En syyttäisi vanhempia tai yhteiskuntaa ainakaan omassa tapauksessa. Voi olla että alulle paneva voima on DNA:ssa. Geenit haluavat monistua.
Eikä siinä mitään pahaa. Ilman kilpailua, pyrkyä ja ponnistelua ei ole kehitystä ja sen hedelmiä tässä nautitaan näppisten ja lihapatojen äärellä. Mutta siinä vaiheessa kun varallisuutta on kartutettu ja geenejä siirretty jälkeläisille niin on kai loogista että kilpailuvietti saattaa heikentyä. Se mikä tuotti nuorena kukkona onnellisuutta ei välttämättä tuota sitä enää viiden kympin korvilla.
Itseäni ihmetyttää suunnattomasti tässä keskustelussa vallallaan oleva näkemys, että rahalla hankittavat asiat tuottavat vain hetkellistä mielihyvää. Oma kokemukseni on täysin päinvastainen. Tarvitsenko niitä asioita välttämättä? No en tietenkään. Olenko päivittäin ja pysyvästi onnellisempi kuin ennen näiden asioiden omistamista? Aivan ehdottomasti. Nautin joka ikinen kerta vielä monta vuotta ihan ok omakotitalossa asumisen jälkeen siitä, kun kurvaan omaan pihaani. Talo näyttää mukavan korkealta ja komealta. Takkatulen loimussa, maksullista urheilukanavaa katsellessani ja nauttiessani kauniista sisustuksesta ei voi kuin huokaista tyytyväisyydestä. Samalla ilta-auringossa voi vaikka käydä saunassa ja vilvoitella mukavasti oman pihan rauhassa. Ei tällainen onni katoa mihinkään ikinä. Myös joka kerta kun vaihdan auton parempaan, niin koen suunnatonta ja pysyvää nautintoa paremmista ominaisuuksista. Nautin todella paljon hyvässä ravintolassa syömisestä. En ole ikinä kyllästynyt kokemaan täydellisen aterian tai viinilasin tuomaan nautintoon ja olen kokenut sen todella monta kertaa. Tässä vain pieni määrä asioita, mitkä nostavat omasta kokemuksestani elämänlaatua todella paljon ja pysyvästi. Jotenkin tuntuu omaan ajattelumaailmaani todella oudolta, ettei jokainen upgrade elämän laadussa toisi pysyvää onnellisuutta. Kauniissa paikoissa käyminen lomalla.
Tottakai se on sitten eri asia, mitä on valmis tekemään tällaisten asioiden eteen ja miten paljon itse henkilökohtaisesti mitäkin arvostaa.
Täysin samaa mieltä @Boglehead kanssa,
uusi auto on kiva ehkä sen parin kuukauden ajan, sen jälkeen alkaa ärsytys jokaisesta kylkeen lentävästä kivestä ja stressataan maalipintaa ja tuulilasia. Ei paljon vanhassa autossa kiinnostanut.
Talo on vanha, joten en tiedä kuinka mukavaa uudessa olisi, mutta kyllähän sekin käytössä kuluu, eikä viiden vuoden päästä keittiö olekaan enää uusi ja viimeisen päälle.
Itseäni ihmetyttää suunnattomasti tässä keskustelussa se, että rahalla saatavilla asioilla olisi jotain oikeaa merkitystä (vapaaherra ketjussa kun ollaan, niin jätetään tästä pois kaikki äärimmäisessä köyhyydessä eläminen).
Aikaa et saa millään rahalla lisää, jos menit ja tuhlasit omasi.
Minä olen samaa mieltä sinun kanssasi, mutta mielestäni Boglehead missasi sinun arvokkaan pointtisi ajasta. Jos laatuaika on vuodesta toiseen melontaa, laskettelua, kansallispuistossa hiihtämistä ja maastopyöräilyä, sitten tunturimökki järven rannassa on integraalinen osa hyvinvointia eikä hedonistinen limbo eikä minkään korvike. Tällöin elämä menee rikki ilman mökkiä harrastusten tukikohtana. Vapaaherran valinnat ovat hänen omissa käsissään, mutta JOS hän haluaisi luopua jostain tarpeettomana, myyntiin lähtisi talo ennen mökkiä.
