Fondia, se erilainen lakifirma

Tässä on Juhan ennakkokommentit Fondian torstaisesta Q3-liiketoimintakatsauksesta.

Liikevaihdon osalta odotamme korkeaa yksinumeroista kasvua ja liiketuloksen odotamme olleen suunnilleen nollatasolla kausiluonteisesti heikolla neljänneksellä. Tämä tarkoittaisi kuitenkin merkittävää parannusta heikolta vertailukaudelta. Odotammekin Fondian käänteen kuitenkin jatkuvan pienin askelin oikeaan suuntaan, mutta positiivista kehitystä hidastaa oletettavasti edelleen korkea henkilöstön vaihtuvuus ja kustannusinflaatio, joka heikentää kiinteiden kulujen skaalautumista. Yhtiöstä hiljattain julkaisemamme edelleen ajankohtainen laaja raportti on luettavissa täältä.

5 tykkäystä

Olin aikanaan IPO:n jälkeen Fondian omistajana ja pidin yhtiötä erittäin houkuttelevana sijoituskohteena.

Ajattelin, että ulkoistus- ja digitalisaatiotrendit yhdistettynä aktiiviseen myyntiin luovat voittavan kokonaisuuden lakimarkkinalla. Sitten tölkkiä potkittiin koko ajan eteenpäin ja lopulta jo reilusti taaksepäinkin, niin hyppäsin junasta pois.

Olen sittemmin tippunut aika pahasti Fondian kelkasta, mutta uusi toimitusjohtaja sai kiinnostuksen jälleen heräämään. Siispä lukaisin Juhan ensiluokkaisen laajan raportin tuossa viikonloppuna ja ajattelin, että voisin ihan koittaa Fondian tulosasioitakin seurata tässä kuluvan loppuviikon aikana.

Näillä vajavaisilla perehtymisillä lähden kuitenkin jo sen verran vaivaamaan Juhaa, että onko tässä menneen vuoden-parin aikana ollut puhetta siitä, että menetetäänkö nyt vain asiantuntijoita vai menetetäänkö heidän mukanaan myös asiakkaita?

Katselin nimittäin tuota Vestra-tapausta ja totta tosiaaan, siellähän on lähes kaikki ei-harjoittelija-tittelillä operoivat asiantuntijat entisiä fondiaaneja. Suurin osa vieläpä näitä aikaisen vaiheen fondiaaneja, joilla on työuraa Fondiassa takana 5-10 vuotta. Nopealla laskennalla Fondialta “kaapattuja” henkilöitä oli parisenkymmentä ja ihan pari-kolme asiantuntijaa oli tullut taloon jostakin muualta. Aikamoinen Fondian sivukonttori.

Jos oikein luin, niin laajassa rapsassa oli selvästi huolta tästä asiantuntijakadosta, mutta sen ounasteltiin olevan jo hiljenemään päin. Sitä en ehtinyt perata, että onko fondiaaneja karannut muuallekin kuin Vestralle ja jos on, niin minne.

Se mikä tässä nyt mietityttää, on asiantuntijoiden kyky viedä asiakkaat mukanaan firmaa vaihtaessaan.

Tässä yksi hihasta vedetty skenaario:

  • Jatkuvaa liikevaihtoa 50 %
  • Projektiliikevaihtoa 50 %
  • Jatkuvan liikevaihdon menetys asiantuntijan mukana 0 %
  • Projektiliiketoiminnan menetys asiantuntijan mukana 20 %
  • Lähteneet lakiasiantuntijat vuoden aikana 20 % henkilöstöstä
  • Liikevaihto 20 M€/vuosi

Tällöin voisi laskea, että yksi lakiasiantuntija tekee liikevaihtoa 200 000 euroa vuodessa, josta 100 tuhatta projektiluonteista. Tästä hän vie mukanaan 20 % eli 20 000 euroa. Kahdenkymmenen asiantuntijan asiakaskaappaukset olisivat näin ollen 20*20 000 euroa eli 0,4 M€.

Ei kuulosta vielä pahalta näillä oletuksilla? Entä jos nämä asiantuntijat olivatkin niitä eniten laskuttavia ja tekivät liikevaihtoa paljon keskimääräistä asiantuntijaa enemmän (sanotaan vaikka 350 000 €/v)? Heillä oli myös uskollisimmat projektiasiakkaat, joista he kaappaavat mukaansa puolet. Tällöin liikevaihtoa karkaisi jo miljoonia. Ja entä jos tämä tulee pienellä viiveellä ja alkaa näkyä vasta kun vanhat projektit loppuvat ja uudet alkavat? Silloin tämä voisi edelleen muhia, eikä välttämättä näkyisi luvuissa mitenkään, vaikka tuleva vaikutus olisi olennainen.

