Mä nyt en ihan niele tuota, että ala kuin ala niin muutama vuosi ja olet työkelvoton. Johtopositioissa varmasti kisa on kovaa ja riski tuohon kova. It-alalla varmasti myös tekniikka menee eteenpäin ihan eri tahtia.
Mutta sitten esimerkiksi konepajalla hitsataan samaa rautaa kuin ennenkin, eikä ne standardit tai valmistusmenetelmät ole suuresti muuttuneet muutamassa vuodessa tai edes vuosikymmenessä yhtään mihinkään. Jos ymmärrät menetelmät, osaat lukea kuvia ja johtaa ihmisiä, niin kyllä se sama onnistuu jollain tasolla myöhemminkin.
Tai projektipäällikkönä lähes ala kuin ala teollisuudessa, ketään oikeasti asioista ymmärtävää ei kiinnosta se, osaatko nyt viimeisimmät trendaavat lyhenteet eri menetelmistä teoriatasolla, jos vastapainona on esittää meriittejä läpi vedetyistä projekteista. Ei näitä hallitse jokainen pitkän linjan jermukaan, mutta niille maksetaankin siitä, että tarvittaessa kädessä pysyy muutakin kuin lyijykynä ja elämänkokemus riittää hoitamaan ne haastavammatkin tilanteet. Suurin haaste on todistaa se, että kyse ei ole pitkäksi venähtäneestä ryyppyputkesta vaan ihan oikeasti vapaaehtoisesta hypystä pois työelämästä.
Ja jos nyt ei ihan tyhjin taskuin olla palaamassa työelämään, sen minkä poissaolossa häviät, voit tarjota itseäsi lisäresurssina ja hoitaa laskutuksen vaikka toiminimellä, kun ei ole byrokratia mieltä vaivaamassa. Näitä lisäresursseja kun tarvitaan epäsäännöllinen säännöllisesti teollisuudessa vähän syklistä riippuen.
Kyllä noita johtotason ihmisiäkin näkee välillä töissä akselilla projektipäällikkö/markkinointipäällikkö/hankintapäällikkö/myyntipäällikkö/myyjä.
Toki jos ei ole valmis hakemaan vauhtia pykälää/paria alempaa ja joustamaan alussa muutenkin, niin ehkä sitten se pois jääminen on lähes mahdotonta.
Niinhän tuolla lukeekin, että “oman kokemukseni mukaan” ja vielä esimerkitkin edessäpäin, mistä alasta/aloista tässä puhutaan, näihin ei voi näemmä koskaan tarpeeksi kissan kokoisin kirjaimin kirjoittaa, ettei koske kaikkia maailman ihmisiä.
Huomiona vaan jos joku pitää itsestäänselvänä asiana, että kyllä 10 vuoden firettelyn jälkeen “aina johonkin pääsee”, niin ei se nyt välttämättä aina ihan niinkään mene.
Siinä menee sitten se työpaikka jonka varaan on elämänsä korttitalon rakennellut.
Mikään ei ole elämässä niin varmaa kuin epävarma, mutta yleensä itsensä kouluttaminen ammattiin ja työpaikka on kyllä se varmin ‘korttitalo’ jos ei ole syntynyt tai nainut rikkaaseen sukuun.
Lottovoitto, yrittäjyys, vivuttaminen markkinat lyömällä tai Ikävistä silpputöistä ja elämisestä kituuttamalla raavittu salkku jolla yritetään päästä vapaaherraksi, ovat muita mahdollisia vaihtoehtoja. Mutta varsinkaan noissa ei välty millään riskeiltä ja elämän muilta ruusunpiikeiltä. kuten ei välty säännöllisessä palkkatyössäkään.
Se on juuri näin. Jokainen voi miettiä, että rekrytoisiko omaan firmaan henkilöä, joka on 10 vuotta ollut työelämän ulkopuolella. Ainakin itselle herää paljon kysymyksiä tämänkaltaisen henkilön motivaatiosta palata työelämään tai pysyä siinä pitempään.
Minulla tulee näillä hetkillä kymmenen vuotta firettelyä täyteen. Tiesin jo lomalle jäädessä, ettei töihin ole paluuta tai ainakin se olisi aivan yhtä tuskan takana kuin työuran aikainenkin työpaikkojen metsästys.
Ja minä kerroin omia kokemuksiani, kuten keskustelupalstalla on tapana. Esimerkiksi tuo kuvaamani tarve projektipäälliköstä muutaman kuukauden - muutaman vuoden projektejeihin on todellinen, siihen tarpeeseen meillä vastaa useampi konsulttitalo veloituksella 100€/h molemmin puolin eikä tosiaankaan ole yhtä ketterä kuin ne muutamat yksittäiset toimijat, jotka samaa tehtävää toiminimellä tekevät. Siellä on entistä toimaria, projektipäällikköä, työnjohtajaa yms tuota tekemässä. Ei sovi kaikille, mutta yksi esimerkki alasta jossa kysyntää on.
