Faron Pharmaceuticals - Innovatiivisia lääketieteen ratkaisuja

Kuuntelin castin. Mites tämän nyt oikein muotoilisi. Otan hetkeksi pois päästäni tiukassa olevat Faron-lasit ja asettelen päähäni opponenttilakin (huom. ei ole tehty foliosta :face_with_hand_over_mouth:).

Olen viime aikoina yleisesti ottaen yrittänyt lukea kaiken mahdollisen firmasta, mitä vastaan on tullut ja joihin mortaalinen kykeneväisyyteni on taipunut. Nyt jotenkin yhtäkkiä tuntuu, että jotain on mennyt ohi. Tulkaas ny selittää…

Partneroitumista ei tehty viime syksynä, vaikka tarjouksia oli pöydällä. Oltaisi voitu, mutta ähäkutti ei tehty. Markkinat rankaisi.

Partnerikandidaatitkin sanoivat yhteisymmärryksessä, että lisää plätää tulee, jos on faasi 2 tulokset paketissa. Siksi todettiin, että odotetaan siihen, että saadaan siitä full read outti Q1. Välissä hymyiltiin ASH:issä, että oho, tulokset olikin näin hyviä jo nyt. You never know…mutta Mr. Marketti rankaisi.

Sitten tuli muutoksia ja rekryt venyvät, uusi luenta huhtikuussa.

Kovenanttien rajat alkoivat haisemaan ja tehtiin pieni paikkaus. Jotenkin jäin itse siihen käsitykseen, että otetaan nyt vain sen verran, että se diili sieltä saadaan pakettiin. Mr. marketti…niinno, lyötiin kepillä ja porkkanalla.

Nyt kuitenkin puhuttiin sijoittajakunnan kansainvälistämisestä. Joo-o…jos Faronin taholta sitä halutaan kansainvälistää, niin tarkoittaako se taas lisää osakkeita? Ei kai tuolla sanamuodolla puhuta mistään vaihtovelkakirjoista? Ja mikä olikaan tavoite tässä…muistuttakaas vielä, että mitä hyötyä meille siitä olikaan, jos joku suurempi osakkeenomistaja puhuukin äidinkielenään Lontoota eikä Tamperetta?

Diilikeskustelut ovat olleet ongoing nyt jo aika pitkään. Vuosikausia. Joku voisi jo ajatella, että oltaisi aika lähellä maalia. Nyt ilmeisesti kuitenkin tarvitaan rekrytä lisää porukkaa partneroitumisneuvotteluihin. Jos nyt on koettu tarve lisärekryille, niin koska henkilö/henkilöt voivat aloittaa jne. Onko väärin tulkittu, että partneroituminen siirtyi näillä puheilla hyvinkin loppuvuoteen, jotta commerciaalikaiffarikin pääsee mukaan keskusteluihin? Tämä oli nyt ns. odottamaton muuttuja. Eikö tämä tarve ollut näköpiirissä aikaisemmin?

Ja olisivat nyt kerralla ottaneet sitä rahaa sitten kunnolla, kun kerran ylimerkittiinkin. Kohtuus on köyhien keksintö…

Näkemykseni on, että partneroituminen lienee tässä ainoa avain osakkeen positiiviseen uudelleenhinnoitteluun. Tiede sitä ei näköjään enää tee. Tietysti maailman paraskin lääke on arvokas vasta sitten, jos joku toinenkin on siitä kiinnostunut.

Helpotti, heitän hatun takaisin kaappiin ja lasit takaisin silmille :joy: Ehkä kärsin pienestä kevätväsymyksestä. Silloin tällöin vaan ottaa päähän, kun on itse oikeassa, mutta aivan kaikki muut eivät sitä maailmassa tajua. Kärsivällisyyttä ja viikonloppuja Faron tovereilleni.

64 tykkäystä

Samaa ihmettelin. Joulukuussa oli sellainen meininki, että “oltaisiin saatu rahaa pöydällä olevista tarjouksista jo nyt, mutta odotellaan huhtikuuhun, että saadaan paljon enemmän”. Partnerikandidaattien kanssa on käyty neuvotteluita jo vuosia, ja Juho sanoi joulukuussa, että ne vievät suuren osan hänen ajastaan. Mihin nyt yhtäkkiä tarvitaan lisäkäsiä? Elin jotenkin siinä uskossa, että joulukuussa tölkkiä potkaistiin viimeisen kerran eteenpäin. Nyt kuitenkin haiskahtaa siltä, että kohta sitä potkaistaan taas.

