No ei. Oppi tulee siitä, että tienaat omat rahat ja minulla on omat. Sitten kun olet iso ja hoidat asiat yhtä fiksusti niin voit olla ehkä samassa tilanteessa. Opiskeluja ja muuta tuottavaa tekemistä on hyvä tukea, mutta siinäpä se
Liian paljon nähnyt varoittavia esimerkkejä, kun tällaisesta yksinkertaisesta ohjenuorasta on laistettu
Jotta olisi töihin laitettavaa pääomaa niin sitä pitäisi hankkia jostakin. Vai ajattelitko antaa heille niin paljon rahaa kuin tarvivat ettei tarvi täysi-ikäisenä töitä tehdä?
Lapset toki jatkaisivat koulunkäyntiä ja siitä sitten toivottavasti korkeakoulun jälkeen töihin. Siihen asti toki heidät elätetään. Meillä vanhemmilla jo 20v työuraa takana, joten on sen verran pääoma että firetys voisi onnistua.
Vaikka kotoa saisivat esimerkin ettei töissä tarvitse käydä? Mä luulen että omalla esimerkillä on suurempi vaikutus kuin sillä että kertoo työn teon tärkeydestä.
Juuri laskeskelin että ihan toisissaan nyt voisi alkaa harkita sitä töistä poisjääntiä. Vielä vähän suunnitelma hakee suuntaa. Harmi kun sijoitukset vähän olleet varovaisia vielä, mutta ehkä sekin vielä kehittyy. Ajattelin että voisi viettää talvet perhokalastushommissa Karibian suunnalla jossa tullut käytyä ja Huhti-Marras tällä. Juuri nytkin vakuumissa kauris jääkaapissa ja kesä syöty pääasiassa kalaa ja asusteltu mökillä. Eli kulut todella pienet. Nyt toki aika kallis 160k asunto ja säästöjä reipas 200k mutta lisää tuloillaan. Ja kaiken kruununa tämän firetys kuvion voi pelastaa äitee joka pistänyt meille kahdelle sisarukselle 950k sijoittaen ja se tulee puoliksi sitten joskus. Eli mitä sitten kannattaisi 34v perheettömän (eikä aikomusta) tässä tilanteessa tehdä, siinäpä kysymys. Vielä väännetään ei niin kivaa työtä, mutta ehkä ei kauaa huvita. Kesä menee siis muutamalla tonnilla vaikka saan harrastaa lähes ilman lempi lajejani ja talvi sitten airbnb jossain halvassa lämpöisessä maassa. Eikai sitä yks ihminen muuta tarvi.
oot kyllä paljonkin oikeassa ja se on yksi näkökulma mitä on tullut mietittyä. Toki ahkera voi tänäpäivänä olla ihan kotitoimistolta käsin ja tienata hyvin, joten sikäli se “töissä käynti” ei paljonkaan kerro, mutta esimerkki on toki tärkeä.
Ehkä enemmänkin just ne kokemuket kiinnostaa, kun lähipiirissä on myös muutamia jotka siitä haaveilee. Usen tämä aihe on ajankohtainen kuitenkin ennen kuin on perhettä tai sitten kun lapset ovat jo isot.
Tässä yksi näkökulma firetykseen, josta tuli mieleen oma lapsuus ja varsinkin isovanhempien tapa elää. https://youtu.be/eSxzxgpfZMM?si=BtwhJ7ertGayrlh7
Kun mennään omaan lapsuuteen 90-luvulle pikkukaupunkiin, tämä itse tekeminen oli ihan normaalia. Lihat, marjat, sienet ja puut metsästä, kalat järvestä ja perunat, herneet, lantut, porkkanat pellosta. Pienemmät remppahommat tehtiin itse ja moni teki isommatkin.
Elämän hektisyys huomattavasti vähäisempää kuin tänä päivänä ja ihan erilainen kosketus luontoon. Olisinko valmis hyppäämään tuohon täysin, en. Mutta yhdistelmänä luonnossa omissa ajatuksissa oleminen ja ihan terve hikoilu jotain konkreettista käsillä tehden tuntuu todella hyvältä edelleen, enkä usko että tuo taso vaatii kovin kummoisia tulojakaan.
Kyllähän tuo alkaa olla katoavaa kansanperinnettä, mikä on kyllä hirvittävä sääli kun katsoo noita nykypäivän kädettömiä kaupunkilaisia. Ei tässäkään asiassa kuitenkaan tarvitse mennä sinne ääripäihin asti saadakseen omaan elämään optimaalisimman hyödyn.
