vai loppuisivatko, tai siis loppuisivatko ne siihen että venäjä ottaisi lisää aluetta ja miehittäisi ukrainan?
Tarvitsisiko Venäjän sitten oikeastaan neuvotella.
Taistelut voivat loppua Ukrainassa, mutta jatkuvat sitten siitä muihin maihin, Venäjä ei tule omaehtoisesti pysähtymään kuin korkeintaan henkeä vetääkseen ja kootakseen rivinsä uudelleen seuraavaa rynnistystä varten.
Venäjä ei tule koskaan hyökkäämään Nato maahan, koska Nato on vahvempi kuin Venäjä. Ihan turhaan pelätään sitä, että Venäjä valloittaa Euroopan. Minustakin olisi kiva, jos Ukraina voittaisi, mutta se vain vaikuttaa epätodennäköiseltä. Fakta on se, että aika on Venäjän puolella, koska länsimaat eivät tue Ukrainaa loputtomasti.
Ilmeisesti ollaan asiasta pitkälti päinvastaista mieltä, oman näkemykseni mukaan toiseen maahan täysin yksipuolisesti hyökännyttä valtiota pitää vastustaa kaiken keinoin, oli hyökkäyksen kohde NATO:ssa ei tai.
Paras ratkaisu kaikille (paitsi venäläiselle diktatuurille) olisi saada työnnettyä venäläiset joukot pois Ukrainan alueelta mahdollisimman pian.
Ei tässä ole kysymys mistään moraalisista näkemyksistä vaan faktoista. Kulutussodassa osapuoli, joka pystyy tuottamaan enemmän materiaalia voittaa. Ja tietysti paras kaikille olisi, että Venäjä vetäytyisi, mutta se ei tule vetäytymään. Meidän tulee elää todellisuudessa, eikä missään unessa, jossa tapahtuu vain meille mieleisiä asioita.
Eiköhän Ukraina ole täysin hereillä sen suhteen mitä siellä tapahtuu ja kenen toimesta. Jätän tämän keskustelun osaltani tähän.
Huoli Ukrainan tuen jatkuvuudesta on aiheellinen, poiminta IS seurannasta juuri äsken. Kyllä nyt vedetään käsijarrusta ja venäjä vahvistuu. MAGA porukka sai mitä halusi eli 50 kaveria sai tuen loppumaan. Jos joku toivoo, että Trump tulee avaamaan hanat, niin epäilen, eiköhän MAGA edustajat aja ihan Trumpin linjaa.
Valkoinen talo varoittaa: Rahat eivät riitä Ukrainan auttamiseen
Valkoine talo varoittaa, että Yhdysvalloilta on loppumassa Ukrainan auttamiseen vaadittavat varat.
Guardianin mukaan Valkoisen talon budjettijohtaja Shalanda Young lähetti varoittavan kirjeen Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen puheenmiehelle, republikaanien Mike Johsonille.
-
Haluan olla suora: ilman kongressin toimia, meiltä tulee vuoden loppuun mennessä loppumaan resurssit tuottaa lisää aseita ja tarvikkeita Ukrainalle ja kyky tarjota tarvikkeita Yhdysvaltain armeijan varastoista, kirjeessä lukee.
-
Raha on loppu ja melkein aikakin.
Ainut kestävä tie rauhaan Euroopassa on venäjän ajaminen taloudellisesti ja aseellisesti riittävän heikoksi. Tällöin todennäköisesti venäjä hajoaa, kuten neuvostoliittokin hajosi. Toinen tehokas venäjää heikentävä asia on, että venäjästä on tullut kiinan vasallivaltio. Tunnetusti nuo Kiinan vasallivaltioiden tekninen ja taloudellinen kehitys muistuttaa pohjois-korean kehitystä. Länsimaiden pakotteet ajavat tätä asiaa myös, hitaasti mutta varmasti.
Päivän luvut:
Näin nojatuolikenraalina usein hämmästyttää Ukrainan saama ja saamaton tuki.
Välillä saadaan joku pari ilmatorjuntajärjestelmää hieno juttu . Sitten joku kymmenen panssarivaunun saaminen venyykin puoli vuotta, huono juttu
.
