Harvia-foorumi eli Haarumi - Kansainvälistä kasvua ja hyvinvoinnin megatrendejä

Voit uskoa että kyllä täällä tätä päässä pyöritellään ja arvioidaan covid jälkeistä kehitystä ja marginaalien tasoa jatkossa.

Onneksi tätä osake sijoittamista voi tehdä monella tavalla ja ajella kaksilla rattailla vaikka yhtä aikaa.

Tällä hetkelle en ole huolissani.

@musa_2 oletko miten tutustunut yhtiöön ja koittanut sitä mielessäsi hahmotella sijoitus casea Harviasta muuten kuin näin yleisellä tasolla?

Samaa kysyin keväällä @Pohjolan_Eka lta Qt karhuilun yhteydessä, kun oltiin 50-60eur välissä ja hän karhuili ihan ansiokkaasti, se laittoi itsenikin käymään qt läpi kriittisin lasein ja teki minusta valmiin myös valmiin reagoimaan silloiseen posariin.

Siinä mielessä karhuilun on tervetullutta, mutta mielellään kuulisin yhtiö kohtaisia perusteluja myös yleisten lisäksi.

Tottahan toki sijoittamiseen kuuluu riskien hallinta, mutta myös hallittu riskien ottaminen.

Hyvä tietysti pelotella kaikki uudet sijoittajat miettimään riskejä ja tekemään omaa analyysiä.

Mikä on harvian kasvu ensi vuonna ja seuraavina. Voittaako Harvia markkinaosuutta jatkossa, onko marginaalit kestävät (auttaako esim kiuaskivien hankinta omiin käsiin kompensoimaan mahdollista laskupainetta jne), tuleeko pahempaa kilpailua, auttaako harvian asema suurimpana ja kannattavimpana luomaan positiivisen kierteen. Tuleeko kannattavia yritysostoja. Mikä on eos tuotteiden merkitys kun ne saadaan usan markkinoille. Onko terveystrendi pysyvä jne?

49 tykkäystä

@viljo

En ole tutustunut enkä edes yritä tutustua. Liian vaikea minulle, minulla ei ole edellytyksiä oppia arvioimaan Harvian tulevia kilpailuetuja.

Ainoa asia missä voin tuoda lisäarvoa on se että pidän sinnikkäästi esillä sitä että Harvian kurssissa on sisällä hyvin äärimmäiset odotukset kilpailueduista pitkälle eteenpäin.

Jos usko kilpailuetuihin murenee, kurssi voi olla 20 tai 10 euroa.

Mutta siis en ole bull enkä bear. Ehkä Haarumilla vallitseva äärimmäinen optimismi on perusteltua?

9 tykkäystä

Jokainen firma, myös mm. Apple ja Amazon menee joskus konkurssiin, ajankohtaa voimme vain arvailla. Onko siis sijoittaminen turhaa, kun tämän vääjäämättömän faktan ottaa huomioon? Ei se seiso kuitenkaan jne.

Harvian arvostustasoista voidaan väitellä vaikka loputtomiin, tulevaisuus näyttäkööt. Yhtäkään huonoa merkkiä menon hyytymisestä ei ole vielä ilmaantunut, päinvastoin, joten ihan levollisin mielin tätä voi holdailla. Yhä lähinnä huvittaa, kun jo viime vuoden heinäkuussa karhut ryömivät koloistaan kailottamaan, kuinka Harvian kasvu ei enää tulevilla kvartaaleilla tällaisena jatku, kaikki johtui vain aikaistetusta kysynnästä. No ei toki jatkunutkaan, sehän vain kiihtyi.

Harvialla en mitään suurempia vallihautoja näe. Siis että Harvian kiukaat ja saunat olisivat laadukkaampia kuin kilpailijoiden. Siihen olen tyytyväinen, että maapallo pitää sisällään todella reilusti neitseellistä pinta-alaa, johon levittäytyä tulevat vuosikymmenet.

23 tykkäystä

:woozy_face: Melko laiskaa argumentointia paljon arvostamaltani Prudent Bearilta :pleading_face:

Jos Harvian kurssi olisi 10 euroa, olisi tämän vuoden tuloksella P/E 5x ja osinkotuotto 12%.