No nämä nyt ovat tällaisia tupakka-askin kanteen raapustettuja ajatuksia, mutta ehkä saatte huolesta kiinni? Tottakai vastapuolella voi olla myös uudet hyvät asiantuntijat ja heidän mukanaan tulevat asiakkaat, jotka tasapainottavat tilannetta. Tällöinkin hävitään tietysti rekrykulut, perehdytykset ja alun alhaisemmat laskutusasteet jne.

Joten @Juha_Kinnunen , onko tätä “asiantuntijoiden kaappaamat asiakkaat” -teemaa käsitelty jo jossakin aiemmassa rapsassa, webcastissa tai haastattelussa? Jos ei, niin olisiko se mielestäsi niin oleellinen asia, että siitä kannattaisi johdolta tiedustella lisää huomisen haastattelussa? Muhiiko pinnan alla projektiasiakkaiden karkaaminen Vestralle?

24 tykkäystä

Uusi toimari on saanut kyllä selvästi kelkan käännettyä siitä missä Leenan johdossa valuttiin hitaasti mutta varmasti pikkuhiljaa huonompaan suuntaan. Toki ulkoisia ja osittain ulkoisia tekijöitä kuten vaihtuvuus ei pidä sivuuttaa.

Nyt ollaan kuitenkin parannettu jo pidempi pätkä putkeen haasteista huolimatta vaikkei vauhti päätä huimaa ja vertailuluvut olleet verrattain heikkoja. Rekrytointien ja muiden panostusten kanssa voisi mielestäni olla entistä agressiivisempi ja ainakin kassa antaisi vielä myöden suurempiinkin kasvupanostuksiin.

Toivotaan että parannusputki jatkuu huomisessa osarissa (y)

2 tykkäystä

Tämä on ollut yksi kestoteemoista, mutta otetaan ehdottomasti kysymyslistalle! Erittäin tärkeä asia kuitenkin, eikä varmaankaan viimeaikoina ole vastauksia kuultu. Tässä on haastatteluiden osalta hieman hankaluuksia, kun en itse pääse vääntämään juttua (“koronakaranteeni”), mutta pistän kyllä tukevan kysymyslistan haastattelijalle tueksi :+1:

19 tykkäystä

Tätähän voi jo tulkita tulosylityksenä ennusteisiin nähden :coffee:

‘‘Entisestään parantunut henkilöstötyytyväisyys (eNPS 50) tuki osaltaan laadukasta ja tuloksekasta asiakastyötä. Asiakkaille tehdyn asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset (NPS 64) vahvistavat proaktiivisen palvelukonseptimme toimivuuden, mistä on hyvä jatkaa eteenpäin.’’

9 tykkäystä

Huomenta! Tiedote löytyy tuosta edellisestä postista ja Harrin videokatsauksen voi katsoa täältä: Fondia Oyj: Liiketoimintakatsaus Q3 2022

Tämi / Fondia

9 tykkäystä

Sehän meni ennusteista yli että heilahti! Kasvuvauhti oikeinkin mukava vaikka vertailukausi on mitä on :smiley:

1 tykkäys

Fondia tarjoilee näköjään saman tien tuon videokatsauksenkin, kun tulos on ulkona:

Tämähän meni oikein nätisti yli ennusteista ja antaa pientä lisävahvistusta käänteen tapahtumiselle. Pitää perehtyä ajan kanssa tarkemmin.

Nopealla lukaisulla oikeinkin mallikasta perustyötä. Tulee jopa hieman sellainen Harvian Pajuharjumainen fiilis siitä, miten Savolainen korostaa painokkaasti strategian kolmen peruspilarin vahvistamista. Tykkään erityisesti siitä, että myyntiin panostetaan ja siellä saadaan onnistumisia. Se lienee yksi keskeisiä erottautumistekijöitä perinteisempiin toimijoihin verrattuna. Asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys kasvussa.

Ei tästä ainakaan kiinnostus Fondiaa kohtaan vähentynyt.

