Euroopan turvallisuustilanne ja Venäjän aggressiot (Osa 3)

Ei missään sodassa koko kansakunta ole valjastettu sotateollisuuteen tai armeijaan. Pitäähän sen yhteiskunnan jotenkin pyöriä taustalla (maaviljely, yritykset, ulkomaankauppa yms…)

12 tykkäystä

Onko moraalisesti oikein, että rintamalle joutuvat yleisesti pelkästään miehet?

19 tykkäystä

Nämä urheilijat nostavat myös kansallista itsetuntoa ja toimivat siten myös henkisen maanpuolustuksen tukena. Lisäksi urheilijat, viihdetaiteilijat, kulttuurivaikuttajat tuovat iloa myös ukrainalaisille ankeina aikoina. Mediatietojen perusteella ukrainalaisille esimerkiksi euroviisuissa esiintyminen ja pärjääminen on ollut erittäin tärkeää.

Kyllä ukrainalaisia huippu-urheilijoita sekä eri alojen kulttuurin huippuja on rintamalla kaatunut ja haavoittunut, ettei heitä lusmuilustakaan voi syyttää. Muistanpa lukeneeni myös yliopiston professorista, joka on rintamalta käsin pitänyt luentoja opiskelijoille. Huippu-urheilijoiden osallistumisesta sotaponnistuksiin on esimerkki raskaan sarjan ammattitnyrkkeilijä ja hallitseva maailmanmestari Usyk, joka ottelutaukojen aikana on ollut sotatoimissa osallisena.

Vaikka sota on raskasta aikaa kaikille, niin siitä huolimatta ihmismieli kaipaa muutakin jaksaakseen ja siksi on pyrittävä jatkamaan niin normaalia elämää kuin mahdollista.

25 tykkäystä

Enemmän kuin muutama lentopalloilija minua on jo sodan alusta asti ihmetyttänyt miten ihmeessä Ukrainasta on päästetty maanpakoon miltei 10 miljoonaa ihmistä, mukana perheitä ja parhaassa palvelusiässä olevia nuoria miehiä. Ainakin Suomessa rajat menevät kiinni, jos sotatila syttyy ja ainakaan miehet eivät lähde mihinkään, vaan siirtyvät sodanajan palvelusyksikköön.

10 miljoonaa ihmistä, joten mukana muutama miljoonaa hyvässä iässä olevaa potentiaalista sotilasta. Näitä nuoria miehiä perheineen on haastateltu TV:ssä ja aina mieleen hiipii ajatus maanpetturuudesta (eikös sinun pitäisi olla sotimassa, eikä sotaa karussa ulkomailla) ja miten ovat päässeet lähtemään Ukrainasta, jossa on sotatila. Eikö Ukrainassa ole samankaltaista yleistä asevelvollisuutta, kuin Suomessa vai miten tämä on mahdollista ja rajojen yli on mennyt porukkaa kokoajan, ei vain sodan alussa. Miksi Ukraina ei sulje rajojaan niin, että kukaan ei poistu maasta vaan kaikki valjastetaan taisteluun? Toiset kuolevat rintamalla ja toiset “Sergeit” perheineen antavat ihan pokkana haastatteluja turvapaikasta lännestä. Ei tunnu kovin reilulta.

2 tykkäystä

Suomessakin poikkeusoloissa pyritään ylläpitämään ja suojaamaan kansallista identiteettiä ja kulttuuria. Syynä se, että pitää olla jotain minkä puolesta taistella ja se pitää henkeä yllä. Museoista siirretään kansallisesti tärkeät taideteokset turvaan, osallistutaan kansainvälisiin urheilukilpailuihin, ym. Olen suorittanut alueellisen maanpuolustuskurssin ja se oli silmiä avaava kokemus. Sotiminen ei ole pelkästään sitä, että ammutaan toisia rintamalla, vaan samalla puolustetaan mm. kansallista identiteettiä kokonaisuudessaan. Kurssilla oli paljon jengiä museoista, seurakunnista, ym. tahoilta joilla ei amatöörin näkökulmasta ole poikkeusoloissa tärkeää roolia. Olinpa väärässä.

33 tykkäystä

ISW kertoo, että Ukraina pyrkii laajentamaan aukkoja venäläisten puolustuslinjassa. Ei maksumuuria.