Uuden auton valintaan kuluu yleensä ainakin vuosi. Kun mieleinen auto on valittu, se tuntuu mieleiseltä nyt ja tulevaisuudessa. Ajaessani talven tallissa seissyttä harrasteautoani ajokauden avaukseen vappuajoihin, tunsin selvästi miksi minun piti saada juuri tuo auto kun ostin sen uutena 38 vuotta sitten.
Käyttöautoni vaihdoin mallin riskit hyvin tuntien vuosi sitten 300.000 km ajettuna kun kaikki oli vielä hyvin ja saatoimme erota ystävinä 10 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen. Pitkän harkinnan jälkeen en löytänyt mitään korvaajaa aikanaan lähes uutena ostamalleni autolleni, joten vaihdoin sen vuotta uudempaan ja 100.000 km vähemmän ajettuun. Voin luvata täydellä 110% luottamuksella, että kun pihaan ilmestyy viimeisen dieselin jälkeen seuraavaksi (en tiedä milloin) uudehko iso ja mukava sähköauto, naapurien mielipiteellä ei ole sen valintani kanssa mitään merkitystä. Tilaa vievät harrastukseni vaativat Toyota Land Cruiserin tai Volvo XC90:n tavaratilat, mutta koska en tarvitse premiumautoa (premium = preemion sisältävä s.o. lisähintainen), ajan vaatimattomasti saman kuljetuskyvyn tarjoavalla puolta halvemmalla ja puolta vähemmän kuluttavalla Mersun E-farkulla.
Ajoin 24-vuotiaana isolla, käytännöllisellä ja iästään riippumatta toimivalla autolla, enkä näe mitään syytä muuttaa tätä valintaani 65-vuotiaana.
Ehdotus: noudattakaamme meiniota ehdotustasi keskittyä aikaan, joka on meillä jokaisella rajallinen. Muiden toimia arvioidessamme ei kannata keskittyä ulkoiseen, vaan pikemminkin ymmärtää ihmistä kokonaisuutena.
Sama mökki ja sama auto mökin pihalla on yhdelle taloudellisesti vastuuttoman kallista näyttämistä joka ei anna todellista sisältöä elämään, toiselle äärimmäinen vastimattomuuden osoitus ja kolmannelle integraalinen osa perheen normaalia elämää. Näemme muiden valintojen lopputuloksen, mutta emme näe valintamotiiveita.
En löydä tähän hätään referenssiä tutkimukseen joka yleistää havaintosi, että varallisuus tuo mielenrauhaa ja itsevarmuutta jota ei tarvitse toteuttaa ostamalla, mutta tämän ilmiön olemassaolo on havaittu yleisemminkin. Pelkkä tietoisuus siitä, että voisi ostaa mitä haluaa riittää.
Uuden ostamisen tuoma tyydytys kuluu nopeasti pois. Ostovoiman tuoma rauhallisuus pysyy ostamattakin.
Lainaan kaverilta eri foorumilta hienon tavan kiteyttää tämä periaate korjaamalla yleinen väärinkäsitys että rahalla voisi ostaa mielenrauhan. Tuottava sijoitusvarallisuus antaa mielenrauhan jota ei tarvitse ostaa.
Kun ketjussa aikaisemmin puhuttiin näistä termeistä niin muutin itseasiassa jonkin verran omaa näkemystäni.
En muista kuka sen sanoi mutta tiivistys siitä että “FIRE on se matka ja vapaaherruus tavoite” oli mielestäni aika osuva. FIRE:en liittyy yleensä tiukka säästäminen töissä ollessa, mutta päätepistehän on se että voi jäädä pois töistä aikaisin. Oleellista kai on se että on jäänyt pois päivätöistä omasta tahdostaan ja tavoite on pitää asia näin?
