Euroopan turvallisuustilanne ja Venäjän aggressiot (Osa 1)

Usa/Nato ja Venäjä eivät voi voittaa toisiaan sotilaallisesti. Mutta molemmat voivat hävitä heikentämällä toisiaan (ydinasein) ja silloin pelikenttä jää muille. Tämä ei palvele kummankaan etuja.

Senpä vuoksi en usko, että ydinohjukset lentelevät oikeastaan missään skenaariossa päättömästi puolelta toiselle. Jos sille tielle lähtee, joutuu myöntämään samalla myös oman tappionsa.

Suurvaltojen välillä voitot hankitaan poliittisesti, taloudellisesti ja kumppaneiden kautta. Ei asein pakottamalla toista suurvaltaa.

1 tykkäys
5 tykkäystä

Kyseessä on lisäapu aikaisempien tukien päälle. Tätä ennen hyväksyivät jo 13,6 miljardin dollarin aseitakin sisältäneen apupaketin, ja kaikki muu sitä ennen toimitettu apu vielä siihen päälle. USA:n kokonaisapu menee huomattavasti yli tuon kolmen dollarin / capita.

16 tykkäystä

Olet oikeassa, siksi sanoinkin että tässä vain tällä viikolla toimitettu lisäapu. Ja ne ovat vain lupauksia kunnes ne on toimitettu.

Siitä 13.6B tosin vain noin puolet on aseapua.
Eikä sekään muuta sitä faktaa että se on vähän per capita.

Viro lähetti 220m, Ja tykkejä Ja on noin 300x yhdysvaltoja pienempi valtio.
Tuo on jo vajaa 200$ per capita, ja valtio on köyhempi.

Ilmeisesti Virolaisilla enemmän motivaatiota kun tietävät mitä olla miehityksen alla.

Esim saksa ei ole toimittanut 3 viikkoon yhtään lisäaseistusta.

@Johnnyboy tuossa vähän paikallisten mielipidettä siitä mikä aseistus kelpaisi.

20 tykkäystä

Onneksi saavat manpadseillakin jotain torjuttua, toivottavasti saavat lisää aseistusta:

4 tykkäystä

Viron valtionvelka on euroopan pienin. Että köyhyyttä on monenlaista…

Yhtään vähättelemättä ja suhteessa BKT iso summa.

6 tykkäystä

Kannattaa muistaa, että tämähän tapahtui jo melkein 10 vuotta sitten. Silloin ei juuri reagoitu. Venäjä on määrätietoisesti ajanut omaa agendaansa. Puheet siitä, että Putin olisi hullu ja kuolemansairas tuskin pitävät paikkansa. Me vain katsomme asiaa länsimaalaisten linssien läpi.

He ovat koko ajan tarkkailleet ja testanneet länsimaisten reaktioita eri asioihin. Kovan luokan salamurhat ja niiden yritykset, Georgia, Syyria, vaaleihin sekaantuminen, kyberoperaatiot, disinformaation massiivinen levittäminen ja Krim, muutamia mainitakseni. Syyriassa käytettiin jopa kemiallisia aseita ja sitä voi miettiä, oliko Venäjällä näppinsä pelissä. Krimin valtaus oli venäläisestä näkökulmasta erittäin menestyksekäs operaatio. Nyt vain mentiin liian pitkälle vai mentiinkö? Vielä liian aikaista sanoa.

Kyllä me ollaan oltu aivan käsittämättömän sokeita ja typeriä. Suomi on onneksi osannut varautua ja pitää huolen omasta puolustuksestaan, vaikka sitäkin on karsittu ajan mittaan. Aina on kysytty, että miten saksalaiset sallivat aikoinaan natsien toimet? Nyt voidaan kysyä, miksi me sallimme Venäjän toimet näinkin pitkälle?

Onneksi Venäjän operaatio on ollut täysi fiasko. Täällä on paljon puhuttu jo epäonnistumisista kaikilla tasoilla, joten en jaksa niistä kirjoittaa.

Nyt kysymys kuuluu mitä seuraavaksi?

Venäjä tuskin romahtaa sisäisesti ainakaan lyhyellä aikavälillä. Putin ei ole seonnut ja merkkejä hänen syrjäyttämisestään ei ole. Länsimaat eivät suostu rauhaan ja poista pakotteita ilman, että Venäjän johto vaihtuu. TOIVOTTAVASTI.

Venäjä tuskin saa miehitettyä koko Ukrainaa. Mariupol (Helsingin kokoinen kapunki) on jo pommitettu säpäleiksi. Tätä tullaan luultavasti näkemään lisää. Ukrainalaisilla on korkea taistelumoraali, mutta silläkin on rajansa. Tuntemattoman sotilaan viimeiset kohtaukset kuvaavat tätä hyvin. Kun ympärillä on pelkkää tuhkaa ja kaikki on aivan loppu, niin taistelumoraalikin häviää.