Se, että Ukraina on siirtänyt raskasta kalustoa ja joukkojaan taktisesti tärkeille alueille, vaikuttaisi viittaavan murtumaan Venäjän puolustuslinjassa ja Ukrainan pyrkimykseen kasvattaa tätä murtumaa, arvioi ISW.

Kuleba kritisoi vastahyökkäyksen hitautta kritisoivia. Ei maksumuuria.

“Sohvalla tai lämpimässä studiossa Ukrainan vastahyökkäyksen nopeutta arvosteleva henkilö arvostelee samalla yksittäistä sotilasta, joka on ollut taisteluissa, on uhrannut itsensä, menettänyt tovereita, edennyt kilometrin miinakentän läpi ja voittanut yksi vastaan yksi -taistelun venäläisen kanssa juoksuhaudassa”, Ukrainska Pravda kertoo Kuleban sanoneen.

18 tykkäystä

Noniin, loppukirin paikka. Laittakaas jakoon omille sukulaisille ja muille, niin saadaan aloite täyteen ja mahdollisesti päästään tuosta kivestä kengässä

53 tykkäystä

Shoigu taas pyytää tykinruokaa. Taitaa tulla yhtä onnistunut kampanja kuin edellisestä :smiley:

11 tykkäystä

Tässä sitä onkin Suomessa tekemistä. Asepalvelusikäisten Suomalaisten määrä pienenee vuosi vuodelta ja aina vaan pienempi ja pienempi osa ikäluokasta on edes fyysisesti asepalveluskunnossa. Millä saadaan maahan muuttajat sitoutettua yhteiskunnan puolustamiseen samalla innolla kuin kantasuomalaiset?

Toinen ongelmallinen ryhmä on syrjäytyneet nuoret miehet. Jos ei omista mitään eikä ole oikein “kiinni” missään niin mitä puolustettavaa siinä on?

13 tykkäystä

Maarianhaminan konsulaatin sulkeminen toteutuu ilman keräystäkin. Uutisten perusteella haetaan vain vahva selkätuki asiaan.

1 tykkäys

Onhan tuossakin tavallaan pointtinsa. Samaan aikaan Hiv-positiivisia, mielenterveysongelmaisia ja hitaasti etenevistä verisairauksista kärsiviä kaivetaan rintamalle miespulassa. Jotain virheitäkin on varmasti tapahtunut.

Toisaalta kulttuurin, normaalin elämän, urheilun ja kansallisen identiteetin ylläpitämisen voi helposti ymmärtää monessakin mielessä välttämättömäksi.

Onhan myös itselläni se tilanne, että jos Venäjän panssarit alkaisi vyöryä rajan yli Suomeen, olisin itse ollut sotimassa jo kauan aikaa, kun nuoret asekuntoiset miehet vieläkin pelaavat pallopelejä siviilissä. Mutta elämän täytyy jatkua ja se on ihan oikein. Suomen sodissa jatkui pääsarjatasonkin urheilu. Ilmahälytyksen tullen peli keskeytyi hetkeksi. Eino Kaila opetti filosofiaa pommisuojassa. Kaila jatkaa puhettaan, katto vapisee ja rappaukset tippuvat niskaan, mutta yhteiskunta tarvitsee urheilijoita, esikuvia ja oppineita, ja tämäkin on taistelua. Normaalista on pidettävä kiinni kynsin hampain ja luotava tulevaisuutta vapaassa yhteiskunnassa, että olisi minkä puolesta taistella ja mihin palata.

Ne menevät armeijaan, joilla on kykyä, halua tai ainakin koulutusta, joita armeija tarvitsee juuri silloin. Ei armeijakaan tarvitse ketä tahansa. Pienessä maassa lopulta tulevat kyllä viimeisetkin, mutta sillon ollaan perikadon partaalla.

14 tykkäystä

Fyysinen kunto ei ole kaikissa tehtävissä ongelma. Esim dronet, kyberturva jne löytyy tärkeää tehtävää kuntotasosta riippumatta.

4 tykkäystä

Välillä on sotilaillakin vapaata. Miksei siis urheilijoillakin. Useita sodan aikana kisanneita on kaatunut rintamalla. Mikään ei viittaa siihen, että urheilijat olisi vapautettu kokonaan palveluksesta.