Asiaa voisi toki lähestyä myös sitä kautta että täytyy olla tietyn kokoinen sijoitussalkku että sen varassa voi elää turvallisesti ja stressaamatta. Tästä on ollut ketjussa hyvää debaattia ja konsensus tuntuu olevan että tuo alaraja on miljoona tai muutama. Tätä kautta määrittely on vaan siitä haastavaa että ihmisten elintilanteet ovat kovin erilaisia. Jos on iso perhe elätettävänä ja kaikki tuon salkun varassa on sen oltava suurempi. Jos taas asuu yksin tai puoliso on hyväpalkkaisessa työssä niin salkku voi olla selvästi pienempi ja silti mahdollistaa paljon.
Näin itsekin asian ymmärrän. Fire elämä on aikaa kun ollaan vielä töissä säästöjä kartuttaen ja vapaaherruus aikaa kun ei olla enää töissä.
Vapaus on loppupeleissä niin laaja käsite, että sen voi tietysti kukin ymmärtää omalla tavallaan. Mutta tuo yllämainittu Oldschoolin jakolinja on mielestäni passeli näiden eri ketjujen välillä.
Jep menee varmaan hiusten halkomiseksi, mutta miten työt voi lopettaa, jos “FIREn” vasta siinä kohtaa aloittaa? Mikä nimitys sille vuosikausia kestävälle varallisuuden säästämiselle sitten on? “EsiFire”? Moni varmaan ymmärtää asian niin, että Fire-projekti alkaa silloin kun suunnitelmallinen varallisuuden kartuttaminen kohti maalia alkaa. Hiukan eri juttu sitten niillä, jotka rikastuu yhdessä yössä esimerkiksi yrityskaupoilla tai perinnön kautta. Kun silloin ei välttämättä ole samanlaista pitkää varallisuuden kerryttämisvaihetta (joskin yrittäminen on myös pitkäjänteistä puuhaa).
En tiedä meneekö tämä nyt turhaksi hiusten halkomiseksi, mutta FIRE on lyhenne sanoista “Financial independence, retire early”, eli itse tulkitsisin FIRE:n alkavan silloin kun työt lopetetaan, ja pääomalla tai sen tuloilla aletaan elämään. Kun katsoo termiä englanninkielisestä wikipediasta, siinä puhutaan FIRE:n saavuttamisesta ja aikaisesta eläköitymisestä synonyymeinä. Eli englannissa FIRE on itse päämäärä, kun työt lopetetaan. Suomen kielessä se näyttää taipuneen anglismiksi firettämisenä, joka tarkoittaa FIRE:n tavoittelua, säästämistä ja sijoittamista. Eli suomen ja englannin kielissä sama sana näyttää tarkoittavan hitusen eri asoita.
Firetykseen kuuluu määritelmällisesti pysyväluonteinen “eläkkeelle” jääminen. Minusta tämä vapaaherra-termi kuvaa paremmin sitä että on vapaus myös vaikka harjoittaa yritystoimintaa tai tehdä töitä mutta ei taloudellisesta pakosta.
Sehän on jo koko liikkeen nimessäkin “financial independence, retire early” ja myös käytännössä yleensä kaikessa siihen liittyvässä keskustelussa pyrkimyksenä on leppoisat vanhuuseläkepäivät etuajassa.
Nimi on toki hieman harhaanjohtava, mutta jos on seurannut, miten jenkit käyttävät termiä, se ei poissulje työntekoa. Fireen kuuluu, että eläkkeelläkin saa tehdä töitä, jos niin haluaa. Silloin voi vapaasti käyttää aikansa mihin huvittaa. Lisäksi Yhdysvalloissa melkein kaikki Firen saavuttaneet isot nimet (Mr money mustache, JL Collins jne) hankkivat lisätuloja erinäisin tavoin kuten kirjoittamalla kirjoja, tekemällä sisältöä someen jne jne. Itse toki pidän eniten FI:stä eli taloudellisesta riippumattomuudesta. Eli Financial independence. Kun sen saavuttaa, voi käyttää aikaansa, mihin haluaa. Vaikkapa sitten työntekoon. Lisäksi jotkut vääntävät Firen muotoon financial independence recreational employment.
The FIRE (Financial Independence, Retire Early ) movement is a lifestyle/investment plan with the goal of gaining financial independence and retiring early through savings.
Those seeking to attain FIRE intentionally maximize their savings rate by growing the gap between their living expenses and their income, and investing the difference.