6 tykkäystä

:face_with_monocle: Yhtä partnerisopimusta varten ei kannata kaupallista henkilöä palkata. On niitä kaupallisia ennestäänkin mm. TJ ja asiantuntemusta voi ostaa ulkopuolisilta, mikäli olisi kyse vain yhdestä sopimuksesta.

Itse ajattelisin, että voi olla tulossa useampia partneroitumisia. Alueellisia sopimuksia, pelkästään verisyövistä, pelkästään joistakin kiinteistä ja ehkä jopa kombinaationa pelkästään tietyn olemassa olevan lääkkeen kanssa.

Voi olla, että tulee kiireinen vuosi. Taidan ehkä pitää salkun ylipainossa ainakin toistaiseksi :thinking:

27 tykkäystä

Kukaan hallituksesta ei ole juoksemassa karkuun. Eikä Ms. Roth von Bayer ole jääväämässä itseään pysyvästi.

12. Election of members of the Board

The Shareholders’ Nomination Board proposes to the Annual General Meeting, that John Poulos, Markku Jalkanen, Tuomo Pätsi, Christine Roth and Marie-Louise Fjällskog be re-elected, and that Juho Jalkanen be elected as a new member to the Board for a term that ends at the end of the next AGM.

All proposed Board member candidates have given their consent for the election. The proposed Board members have informed the Company that in the event they are elected, they intend to elect Tuomo Pätsi as chair of the Board

Ja kyllä luodaan taas uusia osakkeita varalle, näin joka vuosi on toimittu.

https://faron.com/releases-and-publications/notice-of-faron-pharmaceuticals-ltds-annual-general-meeting/

13 tykkäystä

Jalkaset laittaneet näemmä uuden firman tulille (Piedino Financing Oy). Hauska nimi sinänsä, Piedino = pieni jalka? Minulla ei sinänsä ole enempää mielikuvitusta spekuloida liittyykö tämä millään tavalla Faroniin. Ehkäpä viesti olisi voinut olla myös kahvihuoneeseen, mutta tuli nyt tänne.

7 tykkäystä

Johonkin ne tulevat säkilliset on saatava mahtumaan :wink: Toivottavasti esim tulevien start-up bioteekkien rahoittamista tms. Sellainen tuli ensin mieleen.

4 tykkäystä

Jalkanen on diminutiivimuoto jalasta, siis pieni jalka.

10 tykkäystä

Tämä menee ehkä jo ylianalysoinnin ja toisten varpaanvälien tutkimiseksi, mutta koska TE aloititte, he ovat käytännössä julkisuuden henkilöitä, tieto on julkista ja pilkkujen nuuskimiseen olemme erikoistuneet Faron-ketjussa…näyttää Faronin melko merkittävät osakkeenomistajat Markku, Sirpa ja Juho olevan päättäjät ja toimiala on Asuntojen ja asuinkiinteistöjen hallinta.

Eiköhän tuollaisen tehtävä ole arkisesti varallisuuden hallinta. Ja mistäkö sellaista varallisuutta olisi sitten tulossa? You never know/none of our business? Tai voisihan se olla meidänkin bisneksiin liittyvää🤔

15 tykkäystä

Samaa katsoin itse. Ja yhtiötä ei kannata muutaman vuokraluukun takia perustaa. Jos meinaisivat itse rakentaa kiinteistö/asunto-osakeyhtiö riittäisi siihen. Eli summa summarum he meinaavat ostaa kiinteistö massaa yhtiölle ja se vaatii massia. Jostain sitä massia on näköpiirissä, kun yhtiö on pistetty jo pystyyn.

6 tykkäystä

Toimialakuvaus on: “yhtiön toimialana on omistaa, hallita ja vuokrata kiinteistöjä ja huoneistoja sekä omistaa, hallita ja käydä kauppaa arvopapereilla.”

Voihan se olla että Jalkaset ovat ostaneet sijoitusyksiön hyvältä paikalta läheltä yliopistoa, esim. Hämeenkadulta ja Juho on heti töitten jälkeen kiirehtinyt sinne tekemään pintaremonttia! Toki haetuaan ensin Salesta muutaman remppaolusen…

Itse laitan beetsin sille, että maanantaiaamuna napsahtaa pörssitiedote jossa kerrotaan merkittävästä partneroitumisesta Faronin ja Piedino Financing Oy:n välillä, lisätietoja tiedotustilaisuudessa klo 14. Sen jälkeisessä kurssikiimassa Jalkaset lyövät kaikki lappunsa laitaan ja muuttavat Bahamalle.