Olisiko tämä vain puolivuosittain, kun tämähän ei ole varsinainen osavuosikatsaus vaan kevyempi liiketoimintakatsaus?

15 tykkäystä

Muistanko ihan väärin, mutta eikö Fondia ole raportoinut liikevaihdosta jatkuvan osuuden ja projektiosuuden? Nyt en löytänyt tuota lukua, kun äkkiä vilkaisin läpi. Muuten toki hyvä suunta liiketoiminnassa ja voiko jo julistaa käänteen tapahtuneeksi?

2 tykkäystä

Huomenta! Jatkuvat / case suhde raportoidaan vain 1/2 vuosittain. Tämi / Fondia

14 tykkäystä

Juhaltakin tuli nopsaan kommentit Fondian “mukavasta” tuloksesta. :slight_smile:

Lakipalveluyritys Fondia julkaisi aamulla odotuksiamme selvästi vahvemman Q3-liiketoimintakatsauksen. Yhtiö kasvatti Q3:lla liikevaihtoaan 19,1 % ja ylsi sitä kautta kausiluontoisesti heikolla jaksolla hyvään 7,4 %:n liikevoittomarginaaliin. Parannus selvästi tappiolliselta vertailukaudelta on huomattava, ja alkuvuonna käynnistynyt positiivinen kehitys kiihtyi vastoin odotuksiamme. Fondian tuloskäänne näyttääkin etenevän jopa edellä aikataulua, mikä on hyvin positiivinen uutinen.

18 tykkäystä

Nyt meni kyllä kesäkuussa tekemäni arvio pieleen, tai siis laskutusasteiden nosto näköjään onnistui erinomaisesti huolimatta edelleen koholla olleesta vaihtuvuudesta. Tämä tuli minulle yllätyksenä, ei tämmöistä tehokkuuden nousua ole taidettu nähdä Fondialta pitkiin aikoihin jos koskaan pörssiuransa aikana.

Vahvan oloinen raportti kaikkinensa Fondialta.

Ps. Piti ihan varmistaa, eli ei tosiaan koskaan Fondian pörssihistorian aikana ole liikevaihto kasvanut suhteessa näin paljon nopeammin kuin työntekijämäärä FTE, nythän kasvunopeuden ero oli 19,1 - 5,7 = 13,4 %-yksikköä. Vuonna 2017 päästiin noin 10 %-yksikön eroon, sen jälkeen on ollut yksittäisiä noin 8 %-yksikön kvarttereita ja toisaalta välillä lukema on ollut selvästi negatiivinenkin, keskiarvo 2019-H1/2022 on ollut 0 %-yksikköä, eli siis keskiarvona liikevaihto on mennyt käsikädessä FTE:n kanssa.

Kyseessä on suorastaan huikea muutos jos tämä kvartteri ei jää yksittäiseksi outlieriksi. Rohkaisevaa on, että tähän päästiin vaikka vaihtuvuutta tosiaan on edelleenkin ollut suhteellisen runsaasti.

19 tykkäystä

@Roni_Peuranheimo haastatteli Fondian toimaria Harri Savolaista yhtiön kovasta menosta. :slight_smile:

Aiheet:
00:00 Aloitus
00:18 Q3-kohokohdat
00:51 Liikevaihdon kasvu verrattuna henkilöstön kasvuun
01:28 Hinnankorotusten vaikutus
02:13 Laskutusasteet
02:36 Kertaluontoisten erillistoimeksiantojen vaikutus
03:55 Ruotsin liiketoiminnan kehitys
04:54 Jatkuvat palvelut Ruotsissa
06:22 Tekijät vahvan tuloksen takana
07:24 Kustannusinflaatio
09:02 Asiakasvaihtuvuus
09:43 Henkilöstövaihtuvuus
10:49 Mahdollinen asiakaskato
12:02 Näkymät ja varovainen ohjeistus
13:01 Tuloskehityksen mahdollisuus jatkua
14:34 Fondian kehityksen seuranta

20 tykkäystä

Suunta on oikea, mutta vielä on pitkä matka. Jokaisen itseään kunnioittavan lakitoimiston tulisi tehdä vähintään 20-25% liikevoittoa, Espan isot toimistot tekevät 30-40%.

Jos oletetaan juristin laskutushinnaksi Fondialla 250 euroa / tunti (alv 0), tulisi liikevaihtoa muodostua vähintään 1250 - 1500 euroa per juristi per päivä (5h - 6h laskutettavaa asiakastyötä päivässä).

