Faron Pharmaceuticals - Innovatiivisia lääketieteen ratkaisuja

En viiti enää editoida omaa viestiä, mutta tarvitaanhan sitä upfronttia myös kiinteiden tutkimuksiin. Joten Faronin kannalta partneroinnilla tulisi saada sen verran upfrontia, että voidaan rahoittaa joku osuus faasi 3 kustannuksista + pariksi vuodeksi rahaa kiinteiden tutkimuksiin. Mitä lie sinne sitten tarvitaankaan. Tämän he osaa kyllä itse laskea paremmin ja minun on parempi olla edes arvaamatta.

4 tykkäystä

Toki Faron teki juuri patentoinnin liukoisessa Cleverissä autoimmuunisairauksien hoidossa! Jos myydään, niin siitä kakusta ei pääse sijoittajat nauttimaan!

2 tykkäystä

Tottakai pääsee nauttimaan. Näissä M&A diileissä liikkuisi suora raha tai ostavan tahon osakkeet (tai näiden yhdistelmä) meidän Faronin omistajien suuntaan.

3 tykkäystä

Estääkö joku Amerikan laki tms jonkin BPn kokeilemasta ihan hissukseen esim BEXiä omissa labroissa / clinikoissa ja tuloksista päättelemään ostaako kioskin vai ei? Tuntuisi kätevältä eikä saatavilla olevan Bexin ostokulu tuntuisi heillä missään.

4 tykkäystä

Ei niillä ole mitään syytä tehdä niin. Miksi tehdä kliinisiä kokeita jonkun muun lääkkeellä mihin jollakulla muulla on kaikkia oikeudet, ja mihin se joku muu tekee parhaillaan omia kliinisiä kokeitaan? Kyllä se joku muu tulee sitten kertomaan jos niiden lääke toimii ja ne haluaa sen lisensoida / myydä.

Iso farma on hyvin epäinnovatiivinen. Ne innovaatiot tulee perustutkimuksesta spinn-offeina ja niitä sitten ostellaan ison farman portfolioon, jos lääke sopii strategiaan tai jos kaveri on kanssa ostamassa samanlaista.

22 tykkäystä

Kuuntelin tuon Inderesin podin nyt vielä ajatuksella ja kerron nyt omankin näkemykseni siitä. Kerron, vaikka pelkään avaavani taas jonkin sellaisen pandoran lippaan, jonka haluaisin pysyvän kiinni :joy:

Tämähän oli juuri sellaista, mitä tässä on kaivattu. Ajan kanssa istutaan alas ja puhutaan lääkekehityksen eri vaiheista selvällä suomen kielellä (mukaan tosin sekoittui paikoitellen Turun murretta).

Vaikea nyt erottaa, että mikä tuosta liittyi suoraan Faronin nykytilanteeseen ja mikä oli yleistä pohdintaa. Mainittiin haasteita, mutta kerrottiin myös tilanteita, jonka jälkeen ns. alkaa tapahtumaan. Pitää nyt kuitenkin muistaa, että heidän kertomansa mukaan useita diilejä on jo ollut pöydällä ja olisi voitu jo diili tehdä. Mutta ei heidän mielestään riittävillä spekseillä. Eli podin tulkinnan perusteella tehty johtopäätös siitä, että kukaan BP ei haluaisikaan leikkiä Faronin kanssa, on kyllä väärä.

Mutta haasteita on. Pitää verkostoitua, pitää vakuuttaa lääkejättien sisällä kaikki toimijat eli ei riitä että vain yksi taho innostuu. Pitää tuottaa riittävästi dataa erityisesti silloin kun kyseessä on uusi molekyyli, uusi hoitomuoto ja uusi innovaatio. Kysymys on siis tässäkin ihmisten välisestä kommunikaatiosta.