Täällä juurikin pikkukylässä, talo on rempattu itse (sähkömies on ainut joka täällä on käynyt ja sekin jälki sen mukaista, että olisi saanut olla käymättä…), talo lämpiää omalla puulla ja kyllä marjat kerätään syksyllä talteen. Marjapensaista kun poimii sitä mukaa kun kypsyy, niin eipä sitä paljon helpommalla voi enää päästä. Joinain vuosina ollut kurkkuja ja tomaatteja kasvamassa, mutta enemmän viihteen vuoksi kuin säästömielessä. Jos tästä vielä haluaisi lisäpanostaa, niin metsästyslupaa hankkimaan, mutta se ei itse kiinnosta tippaakaan. Aurinkopaneelit tulee luultavasti ennemmin tai myöhemmin asennettua katolle. Mukavan rauhallista ja stressitöntä, yhden henkilön pakolliset menot 300e/kk jos haluaisi pihistää kaikesta, mitä me emme tee.
Ainoana haittapuolena täällä on teiden huono kunto, mutta eipä täältä töissä juuri kukaan käykään, niin eipä silläkään ole niin merkitystä. Pääsee sinne kylälle sitten taas kun lumiaura on muistanut käydä.
Metsästystä ei tosiaan minään säästökeinona kannata ajatella; jos kaikki tarpeellinen löytyy ennestään (ml. alue, jolla metsästää) niin riistanhoitomaksu 43€/vuosi. Sillä saa jo monta kiloa kaupan tarjousjauhelihaa (toki erilaista lihaa, mutta euroja vertaillen). Aloittavalle metsästäjälle tietysti vielä vähintään satasten lisäkustannukset (tutkinto, aselupa, ase, patruunat ja oheisrensselit). Ahkera metsästäjä voi toki päästä rahallisesti ns. omilleen, mutta vastaavasti siihen saa aikaakin käyttää päiväkaupalla, voi alkaa nyppiä, ellei puuha muuten erityisesti miellytä.
Hyvä korjaus, kuten huomasit ei laji ole lainkaan tuttu, viittasin vain edellisen kirjoittajan kohtaan:
Loppupeleissä kai ruoan kanssa on aika hankala säästää marjastusta ja sienestystä lukuunottamatta, usein se säästö ruuassa kuluu kyllä niihin oheistarvikkeisiin.
Olen kyllä vahvasti eri mieltä. Nimimerkillä lapsuuden lihat pitkälti hirveä, sorsaa, metsoa, teertä, riekkoa+kaupasta sikanautaa, lauantaimakkaraa ja jossain vaiheessa myös broilerin koipia.
Kyllähän ne aseet kerran maksaa, mutta ei se ylläpitokulu suuri ole. Moni myös lataa panokset itse. Toki ei näissä hommissa kannata omalle ajalle palkkaa laskea ja kyllä siinä varmasti varsinkin huonompana vuotena sikanauta varmasti halvemmaksi tulee. Ehkä se suurin voitto tulee ruuan laadussa.
Toki tuotakaan on turha tehdä, jos ei metsästys kiinnosta. On se mielenkiinto siihen itselläkin hiipunut täysin ja aseet myyty pois, kalastus taas kiinnostaa edelleen.
@SentinVenyttaja1 silloin kun itse noita makselin, niin seuran vuosimaksu joitain kymppejä+metsästyskortti piti maksaa vuosittain. Seuralla omia maita+talkoilla tekemistä. Latausvehkeet taas oli seuralla yhteiset. Toki nämäkin on niin aluekohtaisia juttuja.
Aseet maksaa kerran, muutakin kulua kuitenkin tulee, hirvihommissa seuran jäsenmaksut, autolla ajelut jne. Itselatauslaitteen hinnan kattamiseksi saa painaa aika monen vuoden metsästyspatruunat, ellei jostain tosi eksoottisesta kaliiperista kyse. Voi toki ajatella, että jos kaikki välineet olleet iät ja ajat niin hintansa on jo kuitattu. Metsästä jos euroja haluaa niin varmaan marjojen ja sienten keräys myyntiin tuottavinta (ei edes tarvitse omaa metsää), metsästys siellä toisessa ääripäässä (jos tulopuolelle lasketaan vain saalis, ei metsästysmatkailun järjestäminen tms.). Elämykset, ruoan laatu yms. sitten oma asiansa.
Ei olla vielä saavutettu fireä, mutta aika lähellä ollaan jo kuitenkin. Tullaan jättäytymään töistä pois puolisoni kanssa vajaa 3v päästä, kun lapset on eskari/alakouluikäisiä, ja oma työsoppari päättyy.