Yleisön pyynnöstä muokkasin tuota exeliä ja nyt se huomioi mm. hankintamenot ja laskee arvonnoususta vain myytävän osuuden verran veroja joten verorasitus on todenmukaisempi kuin ensimmäisessä versiossa jossa arvonnoususta maksettiin verot heti eikä vasta myydessä…
Sen verran päivitystä täältä, että ”paketin”, kohtalaisen perinnön ja alkuvuoden osakkeiden nousun ansiosta nettovarallisuus ilman velatonta asuntoa on nyt hyvin pitkällä toisella miljoonalla.
Olen jopa katsellut töitä sillä silmällä oltuani muutaman kuukauden ulkona, mutta markkina on aivan paska ja jengi saa monoa lamavuosien tahtiin.
Päivät sujuvat mukavasti opiskellessa mielenkiintoisia asioita, verkostoituen, sijoituksia seuraten, muutamaa ihmistä auttaen (tämä on antoisaa), sekä treenaten.
Osa ihmisistä on aivan helvetin väsyneitä töissä ja toiset etsivät paniikissa uutta duunia. On nämäkin aikoja.
Näin tämän Helsingin Bulevardilla. Se muistutti siinä minulle, että tuohon tilanteeseen ei pidä joutua. Eläkkeelle…liian myöhään. Ei muuta kuin säästöprosentit kaakkoon, kuomat.
Jäin itseasiassa miettimään yllättävän pitkään tätä. Säästöprosentit kaakkoon. Tulin lopulta samaan lopputulokseen. Fire ollut tavoitteena noin siitä asti kun yliopistoon lähdin vuonna 2014. Silloin ajattelin että kaikki säästöön mahdollisimman nuorena jotta korkoa korolle antaa mahikset fireen ennen keski-ikää. Nyt tuoreena perheellisenä koko fire ajatus alkaa rakoilla kun nyt sitä rahaa vasta haluaakin käyttää kun koko perhe kasassa. Mihin sitä sitten tarvitsee kun lapset lentäneet pesästä ja kahden vanhuksen kulutus pientä? Eli todellakin säästöprosentit kaakkoon ja rahat sinne milloin ROI paras
Joo, ei se liikaa kannata kituuttaa, jos se siltä tuntuu. Ja vanhana tarpeet vähenee. Ainakin ne kalliit tarpeet (nopeat autot, kalliit vaatteet & kellot, veneet).
Täällä suunnitelma olisi irtautua palkkatyön ikeestä 4 vuoden kuluttua. Sitten mahdollisesti asunto vuokralle ja perhe lähtee hitaalle maailman ympäri reissulle, joka kestää vähintään vuoden. Sen jälkeen lapset menee kouluun ja kotona odottaa päivisin molemmat vanhemmat. Vuosi rytmittyy vuoden aikojen mukaan ja paikka vaihtuu, jos siltä tuntuu. Toki lasten koulu siinä vaiheessa aiheuttaa omat rajoitteensa.
Palataan tähän 4 vuoden päästä. Katsotaan miten kävi
Tässä viestiketjussa on puhuttu paljon siitä, miten Firen tai FI:n saavuttaa, mutta melko vähän siitä, mitä porukka konkreettisesti aikoo tehdä/tekee Firen tai FI:n saavutettuaan. Kertokaas nyt uteliaalle, että mitä te konkreettisesti aiotte tehdä kaikki päivät sitten kun FI tai Fire on saavutettu?
Tähän liittyen oli hyvä se Hesarin artikkeli: Nuorena ei kannata sijoittaa. Elämä on vain kerran, nuorena olet vain kerran. Tässäkään tietty ei pelkkää mustavalkoajattelua, mutta pääpointtina se, ettei muutenkin tiukkaa toimeentuloa kannata enää kiristää pihistämällä matkoista, festareista, kaikesta kivasta ja vaihtamalla se tekemiseen “sitten joskus”.
Jäin itse työttömäksi runsas vuosi sitten, mutta perustin oman firman. Ihan ok on mennyt. Viime syksynä tuli sitten jo myös osittainen eläke. Eli ihan 10:llä ei tarvii yrittää, varsinkin kun on sijoituksia.
Mutta olen siis jo huomannut, että tässä “firettäjä/puolieläkeläisenä” juuri tuo “mitä tekis” on iso juttu. Ja vieläkö minua tarvitaan johonkin?
Sitä samaa kuin töissä ollessakin iltaisin ja viikonloppuisin. Harrastaa vähän enemmän, tekee kotiaskareet vähän hitaammin, voi valita ajankohdan vaikka ilmojen mukaan eikä mitään ole pakko koheltaa kiireellä kun tietää että huomennakin on aikaa.
Viikossa on 168 tuntia. Jos työ on vienyt niistä 36.5 tuntia niin työnteon ulkopuolista aikaa on 131.5h. 25% kun hidastaa elämää niin työtunnit täyttyy tekemisestä vaikkei töissä käykkään.