Tämän perusteella voisi päätellä, että FIRE movementista puhuttaessa puhutaan elämäntyylistä, joka tähtää taloudelliseen riippumattomuuten ja aikaiseen eläköitymiseen, mutta FIRE itsessään viittaisi tavoitetilaan. Suomalaisessa keskustelussa FIRE movement kääntyy mielestäni firettämiseksi, ja FIRE on edelleen se tavoitetila.
Todennäköisestihän termiä käytetään vähän miten sattuu, joten tinkaamaan tästä tuskin kannattaa alkaa, vaan tarkentaa ilmausta mikäli asiayhteydestä ei käy ilmi mistä puhutaan.
Kiva olisi jos palattaisiin takaisiin kokemuksiin kuten otsikossa lukee eikä vertailuun kenellä on isompi ja mikä ja mistä se on tullut.
Kiinnostava on se ajoitus jos vapautta tavoittelee, että miten ja milloin sen tekee ja mitä siitä seuraa.
Jos nyt asetetaan joku maaginen 1M raja, niin eihän vapaaherraksi voi palkkatyöstä edes jäädä ilman perintöä, erittäin ankaraa säästämistä tai yrityskauppoja ennen kuin eläkeikä koputtaa ovelle. Paljon kiinnostavampi on minusta kuulla tarinoita, että jee, säästin 30 vuotta kunnes huomasin että sijoitukset tuottaa hyvin ja ettei enää palkka tarvita hyvään elintasoon ja miettiikin elämän uusiksi…
On. Kaikki rahat menee käänteiseen geoarbitrassiin. Vaikeuttaa sijoittamista ja hidastaa fireä, kun nuorena perheellisenä viettää kaukoidässä vähintään pari kuukautta vuodesta.
Miljoona ei vaadi elämän vaihtamista “se voittaa kellä on kuollessaan eniten” -kilpailuun. Vasta työllistyneen nuoren parin tupakkalakon odotusarvo S&P500 pitkän ajan keskiarvolla diskontattuna on 1.2 miljoonan euron eläkesalkku 40 työvuoden kuluttua. Jos ne nuoret valmistuivat amiksesta tavallisiin duunariammatteihin, heillä on miljoona kasassa suunnilleen 10 vuotta ennen omaa säädettyä eläkeikäänsä.
Kuten keskustelusta huomaat, vaikka pääomatuloilla eläisikin ihan kohtuullisesti, aika monelle palkasta säästävälle jo 0.5 - 1 miljoonan salkun pääomatulo palkan lisäksi tuo sen verran enemmän valinnanvaraa, että työstä luopuminen ei vaan kiinnosta. Vapautta ei ole tässäkään tapauksessa menetetty, vaan on tehty oma valinta käydä töissä vaikka ei olisi enää pakko.
Neljän vuoden ikäeron lisäksi tämä oli ainakin minun syyni vetää päätyyn saakka vaikka taloudellisesti olisin voinutkin jäädä pois töistä muutaman vuoden etuajassa. Ei varsinaisesti “early” termin alkuperäisessä merkityksessä, mutta kuitenkin “earlier than most”.
“Ennen” ja “jälkeen” ovat minulle hyvin samantapaista aikaa. Yritin hetken elää ilman kalenteria, mutta siitä ei tullut yhtään mitään, joten palasin normaaliin elämään. Mukana kulkeva sähköinen kalenteri on lähes yhtä täynnä kuin ennenkin, mutta nyt saan valita mitä sinne lisään. Kalenteri ei ole enää stressin aihe, koska aikani on nyt omassa hallinnassani.
Jatkuvia pitkäkestoisia projekteja on edelleen, kotona, mökillä ja seuraaviin Masters SM-kisoihin tähdäten. Olen tietoisesti alkanut virkistää vanhoja tuttavuuksia ja ensimmäinen yhteydenottoni pitkän hiljaisuuden jälkeen on kohdannut joka kerta saman vastauksen “olisi kiva tavata, olen itsekin välillä ajatellut soittaa, mutta en saanut aikaiseksi kun on tässä ollut kaikkea muuta”.