10 tykkäystä

Kupittaalle Bexin tuotantolaitos. Siitähän on hyvät yhteydet satamaan tai lentokentällekin.

Noh nyt rmenee perjantaijutuksi. Teknisen analyysinkin perusteella huhti/toukokuun vaihteessa on pivotaali ajankohta. Aika lähellehän tuo sattuu Faasi2 luennan kanssa :hugs:

3 tykkäystä

Jalkasillahan on ollut jo vuodesta 2001 säätiö, jonne voi myös jemmata fyrkkaa vaikka kuinka paljon:

Muistaakseni joskus takavuosina Markku sanoikin unelmoivansa siitä, että voisi säätiönsä kautta auttaa tulevia sukupolvia syövän tutkimuksessa.

6 tykkäystä

Ajoissa holding pystyyn , että verottajan säätämä
yrityskauppa aikataulu täyttyy , se 1 vuosi. Siitä
sitten huojenetulla miljoonia napostelemaan :cowboy_hat_face:

1 tykkäys

Katoin ton taltioinnin nyt vasta , ja siitä muutamia huomioita suhteessa täällä esitettyihin kommentteihin.

Rahoitusstrategia on tottakai muuttumaton ja siinä on kaikki vaihtoehdot auki. Se vasta olisikin yllätys jos joku rahoitusmuoto suljettaisiin pois. Se strategia ei siis tarkoita sitä että kaikkiin niihin laitetaan yhtä paljon vaivaa tai että ne olisi saman arvoisia, vaan kaikki vaihtoehdot on auki riippuen millaisia tarjouksia saadaan.

Vielä ei olla täysillä menossa neuvotteluissa koska sisäistä neuvotteluleadia ei ole valittu vaan Juho vetää niitä. Se chief Commercial officer juttu ymmärtääkseni liittyi suurinpiirtein “pääneuvottelijaan” joka valitaan talon sisältä tai lähipiiristä.

Yrityksen reitti eteenpäin on harvinaisen selvä. Top-line data ulos 4/25, tulokset konffassa 5/25, FDA palaveri ja sit duration of responsen jolla mennään keskustelemaan accelerated approval mahdollisuudesta.

Mä näkisin että tässä on jäänyt Juhon slideista yksi tärkeä kohta nostamatta, joka oli uusi. Tää oli suorin viittaus siihen että business-neuvotteluissa (lue. partnerointi) on vuoden aikana jotain kerrottavaa mitä näiltä on tullut. (Poislukien epäonninen partneroidutaan loppuvuodesta 24, joka vähän hapatti kyllä jengin maitoja)


Nyt sitten vaan optimoidaan sitä että milloin se tehdään. Jos tulokset on ihan säihkyvän timanttisia (ja osakekurssikin kun sen tajuaa) niin en ihmettelisi vaikka yritettäisi hakea kesään vielä kierros ja dor-data jotta oltais lähellä accelerated approvalia.

Vähän toi näytti siltä että tradeshow kierrokselta tämäkin show vedettiin.

30 tykkäystä

DOR-data eli vasteenkesto on jäänytkin puimatta. Kyllähän Juho siitä mainitsi liittyen anakin ensilinjaan. Se toimisi surrogaatti endpointtina eli ennustaisi OS:ää, jonka mittaamiseen kuluvan aika voi käydä muuten pitkäksi. Mihin tuota DOR-dataa voisi käyttää ensilinjassa tänä vuonna? Kahdenkymmenen potilaan DOR-datalla ja vasteiden perusteella ei ehkä AA ensilinjaan saisi? *

R/r-ryhmässä on jo lopullinen mOS-luenta siinä vaiheessa, kun nykyiset rahat alkavat mennä kovenanttirajan puolelle, eli H2 puolivälissä. DOR-data r/r:stä saataisin siis jo nykyrahoituksen riittäessä? Koska vasteiden kesto jää lyhyemmäksi kuin elämänpituus. Tosin, jos rahoitus on jo järjesteltävä lähes 2 kk ennen kovenanttirajaa, voi mennä hilkulle.