Toinen näkökulma tähän nuorena ei kannata sijoittaa asiaan, nuorten oletetaan sitten kuitenkin käytävän ne rahat johonkin järkevään (matkustelu, festarit, jne mitä näitä nyt on).
Itse olen ikionnellinen, että hoidin suurimman osan tästä firettelystä nuorena pois alta, jos olisin tuolla ei kannata asenteella mennyt eteenpäin, en todellakaan olisi juossut maailmalla keräämässä elämyksiä vaan istunut baarissa hankkiutumassa alkoholistiksi. Nyt kun niitä elämyksiä ja sitä matkaseuraa osaa jo aivan eri tavalla arvostaa, niin tekee sen nyt kun säästöt on jo säästetty.
Mitä ajankäyttöön firettäjänä tulee, asia mitä ylläkin jo mainittiin, niin elämän rytmihän hidastuu, kun ei kokoajan tarvitse juosta kello kaulassa. Kun totut uuteen rytmiin ei sinulla ole päivässä 8h mystistä tyhjää aikaa, vaan luppoaika on saattanut tippua vaikka kahteen tuntiin päivässä, siihen joku uusi harrastus niin siinähän sekin aika on jo käytetty.
Toisaalta mitäpä jos kuolet nuorena? Saat pysäyttävän taudin, jonka seurauksena et voi nauttia rahoistasi? Elämä ei ole suoraviivaista, vaan mukaan tulee muuttujia joidenka kanssa tulee toimia. Mielestäni kultainen keskitie on paras valinta. Säästä ja sijoita sen verran, ettei se häiritse elämääsi ja samalla voit matkutella jne.
Tämä mietitytti kovasti kun pari vuotta sitten jäin pois toimistosta. Oma kokemus on että jos on koko elämänsä ollut helposti asioista kiinnostuva ja tehnyt päivätyöt kovalla intesiteetillä niin tuo ei oikeastaan muutu vaikka uran jättäisi taakse.
Kun elämään tulee yhtäkkiä paljon lisää tilaa asioille niin kyllä tuo tila pikkuhiljaa täyttyy jollain ihan uudella. Mikä tuon tilan täyttää on varmaan kaikille kovin henkilökohtaista. Olen palannut nuoruuden urheiluharrastuksien pariin ja innostunut monista muista harrastuksista. Kun lapset on vielä kotona niin nautin kovasti siitä että on aikaa (ja skodeja) viettää yhdessä heidän kanssa aikaa tehden kaikkia juttuja mitä nyt teinien kanssa voi puuhastella. Toki on myös kivaa että on aikaa tutuille ja ystäville.
Eli hyvin täyttä elämää vaikka se ei enää toimiston ja uran ympärillä pyörikkään. Kovin etuoikeutetultahan tämä tuntuu. Kun katson elämää taaksepäin niin tavallaan tuntuu aika hurjalta miten täysin kaikki omalla kohdallani pyöri töiden ja uran rakentamisessa 25 vuotta.
Tiedä en toteutuuko tuo fire koskaan.
Mutta viihtyisin viikko-kuukausi tolkulla mökillä.
Nykyään ehtii hätäisesti pari kertaa jokivarteen kalalle, mielellään painelisin rinkka selässä kairaan pidemmäksi luonnon helmaan.
Osa aikaisesti tulisi myös asusteltua lämpimämmässä paikassa talvisin ja muutenkin matkustellen välillä. Käyttäisin aikana auttaen tuttuja ja sekä tietenkin lasten tarpeita jotka siinä vaiheessa aikuisia, ehkä lastenlasten kanssa aikaa vietellen jos sellaisia siunaantunut.
Voisin kuvitella että jotain pientä omaa rakennusprojektia touhuilisin, johon ei aikaa ja energiaa nyt riitä.
Olisihan näitä…
Toimittajien omat arvot ja asenteet näyttävät paistavan näistä aina läpi. Jollei itse ole saanut 20+ iässä senttiäkään säästöön, on pakonomainen tarve perustella muille, miksi näin olikin oikein toimia.
Eihän ”eläminen” (abstrakti käsite sinänsä) ja säästäminen/sijoittaminen sulje millään tavalla toisiaan pois. Harkitsematon tuhlaaminen kylläkin estää tehokkaasti säästämisen.
Sen verran pitää tätä väitettä korjata, että kyseinen mielipide oli jutussa professorin mielipide, ei toimittajan.
Itse aiheeseen kommenttina, että itse pohdinta on ihan aiheellinen. Kuluttaako nyt vai huomenna. Joka tapauksessa aktiivisimmat kulutusvuodet ovat n 20-50v välillä ja sitä professorikin peräänkuulutti. Parasta, jos molemmat onnistuvat, kuluttaminen & sijoittaminen. Ja aiheellista miettiä onko materia, vapaa-aika vai erilaiset kokemukset se paras kohde kulutukselle.
