Minun pitää hieman kritisoida tätä hesarin juttua.
En oikein osaa sanoa mihin pitäisi laittaa niin laitan tänne sillä liittyy ainakin osittain finanssisektoriin.
En nyt väitä tässä, etteikö luottoluokittajilla ole samankaltaisia insentiivi onglemia niinkuin tilintarkastajillakin, mutta artikkeli on mielestäni turhan kriittinen luokittelijoita kohtaan. Nostan nyt vain muutamia asioita.
Sato maksaa luottoluokituspäätöksistä S&P:lle, ja kappas vain, S&P on pitänyt Saton luottoluokituksen korkeammalla tasolla kuin Moody’s.
Tässä hieman perusteetta implikoidaan, että ero ratingeissa riippuu maksusuhteesta. Tosiasiassa kummallakin luottoluokittajalla on riskimalli. Riskimallit tottakai eroaa toisistaa, vaikka pohjimmiltaan perustunee Vasicekin luottoriskimalliin (jota voi helposti kritisoida, mutta jota käytetään koska BIS käyttää). Luokittelijoilla on kriteeristö, jonka he täyttävät score cardiin ja score card syötetään riskimallille joka on kalibroitu meneisyyden default aikasarjoihin. Malli puskee ulos estimaatin default todennäköisyydestä \mathbb{P} mitassa, eli todellisessa mitassa.
Jos tietää jotain näiden mallien toiminnasta, niin tietää että niiden kalibrointi on käytännössä mahdotonta. Suuren yrityksen maksukyvyttömyys on verrattaen niin harvinainen tapahtuma, että sen mallintaminen on parhaimmillaankin toivotonta. Sitä kuitenkin tehdään erilaisin viritelmin ja säädöin. Olisi epäuskottavaa olettaa, että kaksi toisistaan erillistä hyvinkin ad hoc tyylisesti kalibroitua mallia antaisikaan täysin saman lopputuloksen.
Ja jostain syystä luottoluokittajat ovat havahtuneet markkinoiden riskeihin aivan liian myöhään.
Tässä on vähän sama asia. Uskon kokemukseni perusteella, että luokittajat lähtökohtaisesti mallintavat TTC (syklin yli) PD:tä, joka on stabiilinpi, kuin point in time PD:tä. Oletettavasti siis PD voi olla epärealistinen, sillä se yrittää reflektoida jotain pidempiaikaista keskiarvo eikä point in time default todennäköisyyttä. Vaikea kuitenkaan sanoa onko estimaati point in time vai TTC kun metodologia on maksumuurin takana.
Mitä mahtavat miettiä ne sijoittajat, jotka sijoittivat pohjoismaiseen kiinteistömarkkinaan, koska luottivat luottoluokittajien optimistisiin arvioihin nousukauden huipulla vuonna 2021?
Lienee sama mitä ajatellaan jos on kuunnellut osakeanalyytikkoa joka oli väärässä.
Kuitenkin vähän kyseenalainen lause mielestäni. Mikä peruste on olettaa, että Saton rating ei ollut -21 tilanteessa tarkka? Minulla ei ole pääsyä nyt blummalle tai muuhunkaan maksulliseen kantaan, mutta jos mennään sillä tiedolla mikä nähdään netistä avoimesti, niin oiheisessa kuvassa on SATO:n bondin G-spread (lähde: International bonds: SATO, 1.375% 24feb2028, EUR (XS2233121792)). [1] Tuon perusteella markkinahuipussa -21 lopulla markkinat eivät nähneet vielä mitään erityisiä riskejä, ja spreadi alkoi kasvamaan vasta 22 puolella. Pitäisikö SP:n nähdä jotain jota markkinat yleisesti ottaen ei hinnoittele, kun hyvin harva jos kukaan osasi realistisesti ja perustellusti odottaa ennätysnopeaa korkojen nousua? Luottoluokittelijat arvioivat sitä todellista historiallista PD:tä jolloin luonnollisesti heille on vaikeaa nähdä jotain jota ei kalibrointiaineistossa tapahdu.
Mutta tosiaan, en sano etteikö alalla olisi ongelma insentiivien kanssa. Artikkeli oli vain mielestäni liian kriittinen luokittelua kohti kun itse joskus näitä malleja pankissa säätäneenä tunnistan isojen firmojen tarkan PD estimoinnin toivottomuuden.
[1] Unohdetaan tässä nyt keskustelu siitä että T-bill tuskin on paras benchmark bondi Satolle koska muuta ei nyt ole saatavilla. Lisäksi puuttuu todelliset bp arvot jotka on maksumuurin takana, joten markkinoiden implikoimaa \mathbb{Q} mitan PD:tä ei voida nyt näillä tiedoilla laskea.
Aktia/Taaleri VH yllätti meikäläisen ihan totaalisesti samoin kuin Evli/EAB. Myöskään Alexandria / EAB yritystä en osannut ennalta nähdä. Muita isompia järjestelyjähän listayhtiöissä meillä ei ole kovista spekulaatioista (ja huhujen perusteella myös yrityksestä) huolimatta.