Vielä on pohdinnassa, pidetäänkö lapset normaalisti koulussa, vai jatketaanko hommaa kotikoulussa (tällä hetkellä molemmat ovat koulussa, asutaan ulkomailla). Riippuu a) jatkavatko lapset aikaa vievää harrastustaan, b) halutaanko muuten vain kiertää heidän kanssaan maailmaa ja c) muutamasta muusta tekijästä (asuinmaa, lasten toiveet, jnejne).
Me ollaan enemmänkin kiirehditty fireä, että ehdittäis nauttia saavutuksesta nyt, kun lapsetkin vielä haluaa meidän kanssa viettää aikaa. Itse ajattelen, että töitä ehtii sitten halutessaan tehdä, kun he muuttavat pois kotoa.
Lapsiperhearhen pyörittäminen on loppujen lopuksi ihmiselämän (yleensä) hektisin ajanjakso, ja myös ajanjakso jossa ihmiset ovat väsyneimmillään ja onnettomimmillaan, joten mikäs sen mukavampi, kun vapauttaa 8-9h päivässä töistä perheelle ja omille jutuille silloin, kun vapauden arvo on korkeimmillaan.
Henkkoht en näe riskinä, että aikainen eläköityminen opettaisi meidän lapsille laiskuutta. Ihan jo sen takia, että kumpikaan meistä ei ole laiska. Toki varmasti oppivat näkemään ihmiselämässä muutakin arvoa kuin sen, minkä yksilö luo työmarkkinoilla.
En kyllä allekirjoita lapsiperhearjen olevan ihmisen onnettominta aikaa. Taitaa tosin riippua mittarista
Riippuu niin ihmisestä, asenteesta, tukiverkoista yms. Kyllähän ne pikkulapset kuormittaa aivan eri tavalla kuin vähän isommat, mutta myös antaa, ja ovat niin yksilöitä, jotkut reippaampia ja omatoimisempia kuin toiset. Vakiona on kuitenkin se, että vanhemmat saa vähemmän unta, joka ainakin itseni kohdalla vaikuttaa suoraan kokonaisvaltaisesti hyvinvointiini. Sitten vielä vaikea lapsi ja joku nepsyoirelu päälle, niin alkaa olla ikävä aikoja, joilloin vaihtoehtoiset kasvatusmetodit eivät olleet niin paheksuttuja kuin nykypäivänä. Ainakin allekirjoittaneella. Lisätään loppuun se, että minulla ei ole omia lapsia, mutta lähipiirin perhe-elämää on seurattu vierestä monestakin vinkkelistä ja sekin on aiheuttanut harmaita hiuksia.
Omalta kohdaltani en ehkä allekirjoita sitä, että olisin onnettomimmillani, mutta ylivoimaisesti hektisintä aikaa tämä on ollut verrattuna mihinkään aiempaan. Kun samaan yhdistää vielä täysipäiväisen työn, josta on varsin usein hankala irtautua tyyliin “pudotan hanskat klo 16”, niin tuo kyllä luo aikataulupaineita. Ja mitä tiukemmalla aikataululla mennään, sitä vähemmän ehtii olla läsnä perheen kanssa läsnä silleen ihan oikeasti muutoin kuin suorittamalla kalenteria.
Pikkulapsiarki on omanlaisensa vaihe, jolloin oikeasti unenpuute tulee ajoittain merkittäväksi ongelmaksi. Mutta vähän isompien lasten kohdalla (itsellä nyt alakouluikäisiä lapsia) illat täyttyvät vuorostaan helposti harrastuskyydityksistä ja sen sellaisista. Ehkä tuo sitten helpottaa teini-iässä, kun vanhempien seurassa ei enää haluta näyttäytyä. 
Jotta ei ihan menisi ohi ketjun aiheesta, niin olen tässä syksyn mittaan hetkellisesti kokeillut vaihtelevasti lyhennettyä työviikkoa (vähän viikosta riippuen 3-5 päivää töissä, loput palkatonta vapaata), kun tilanne töissä on sen sallinut. Tuolla on ollut merkittävä vaikutus omaan fiilikseen ja siihen, miten kotona ehtii olla läsnä. Ja toisaalta oma tuntuma tilanteeseen on sellainen, että lyhempien työviikkojen aikana työhommat sinänsä sujuvat jotenkin reippaammin ja tehokkaamman oloisesti kuin täysinä viikkoina. Objektiivisesti tuota tietysti on omalla kohdalla jokseenkin vaikea mitata, kun ei ole mitään selkeästi samanlaisena toistuvaa asiaa työn alla viikosta toiseen. Hiukan tulee kuitenkin sellainen ajatus mieleen, että mahdollisesti sitä ajaa itseään hieman ylikierroksilla koko ajan normaalissa arjessa ja vasta sitten, kun hiukan löysää tahtia, löytää sellaisen enemmän optimaalisemman tasapainon elämiseen ja kaikkeen muuhunkin tekemiseen.