174 tykkäystä

@Petri_Kajaani

Jos kannattavuus koska tahansa 2020-luvulla on sellainen mikä on normaalia kun valmistetaan kestokulutustavaroita joita asennetaan ihmisten koteihin tai pihoihin, kurssi on 20 tai 10 euroa.

En tosiaan ota mitään kantaa siihen kuinka todennäköistä tuo on, haastan vaan haarumilaiset miettimään mitä skenaarioita kurssi reflektoi ja mitä ei :slight_smile:

10 tykkäystä

Henk.koht en oikein ymmärrä, miten Harviaa pidetään jotenkin erityisen kalliina. Pitäisikö tätä lappua hinnoitella esim. P/E 10? Miksi ihmeessä?

Harvia on kannattavasti kasvava kasvuyhtiö, jolla on vahva brändi ja tukeva markkina-asema päämarkkinoilla.

Se on tietysti totta, että Harvia tuli pörssiin hieman eri statuksella. Mutta nythän pitäisi katsoa, millainen yhtiö Harvia on vuonna 2021.

Toki jos epäilee, että Harvian brändi sulaa aivan täydellisesti ja että valtaosa nykyisistä asiakkaista vaihtaa tuotemerkkiä heti tilaisuuden tullen, niin sitten tuollainen 10:n tai 20:n euron osakekohtainen kurssi on varmaan relevantti ennustus.

30 tykkäystä

Eli tarkoitat siis jotain 5-10% ebit-marginaalia?
Miten yhtiön joka on suurinpiirtein koko toimintahistoriansa tehnyt ~20%:n ebit-marginaalia ja vielä viime aikoina tehnyt erinomaisia yrityskauppoja, jotka ovat edelleen vahvistaneet yhtiön kilpailuetuja, yhtäkkiä putoaisi 1/4:aan tai 1/2:aan historiallisesta kannattavuudestaan ja peräti 1/5:aan nykyisestä kannattavuudestaan? Itse haluaisin kuulla tarkemmin näistä mahdollisista skenaarioista, että mikä tai mitkä tekijät Harvian vallihaudat murentaisi? Kaikki yhtiöt eivät ole tuomittu pitkässä juoksussa tekemään toimialan mediaani kannattavuutta, jotkut pysyy aina huonompina ja jotkut parempina kuin keskimääräiset yhtiöt. Omasta mielestäni Harvialla on elementit kasassa pysyä pitkään keskivertoa selvästi parempana yhtiönä.

157 tykkäystä

@Petri_Kajaani

Olet todennäköisesti oikeassa ja esittelemäni huono skenaario ei todennäköisesti toteudu.

Mutta mikä on todennäköisyys että olet oikeassa 5–10 vuoden tähtäimellä? 70 %? 80 %? 90 %?

Tämä vaikuttaa siihen millaiset kertoimet saa kun katsotaan nykyistä kurssia. Ja se pitää taas suhteuttaa siihen millaisella painolla Harvia kullakin haarumilaisella salkussa on? Onko riskitaso ok?

Edit:

Ja enhän tuossa kurssi 10 e tai 20 e -kuviossa edes esittänyt sellaista skenaariota että kannattavuus romahtaa 80 %. Kurssi on EPS x p/e.

3 tykkäystä

En tiedä kuinka hyvin tunnet (epäilen ettet kovinkaan hyvin) yhtiötä (Harvian) ja sen kilpailijoita? Mutta olisi hienoa kuulla myös kunnolliset perustelutkin (eikä pelkästään yksittäistä ”one lineria”), että mikä tai kuka taho esim. nyt Harvian tapauksessa tulisi yhtiön vallihautaa syömään? Jokin sauna- ja spa-alalla jo toimiva taho (kaipaisin edes pientä perustelu mikä yhtiö mahdollisesti)? Vai onko Harvian omistajilla pelättävä, että tälle pienelle niche-markkinalle onkin tulossa jokin aivan uusi isompi toimija suurine muskeleineen? Esim. Applen iSaunoja, Teslan sähkösaunoja vai kenties kotimainen uusi alalle tuleva toimija Kone hissisaunoineen? Vedin nyt tuon lopun nyt tarkoituksella hieman överiksi, mutta varmasti nyt ymmärsit mitä hain takaa. Eli toivoisin keskustelijoilta (en pelkästään sinulta,vaan muiltakin vastaavilta ”one linerin” heittelijöiltä) hieman kättä pidempiä perusteluja, sille mitä tahoa kirjoittaja pitää suurimpana uhkana alan markkinajohtajaa vastaan?

