On ollut jo pitkään käytössä tämä käytäntö.
Olen jopa kuullut tuplablokkauksesta. Eli blokkausjoukkojen takana Kadirovin joukot blokkaamassa.
Tämä UR-77 miinanraivaaja on ehdottomasti suosikkini. Vaikuttava laite.
Sen verran täytyy tätä USA:n vaalikeskusteluakin jatkaa, että eihän tällaisia kommentteja voi jättää täysin huomiotta tai laittaa vaalikommentoinnin piikkiin.
“Trump Rally” Iowassa eilen →
Välillä on hyvä vertailla, miten ihmiset reagoivat samaan asiaan. Olkaa hyvä.
Muistutukseksi myös heille Suomessa, jotka ovat ilmoittaneet poistuvansa reservistä…
Kun Ukrainalainen saa kutsun mobilisaatioon.
Kun Venäläinen saa kutsun mobilisaatioon.
Video eiliseltä. Ryssiminen jatkuu.
Mobilisoidut (500-700 miestä) ihmettelevät ulkosalla mitä tehdä. Krimille saapuessa tarjolla ei ollut telttoja eikä ruokaa. Päälliköt karkasivat paikalta.
Edit. Medvedev. Jo toinen kerta tänään, kun tahtoo mennä sanattomaksi. Lukekaa ite. (Jutussa linkki myös alkuperäiseen TG-viestiin)
Euroopan parlamentissakin on vasemmalta laidalta pidetty puheenvuoroja, että Ukrainan varustaminen on lopetettava. Yleisestikin, Euroopan mahtimaat ovat tehneet hävyttömän vähän. Jos siis Saksa, Ranska ja Italia nyt mahtimaita ovat. Eli keskittyisin EU-kansalaisena enemmän EU:n johtavien päättäjien pelkuruuteen/saamattomuuteen/kylmyyteen/palturin puhumiseen, kuin paheksuisin rapakon takana käynnissä olevia vaaleja. UK:n ja USA:n sotillaalinen apu on tottakai ratkaisevan tärkeä. Mutta pääosin siitä syystä, että muu läntinen Eurooppa ei tee tarpeeksi.
Keskittyisin myös, mutta tiedän, että Eurooppa ei ole ratkonut yhtään omalla mantereellaan käytyä sotaa ilman USA:n apua viimeiseen sataan vuoteen, eikä niin käy tälläkään kertaa.
Ei kai kukaan sentään demokraattisia vaaleja paheksu. Pieni pelko voi videolla esitettyjen kommenttien jälkeen olla persuuksissa, että tämä Trump-fiestassa esiintynyt tunnettu MAGA-hahmo puhuukin totta. Tiedän, että se on lähes mahdottomuus, mutta se olisi huono se. Euroopalle ja koko maailmalle.
Kauppalehden hyvin lyhyt uutinen siitä, miten Microsoft tukee Ukrainaa. Ei maksumuuria.
Ukraina luottaa yhä enemmän länsimaiseen teknologiaan torjuessaan Venäjän hyökkäystä maahansa. Puolustautuvan maan tukemiseen osallistuu myös teknologiajätti Microsoft , joka on luvannut avata rahahanojaan jopa 400 miljoonan dollarin arvosta.
Putler ei jää paljoa jälkeen Meddestä. IS seuranta tänään 16:52:
”Putin sanoo puheessaan, että Ukrainan naapurimaa Puola ei ole luopunut haaveistaan “niellä osia Ukrainasta itseensä”. Hän ei esittänyt todisteita rajulle väittelleen. Asiasta kertoo Reuters.
Putin tylytti puheessaan lisää länsivaltoja. Hän kertoi lännen syöttävän miljoonille “historiallisesti vääristeltyä hölynpölyä”.
Putinin mukaan länsi on esimerkiksi vääristellyt totuutta toisen maailmansodan “todellista etenemistä” ja Neuvostoliiton roolista Natsi-Saksan voittamisessa.”
Vaihtoehtoinen todellisuus on liian ymmärtävä ilmaus. Nämä herrat elävät maailmassa, jolle ei ole mitään vertailukohtaa, tai määrettä.
Tässä olisi juttu Helsingin Sanomista koskien Venäjän mahdollista vetäytymistä Hersonista. Ei maksumuuria.