Nykyisellään liikevaihtoa muodostuu vuositasolla noin 130-140k per työntekijä. Mukana on toki varmaan muitakin kuin juristeja, mutta nykyinen laskutusaste on kyllä uskomattoman matala…

2 tykkäystä

Erinomainen tulos odotuksiin nähden, mutta käänteen pitää jatkua että voi Fondian tulokseen olla tyytyväinen.

Liikevaihto jos kasvaa tätä vauhtia ja kulut saadaan pidettyä kurissa niin vuoden päästä Fondian tarina alkaa taas olla raiteillaan ja arvostus eri luokkaa.

Pysyttelen isohkon Fondia-possani päällä ainakin toistaiseksi.

6 tykkäystä

Sitten olisi tuore yhtiöraportti Fondiasta, jonka on näpytellyt Juha. :slight_smile:

Fondian Q3-luvut ylittivät selvästi ennusteemme ja vahvistivat tuloskäänteen etenevän jopa odotuksiamme nopeammin. Erityisesti Suomen kasvu oli odottamaamme vauhdikkaampaa osin erillistoimeksiantojen vauhdittamana, minkä perusteella huolemme korkean vaihtuvuuden aiheuttamista ongelmista olivat liioiteltuja. Lähivuosien tulosennusteemme nousivat merkittävästi, mitä kautta osakkeen arvostus on houkutteleva (2023e EV/EBITA 9x) eilisestä kurssinoususta huolimatta. Haasteitakin yhtiöllä on kuitenkin edelleen, joten ei innostuta vielä liikaa.

image

https://www.inderes.fi/fi/kasvu-kiihtyi-ja-kaanne-vahvistui

10 tykkäystä

Fondia on houkutellut minua jo pitkään, mutta asianajajien suuri vaihtuvuus on huolettanut. Nyt toimitusjohtajien kommentit olivat rohkaisevia, että muihin lakifirmoihin siirtymistä ei oikeastaan ole. Enemmän fondiaanit siirtyvät asiakasyrityksiin töihin.

Tästä uusia kysymyksiä. Osaisikohan @Juha_Kinnunen tai joku muu täällä vastata?

Miksi lakimies haluaisi olla mieluummin töissä Fondialla kuin jonkun yrityksen lakiosastolla? Mikä on Fondian kilpailuetu tässä mielessä?

Mikä taas on asiakasyrityksen syy käyttää Fondiaa? Muu kuin se, että lakipalveluille ei ole tarpeeksi käyttöä, jotta ne oikeuttaisivat vakituisen asianajajan palkan.

Fondian asema “lakipalveluiden jälleenmyyjänä” on mielestäni haastava.

Fondialle asiakkuuksien sisällä kasvaminen on kaksiteräinen miekka. Samalla, kun oma liikevaihto nousee, nousee asiakkaan motivaatio palkata oma asianajaja firmaan sisälle. Tutulle fondiaanille voidaan maksaa vähän isompaa liksaakin ja silti säästää, kun Fondia ei ole välissä ottamassa omaa katettaan.

Tällainen on kasvulle myrkkyä. Samaan aikaan menetetään asiakas että työntekijä, jonka työpanokseen ollaan tyytyväisiä.

Pienemmät firmat taas eivät halua asianajajaa palkkalistoilleen jatkuvana kulueränä. Toisaalta tällaiset asiakkaat eivät ole niin arvokkaitakaan kuin isot kalat.

Tavallisessa lakifirmassa tällaista vaihtuvuutta tuskin on. Asianajaja miettii, että no haluanko lähteä vähän isommalla palkalla Heiskasen Mutteriin, jos voin päästä asianajotoimistossa osakkaaksi parin vuoden työpanostuksella. Fondialla ei tällaista osakasoptiota ole, jolla sitoutettaisiin parhaita työntekijöitä.

16 tykkäystä

En osaa ottaa kantaa, että kuinka hyvin tällainen toteutuu tai toimii käytössä, mutta eikö Fondian LaaS:n idea ole, että koska lakimiehet erikoistuvat johonkin, niin firman lakimies on jossain hyvä, mutta ei tiedä kaikesta kaikkea. Fondian kohdalla sieltä löytyy kaikilta aloilta asiantuntija, niin saadaan sitä kautta isompi paletti yhden hinnalla.