Toisaalta tuosta piirtyy kuva siitä, että business casen osalta kysymys on loppujen lopuksi aika avoimesti keskusteltavista asioita. Ei kirjoiteta summaa lapulle ja ujuteta sitä toiselle vaivihkaa katsottavaksi. Julkisuuteen ei tietenkään asioista mitään kerrota. Kärjistettynä tilanne on kuitenkin se, että tietyssä lääkekehityksen vaiheessa (faasi) keskustellaan aina tietyn suuruusluokan fronteista, etapeista ja rojalteista. Tämä ehkä nyt vielä konkretisoi sitä, että miksi faasi 2:n hyvä data on niin hirveän tärkeässä roolissa tässä.

Juho kuvaili haasteita keskusteluista lääkejättien kanssa. Toisaalta kuvaili myös sitä vaihetta, jonka jälkeen lähtee tapahtumaan. Omiin korviini tuo tarina kuulostaa siis siltä, että haasteita oli mutta jälkikäteen katsottuna tietyssä vaiheessa vasta lähti tapahtumaan.

Särähti korvaan maininta, että aina tiedekään ei ratkaise. Se oli oikeastaan ainoa asia, joka tuntui tässä podissa pahalta omaan korvaan. Toisaalta positiivista oli maininta siitä, että jossain vaiheessa oli jostain BP:stä todettu että tämä ei kuulu heidän strategiaan. Ja sitten seuraavana vuonna todettiin, että kiinnostaakin :face_with_monocle: On ok muuttaa mieltänsä, todetaan jo Ikeassakin…

M&A-osion keskustelujen perusteella on selvästi mielestäni nähtävissä tulevaisuuden skenaario, jossa Faron myydään partnerille. Eli ensin tehdään partneridiili ja sen jälkeen edistetään pipelinea. Sen jälkeen partnerifirmassa todetaan että Faronin putkessa kaikki hyvät jutut liittyvät Bexiin, joten otetaan kaikki niin ei tarvitse maksaa rojalteja. Aikataulua en tälle uskalla arpoa.

Voi tietysti hirttäytyä siihen ajatukseen, että tiedekään ei aina riitä. Tällöin tässä ei tietenkään kannata olla mukana, koska tuolla ajatuslogiikalla mistään ei tietenkään mitään tule.

Rahoitustilanne on epäselvä, tavallaan. Valitettavasti se on epäselvä meille, mutta tuskin Faronille. Tässä vaiheessa he tasan tarkkaan tietävät, miten tilanne ratkaistaan. On vaihtoehto A ja varasuunnitelma. Aikaa on liian vähän kovenanttien laukeamiseen, jotta tässä voisi olla tilanne enää oikeasti auki. Mutta tämä tässä nyt tietysti vähän hiertää. Edelleen olen itse siinä uskossa, että tämä jotenkin ratkeaa ilman dilutoitumista, jos rahaa ylipäänsä edes tarvitaan lisää. Jos ei tarvita, niin se siis tarkoittaa partneroitumista.

Data on hyvää ja se on tietysti pääasia sille, että tästä ylipäänsä on hyvä lopputulos tulossa. Joidenkin viikkojen päästä faasi 2 on valmis ja taivas varjele mitä sieltä tulee :grin:

57 tykkäystä

Enpä juuri ole tätä pitkään aikaan käynyt seuraamassa, mutta onko tosiaan niin, että BP eli entinen British Petroleum olisi tällaisesta lääkealan kehitysyhtiöstä kiinnostunut?

7 tykkäystä

BP on Big Pharma eli lääkejätit, jotka rahoittavat tai ostavat näitä lääkekehitysyhtiöitä, joita Faronkin on.

4 tykkäystä

Minusta podcastissa Juho kertoi biotechin maailmasta paljon myös subjektiivisen kuuloisesti, vaikka tavallaan podcastin ilmaistu tarkoitus oli avata asiaa sijoittajille yleisellä tasolla. Siksi ainakin itse koin, että sain uutta kuvaa Faronin tilanteesta. Epämääräistä ja epävarmaa tietoa, myönnettäköön… Mutta minusta Juho kertoi samalla myös Faronin tarinaa.