“KÄIHKÖ itse pitää todennäköisenä, että Venäjä vetäytyy Hersonista Dneprjoen itärannalle. Hän uskoo, että Venäjän läsnäolo Hersonissa on ollut jo pitkän aikaa liian kuluttavaa sen asevoimille ja pitää mahdollisena, että venäläiset sotilaskomentajat ovat jo aiemmin olleet sitä mieltä, että vetäytyminen kaupungista olisi järkevää.”
"MIKÄLI Ukraina todella onnistuu vapauttamaan sodan alussa menettämänsä Hersonin, olisi sillä merkittävä strateginen ja symbolinen merkitys.
Käihkön näkemyksen mukaan Hersonin vapauttaminen olisi merkittävää ennen kaikkea siksi, että Ukrainan tulee kyetä jälleen todistamaan länsimaiden ase- ja muun tuen tehokkuus, eli että se kykenee pitkällä aikavälillä vapauttamaan menettämiään alueita."
Putinilla on pirullinen juoni. Siviilejä pakkosiirretään eläväksi ihmiskilveksi. Saa nähdä millainen kiristäminen noilla polosilla saadaan aikaiseksi. Millaisen pommin päälle heidät istutetaan. Jos Krimiltä loppuu juomavesi, ekana se osuu pakkosiirrettyihin.
Jos jotain saa toivoa niin sellainen pieni meteoriitti Putinin hallintoon ois kiva.
En tiedä oliko tämä jo täällä joskus, mutta tässä Zelenskyn neuvonantaja Arestovich ennusti tämän sodan jo 2019. Varsinkin 7:20 eteenpäin kuvastaa hyvin, mutta koko video on aika spot-on:
Alankomaiden puolustusministeri:
Alankomaat yhdessä Tsekin ja USA:n kanssa lahjoittavat Ukrainalle 90 kpl modernisoituja T72-tankkeja. USA on tässäkin mukana, mutta hienoa nähdä, että Venäjän aggressioiden jatkuessa myös Eurooppalainen tuki jatkuu vahvana.
Edellinen ilmoitus menee osittain päällekkäin tämän seuraavan kanssa (T72 osalta), mutta sen lisäksi USA:n uusimpaan tukipakettiin kuuluu mm. panssaroituja jokiveneitä sekä kunnostuksen jälkeen toimitettavia HAWK-ilmatorjuntaohjuksia ja 250 kpl näitä →
Ehkä mielenkiintoisin on kuitenkin 1100 dronea. Phoenix Ghost Drone on suunniteltu keväällä Ukrainan tarpeisiin. Kyseessä siis “switchblade”-dronea vastaava kamikaze-drone.
The drone has been developed by the California-based AEVEX Aerospace—a secretive company that says it provides “full-spectrum airborne intelligence solutions.”
Kirby said he had “no idea” how the drone got its name—which does seem like a misnomer because, unlike a phoenix, the drone will not rise again. The unmanned aerial vehicle is designed to be flown only once.
Presidentti Zelenskyn jokailtainen puhe eiliseltä.
Zelensky sanoo Ukrainan olevan valmis reiluun ja oikeudenmukaiseen rauhaan, joka kunnioittaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja velvoittaa täyteen korvaukseen Venäjän aiheuttamista vahingoista.
Kuulostaa ihan reilulta.
We are ready for peace, for a fair and just peace, the formula of which we have voiced many times. The world knows our position. This is respect for the UN Charter, respect for our territorial integrity, respect for our people and due responsibility for terror - this is punishment for all those who are guilty and full compensation by Russia for the damage caused to us.
It is good that the world pays attention only to what the terrorist state actually does, not what it says - address by the President of Ukraine
Tulee katseltua välillä воен ТВ Беларусь kanavaa.
Tuo on joku valkovenäläisen toimijan ylläpitämä kanava jossa sotajuttuja, esim reenit venäläisten kanssa.
Kyllähän tämäkin sisältö näin länsimaalaisin silmin on aika propaganda sisältöistä. Täytyy ihan aivot kääntää “ennakkoluulot off” asentoon että ymmärtää miten tämä homma toimii. Toisessa kuvassa google kääntäjä joka kertoo kaiken oleellisen mitä tässä haetaan…
Itseltä venäjä taipuu kohtalaisesti ja kyllä tuo näyttäisi ihan oikean suuntainen käännös olevan.