Toteutuneista luvuistahan lopulta nähdään, että toimiiko bisnes vai ei.

10 tykkäystä

Moi!

Hyviä kysymyksiä! Mukava nähdä aktiviteettiä Fondiaan liittyen ja intouduin tässä vastaamaan muutamaan kohtaan täältä Fondialta. Osittain kyseessä omat mielipiteet, mutta tuosta :point_down:

Miksi lakimies haluaisi olla mieluummin töissä Fondialla kuin jonkun yrityksen lakiosastolla? Mikä on Fondian kilpailuetu tässä mielessä?

Juristin näkökulmasta Fondia x yrityksen lakiosasto ainakin itsellä (olin mainostoimistokonsernissa ennen Fondiaa) ja mitä on saatu dataa rekryistä ja henkilöstötutkimuksista, niin mm. seuraavat asiat merkitsevät:

  • Monipuolinen ja mielenkiintoinen asiakaskunta ja sitä kautta hyvä mahdollisuus kehittyä
  • Ammattitaitoiset kollegat ja tiimityöskentely, taustalla kompetenssitiimien tuki: et jää yksin asioiden kanssa (AAtstot puhuvat tässä kohdin praktiikoista, meillä kompetenssitiimit)
  • Hyvin kilpailukykyinen työyhteisö etuineen

Itsellä esimerkiksi tuo tiimityöskentely oli iso juttu, koska tulin maailmasta, missä melkein kaikki tehtiin tiimeissä, samoin mahdollisuus hyödyntää isosti toimialaosaamista, koska siihen me tietysti panostamme ja asiakkaillemme tarjoamme.

”Mikä taas on asiakasyrityksen syy käyttää Fondiaa? Muu kuin se, että lakipalveluille ei ole tarpeeksi käyttöä, jotta ne oikeuttaisivat vakituisen asianajajan palkan.”

Asiakasyrityksillä on näkemyksemme mukaan useampiakin syitä käyttää Fondiaa ja esimerkiksi jatkuvaan sopimukseen perustuvaa lakiosastopalvelua (LDaaS): palvelu skaalautuu asiakkaan tarpeiden mukaan, se on kuluiltaan ennakoitavaa ja asiakas saa käyttöönsä koko lakiosastotiimin eri oikeuden- ja toimialat kattavan osaamisen vrt., että asiakasyrityksellä olisi käytössä ”ainoastaan” yhden juristin osaaminen. Lakiasiat on pakko – varsinkin operatiiviset – hoitaa myös huonoinakin aikoina, joten koemme myös tämän mm. lakiosastopalvelumallimme asiakkaalle koituvaksi eduksi. Samoin sääntely-ympäristön jatkuva monimutkaistuminen luo entisestään suurempaa tarvetta yrityksille liikejuridiikan palveluille.

Tottakai myös AAtstoilla on eri praktiikat ja sieltä löytyy apua eri oikeuden-/toimialojen kysymyksiin, mutta meillä on lähdetty nimenomaan erityisesti lakiosastopalvelussa konseptoimaan tätä monen osaajan muodostaman tiimin tarjoamaa palvelumallia.

”Fondialle asiakkuuksien sisällä kasvaminen on kaksiteräinen miekka. Samalla, kun oma liikevaihto nousee, nousee asiakkaan motivaatio palkata oma asianajaja firmaan sisälle. Tutulle fondiaanille voidaan maksaa vähän isompaa liksaakin ja silti säästää, kun Fondia ei ole välissä ottamassa omaa katettaan.”

Toki on tilanteita, missä meiltä lähtee juristi asiakasyrityksille. Hyvin normaalia kiertokulkua ja tapahtuu paljon myös AAtsto-puolella. Vähän haastan tämän skenaarion haitallisuutta seuraavista syistä:

  • Meillä on hyvin paljon asiakkaita, joilla on oma juristi tai oma lakiosasto. On tyypillistä, että esim. yritys, jolla on pääjuristi tai lakiosasto, ulkoistaa tai tehostaa osin omia toimintojaan. Samoin erityistilanteissa (transaktiot, muutostilanteet, litigaatio) on tyypillistä, että ulkopuolista apua käytetään. Eivät poissulje toisiaan. Lakiosastopalvelumalli tukee itseasiassa erittäin hyvin esimerkiksi tilannetta, missä asiakasyrityksessä on vain yksi juristi palkkalistoilla.
  • Monesti kun yritys palkkaa oman juristin meiltä tai muualta, huomio lakiasioihin itseasiassa kasvaa ja toimeksiantojen tai palvelun määrää saattaa jopa kasvaa.
  • Lakiosastopalvelumalli vastaa juuri tarjoamansa moniosaamisen kautta erittäin hyvin yritysten juristien tai lakiosastojen tarpeeseen.