Samaan aikaan; EU lupasi Ukrainalle MILJOONA tykistönammusta, määrästä on toimitettu noin KOLMANNES! Eli 1 000 000 tykistönammusta ja sieltä puuttuu 650 000 tykistönammusta luvatuista!
" Suomen tuen yhteissumma Ukrainalle on kohonnut yli 1,9 miljardiin euroon"
"Suomen valtio aikoo osallistua kymmenillä miljoonilla lisäeuroilla tykistöammusten tuotannon kasvattamiseen Suomessa. "
“Neuvotteluja on tässä käyty ja kovaa tahtotilaa on ollut. Tässä tuntuu olevan kyse siitä, miten tämä toteutetaan ja mistä rahoitus löytyy.”
“tykistöammusten tuotanto on kasvanut viisinkertaiseksi Venäjän hyökkäyssotaa edeltäneeseen aikaan”
“Uuden linjaston perustaminen tyhjästä vie 3–4 vuotta ja maksaa 30–50 miljoonaa euroa tuotantokapasiteetista riippuen”
“Ukraina on pyytänyt toistuvasti lisää tykistönammuksia, jo sodan alkupäivistä lähtien.”
Hieno asia, että Suomessa tykistöammusten tuotantoa on oikeasti kasvatettu merkittävissä määrin!
Silti… Sota on jatkunut melkein kaksi vuotta ja vieläkin vasta mietitään tuotantokapasiteetin lisäämistä ja siihenkin menee vähintään 3 vuotta!!
Tuo 1,9 mrd € tuki Suomelta Ukrainaan on lähinnä laskennallinen, kun vanhaa kalustoa lähetetään ja sen arvoa mietitään.
Silti näin nojatuolista katsoen en voi mitenkään ymmärtää, että jos Ukraina pyytää ja pyytää tykistöammuksia, niin Suomella on ollut varaa lähettää laskennallisesti 1,9 mrd Ukrainaan ja silti tykistöammusten tuotantokapasiteettia ei olla vielä kasvatettu uusilla investoinneilla, koska se maksaisi jopa 50 MEUR!
Toivottavasti tämä on sarkasmia. Juuri näin venäjä sinun haluaakin ajattelevan. Ja juuri näin liittoutuneet ajattelivat Saksasta toisen maailmansodan ensimmäisten vuosien aikana, että sitä sotakonetta ei pysäytä mikään. Ja Saksa sentään kävi menestyksekästä salamasotaa jota ei voi verrata millään tavalla tuohon farssiin mitä venäjä esittää ukrainassa.
Malttia. Ei sielä savivellissä Ukrainassa kukaan hyökkää tähän aikaan vuodesta. Ei ole sellaisia koneita jotka liikkuisi riittävästi. Sielä kulutetaan venäjän ressursseja.
Sinä siis varaat itsellesi viisauden kertoa että länsi ei pärjää venäjälle Ukrainan kulutussodassa. Kuulutko Naton pääesikuntaan?
Ja kerrot myös varmana tiedon siitä ettei venäjää saa Ukrainasta vetäytymään millään. Tämänkaltainen mutuilu ei perustu mihinkään faktaan, sodan kulkua et voi ennustaa, ei kukaan voi. Ei kannata masentua siitä ettei rintamat liiku rospuutossa.
Puolestaan juuri noin Suomi haluaa sinun ajattelevan. Länsimaalaiset luulevat, että meille ei syötetä “propagandaa”. Milloin viimeksi olet lukenut, kuinka monta ukranalaista on kuollut suomalaisesta mediasta. Minä en ainakaan ole nähnyt tällaisia otsikoita. Kun meille syötetään vain narratiivia, jossa Venäjän kenraalit ovat tyhmiä, Venäjä on heikko ja Ukraina on vahva, niin pitäisikö meidän kysyä, miksi Ukraina ei etene.
Muutenkin Saksa hävisi sen takia, että Usa, Britannia ja Neuvostoliitto pystyi tuottamaan enemmän materiaali ja näillä mailla oli enemmän sotilaita. Ukrainalla on vähemmän populaatiota ja heikompi kyky tuottaa materiaalia.