Oma tulkintani tarinasta on, että partneridiiliä ei ole tulossa ennen faasi 2 lisädataa. Parempi sopimus lisädatan jälkeen on mainittu Juhon toimesta jo aiemmin, ja tosi moneen kertaan tässä tuli mainittua arvon muodostumisesta ”deriskingin” kautta, lisävarmuuden arvosta, ja mainittiin myös, että ”rima on korkeammalla” tuntemattomampien molekyylien/vaikutusmekanismien (luin tämän: Bex/clever) kohdalla eli kattava data on erityisen arvokasta, ja mainittiin myös henkilösuhteiden vaikutus, ja se että jokainen ”soraääni” isoissa organisaatioissa tulee vakuuttaa, ennenkuin ”alkaa tapahtua”. Oman tulkintani mukaan siis vähintään topline r/r otetaan ulos ennen mahdollista sopimusta. MUTTA: moneen kertaan oleellisena sopimusneuvottelun osana mainittiin, KUKA maksaa faasi 3:n. Faronin tapauksessa pitää huomioida, että tämä tuleva faasi 3 ei ole r/r MDS vaan ensilinjan HR-MDS. Tähän mennessä on vaan 5 vastetta sen osalta luettu (tulokset pienessä luennassa kyllä mahtavat!). Mutta kun ph3 kustannus on iso, ja kuinka paljon deriskingin merkitystä korostettiin. Varmastikin on mielekästä saada nuo 20 ensilinjalaisesta topline data jotta ph3 koko (kustannus) ja onnistumistodennäköisyys on arvioitavissa.
Eli tästä johdettuna: minä en usko, että partnerointisopimusta tullaan tekemään ennen HR-MDS ja r/r MDS seuraavia luentoja. Olen myös alusta asti itse miettinyt, että maaliskuun aikana luenta tuntuu aika optimistiselta aikataululta, joskin varmaan ainakin suunnitelmaa esitettäessä oli mahdollisuuksien rajoissa. Tavoite oli saada rekryt loppuun tammikuun lopussa ja tällä palstalla on sanottu, että parhaaseen vasteeseen menisi mediaanina 3 kk, jos muistikuva on oikein. Meneekös kuitenkin ainakin huhtikuulle, vaikka ei isompia viivästyksiä tulisikaan?

(Mielestäni tämän vuoden puolella ei ole tullut varmistusta, että rekrytoinnit tulevat valmistumaan aikataulussa. Joku tutkimussaitti vasta aloitti tammikuussa)

Tässä käytiin ASH ja sitten finanssialan messut, josta ei uutisia kuulunut. Kun kovenantit alkavat paukkua q1 jälkeen, ja tuloksia (potentiaalista arvonnousua) ja tulosten pureskelua ei saada tuota ennen ulos, mielestäni on selvää, että rahaa tarvitaan (tai kovenanteista pitää neuvotella).
Uskoisin, että on myös realismia, että jos yritys on rahan suhteen ahdingossa, vastapuoli tätä tukalaa asemaa pyrkii hyödyntämään. Siksi nähdäkseni parhaaseen mahdolliseen sopimukseen tarvitaan paitsi mahdollisimman valmis data (riskiä poistettu maksimaalisesti) myös mahdollisimman vahva rahoitusasema.

Mielestäni osakeanti on tulossa, ja koska ennen antia ei lisädataa ehdi saada, ja kovenanttitaso kohdataan pian, anti tullaan toteuttamaan hyvinkin pian. Toimitusjohtajan akuutein tehtävä tällä hetkellä on siis lisärahoituksen järjestäminen.

Minusta firma on siis aika kovassa aikapaineessa ratkaisemaan tämän rahoitusasian. Olen ajatellut, että tulee olemaan suunnattu anti. Minusta viime vuoden osavuosikatsausten yhteydessä CFO mainitsi, että vielä 15 miljoonan osakkeen antiin on valtuutus aiemmasta olemassa. Saa korjata, jos olikin vain 10 miljoonaa.