Venäjä ei voi perääntyä enää. Neuvotteluja on luonnehdittu pakolliseksi teatteriksi. Kyse on nyt minkälainen kompromissi saadaan aikaan vai viekö Venäjä missionsa loppuun asti ja pakottaa Ukrainan rauhaan. Taktisten ydinaseiden käyttö on tuskin poissuljettu. Ukraina on nyt tehnyt menestyksekkäitä vastahyökkäyksiä, mutta heidän pitäisi ajaa Venäjä kokonaan Ukrainasta pois. Tai odottaa, että jotain muutoksia tapahtuu Venäjällä. Mitä tapahtuu siinä vaiheessa, jos Ukraina pääsee Krimille asti? Tällöin Venäjä kokee, että (Äiti) Venäjän olemassaolo on uhattuna. Reaktio on sen mukainen. Kyllä Ukrainan johtajilla on vaikeita päätöksiä tehtävänä. En haluaisi olla heidän saappaissaan.

Itselläni on vaikea nähdä hyvin päättyvää lopputulosta. Ei voi kun luottaa Suomen valtionjohtoon ja toivoa, että he eivät löisi kolmatta kertaa päätänsä Karjalan mäntyyn ja tekisivät onnistuneet päätökset, jotta me emme ikimaailmassa joutuisi minkäänlaisten painostustoimien kohteeksi ja jos joudumme, niin osaisimme reagoida.

38 tykkäystä

Jos Ukraina kiinnostaa ja sen tilanne, niin kannattaa mielestäni ehdottomasti katsoa alla olevat dokumentit. Ne ovat tehty ennen Ukrainan sotaa, minusta ne taustoittavat aika paljon monia asioita sekä lisäävät ymmärrystä tilanteeseen ja tapahtumiin.

Kannattaa “tuhlata” näihin dokkareihin se tunti ja 40 minuuttia. :+1:

"Itsenäinen valtio Venäjän uhan alla

Vuonna 2014 Venäjä miehitti Krimin niemimaan ja liitti sen laittomasti itseensä. Siitä lähtien Ukrainan itsenäisyys on ollut uhattuna. Samaan aikaan sota Venäjän tukemia Itä-Ukrainan separatisteja vastaan on vaatinut tuhansia uhreja. Tilanne on edelleen kärjistynyt - Venäjä on keskittänyt massiivisia sotavoimia Ukrainan rajalle. Kuinka kokematon presidentti Volodymyr Zelenskyi selviää ja mitä hän odottaa länsivalloilta? War in Europe - Drama in Ukraine, Saksa 2021."

8 tykkäystä

Possujunalla perille…?

valkovenäjän vr:llä ei taideta tykätä venäläisitä, toivottavasti ei ala puhdistukset siellä.

Edit. Video:

20 tykkäystä

Kyllähän tässä tilanteessa EU:lta tai Euroopalta ylipäänsä toivoisi johtajuutta jos Yhdysvallat ei sitä suostu ottamaan. Ymmärretäväähän tuo Yhdysvaltojen nihkeys mihinkään aseapua konkreettisempaan tukeen on.

Näistä kyselyistä voi toki olla monta mieltä, että millaisilla perusteilla näihin vastataan, mutta kyllä tässä Euroopalla on selkeästi isommat panokset kuin Yhdysvalloilla

6 tykkäystä

Noilla polleilla voi pyyhkiä pyllynsä, ei noihin kukaan uskalla kertoa oikeaa kantaansa.

13 tykkäystä

Komppaan Brunbergia:
https://twitter.com/ZBrunarska/status/1505064508267634688?s=20&t=mSToYMnkZS9aF_J5l_LQVA

3 tykkäystä

Lisäksi täytyy muistaa, ettei propagandasta johtuen perusvenäläinen tiedä miten huonosti sota on sujunut. Miten on ruikutettu miehiä, aseita ja jopa muonapakkauksia muilta mailta ja miten paras armeijan kaluston on jo tuhottu, eikä rahkeita konventionaalisen sodan aloittamiseen muita maita vastaan enää ole. Miten ainoa jota vastaan Venäjän armeija on erityisen hyvä, on aseettomia siviilejä vastaan, jota on moukaroitu tykistöllä. Siellä varmasti TV:ssä voittamaton Venäjän armeija ratsastaa voitosta voittoon tappioitta. Sellainen antaa vähän kansallistunnetta puseroon, kun imperiumia noin menestyksellä laajennetaan.

9 tykkäystä

Siinä tulevia venäjän ulkoministeriön työntekijöitä. Oikein kylmää kuunnella ja katsella.

8 tykkäystä

Uteliaisuuttani kysyisin, että mitkä olivat ne kaksi ensimmäistä Karjalan Männyn puskemista? Itse en keksi kuin yhden, kun Talvisotaa on melko vaikea sellaiseksi mieltää.