On mukava herätä aamulla katsomaan kaikessa rauhassa vaikkapa Mandatumin osarin lukuja ja yrittää ensin päätellä omin päin niiden merkitystä ennen kuin lunttaan ja katson Inderesin arviot samasta datasta. Näitä on kiva seurata kun saa istua rauhassa kahvikupin kanssa eikä tarvitse vain nopeasti vilkaista kolmea tärkeintä numeroa töiden ohessa.
Numerot on nyt nähty, tilaan äitienpäiväkakun huomiseksi jo ennalta kun lapsetkin tulevat käymään kotona. Sitten robotti-imuri töihin ja poistun itse pois tieltä. Tänään on ohjelmassa parin kilometrin vapaauinnin tekniikkaharjoitus entistä pidempinä 200 metrin intervalleina pitkillä puolen minuutin tauoilla että jokainen intervalli lähtee tuorein käsin ja mahdollisimman puhtaasti oikeaa liikerataa automatisoiden. Valmentajani sääti vapaauinnin käsivetoani tehokkaammaksi ja liikeradan automatisoinnin vaatimasta 10.000 toistosta on laskujeni mukaan vielä muutama tekemättä.
Olen samaa mieltä että tämä on yksi oleellinen asia. Taleb omaan värikkääseen tyyliinsä puhuu FY rahasta. Eli pointtina on se ettei tarvitse tarvitse taloudellisten syiden takia päätyä tekemään asioita joihin ei halua osallistua syystä tai toisesta.
Mannerheimin muistelmien lukemisesta jäi mieleen ja tavallaan viehätti hänen elämäntyylinsä joskus 1920- ja 1930-luvun paikkeilla (30-luvun alkupuoli). Hänhän matkusteli ympäriinsä ja harrasti itseään kiinnostavia asioita. Hän toki säilytti tuolloin edelleen kiinnostuksensa kotimaan asioihin, mutta silloinen poliittisen ilmapiirin katsoi itselleen sopimattomaksi. Oleellista siis mielestäni kaksi asiaa tästä esimerkistä:
Kyseinen vapaaherra (hän taisi täyttää myös tuon arvonimi määritelmän) harrasti ja teki itseään kiinnostavia asioita (aikalailla metsästystä Euroopassa ja muistanko oikein että Intiassakin oleili pidempiä jaksoja)
Toinen aspekti on juuri tämä vapaus osallistua myös yhteiskunnallisiin tai liiketoimiin. Tai olla osallistumatta. Eli taloudellisesti riippumatoman henkilön ei tarvitse keskittyä harrastuksiin, vaan voi mielestäni hyvinkin osallistua erilaisiin toimiin tai vastuisiinkin. Hänellä on vain mahdollisuus valita onko reunaehdot itselle sopivat vai ei.
Ja kuten tämä esimerkki myös osoittaa, että kun ajat sitten muuttuivat ja yhteiskunta tarvitsi häntä, hän kantoi enemmänkin kuin osansa ja osallistui aktiiviseen toimintaan varsin myöhäisellä iällä jopa nykyisin standardein.
Jos sitten vielä peilaan omaan tilanteeseeni tätä kaikkea. Eli löytyy velaton asunto ja sen verran salkulla on täytettä, että voin valita vapaammin mitä teen. Eli koen olevani tältä osin kohtuullisen vapaa ja olen voinut kieltäytyä tehtävistä joita en syystä tai toisesta halua tehdä. Mutta itse tarvitsen siis vielä muitakin tuloja kuin vain pelkkä salkun tuotto ja siten en vielä täytä monien asettamia kriteerejä (en ehkä aivan omianikaan ja siksi vielä ei olla täysin perillä).
Ja vaikka jonakin päivänä saavuttaisin tiukemmatkin kriteerit (vapaaherra virallista titteliä ei taida olla edes jaossa nykyisin) en ajatuksellisesti edes haaveile joutilaisuudesta tai pelkästä harrasteisiin panostamisesta. Haluan jatkossakin olla jollain tavalla aktiivinen yhteisen hyvän rakentamisessa (muutenkin kuuin pelkän lompakon ominaisuudessa). Se sitten mitä tämä sisältää luultavasti vaihtuu vuosien ja erilaisten eteen tulevien mahdollisuuksien myötä.
