusteella olisi ollut helpompi päätellä, että ei se itsepäinen hullu edes yrittänyt keskustella tai kuunnella. Mutta mutuiluahan tämä, ellei tuosta jotain lisää tiedoteta.
Loputtoman koomista, että Putteri uskottelee Venäjän hyötyvän talouspakotteista:
Western sanctions are an opportunity for Russia to strengthen its technological and economic sovereignty, Russian President Vladimir Putin said Friday.
“Recent years have shown that where Westerners imposed restrictions against us, we acquired new competencies and restored old ones at a new technological level," Putin said in opening remarks of his in-person meeting with Belarusian leader Alexander Lukashenko in Moscow.
“This is a time of opportunity to move towards strengthening technological and economic sovereignty,” Putin added.
Putin also said he believes Russia and Belarus will get through these difficulties and will even “acquire more competencies, more opportunities to feel independent, self-sufficient, and ultimately benefit [from them], as it was the case in previous years.”
Hän jostain ihmeen syystä vertailee vuoden 2014 hyttyspakotteita nykyisiin. Toki tuo on denial + panic -moodin tuotoksia, mutta silti. Mutta kahtellaan rauhassa kuinka sitä kompetenssia siirtyy Venäjälle ja kuinka sen teknologinen kyvykkyys kasvaa kun yhteistyö lännen kanssa loppuu koko rintamalla.
Miten niin? Jenkit eivät ole hyökänneet Eurooppaan, totta, mutta ovat omia etujaan röyhkeästi kyllä ajaneet sodilla. Että turha tuota amerikkalaisten propagandasta kumpuavaa valetietoa on täällä jakaa. Huvittaa myös kun jaksetaan jeesustella, että miten ne Venäjällä uskoo kaiken, kun ihan samanlaisia ihmisiä täälläkin ollaan, että kaikki puppu uppoaa mitä riittävästi toitotetaan. Enkä siis syytä sinua tästä. Huomannut vain yleisesti keskustelua seuratessa, että klassisesti on monella hirsi omassa silmässä.
Kieltämättä olet oikeilla jäljillä. Esimerkiksi USA:n hyökätessä Irakiin, kutsuttiin tuotakin sotaan “erikoisoperaatioksi”, ja monelle länsimaalaiselle se oli ihan OK.
Nyt kauhistelemme lännessä, kuinka Venäjä uutisoi erikoisoperaatiosta ja kuinka kansa on aivopestyä propagandalle. Ihan samalla tavalla me olimme Irakin sodan aikana.
Mutta toisaalta, lopultahan tässä on kyse, mitä arvoja kukin haluaa puolustaa. Objektiivisesti ja arvot poisriisuttuna on hurskastelua väittää, että olisimme täällä lännessä yhtään fiksumpia.
EDIT: Tuomitsen siis Ukrainan sodan täysin, enkä puolustele Venäjän hyökkäystä. Se oli ehdottomasti väärin. Mutta isossa kuvassa näen asian yllämainitulla tavalla.
Ruuvia kiristetään. Tästä oli jo arveluita eilen, mutta tämän pitäisi olla nyt tieto että näin tapahtuu.
Syyrialaiset taistelijat saivat nyt kutsun Ukrainaan.
Kreml: Syyrialaiset vapaaehtoiset tervetulleita taistelemaan Ukrainaan
klo 16:08: Venäjän Kreml sanoi perjantaina, että taistelijat Syyriasta ja muualta Lähi-idästä voivat tulla taistelemaan Venäjän puolesta Ukrainassa. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.
Presidentti Vladimir Putin ilmoitti, että vapaaehtoisia voidaan lähettää Ukrainaan.
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi toimittajille Venäjän puolustusministerin sanoneen, että suurin osa taisteluihin halukkaista olisi syyrialaisia ja Lähi-idän maiden kansalaisia.
Venäjä on toiminut Syyrian presidentti Bashar al-Assadin läheisenä liittolaisena Syyrian sodassa. Venäjän avulla taistelut Syyriassa ovat kääntyneet hallituksen eduksi.
Peskov väitti, että Yhdysvallat tukisi palkkasoturien lähettämistä Ukrainaan.
-Jos länsimaat ovat niin innostuneita palkkasoturien saapumisesta, meilläkin on vapaaehtoisia, jotka haluavat osallistua.
Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun mukaan yli 16 000 lähinnä Lähi-idästä kotoisin olevaa vapaaehtoista olisi ilmoittanut halukkuudesta liittyä taisteluihin.
Ukraina on ilmoittanut perustavansa ulkomaalaisista vapaaehtoisesta koostuvia joukkoja. Venäjän yli kaksi viikkoa kestäneen hyökkäyssodan aikana on nähty jo useita Venäjän toteuttavia mahdollisia sotarikoksia.
Nyt kaikki äkkiä Kiinaan pistämään Ölpän-osto-yhtiö LLC pystyyn ja tilailemaan venäjältä öljyä, maksaminen ei oo niin justiinsa, luotolla saa Venäjän piikkiin kun ei rahoituslaitokset suostu enää rahoittamaan riskiä. Havaitsenko epätoivoa?
Venäläisten versio tuosta Niinistön puhelusta.
Maailman suurimman yksitysarmeijan hommaaminen kahdessa viikossa on ollut ovelaa työtä!
Faktat taas kuntoon.
En ole koskaan kuullut USA:n hyökkäystä Irak:iin kutsuttavan “erikoisoperaatioksi”. Luultavasti siksi, että sitä ei ole sellaiseksi koskaan kutsuttu. Vuonna 2003 alkanut sota tunnetaan nimellä Iraq War tai Irakin sota.
Sota oli tavallaan jatkoa Persianlahden sodalle, joka syttyi Irakin hyökätessä naapurimaahansa Kuwaitiin 1991. USA:n väliintuloa kutsuttiin tällöin myös nimellä Operaatio aavikkomyrsky. Jo 1980-luvun alussa Irak oli sotajalalla Iranin kanssa.
Siinä olet oikeassa, että sota oli monelle länsimaalaiselle varmasti ok. Myös itselleni. Saddam Husseinin hirmuhallinto teki karseaa jälkeä sekä maan sisällä että sen ulkopuolella. Se, mikä ei ole ok on Irakin sodan käynnistämisen perustelu joukkotuhoaseiden tuhoamisella. Paljastui kuitenkin vasta myöhemmin, että sellaisia ei ollut. Oliko valehtelu tahallista? Siitä on erilaisia mielipiteitä. Todennäköisesti oli.
Olennaisimpana erona kai kuitenkin median vapaus. Täällä saa kaiken maailman MV-lehdet toitottaa omaa totuuttaan ihan vapaasti. Jää sitten lukijasta kiinni mitä uskoo. MOT on valtiollisen median osana paljastanut tuon tuosta melko härskejä mooveja ja silti se saa jatkaa toimintaansa. Eipä kai Jenkeissäkään ole kovin montaa mediaa suljettu valtion toimesta.
Mutta tuohonkin on selvästi nähtävissä muutos meillä länsimaissa, boikottia tulee jos ei katso yleistä linjaa. Google/facebookki/Twitter jne tekee vahvasti yhteistyötä USA hallituksen kanssa uutisointiin liittyen. Myös EU maissa on käsittääkseni virastot jotka päättää meidänkin ”vapaasta” uutisoinnista.