Ukrainalta on loppumassa sotilaat.
- The average Ukrainian soldier is 43-years-old, according to Time Magazine.
- When the war began in February 2022, the average Ukrainian soldier was between 30 and 35 years old.
- Ukraine is battling mounting manpower problems more than 20 months into the war.
Tässä ketjussa on aika seikkaperäisesti keskusteltu siitä miksi etenemistä ei tapahdu. Ei sitä kannata välttämättä enempää toistella.
Ukraina kärsii myös tappioita se on selvää. Ei tarvitse kuin seurata youtube -kanaville ladattavia gopro videoita suoraan etulinjan tulituksesta niin käy hyvin nopeasti selville kuinka murhaavaa venäläisten jatkuva häirintätuli on Ukrainalaisia kohtaan, vaikka ovat kaivautuneena niin tappioita syntyy silti sirpaleista ym. Minulla ei ainakaan ole tästä mitään haavekuvia.
venäjä kärsii silti moninkertaisesti tappioita ja ajan kanssa kalusto kuluu ja laatu heikkenee jatkuvasti. Jossain kohtaa kriittinen piste ylittyy ja rintamat alkavat murtua.
Miesvoima ei heti lopu yli 40M väestöstä. Se on sitten vähän ikävämpää jos koulutukseen ei tarpeeksi satsata.
Onhan se Ukrainalle ongelma, jos syntyvyys on maailman alhaisin ja venäjä kaappaa lapsia ja venäjällä taas syntyvyys ei ole notkahtanut. Putinin peli on pitkää ja kuluttavaa ja siinä Ukrainalla on huonoja skenaarioita. En lakkaa ihmettelemästä, miksi lännessa kaikki apu on aina hirveän poliittisen väännön jälkeen aina myöhässä ja aina alimitoitettua. Perustetaan työryhmiä ja julistetaan ikuista tukea Ukrainalle. Annetaan niin vähän tukea, ettei venäjää vain lyödä, kun pelätään sodan eskaloitumista ja ydinsotaa.
Ukrainan syntyvyys ehkä maailman alhaisin
Yhdysvaltalaismedia The Wall Street Journalin mukaan Ukrainasta saattaa tulla syntyvyydeltään maailman alhaisin maa.
Syntyvyys on tänä vuonna laskenut 28 prosenttia verrattuna Venäjän täysimittaista hyökkäystä edeltäviin kuukausiin. Ennen sotaa lapsia syntyi Ukrainassa kuukaudessa noin 23 000. Nyt lukema on noin 16 000.
Ukrainassa oli jo aiemmin Euroopan alhaisimmat syntyvyysluvut. Sota on pahentanut tilannetta. Sodan myötä Ukrainasta on myös paennut noin 6 miljoonaa ihmistä ulkomaille helmikuun 2022 jälkeen. Venäjä on myös kaapannut tuhansia ukrainalaislapsia Venäjälle.
Tuskin tätä sotaa toivottavasti 15 vuotta käydään. Kyllä siellä rintamaikäisiä miehiä vielä riittää.
Medialukutaitoa ystävä hyvä, medialukutaitoa. On täysin luonnollista, että syntyvyys heikkenee sodan ja kriisin aikana, jolloin voidaan syntyvyystilaston osalta todeta yksinkertaistaen, että syntyvyys on maailman alhaisin - tällä hetkellä. Muistanetko miten kävi syntyvyydelle Suomessa, kun sota päättyi?
Juuri näin. Ukraina pystyy kouluttamaan ja länsi myös taistelukelpoista ainesta. Miehistötappiot eivät ole vielä sitä luokkaa että siitä tulisi joku akuutti ongelma.
Jos ja kun sota joskus loppuu niin voi olla että syntyvyys kääntyy jyrkkään nousuun. Varmasti myös iso osa ulkomaille paenneista palaa kotimaahansa.
Tämä linkki ollut aieminkin täällä, mutta kertauksen vuoksi:
Ukraina (globalis.fi)
Tuolta löytyy ikäpyramidi vuoden alusta, melko kuoppa on “rintamaikäisten” kohdalla.
Siihen vaikutti se, että Suomalaiset naiset pysyivät Suomessa.