Euroopan turvallisuustilanne ja Venäjän aggressiot (Osa 3)

Eikö nyt olla moodissa, jossa Venäjä tekee tihutöitä ja me pyrimme puolustautumaan. Onko se kestävä tie. Tulisiko meidän alkaa miettimään, miten venäjä maksaisi hinnan tekemistään vihamielisistä toimista. Toimisiko vastatoimena venäläisten yhtiöiden toiminnan rajoittaminen ( esim Teboil). Toinen vaihtoehto olisi pyrkiä luomaan strategia, jolla alamme aidosti eristämään venäjän Euroopasta ( rautaesirippu) ja auttamaan sen vaipumista pohjois- koreaksi.

33 tykkäystä

Ei Suomen eikä Euroopan/Maailmankaan etu ole, että Venäjä muuttuu Pohjois-Koreaksi. Perusteluja sen enempää antamatta viittaan tilanteeseen E- ja P-Koreoiden rajalla.
Venäjälle asetetut rajoitteet pitää saada tiiviimmiksi varsinkin kolmansien maiden kautta kulkevalle viennille/tuonnille sekä lisää tarkasti kohdennettuja pakotteita.
Lisäksi Ukrainan tuki riittäväksi ja varmuudella taattava tuen jatkuminen vaikka kunnes Ukraina hallitsee 1990-luvun alun maa-alueitaan.
Onnistuuko kaikkien nyt tilapäisesti miehitettyjen alueiden palautus Ukrainalle jää nähtäväksi. Toivon niin, mutta realistiminäni sanoo, että on vaikea rasti.
Pitkällä tähtäimellä Venäjän kanssa pitää saada voimaan ainakin samat suhteet kuin oli 2000-luvun alussa, mutta ilman “sinisilmäisyyttä”.

2 tykkäystä

Taisin joskus aiemminkin ehdottaa, että aina kun joku tällainen tihutyö tms. voidaan suht luotettavasti attribuoida itänaapuriin, niin samoin tein julkistus, että toimitamme Ukrainaan pienen lisäpaketin a-tarvikkeita tms. Sitten voivat piippalakit pähkäillä miten paljon haluavat tihutöitään tehtailla, kun actions → consequences -putki on harvinaisen selkeä.

11 tykkäystä

Jäin vain miettimään, onko meidän etu taloudellisesti Italian kokoinen talous, jossa on puolisekopäinen diktaattori joka pyrkii aktiivisesti toimimaan Eurooppaa vastaan. Olisiko parempi sama sekopää kääpiökokoisella taloudellisilla resursseilla varustettuna.

5 tykkäystä

Demarit vaativat hallintovaliokunnalta muutoksia rajalakiin, hallintovaliokunta ne teki ja nyt demarit ovat tyytyväisiä. No, eivät kaikki, mutta laki on saanut demareiden johdon tuen taakseen ja se mahdollistaa lain läpimenon, olettaen, että ryhmäkuri pitää ja kapinalliset äänestävät lain puolesta. On myös mahdollista, että lakimuutoksista huolimatta Tuomioja & kumppanit saavat kaadettua lakihankkeen. Aika näyttää.

7 tykkäystä

Tämä taitaa taas olla vähän kuin ne Urpilaisen Kreikka-vakuudet. SDPn pitää sorvata jotain kosmeettista mukaan jolla saadaan yritettyä jotenkin pitää kasvot kun ymmärretään että vaihtoehtoja laille ei oikein ole ja kannattajista löytyy niitä joille tämä ei kelpaa. No, ainakaan tällä kertaa siitä ei taida tulla mitään konkreettista laskua veronmaksajille, vain jotain sanahelinää lakitekstiin.

19 tykkäystä

Onhan tuo käsittämätöntä kuinka vasemmistopuolueet oikein haluavat kutsua ryssän sabotöörejä tänne kun rajalta pääsee läpi aivan kaikki. Etelämpänä on jo moneen kertaan todettu, että ihmisvirtojen ohjaus rajalle loppuu ainoastaan laittamalla raja kiinni ja käännyttämällä takaisin.