Inderes ja sen yhteisö on siitä hieno paikka, että kukin ”one linerin heittäjä” voi hyvin löytää yhtiökohtaista tietoa joko yhtiökohtaisesta ketjusta tai ennen kaikkea Inderesin yhtiökohtaisista laajoista raporteista (jos yhtiö Inderesin seurannassa), jotka ovat vapaasti/ilmaiseksi kaikkien luettavissa. Helpotan senkin etsintään Harvian osalta. Eli tässä suora linkki viimeisimpään vapaasti luettavaan laajaan raporttiin https://www.inderes.fi/fi/system/files/company-reports/harvia_laaja_2020_11.pdf (sisältää n. 40 sivua), jossa muuan muassa kuvattu laaja-alaisesti toimiala, kilpailuympäristö ja yhtiön kilpailijatoimivat, jne). Eli vaikka yhtiö ei olisikaan entuudestaan kovin tuttu ja laaja raporttikin olisi lähes vuoden vanha, niin niitä lukemalla saa kuitenkin erinomaisen yleiskuvan yhtiön tilanteesta ja markkinasta, jolloin voisi saada myös jotain perusteluita omille argumenteilleen ja jos toteaa, että omat “mutu-perustelut” ei toimi, niin ehkä sitä koko viestiä ei kannata käydä satunnaisesti edes heittämässä sinne yhtiökohtaiseen ketjuun.

En siis kohdista tätä ”one liner”-kritiikkiä nyt pelkästään sinulle (sillä sinulla on esimerkiksi erinomaisia viestejä/pitkiä keskusteluja mm. Pörssien suunta-ketjussa erinomaisineen perusteluineen ja tykkään niistä viesteistä paljonkin kyseisessä ketjussa, kiitos siis niistä tässä samalla), vaan yleisestikin foorumille/foorumilaisille, jossa kuka vain voi käydä heittelemässä yksittäisiä heittoja mihin ketjuun tahansa ilman erityisempiä perusteluja. Itse ainakin toivoisin, että kun ketjuihin tullaan heittelemään yksitäisiä heittoja, niin niitä myös perustellaan jotenkin, jotta asiasta saataisiin kunnon keskusteluja

Itsellä olisi ainakin suurempi kynnys lähteä heittelemään vaikkapa Koneen-ketjuun (en omista kyseistä yhtiötä ja seurailen yhtiötä vain ns. ”yleismaallisella tasolla”, kuten useaa muutakin Suomen pörssin yhtiötä, joita en omista), että yhtiöllä ei ole vallihautoja tai että yhtiö tulee tippumaan alansa TOP-3 toimijoiden joukosta ilman minkäänlaisia perusteluita. En nimittäin pystyisi perustelemaan mikä olisi se taho (markkinalla jo oleva kilpailija vai jokin kokonaan uusi toimija) tai syy se olisi ja näin en osaltani saisi tuotua mitään uutta sisältöä kyseisen ketjun keskusteluun, joita esim. yhtiötä pidempään seuranneet eivät olisi mahdollisesti jo pohtineet tai keskustelleet ketjussa.

Ja erehtymisen vaaran välttämiseksi en siis vertaa Harviaa Koneeseen. En vain nopeasti keksinyt yhtään Suomen pörssin yhtiötä, joka toimisi kuluttajatuotemarkkinalla ja olisi oman alansa markkinaykkönen vahvoilla kilpailueduillaan. Ja jos joku nyt sitten jatkaa että mitä ne kilpailuedut nyt Harvialla on, niin toivoisin että kyseinen henkilö lukisi vaikkapa tuon @Petri_Kajaani:n tekemän viimeisimmän laajanraportin (26.11.2020) ja lukisi ne kilpailuedut sieltä (Toki tuostakin on jo sanottava, että yhtiö on mennyt tuonkin raportin jälkeen jo harppauksittain eteenpäin). Sen jälkeen kirjoittaja voisi miettiä, että mikä tai mitkä kilpailuedut yhtiö on mahdollisesti menettänyt ja millä perustein ja tuoda nämä esille omassa kirjoituksessaan, jolloin keskustelu muuttuu oikeasti hedelmälliseksi.