5 tykkäystä

Panssarivaunun miehistöön kuuluva sotilas kuvailee Ukrainan asevoimien videolla Challengeria ”tankkien tarkkuuskivääriksi”:

  • Se teki epäilemättä maailmanennätyksen osuessaan T-55-vaunuun yli viiden kilometrin päästä, sotilas kertoo.

  • Challenger 2:n tarkoitus on tuhota erityisesti muita panssarivaunuja.

…vanhat T-80-panssarivaunut kärsivät usein muun muassa latausongelmista. Venäläiset sen sijaan pelästyvät jo Challenger 2 -tankkien moottorien ääntä…
:smiling_face:

46 tykkäystä

Löytyykö muuten mistään arviota paljonko Ukrainalla on miesvoimaa käytettävissä? Isoja alueita (ml. valtavia kaupunkeja) on miehitettynä ja miljoonia paennut ulkomaille joten tilastoista löytyvä 19 miljoonaa miestä ei taida pitää paikkaansa.

4 tykkäystä

Kastehelmen aiheena jalkaväkimiinat.
Eipä voi olla kuin samaa mieltä, Kreml ei varmaan pannut pahakseen kun Suomi lähti sopimukseen mukaan.

Ja hyvä muistaa vanha viisaus, että jalkaväkimiinat eivät varastossa ole vaarallisia, vaan sille joka tänne hyökkää.

37 tykkäystä

Toisen maailmansodan aikana Suomi taisi ainoana valtiona tehdä järjestelmällisesti miinoituksistaan kartat. Niiden avulla miinoitteiden purku oli varsin vaaratonta verrattuna kartattomiin miinakenttiin.

19 tykkäystä

Oikaisen nyt sen verran, että kyseessä ei ole Ukrainan välinpitämättömyys rajavalvonnasta, vaan rajapisteet ovat olleet kiinni koko sodan ajan kaikilta 18-60 -vuotiaita miehiltä. Tuolta löytyy lisää, eli tietyt ammattiryhmät ja isompien perheiden elättäjät saavat lähteä, muuta pääasiassa raja on auki vain naisille, lapsille ja vanhuksille.

Tuttavaperheelle (asuivat Mariupolissa) kävi sodan alussa niin, että äiti ja tytär pääsivät normirajan kautta pakoon tuttavien luokse Latviaan, mutta isä (55-59v) ei jaksanut kävellä kymmeniä kilometrejä metsän ja rajavyöhykkeen yli, mikä olisi todennäköisesti vaadittu rajan ylitykseen ilman lupia. Näin ollen hän päätyi jäämään maahan ja auttamaan sodassa. Hänkään ei lopulta joutunut rintamalle, vaan pätevänä rekkakuskina auttaa logistiikassa.

Uskon myös, että moni rajan yli päässyt mies auttaa maataan ja sukulaisiaan ulkomailta käsin, vaikkei nyt halunnutkaan ottaa riskiä rintamalle joutumisesta. Toki meitä on moneen junaan, mutten usko Euroopasta löytyvän miljoonakaupalla noita “sluibailijoita” ja maanpettureita, kuten @HexaPexa väittää. Joitain kymmeniä tuhansia, ehkä sata, muttei missään nimessä miljoonia.

15 tykkäystä

Hienoa nähdä miten (persujen) muukalaisvastaisuus on nyt ulottunut ukrainalaisiin evakkoihinkin (/s).

Jos teistä se sotiminen on itsensä Jumalan pyhittämä velvollisuus ja luonnollista, niin muistutan että sinne rintamalle saa kyllä lähteä vapaaehtoisesti täältä Suomestakin. Länttä ja demokratiaa siellä kuitenkin puolustetaan, että se on myös jokaisen meidän sota siinä mielessä. Että ei muutaku maiharit jalkaan ja menoksi.

“Kehottaisin kaikkia arvostelijoita tukkimaan turpansa, tulemaan Ukrainaan ja yrittämään vapauttaa neliösenttimetriäkään itse”, Kuleba sanoi toimittajille EU:n ulkoministerien tapaamisessa

Kyseinen sitaatti irti kontekstista, mutta pätee tähänkin aiheeseen. Antakaa Ukrainan ja ukrainalaisten olla. Jokainen tekee itse valintansa ja evakko / pakolaisuus ei ole mikään helppo päätös sekään.

29 tykkäystä

Sinä et tiedä miksi he ovat täällä Suomessa, enkä minäkään, joten lopeta tuo persuilu tähän paikkaan, kiitos.

16 tykkäystä