Mutta, podcastin ilmaantuminen pisti kyllä minutkin miettimään (ja tekemään sopivaksi katsomiani ratkaisujakin). Itsekään (Pohjolan Ekan ohella) en usko, että piensijoittajien fanijoukkoa puhuttelevan podcastin järjestäminen (suoraan finanssimessujen jälkeen, joista ei tullut uutisia ja rahoitusta kiireellä järjestelevän toimitusjohtajan aloitteesta) on (toimitusjohtajan näkökulmasta, ei analyytikon!) pelkästään ihan sattumanvaraista sijoittajia yleissivistävää toimintaa. Minua alkoi mietityttää ”fanijoukko” kohdeyleisönä. Kun suunnatusta annista ei tarvitsisi kuin ilmoittaa sen toteuduttua…

Eikö löydy könttäosuuden ottajia -15% viime aikojen keskikurssista? Tai ajatteleeko halukas könttäosuuden ottaja, josko tarjokkaita ei ole jonoksi, että hinta tulee paremmaksi, jos tilanne ajettaisiinkin yleisöantiin?

Tai onko strategia vaikka muuttumassa siihen suuntaan, että rahoitusta olisi hyödyllistä kuitenkin hankkia vaikka vuoden kulujen verran (uudella yleisöannilla), jolloin olisi mahdollista antaa partneriehdokkaalle signaalia PD-1/bex-kombon vaikutuksesta, jotta näkemysero Bexin potentiaalista kiinteissä taikka ”derisking” mahdollistuisi?

Pahoittelut, jos kokonaisuus jäi jotenkin sekavaksi. Haluan myös korostaa, että kyse on omasta tulkinnasta, pohdinnoista ja spekulaatioista. Toivon, että rahan saatavuus ei ole esteenä siihen, että projekti etenee parhaalla mahdollisella tavalla!

49 tykkäystä

Hyvin kirjoitettu ja tervetuloa ketjuun. 10-20M -15% suunnattuna pitäisi kyllä ottaa avosylin vastaan, sillä minun silmääni ainakin Faronin valuaatio on edelleen suhteellisen korkea.

5 tykkäystä

Faron ja Juho Jalkanen huomenna Redeyen tapahtumassa Fight Cancer

”We have invited some of the leading Nordic companies in this field to give updates on their priorities, challenges, and expected progress during 2025.

Apart from individual company presentations the event includes Q&A-sessions with each company.”

Sivuston kautta pystyy myös välittämään yritykselle kysymyksiä.

En itse ehdi osallistua tähän, mutta olisi todella hienoa jos joku pystyisi laatimaan (mahdollisimman objektiivisen) koonnoksen.

Aikataulussa ei ole ilmoitettu aikavyöhykettä, mutta oletan, että kello 10.10-10.30 on Ruotsin aikaa, joten Faronin osuus 11.10-11.30 Suomen aikaa.

17 tykkäystä

Kuinkahan lie Jalkasen yöunet…
Kassaa pitäisi vahvistaa, tuote pitäisi tuotteistaa, toimivuutta pitäisi varmentaa.
Mikään kun ei ole nykyään salaista, tuotteen saalistajat tietänevät kassatilanteen hyvinkin tarkkaan. Pahaa uumoilen, että tämä viedään käsistä huomaamatta kuin turistin lompakko Barcelonassa…
Haluan olla väärässä. Todella.

3 tykkäystä

Näiden kiinteiden kasvainten responssi taitaa vaan tulla sen verran hitaammin kuin verisyövissä, että en usko että tähän oltaisiin pyrkimässä. Tuossa pitäisi kutenkin ensin saada rekryttyä riittävä määrä potilaita ja sen jälkeen odottaa vasteet, joten tuossa voisi helposti mennä toista vuotta. Mielestäni todennäköisintä on, että toteutetaan suunnattu anti joka kattaa 1-2 kvartaalin kulut, riippuen siitä, miten pitkällä partnerointineuvottelut nyt ovat. Faronin rahankulutus on luokkaa 2M€ / kk, jolloin noilla oletuksilla tuosta saisi annille arvion 6-12M€.