Jossakin videolla oli että 18-45v on 56% hyväksyneet sodan ja 45v → ~80% hyväksyy asian.
Tuota roinaa kun syötetään vuosi kymmenet ihmisille niin länsi on paha, natsit oli pahoja ja ukrainalaiset itse asiassa on myös tälläistä pahuutta.
Oikeutusta hyökkäyksellä on varmasti pohjustettu jo vuosia, “operaatio aivopesu” on varmaan alkanut jo ennen Krimin valtausta.
Edit: Ylen dokkarissa kohdassa 52min kuvaus kuinka perheen/suvun sisälläkin mielipiteet vahvasti erilaiset sodasta.
Tässä on Ylen hyvin tehty artikkeli tavallisten ihmisten arjesta Ukrainassa, jutussa käsitellään mm. sitä, että miten talvesta pärjätään.
Talvi jännittää Suomessakin, mutta Ukrainan rintaman lähellä sinnitellään jo kaikin keinoin. Serhi kaatoi salaa puun. Natalia auttaa kellarissa asuvia mummoja. Karinan mies korjaa satoa rintaman vieressä.
Näyttää siltä, että Kerchin salmen sillan isku oli kuitenkin erittäin hyvin onnistunut, vaikka aluksi sitä epäiltiinkin.
Täytyy vielä laittaa tämä omaan viestiin. Tämä on päivän tärkein 5 minuuttia, jonka voitte koneen äärellä käyttää. Katsokaa haastattelu. Tällä on suurempi vaikutus Venäjän tulevaisuuteen, kuin millään sanktioilla. Sieltä kaikkoavat osaajat, keksijät, opettajat, tekijät, lahjakkuudet ja tutkijat. Jäljelle jäävät vain ne, jotka eivät pois pääse.
How bad is the brain drain now in the terms of scientists, academics leving the country?
About 25% of my immediate colleagues have alraedy left Russia. They left after 24th February.
Ja sitten kun silta on korjattu, ei muuta kuin uusi pommi sinne
It is planned to restore them on September 15, 2023
Toivottavasti ei ole tarvetta. 15.9.2023 on aikaa tästä päivästä 315 päivää ja jos kaikki menee hyvin, Venäjä on hajonnut pienemmiksi valtioiksi, Ukraina hallitsee Krimiä ja aiemmin vallattuja alueita, YK:lla on rauhanturvaoperaatio entisissä Venäjän sittemmin itsenäistyneissä tasavalloissa ja ex-Venäläiset kuskaavat korjatun sillan kautta sotakorvausmateriaaleja jatkuvana virtana.
Mitä mieltä olette, kuinka todennäköinen skenaario tämä on 15.9.2023 mennessä?
- Alle 10%
- 10 - 50 %
- Yli 50%
Edit: Korjattu päivämäärä
Itse jakaisin tuon pienempiin osiin, sillä noiden todennäköisyyksissä on ainakin omasta mielestä suuri ero Esim. Krim nyt todennäköisesti on takaisin, mutta Venäjän hajautuminen ei niinkään.
Tehdäänkös vaikka näin eli monivalinta - ruksaa kaikki vaihtoehdot, joiden uskot tapahtuvan 15.9.2023 mennessä
- Ukraina on saanut Krimin takaisin itselleen
- Ukraina on saanut kaikki 2014 edeltävät alueensa takaisin
- Venäjä lopettaa sodan (oma päätös) ja vetäytyy
- Venäjä lopettaa sodan (vallankaappauksen myötä) ja vetäytyy
- Venäjä maksaa sotakorvauksia (suoraan, tai epäsuorasti - jäädytetyillä varoilla)
- Rauhanturvajoukot (UN, NATO, USA tai mikä vain vastaava) tulevat Ukrainaan
- Ukraina luovuttaa alueitansa Venäjälle ja sota loppuu
- Putin vangitaan tai syöstään vallasta
- Putin kupsahtaa sairauteen ja sota päättyy
- Putin kupsahtaa sairauteen ja uusi tsaari jatkaa sotaa
- Jonkin toisen maan joukot jalkautuvat Ukrainaan ja sotivat Venäjää vastaan