Tämä on paras ratkaisu kaikille, myös niille ”turvapaikanhakijoille” joita muuten väärin lupauksin rahdattaisiin tänne loputtomasti. Ei voida tulkita jokaista kansainvälistä pykälää pilkun tarkasti jos kukaan muu ei pelaa samoilla säännöillä ja ainut joka tästä kärsii ovat omat kansalaiset. Käsittämätöntä, että SDP ja vasemmisto eivät tätä käsitä, vaan ovat niin venäläisten vietävissä.

72 tykkäystä

Pena hukassa?

Pena ei ole enää hukassa:

9 tykkäystä

Sijaiskärsijöinä tässä epäselvässä tilanteessa on Venäjän masinoimat siirtolaiset. Heille luvataan ummet ja lammet ja lopputuloksena on miinanraivauspesti etulinjaan. Kun selkesti kerrotaan että raja on ja pysyy kiinni niin tältä inhimilliseltä kärsimykseltä vältytään. Luulisi että liberaalipuolueet haluaisivat juuri tätä.

30 tykkäystä

Rauhanmies Orban on Kiovan reissun jälkeen matkalla Moskovaan…

Petteri Orpon kommentista päätellen Orbanin briiffaus reissustaan ei ole tavoittanut ainakaan Suomen pääministeriä…

EDIT: näköjään Eurooppaneuvoston PJ:kin tullut yllätetyksi. Tämmöinen viestintä kertoo kyllä, että epäluottamus on melko täydellinen Unkarin Orbanin suuntaan, eikä Orbankaan yritä kuin epäluottamusta lietsoa. Tuskinpa hänellä on salaista missiota mukanaan tai takanaan, ainakaan lännen suunnalta

https://x.com/panyiszabolcs/status/1808859718732898802?t=FN1oHAiU84JJ5Q5X7VASNA&s=19

https://x.com/PetteriOrpo/status/1808919746844246098?t=bgl7ANErsx_EBWNX02LlIQ&s=19

https://x.com/CharlesMichel/status/1808901878140330222?t=MDZrT3zOQaSrTlfLzrFbdQ&s=19

14 tykkäystä

Bidenin sekoilun takia demokraattien peli presidentinvaaleissa on jo käytännössä pelattu. Trump palaa valtaan. Putin on ilmaissut tukevansa Trumpin rauhansuunnitelmaa. Ennustamisen vaikeudesta taitaa olla jokin kulunut sanonta, mutta rohkenen veikata, että keväällä 2025 nähdään ensimmäiset rauhanneuvottelut, joissa Trumpin Yhdysvallat on valmis tukemaan rauhaa Venäjälle edullisilla ehdoilla. Todennäköisimmässä skenaariossa merkittäviä osia Ukrainasta tullaan liittämään Venäjään nykyisten rintamalinjojen mukaisesti. Nähtäväksi jää kuinka nopeasti kauppasuhteet palautuvat ja bisnekset Venäjän kanssa jatkuvat as usual.

https://x.com/Kasparov63/status/1808920159714684932

10 tykkäystä

Saa nähdä miten Euroopan johtajuus ilmenee. Eihän USA itsekseen päätä Euroopan sisäpolitiikkaa, erityisesti sotatilassa.

20 tykkäystä

Eihän meillä ole mitään yhteistä euroopan sisäpolitiikkaa. On vain vajaan 30 maan talousunioni.

3 tykkäystä

Toisaalta, hämäävä nähdä tuota Euroopan kelkan kääntymistä avainmaissa. Briteissä umpivenäläinen Farage ja vasemmisto pääsee valtaan samalla kun Ukrainan vahva tukija Sunak joutuu jättämään tehtävät. Ranskassa Macronin näennäisen vahva tuki (tekoja ei ole näkynyt julkisesti) on jäämässä myöskin venäjämielisen Le Penin jalkoihin. Saksassa Scholz on scholzaillut jo pidempään. USA:han tulee hyvin todennäköisesti putinin bestis Trump.

Baltia, Alankomaat, Tsekki ja Pohjoismaat sentään jatkaa vielä tukea.