”Tavallisessa lakifirmassa tällaista vaihtuvuutta tuskin on. Asianajaja miettii, että no haluanko lähteä vähän isommalla palkalla Heiskasen Mutteriin, jos voin päästä asianajotoimistossa osakkaaksi parin vuoden työpanostuksella. Fondialla ei tällaista osakasoptiota ole, jolla sitoutettaisiin parhaita työntekijöitä.”

Fondia ei tietoisesti ole AAtsto, eikä meillä samoin tietoisesti ole samanlaista partnerirakennetta kuin AAtstoilla. Fondia on muutenkin aika erilainen eläin kuin AAtstot.

Menemättä sen syvemmälle tässä markkinapositiokeskusteluun, niin se mikä on totta AAtstoille, Fondialle ja oikeastaan kaikille asiantuntijayrityksille , on entisestään koveneva kilpailu talentista ja pysyvästi muuttunut työnteon kulttuuri. Hiljattain julkaistiin aika kattava tutkimus (The Wolters Kluwer Future Ready Lawyer 2022: Leading change | Wolters Kluwer) liikejuridiikan saralta maailmalta ml. Eurooppa ja sen mukaan 70% yritysjuristeista ja 58 % toimistojuristeista miettii seuraavan vuoden aikana työpaikan vaihtoa. Eli uskaltaisin väittää, että kilpailu osaamisesta koskettaa meitä kaikkia. Sen voittaako sen kilpailun AA-uran mukanaan tuoma osakkuus AAtstossa vai jokin toisenlainen ura liikejuridiikan parissa – päättää juristi itse.

On totta, että meillä on hiljattain ollut poikkeuksellista vaihtuvuutta, mutta samalla voi todeta, että toisaalta juuri suoritettu henkilöstötyytyväisyystutkimus antaa uskoa, että suunta on hyvin oikea (eNPS 50). Samoin rekrytointimme on vetänyt ja vetää hyvin. Eli nöyränä tältä osin eteenpäin, henkilöstöä ja markkinaa kuunnellen.

Kiitos kysymyksistä ja mukavaa viikonloppua!

Tämi

48 tykkäystä

Me olemme kaikki erilaisia yksilöitä, ja kaikilla on omat preferenssinsä. Kaikilla lienee siis myös omat vastauksensa. Mutta jos nyt asetetaan vastakkain Fondia ja yrityksen lakimies, niin ainakin Fondiassa voidaan tehdä monipuolisempia ja todennäköisemmin myös haastavia tehtäviä. Riippuu tietysti vahvasti yhtiöstä, mutta aika monessa yrityksessä voisin kuvitella juristien päivien sisältävän aika paljon toistoa ja harvemmin kokonaan uusia hankkeita. Aika monet todennäköisesti arvostavat mahdollisuuksia tehdä uudenlaisia asioita ja kehittyä monialaisesti - ja toiset tykkää tasaisemmasta puurtamisesta tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Sitten on tietenkin kaikki arvomaailmaan, itsensä kehittämiseen, uraan, työelämätasapainoon ja muihin tekijöihin liittyvät asiat.

Fondian tilannehan ei ole tässä mitenkään ainutlaatuinen. Omasta seurannasta esimerkiksi Etteplan on asiantuntijoidensa osalta samassa tilanteessa, ja joskus toimeksiantoja asiakkaille suorittaneet löytävät itselleen niin mukavan roolin, että ne siirtyvät sinne. Etteplanin liiketoiminta rullaa kuitenkin eteenpäin ilman sen kummempaa dramatiikkaa. Se leivottu liiketoimintamalliin sisälle. Yhtiö on kuitenkin ihan eri kokoluokassa, ja Fondialla yksittäisien henkilöiden lähdöt aiheuttavat siten enemmän värinää.

Toiseen kysymykseen vastauksen jätän Fondian väelle, kun huomasin että @Tamer_Mohsen kirjoittaa samalla viestiä. Hänellä lienee paremmat vastaukset molempiin, mutta tuossa oli minun pieni lisäni.

23 tykkäystä