No ei kovin vahvasti kuitenkaan mennyt, vaikka “lähellä” oli.
Tutkijoiden mukaan invaasion odotettua heikompaan menestykseen vaikutti kehnon toteutuksen sekä asevoimien huonon suoritustason lisäksi ainakin se, että sotasuunnitelmista vastasi hyvin pieni joukko ihmisiä.
Pienen piirin työ auttoi Venäjää saavuttamaan operatiivisen tason yllätyksen hyökkäyksen alussa, mutta samalla suunnitelmaan pesiytyi joukko vääriä olettamuksia, joita ei missään vaiheessa haastettu.
Lopputuloksena oli suunnitelma, jossa ei ollut tilaa b-vaihtoehdoille eikä tarkistuspisteitä, joissa olisi arvioitu, pitääkö aikomuksia muuttaa.
EDIT:
Ja tätä Emil Kastelhelmen kirjoitusta suositeltiin, se tuli luettua ja päätin jakaa sen tännekin.
Venäjä ei tule, ainakaan vielä, hyväksymään sellaisia neuvottelutuloksia, jotka heikentäisivät sen sotilaallista asemaa sille tärkeillä alueilla. Etupiirejä kahmiva diktatuuri ei ymmärrä yhteisen geopoliittisen hyvän päälle.
Ukrainan sodan, tai oikeastaan koko Venäjän aggressiviisen ulkopoliitiikan loppumiseen ei riitä häviö sodassa vaan koko imperialistisen haihattelun häviäminen maasta, mikä onkin astetta vaikeampi kitkeä.
“But the same is true of Russia. The country’s future will be shaped not by mystical laws of history but by how its leaders and citizens absorb and interpret the tragedy of this shocking, brutal, unnecessary war. The best way that outsiders can help Russia change is to ensure that Ukraine takes back Ukrainian territory and defeats the empire. We can also keep supporting those Russians, however small their number, who understand why defeat is the only path to modernity; why military failure is necessary for the creation of a more prosperous, open society; and why, once again, the empire must die.”
Tässä on juttua Putinin vainoamasta venäläiskanava Doždista mm. sen vaikeuksista.
Sota nosti kiinnostuksen uusiin lukemiin. Kanava kertoi uutissivusto Meduzalle(siirryt toiseen palveluun), että sitä katsoo kuukausittain yli 13 miljoonaa venäläistä eli noin yhdeksän prosenttia väestöstä.
– Ihmiset ovat nyt riippuvaisia tiedosta. Liikekannallepano teki heistä vielä riippuvaisempia, koska nyt jokaisella on joku tuttu, joka lähetettiin sotaan, Mongait kertoo.
Kristi Raik on kirjoittanut Foreign Policy -lehteen artikkelin Venäjän (hajoamisen) pelosta, joka on toistuva ilmiö historiassa.
Tätä ilmiötä edustavat niin Macronin kommentit kuin haluttomuus toimittaa kaikkein parasta asekalustoa ukrainalaisten turvaksi. Länsi pelkää Ukrainan voittoa ja sen seurauksia.
Ilta päättyi eilen murheellisissa tunnelmissa. Venäjällä on Bahmutin ja koko Donetskin rintamalla “all in”. Toivottavasti kuulemme tänään positiivisia uutisia Ukrainan onnistuneesta puolustuksesta. Myös TG:n venäläislähteissä terroristien rynnistys on huomioitu. Kuulemme varmasti myöhemmin tänään lisää.
EI länsi pelkää Ukrainan voittoa, vaan sitä, että se saavutetaan väärällä tavalla. Antaa Venäjän muhia omassa liemessään ja luhistua sisältäpäin, vaikka se ei olekaan kivuttomin vaihtoehto.
Jos voikukan kukkavarren katkaisee, on siinä huomenna uusi. Mutta kuivataan sen kasvupaikka tai vaikka kuumalla vedellä käsitellään, viikon parin kuluttua ei enää viherrä.
Puheet Venäjän sisäisestä hajoamisesta ovat turhauttavia. Ei Venäjä ole mihinkään hajoamassa, ei Venäjälle olla hyökkäämässä, joten Venäjä saa kyllä vahvalla turvallisuuskoneistolla pidettyä kansansa aisoissa. Venäjä saattaa käpertyä kuoreensa kuten pohjois-korea, mutta ei kansa nouse vastustamaan valtiota. Elämä Venäjällä jatkunut suht normaalina sodasta huolimatta. Mobilisointi toki käynnissä, mutta sinne joutuvat vain ne, jotka eivät osaa pelata korttejaan oikein. Muut pakenevat ja kiemurtelevat muuten ulos velvollisuuksista.
Natsi-Saksa romahti, mutta silloin koko Saksa oli jo vallattu, ei siis voi verrata, sillä Venäjää ei kukaan ole koskaan valtaamassa.