21 tykkäystä

Farage ei pääse valtaan vaan parlamenttiin huutelemaan. Ainoastaan estradi muuttuu. Labourin pitää vielä näyttää miten Ukrainaa tuetaan muutenkin kuin puheiden tasolla, mutta ei niitä mitenkään voi umpivenäläisinä pitää. Corbynkin potkittiin puolueesta pois, pääsi tosin valitettavasti itsenäisenä läpi, mutta päätyy Faragen kanssa huutelijaksi.

Ranskassa ikäviä merkkejä mutta käydään nyt vaalit ensin. LePen ja muut tuskin saavat enemmistö, ja Macron voi presidenttinä jatkaa tukea melko itsenäisesti. Toki äärioikeiston ja Melenchonin änkyrävasemmiston uhka pitää tiedostaa.

Yhdysvalloissakin vaalit vielä edessä, katsotaan nyt kuka edes on demokraattien ehdokas. Trump iso riski, mutta virkaanastujaisiin pitkä aika. Vaikka Biden häviäisi voi hän lahjoittaa vajaan satojen miljoonien edestä tavaraa, jossa kaikki arvostettu romumetallin hintaan.

Saksa nyt on vain Saksa.

24 tykkäystä

Totta? Mahdollisesti. Vaarallista? Ehdottomasti.

https://x.com/trumpfile/status/1808918134465737084?s=46

Edit. Kun esikatselua ei tullut, twiittiketjussa kerrotaan KGBn pyöritelleen Trumpin pikkusormensa ympärille jo 1980-luvulla.

3 tykkäystä

Spekulaatiota: Jos putnilla ei ole Trumpiin kiristystä mahdollistavaa materiaalia, niin yksi tapa koittaa hoitaa Ukrainan sodan loppu olisi Trumpin omaan arvaamattomuuteen tukeutuminen. Miten muuten ennen omaa virkaan astumista homman voisi hoitaa, kuin jäätävällä uhkavaatimuksella? Sillä strategialla voisi Trumpin kuvitella narsismissaan jopa etenevän.

Viimeaikaiset vaalit ovat kyllä olleet mielenkiintoisia ja osin huolestuttavia. Yrittävätkö äänestäjät viestiä, että Ukraina pitää jättää omilleen? Ei kai sentään.

Nyt jo vihdoin kaikkien natomaiden huomiseen lehteen otsikko ”putni, lopeta sota heti, tai muuten…”. Kirjoitusvirheineen päivineen. :stuck_out_tongue:

Vaalit on pääasiassa sisäpolitiikka. Äärioikeiston nousu Ranskassa on paljon huonosti hoidetun maahanmuuton aiheuttamaa. Jopa umpipunaisessa Redditin r/suomi kanavalla vasemmistohenkiset kirjoittajat toivovat että oma puolue hoitaisi maahanmuuton paremmin.

14 tykkäystä

Starmer on tehnyt jo ennen vaaleja selväksi, että Ukrainan tuki jatkuu, jos Labour vie vaalit (toki vasta puheillaan, ei teoillaan). Juttua esim tässä Politicon artikkelissa…

“The last thing anyone in Ukraine wants is to see political parties back in the U.K. squabbling about something that is life or death for them,” Starmer said on Sunday.

- -

And it’s not just the British public whom Labour have sought to convince. Shadow Foreign Secretary David Lammy and Shadow Defence Secretary John Healey travelled to Kyiv this month to assure their counterparts there that a U.K. Labour government would be fully committed to Ukraine’s war efforts.

“[Lammy] and I had one simple message on our visit — that the U.K. continues to be united for Ukraine,” Healey said afterward.

“If there is a change of government after the election, there will be no change in Britain’s resolve to stand with Ukraine, confront Russian aggression and pursue [Russian President Vladimir] Putin for his war crimes.”

13 tykkäystä

Satelliittikuvista pääteltynä Venäjällä ei enää ole ’hyviä’ tankkeja varastoissa ja ’kelvollisia’ enää satoja eikä tuhansia kuten viime vuonna vielä oli:


Jännäksi menee ehtiikö Trump/Orban -akseli pakottamaan Ukrainan rauhaan ennen kuin Venäjn tankkipula alkaa aidosti manifestoitua taistelukentällä :face_with_monocle:

42 tykkäystä