Eli toivoisin sinulta (niin erinomainen kirjoittaja kuin oletkin) kuin muiltakin foorumin kirjoittelijoilta hieman vahvempia näkemyksiä omille ”one liner”-heitoille niin täällä kuin muissakin yhtiökohtaisissa ketjuissa. Karhuilla toki saa ja täytyykin, mutta tehdään ne peruisteluineen, eiköstä juu? Tai jos kulloisenkin ”one liner”- kirjoittajan tarkoitus on vain käydä ns. törkkimässä muurahaispesään, jotta saa itsellensä juttuseuraa tai muuta omaa hupia, niin eipä nekään suuremmin mitään iloa kenellekkään tuota, jos alkuperäisessä viestissä ei ole mitään kantavaa voimaa (edes jotain perusteluja).

Peace.

95 tykkäystä

Heti alkuun sanottava, että minun mielestäni rakentavat karhunäkemykset ovat enemmän kuin tervetulleita Harviankin kohdalla. Jopa harmittavan vähän niitä täällä esitetään ja siten on merkittävä riski että osa sijoittajista päätyy “kuplaan”, koska viestintä tässä ketjussa on välillä turhankin hehkuttavaa vain.

Ja vaikka arvostan @musa_2 antamaasi panosta etenkin Pörssin suunta -ketjussa, niin en oikein ymmärrä viestejä tässä ketjussa. Sanot itsekin suoraan, että et ole yhtään perehtynyt Harviaan (ja se näkyy), mutta silti kirjoitat useita viestejä tähän ketjuun enemmänkin makroasioita. Nuo mainitsemasi asiat ovat hyvin universaaleja, eivätkä ole mitään Harviaan liittyviä. Samoja asioita läpi voisimme todeta, että Nordeassa, UPM:ssa, Cargotecissa ja Sammossa on merkittävä riski menettää suuri osa pääomasta lyhyellä aikavälillä. Enemmän viestisi liittyy osakepoimintaan vs. indeksisijoittaminen. Ja jos halua varoitella nuoria uusia sijoittajia sotkeutumasta liikaa hypeen, niin miksi olet ottanut juuri tämän kireällä 29x P/E-kertoimilla olevan lapun kohteeksi etkä selvästi kalliimpaa KONE:tta (34x) jota pidetään paljon turvallisempana kuin Harviaa?

Ei tuollainen viestintä anna nähdäkseni oikein mitään tähän ketjuun.

EDIT: Ja pakko vielä toistaa, että Harvian arvostus P/E -mittarilla on hämmentävän lähelläkin Helsingin pörssin keskiarvoa/mediaania (en nyt ole varma mitä lukua on tarkoitettu kun graafeissa pyörinyt Helsingin pörssin lukema tasoilla 20-25x) ottaen kuitenkin huomioon Harvian loistavan trackin ja hyvät näkymät. Yhtiönä Harvia ei ole viestittänyt mitään negatiivista vaikka kurssi on korjannutkin reilusti (mikä on ihan normaalia pienissä/keskisuurissa yhtiöissä).

122 tykkäystä

Koitetaanpa keskustella vaihteeksi jostain muusta, kuin osakekurssista.

Nyt, kun Harvia selvästi on ottanut askeleet koko sauna- ja spa markkinan konsolidoijaksi niin spekuloidaan vastuuttomasti seuraavalla yritysostolla. Mihin suuntaan toivotte, että seuraavat yritysostot kehittyisivät? Laajennettaisiinko tuoteportfoliota vai tehtäisiinkö täsmä iskuja ulkomaille yrittäen saada sieltä lisätilaa. Mielestäni Suomesta löytyisi (vähintään) vielä yksi varsin mielenkiintoinen yritysostokohde, Oy Nordic Spa Ltd. Tässä hieman talouslukuja