Ei kansa ratkaise tätä peliä. Monessa vallankumouksessa kansa ei ole edes pysynyt kärryillä mitä on tapahtumassa. Ns. Sivistynyt väki tai sopiva sotilasjohtaja ratkaisee vallankumouksen nykyään, ei kansa, jolle se on vaihtoehto nälkäkuolemalle. Nälkäkuoleman sijaan vallankumouksen käynnistää lähipiirin tyytymättömyys valtaklikkiin. Putinin ympärillä käy kulisseissa kuhina jo nyt. Ikuinen ei hänkään ole.
Neuvostoliiton kaatumisessa on paljonkin yhtäläisyyksiä nykytilanteeseen. Tällä kertaa budjetista on annettu armeijalle (no, vastaanottaja varmaan sitten eri) rahaa jopa enemmän kuin Afghanistanissa.
Käsittääkseni Neuvostoliitto kaatui, koska muutokseen oli johtajilla poliittista tahtoa. Wikipedia kiteyttää asian aika mukavasti
Neuvostoliiton hajoaminen alkoi edistyksellisen neuvostojohtaja Mihail Gorbatšovin uudistuspolitiikasta 1985. Gorbatšovin perestroika ja glasnost olivat yritys korjata reaalisosialismia paremmin toimivaksi ja inhimillisemmäksi. Monet maan ongelmat kuitenkin pahenivat uudistuspolitiikan takia. Neuvostoliiton hajoamiseen johtaneet syyt olivat pääasiassa maan sisäisiä, joista keskeisempiä olivat ideologinen ja taloudellinen romahdus, ympäristöongelmat, kansallisuusriidat sekä moraaliset syyt.
Nyt muutokseen johtavaa poliittista tahtoa ei ole, vaan sekä itse diktaattori, että myös koko pajaristo pitävät kiinni kynsin hampain vallasta ja saavutetuista eduista. He menettävät kaiken, jos homma hajoaa ja pajaristo ei välitä pätkääkään kansasta. Kokevat olevansa ihan eri porukkaa, kuin tyhmä kansa. Kansa kärsiköön ja on tottunut kärsimään. Pajaristo turvaa vain omat etunsa. Neuvostoliitto ei ollut varsinaisesti diktatuuri, kuten Venäjä nyt käytännössä on. Tavallisella venäläisillä on ns.“alistumisgeeni” haluavat aina alistua jollekulle, vähän samaan tapaan, kuin ranskalaisilla on “antautumisgeeni” Macron on jo viittä vailla antautumassa Venäjälle.
Neuvostoliiton romahtaminen oli pitkä prosessi ja summa monista samaan suuntaan vaikuttaneista, mutta hyvinkin erilaisista asioista. Ehkä jotain yhteistä olisi nähtävissä, mutta lähtökohta ja luultavasti lopputuloskin ovat varsin erilaiset.
Muutokseen, jopa vallankumoukseen tarvittava kriittinen massa on yllättävän pieni. Etujen turva päättyy, kun Putin tavalla tai toisella kaatuu. Oligarkkien omaisuus on lainassa valtiolta, eli valtion suojeluksessa. Kun uusi johtaja päättää, turva loppuu, oli hän sitten uusi rosvo tai demokraattinen valtionpäämies. Länsimaat voivat olla tikku, joka vielä vähän sekoittaa tuota hiillosta sopivasta kohdasta sopivalla hetkellä.
Onpa mainio vastaus venäläisuhoon. Venäjän Kazakstanin suurlähettilään puhetta ei tarvitse edes etsiä – tämä vastaus kertoo kaiken tarpeellisen.
Venäjän omaksi etupiirikseen katsomissa maissa on jo pidempään ollut suuria muutoksia suhtautumisessa Venäjään. Venäjää ei enää pelätä samalla tavalla, kuin aiemmin. Näyttäviä irtiottoja on tehnyt myös mm. Uzbekistan. Venäjän heikkous näkyy ja tuntuu juuri näissä maissa.
Kyllä Venäjä voi romahtaa nopeastikin, se tarvitsee ainoastaan Putinin romahtamisen, joka on todennäköinen seuraus hävitystä sodasta. Neuvostoliiton romahtamista ei voi oikein nyky-Venäjään verrata. Lähtemättä perkaamaan koko tarinaa… Hieman paremmalla onnella neuvostojärjestelmän nykyaikaistaminen olisi voinut onnistuakin. Neuvostoliitto ei kyennyt enää elättämään kansalaisiaan. Moskovassa jonotettiin leipää 90-luvun alussa.
Nyt Venäjä pärjää omillaan, mutta uskon kansankin vaativan enemmän kuin Neuvostoliitossa. Elintason laskiessa ja heikon johtajan hävitessä kunniattomasti sodan, tämäkään Venäjä ei selviä ilman hajaannusta. Putin on keisari, ei presidentti.