Tokihan tuo lyhempi viikko sitten leikkaa palkkaa, mutta onneksi progressiivinen verotus hiukan kompensoi tappiota. Varmaan tätä ei varaa ole tehdä vielä ihan ympärivuotisesti (eikä välttämättä työnantajan puolesta myöskään mahdollista muista syistä), mutta on tämä nyt sellainen ensimmäinen omakohtainen käytännön maistiainen firestä. Taidan ottaa tämmöiset hetkelliset lyhennetyn työajan jaksot vuosittaiseksi tavaksi, jos vaan tilanne muuten sen mahdollistaa. Puolikkaan viikon tapauksessa käy toki niin, että kuukausittaiset menot alkavat helposti olla tasoissa tulojen kanssa, joten säästöjen / sijoitusten kerryttäminen palkasta jää tuollaisina kuukausina tekemättä. Mutta toisaalta vähitellen kertynyt salkku kasvaa jo myös itsekseen, joten tarvitseeko sitä välttämättä ihan kieli vyön alla yrittää maksimoida säästöjen kerryttämistä?
Olen nyt puolen vuoden ajan kokeillut vähentää töitä aiemmasta kolmesta päivästä siirtymällä käytännössä pelkäksi työpaikan lomatuuraajaksi. Tällä systeemillä siis töitä tulisi ilman mahdollisia sairaslomasijaisuuksia tai muuta yllättävää vuodessa 10 viikkoa. Tämä myös jakautuu kohtalaisen mukavasti pitkin vuotta, painottuen kuitenkin tietysti kesäkuukausille.
Tätä vähäisemmäksi en koe edes enää tarpeelliseksi vähentää, vapaa-aikarajoituksia ei näin vähässä määrässä enää ole, mutta pysyt kuitenkin osana työyhteisöä.
Salkun osalta ei olla todellakaan varmoilla vesillä, rajumman laskumarkkinan aikana joudun hyvin todennäköisesti palailemaan vielä takaisin töihin.
Katson kuitenkin tarpeettomaksi odotella enää pidempään vain sen takia, koska jos joutuisin vaikkapa seuraavan 10 vuoden aikana olemaan esimerkiksi 3 vuotta työmaalla, niin se ei vähennä yhtään niiden seitsemän muun vuoden arvoa. Päinvastoin todennäköisesti vaihtelu virkistää.
Katsoin yhden firetys-tuubituksen. Siinä vapaalle jäänyt naishenkilö kertoili että joku samassa tilanteessa oleva tuttava oli alkanut nautiskella joutilaana ollessaan vähä päivä-viiniä. Pikkuhiljaa viinilasillinen oli kasvanut isommaksi. Siten firetys vaatii jonkun verran itsetutkiskelua ja valppautta.
-Nouseeko paino
-Meneekö alkoa
-Puhuuko kateelliset pahaa
-Suunnitteleeko puoliso eroa
-Riittääkö rahat
Sehän siinä on, voi päästä tai joutua tutustumaan itseensä, myös suhteessa muihin. Toki joillain voi arki olla muulla tapaa kiireistä, että työstä poisjäänti ei välttämättä tarkoita suoranaista vapaa-aikaa, on vain enemmän aikaa tehdä sellaista mitä työssä ollessaan piti (osin) jättää tekemättä.
Huonosti kirjoitin tuon lapsiperheen onnettomuuden, pohjasin kirjoitukseni joskus näkemääni tutkimukseen, jossa vastanneiden onnellisuuskäyrä oli matalimmillaan 30-40v ikäisenä, ja tämän epäiltiin johtuvan siitä, että siinä iässä on paineita sekä perhe- että työrintamalla, ja yksilön hyvinvointi saattaa kärsiä. Tuskinpa kukaan sanoisi, että lapset vähentää onnellisuutta, jos kysymys aseteltaisiin niin.
Tuo tutkimus oli yksi syy siihen, että halusin saavuttaa varhaisen eläköitymisen jo kun lapset ovat pieniä. Mielestäni kolmikymppisyydessä on iso potentiaali olla ihmisen onnellisinta aikaa, joten tavallaan halusin “taistella” tuota statistiikkaa vastaan firetyksellä.