Firman tuotteet ovat kotimaiset Novitek ulkoporealtaat. Niitä myydään myös K-raudalle Cello tuotemerkillä. Kasvu on ollut vaikuttavaa ja kannattavuus sekä liikevoitto% myös varsin hyvällä uralla. Argumentit: “korona, kasvu ei jatku, aikaistettu kysyntä” varmaan osin pitävät paikkansa, mutta näkisin mm. mökkimyynnin piikin sekä ihmisten muuttoliikkeen kaupunkikeskuksista kehyskuntiin (ja oletettavasti okt/rivarit/paritalot) pitävän kasvun vielä terveellä uralla.
Olemme itse hankkimassa ulkoporeallasta ja pitkällinen keskustelupalstojen, blogien sekä tuttavapiirin kokemusten sondeeraus herätti vaikutelman, että Novitek on Suomessa yksi arvostetuimpia ulkoporeallasbrändejä. Keskustelu myyjäliikkeen kanssa vahvisti näkemystä; alennuksista oli ihan turha keskustella ja toimitusaika on useita kuukausia (tämä siis vuoden 2021 puolella). Kyseessä on myös suomalainen avainlipputuote joka valmistetaan Salossa. Tänä vuonna altaita on arvioitu valmistuvan yli 5000 kpl.
Novitekin porealtaat soveltuvat varsin hyvin kylmään ilmanalaan hyvän eristyksen ja helpon huollettavuuden sekä huoltovapaiden materiaalien vuoksi (mm. ulkoverhoilu on UPM:n komposiittilautaa)
Hinnaltaan Novitekin porealtaat sijoittuvat korkeampaan keskiluokkaan, mistään ökyluxustuotteista ei siis ole kysymys, toisaalta hintaa on selkeästi enemmän, kun vaikkapa kiinasta tuoduilla altailla.
Firman omistajarakenteesta en osaa sanoa, joten tuo yrityskaupan onnistuminen on vain spekulaatiota.

Näin Harvialla olisi Suomessa tarjota sauna- ja spa segmentissä melkein kaikkea. Toki porealtaat ovat varmasti Harvian kohdemaissa kilpaillumpi segmentti kun vaikkapa kiukaat/saunapaketit, eikä näitä kannattaisi varmaan mihinkään Californiaan tai Etelä-Euroopan maihin ruveta myymään, mutta ajan kanssa tästä voisi saada mielenkiintoisen pelinavauksen pohjoisemmille, kylmemmän ilma-alan markkinoille. Toki Suomenkin kysynnän tyydyttämisessä olisi varmasti vielä hommaa.
Käsittääkseni firmalla on myös pelinavaus jo Eurooppaan, tämä lienee kuitenkin vielä varsin pienessä roolissa. Suomessa olisi jo Keskon kautta hyvä myyntikanavakin. Lisäksi Novitek-altaita myyvä Veloxia Oy on aikamoinen brändilähettiläs Suomessa.
Potentiaalisia hyötyjä Nordic Spalle yhdistymisestä voisi olla isomman pörssiyhtiön siipien suojassa vahvempi neuvotteluasema toimitusketjussa; käsittääkseni yksi pullonkaula valmistuksessa on ollut esim Balboalta tilattavien pumppujen ja ohjausjärjestelmien saatavuus. (näin ainakin pienemmillä valmistajilla jenkkimarkkinoilla).
Mielipiteitä? Olisiko jo liian rönsyilevää Harvialta? Minkälaisia liikkeitä M&A -osastolla muut omistajat näkisivät mielellään tulevaisuudessa?

33 tykkäystä

Varmasti näitäkin mietitään, mutta en usko että tämä (tai tämä ala) on nyt Harvialla tähtäimessä. Kiramin paljut toivat portfolioon jo selvästi uudenlaisia tuotteita ja vaikea uskoa että näin lyhyellä aikavälillä laajennuttaisiin entistä enemmän noihin vesielementteihin. Yhtiön johto myös vahvasti vihjannut, että halua on parantaa infrasaunojen tarjontaa.

Seuraava iso yritysosto voi olla muutenkin suhteellisen haastava, sillä muu markkina kyllä tietää Harvian halun laajentua joten hinta voi kohota turhan korkeaksi. Harvialla on kyllä eräänlainen postiivinen ongelma tuon vahvan kassan takia. Se olisi hyvä saada töihin, mutta ei tietenkään hinnalla millä hyvänsä. Pääomantuotto voi hyvin hieman kärsiä lähiaikoina.