No mutta, en tätä varten kirjoita. Eli mistä tiedät, ettemme ole jonkinlaisten painostustoimien kohteena käytännössä koko ajan? Eikö meitä uhkailtu suoraan sotilaallisilla toimilla tällä viikollakin, vai oliko se viime viikolla? Tehtaankadun hybridikysely maanmiesten kokemasta painostuksesta on myös laskettava painostustoimeksi. Olisin myös hyvin, hyvin hämmästynyt, jos kaikki painostus julkiseksi asti päätyisi.

Sijoitusfoorumilla kun ollaan, niin oleellinen asia mielessä pidettäväksi onkin se, että on vain rajallinen määrä asioita mihin yritys tai tässä tapauksessa Suomen valtiojohto voi ITSE vaikuttaa. Ei se ole Suomesta kiinni painostetaanko meitä vai ei. Samoin sijoittavan on arvioitava yrityksen lisäksi sen kilpailijoita ja mietittävä toimiiko sijoitusprospektin strategia suhteessa niihin, pitäen mielessä että kenties joku kilpailijoista sittenkin heittää kapuloita hyvältä näyttävän suunnitelman rattaisiin. Eli juurikin se peräänkuuluttamasi reagointikyky on kaiken a ja o ja siten ihan ns. perustekemistä, joka ei onneksi ole pelkästään poliittisista toimijoista kiinni.

Mistäpä tullaankin tähän:

Syyksi tarjoan ns. vastavuoroisuusperiaatetta. Eli aikaisemmat venäjän toimet eivät sittenkään oikeuttaneet lännessä päättäjien, tai oikeastaan kansankaan mielestä nyt nähtyjen tasoisia pakotteita. Ei tuntunut järkevältä maksaa sitä hintaa mikä itselle näistä pakotteista lankeaa. Voimme moralisoida, että eikö muka syyrialaisen siviilin elämä ole yhtä arvokas kuin Ukrainalaisen (lue: valkoihoisen eurooppalaisen), mutta markkinalla se hinta määrätään ja lopputulos on kaikilla tiedossa.
Nythän sen sijaan sokea reettakin näkee, että venäjä menee lopultakin tonttiin ja lujaa. Oikeastaan ainut epäselvä asia ajankohdan lisäksi on se, että onko sillä enää olemassa varsinaista mekanisoitua armeijaa, vai onko se Ukrainan aroilla romurautana kun kunnon touchdown saavutetaan.

Ja loppuun yleiskommenttina. Nythän on vasta 3 viikkoa sotaa takana. Eihän tämä kai ole edes mitenkään erityisen tuhoisa sota, useita kertoja aiemminkin tällaista kauheutta on siedetty vuosia ja silti vain jatkettu, jos siihen vain on ollut kykyä. Esim. Luhanskin ja Donetskin suunnalla, eikös? Eli eipä tässä seuraavaksi ole välttämättä mitään muuta kuin tätä samaa kunnes puolustaja tai todennäköisemmin hyökkääjä ole aivan oikeasti loppu.

5 tykkäystä

Saksa vaikuttaa tosiaan hyvin passiiviselta. Pelko riippuvaisuudesta kaasun kanssa?

EDIT: Aika passiiviselta näyttää tietty myös Ranskan tuki.

5 tykkäystä

Onko tuo varma tieto? Eikös niitä Streloja pitänyt lähettää? Ja ”Germany says it won’t disclose further weapons shipments to Ukraine” Germany says it won’t disclose further weapons shipments to Ukraine - World - TASS

1 tykkäys

Täysin mahdollista jos lisäkuljetukset menevät off the books tyyppisesti.

Joten voit olla aivan oikeassa.
En vaan ole uutisiin törmännyt ja olen aiheesta lukenut ”liikaa” :sweat_smile:

1 tykkäys

Saksa ollut passiivisimpia sodan alusta alkaen. Jos tämä järjestely tulee onnistumaan niin Ukraina saisi järeämpää ilmatorjuntaa mitä se on pitkään pyydellyt. Tällainen auttaminen aralle Saksalle luontevaa:

18 tykkäystä

Löytyisikö länsimailta tehokasta ilmatorjuntaa noihin hypersoonisiin ohjuksiinkin.

Edit. “Venäjän presidentti Vladimir Putin on kutsunut Kinzhal-ohjusta “ihanteelliseksi aseeksi”. Hypersooninen ohjus voi lentää yli viisinkertaisella äänennopeudella, mikä tekee niistä vaikeampia seurata ja torjua kuin perinteiset ohjukset.”

Edit2: “Yli viisi kertaa ääntä nopeammin liikkuvien ohjusten tuhovoima on niiden nopeudessa ja tarkkuudessa. BBC:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan hypersooniset ohjukset eivät kuitenkaan ole niin merkittäviä, että Venäjä muuttaisi niillä sodan kulkua Ukrainassa.”

Edit3: Kannattaa katsoa yllä olevan linkin video hypersoniikasta. CNBC:n osuus alkaa noin 1:06:n kohdalla.

2 tykkäystä