Aikatauluja sotkee lisää se, että r/r rekryt jatkuvat nytkin. Voi toki olla niin, että viralliseen faasi 2 päättymiseen kuukausi sitten mennessä rekrytoidut muodostavat varsinaisen kohortin ja jos se ei FDA:lle riitä, laitetaan lisäpotilaat luentaan myöhemmin mukaan. Se kuullaan EoP2 kokouksessa.

Noita soppareiden lisäoptimointipisteitä on nyt taas vuoden sisään muutaman kuukauden välein useita. Riskeeraamalla eli ajamalla omilla rahoilla pitempään Faron tekee partnerille deriskausta=parempi soppari. Moni varmaan repii pelihousunsa ja jotkut käärinliinansa odottaessaan, että millon muka.

*Edit. Vastaan itselleni: Ai niin, DOR-dataa haluaa nähdä partneri👍🏼

20 tykkäystä

Ei ole kauankaan kun Juho kehui redeye:n Q/A osiossa että se partnerointi tehdään tämän seuraavan luennan jälkeen. Jos taas aletaan potkia sitä kuuluisaa tölkkiä eteenpäin paremman diilin verukkeella, niin sijoittajilla varmasti karisee viimeisetkin uskonrippeet koko partneroitumiseen. Kuinka kauan uskoa riittää että saadaan nostettua lisää rahaa painamalla lisää osakkeita? Partneroitumisen on mielestäni pakko tapahtua tämän hetkisen kassan riittävyyden rajoissa.

20 tykkäystä

Samaa mieltä ja myös olen aika varma että näin käy. Lisäksi en odota että partneroituminen on mikään yksi eventti jossa menee kaikki, vaan partneroitumisia tullaan näkemään useita, sekä tropeille ja indikaatioille mutta kenties myös geograafisesti. Jos näin on niin en lainkaan ihmettele että asiassa väännetään pitkään, kyseessä kun on suunnilleen 4D shakki jossa siirroissa on isot mahdollisuudet ja riskit ja yksittäisillä siirroilla rahoitetaan tulevia.

9 tykkäystä

Kerkesit vastata itelles ennen kuin pääsin kommentoimaan mutta jatkan vielä että oot varmaankin ihan oikeassa että tässä indikaatiossa DOR-datalla ei varmaankaan AA:ta jaella kun OS valmistuu kans niin nopeasti.

Noihin antispekulaatioihin niin uskoisin että jos tulokset on hyvät, mutta kurssi jatkaa matelemista jostain syystä niin partnerointi rupeekin taas houkuttelemaan.
Ja taas liian korkea kurssi voi estää lisärahoituksen hakemisen joten myös joten pitäisi olla sopivasti koholla jotta se ois hyvä vaihtoehto, muuten partnerointi varmaan kiinnostaa enemmän.

5 tykkäystä

Näin maaliskuun eka päivä voi todeta, että ensi kuussa ison tulosjulkaisun aika. Pysyykö juna raiteillaan, eteneekö matka, niinkuin Faroniin uskoneet ja enemmän tai vähemmän sijoittaneet toivovat. Ja me piensijoittajat sen suurimman riskin kannamme. Se kannattaa muistaa. Jalkasilla palkka juoksee ja se ei ihan pienipalkkaista olekaan. No onhan heilläkin isot osakemäärät kiinni, mutta luultavasti heille isompi juttu on viedä homma maaliin. Heillä Fokus on lääkkeessä ja voisiko sanoa kunniassa ,unohtamatta pyyteetöntä halua tehdä jotain hyvää. Pointsini on siinä, että meillä piensijoittajilla ja Jalkasilla on sama päämäärä, mutta riskinoton suhteen intresseissä hyvinkin saattaa olla eroja. Kuinka pitkälle mennään mahdollista tulevaa pottia kasvattaen. Joka tulosluennassa on riski, että rahahanat alkavat sulkeutua. On myös potin kasvamisen mahdollisuus. Suurimman riskin kannamme kuitenkin siis me, jotka suhteessa varallisuuteemme panostamme isosti ja me jotka vähiten olemme kartalla missä mennään juuri nyt. Muuta en toivo kuin ,että Jalkaset eivät ole liikaa kiinni elämäntyössään ja firmassaan ja heillä viisautta tehdä oikeat ratkaisut ja ymmärrys milloin pitää kapula siirtää isommalle toimijalle.

30 tykkäystä
23 tykkäystä