6 tykkäystä

Kyllä minustakin lähtökohtaisesti näin, Faronin suunnitelmana varmaankin ollut. Mutta mitä jos suunnattu anti Suomessa ja tällä aikataululla ja tämänhetkisen valuaation puitteissa ei niin vain onnistukaan?
Ja miksei periaatteessa fanijoukko voisikin rahoittaa :blush:
Merkintäoikeusantiahan ikävä kyllä Faron ei pysty tekemään.
Tavallaan tuntuu myös siltä, että kädestä suuhun-rahoituksella ajetaan hankalaan neuvotteluasemaan. Taas pitäisi sopimus syntyä viiveettä kun tulokset pöydässä, ja vastapuoli tietää ihan hyvin että kvartaalin aikana on taas taloudellinen seinä tulossa vastaan ja paine tarttua tarjoukseen on kova.

5 tykkäystä

Ei kai ole mitenkään selvää että niitä “vastapuolia” on vain yksi? Ei heikko rahoitusasema tietenkään mikään neuvotteluvaltti ole, mutta jos Faronista on useampi kiinnostunut, tuottaa se toki painetta kaikille osapuolille. Ei se BP halua sen saaliin naapurillekaan lipsahtavan vain siksi, että pilkitään jollain onnettomalla syötillä.

21 tykkäystä

Voihan käydä niinkin, että 10-15 ensilinjalaisen väliluenta saadaan kuukauden sisään ja sillä, jos loistava, partneroidutaan.

13 tykkäystä

Tässä linkki Redeyen Fight Cancer haastatteluun, Juhon osuus alkaa 10 minuutin päästä…

https://www.redeye.se/events/1052608/redeye-theme-fight-cancer-3?utm_source=MB&utm_medium=email

9 tykkäystä

Katsoin lopun n 5 min tuosta haastiksesta. Juho oli rauhallinen ja vakuuttava etänä. Sanoi lopussa, että partnerointi tapahtuu vaiheen 2. jälkeen. Totesi, että tarkempaa aikataulua ei voi sanoa, sillä se riippuu partnerin strategiasta ja tulokulmasta. Mielenkiintoisia keskusteluja on käyty. Toivottavasti joku kertoo mitä tuossa alussa tuli ilmi.

16 tykkäystä

Näin, eli saatiin vähän aikatauluosviittaa. Lisäksi luin rivien välistä että verisyövät ja solidit menee samassa paketissa ja solidien puolella nimenomaan partnerin profiili vaikuttaa paljon ja on ehkä se asia joka monimutkaistuttaa neuvotteluja.

Lisäksi ihan lopussa tuli itselleni uusi tiedonpalanen: Faronin strategiana on mennä vähemmän kilpailuille markkinoile ja verisyöpien jälkeen tällainen olisi pehmytkudossarkoomat joissa oikein mikään ei myöskään toimi ja jotka ovat clever-1 positiivisia.

Hyvä esiintyminen Juuhuulta.

Edit: yksi asia jäi mietityttämään: Juho sanoi MDS:stä että “muutamme tappavan sairauden krooniseksi”. Tarkoittaako tämä sitä että niillä joilla BEX+immunotroppi toimii hyvin remissiosta voi tulla pysyvä tila? Eli vaikka keskimäärin survival nousee vajaalla vuodella, osalla se voi nousta vuosikausia, ilmankin luuydinsiirtoa?

20 tykkäystä

Olisi joo järkevää paketoida verisyövät ja kiinteät,muttei välttis kannata. Keuhkosyöpätutkimus toimii Juhon mukaan proof of conceptina. Mites Gilead, jos heidän tutkimuksessa vapa alkaa nykiä…?
Tuo melanooma/pehmytkudossarkooma on tieteellisesti todennäköisin kiinteä hitti.

2 tykkäystä