Muutenkin Harvian etu olisi nähdäkseni, että sauna- ja spa-ala ei kuumennu liikaa. Pysyypähän isoimmat potentiaaliset kilpailijat poissa markkinasta ja yrityskauppojen hinnat eivät karkaa liian korkeaksi.

15 tykkäystä

Ymmärrän ihmetyksen siitä että käyn kommentoimassa Harviaa vaikka en siitä mitään tiedä. Miksen yhtä lailla postaile jostain muusta firmasta josta en tiedä?

Minussa asuu pieni sosiologi ja olen kiinnostunut tästä yhteisöllisyydestä joka ilmenee Haarumilla ja kävi ilmi Onvest-laskupäivänä Ostin/Myin-ketjussa. Siksi Harvia.

Nyt sain rakentavan jämäkän ja ystävällisen palautteen yhdeltä ammattilaiselta ja kahdelta Mestarilta. Siirryn nyt itse määräämälleni jäähylle Haarumista :slight_smile:

80 tykkäystä

Olen käsityksessä, että Harvian tarkoituksena olisi lähtä Kiramin kanssa laajentumaan orgaanisesti näihin kylmäaltaisiin.

27 tykkäystä

Saunalähettiläs Bottas. :harviaraketti:

76 tykkäystä

Oma suoppea käsitykseni kylmäaltaasta on että se on oikea niche tuote, mutta ollut jo pitkään ihan kovassa huudossa kolmessa ryhmässä: huippu-urheilijat, valmentajat ja ”pro-sumer” liikunta kuluttajat, eli ne joilla on 10keur tri-pyörä ja lomalla käydään ulkomaisten valmentajien reenileireillä.

Sanoisin että tuotteen tulee olla paras, jolloin sitä myydään näille tai sitten toiseksi paras ja sitä myydään pyöreä nolla.

Ehkä vielä on yksi vaihtoehto: luodaan kysyntää terveysbuumissa ja kylmäaltaan hommaa myös palju-kansa.

1 tykkäys

Onko Harvialla ollut kaikkien yritysostojen kohteiden kanssa yhteistyötä jo ennen ostoa? AHS ja Sauna Eurox ovat ainakin olleet kumppaneita jo ennen ostoa.

2 tykkäystä

Tuttua asiaa Harvian ketjua seuranneille, tässä teille Jorma Erkkilän hyvä kirjoitus. :slightly_smiling_face:

"Analyytikot muistuttavat, että Harvialla on vahva tase ja näyttöjä erittäin hyvin onnistuneista yritysostoista, joiden avulla yhtiö osaa luoda merkittävää omistaja-arvoa ja parantaa asemiaan globaalin sauna- ja spa -markkinan johtavana toimijana.

”Pidämme Harvian yritysosto-osaamista ja jatkuvasti tarjolle tulevia yritysostomahdollisuuksia selvästi positiivisina asioina ja tämä on yksi tärkeä syy sille, miksi yhtiö ansaitsee tulla hinnoitelluksi korkealle nykyiseen tuloskuntoonsa nähden.”"

Analyytikoilla tarkoitetaan luonnollisesti Inderesin analyytikoita Petri Kajaania ja Thomas Westerholmia . Ehkä hyvä juttu niille varsinkin, jotka kokevat Harvian osakkeen hinnan kalliiksi. :harviaraketti:

60 tykkäystä

Harvia oli jatkanut kaikkien älykköjen lempiohjelman sponssina eli BB:n,
näköjään uusi kausi just Nelosella. Näkyvyys taattu!

Tuo edellinen postaus eli Erkkilän Salkunrakentajan juttu, niin mäkin voisin kirjoittaa pikku jutun siitä mitä mieltä Inderesin kaksikko on Harviasta.
Jutussa ei liiemmälti Erkkilän omaa ajattelua.

18 tykkäystä

Lorange tarjoaa saunojille muutaman tunnin ”mikroloman”, joka rauhoittaa mieltä ja kehoa.

”Meillä on Harvian kiukaat, lautat ovat ruotsalaisia, mutta luomme omaa norjalaista saunakulttuuria. Seuraavat lautat rakennamme itse.”

Konsepti on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta. Kyselyjä on tullut Saksasta, Hollannista, Yhdysvalloista, Kanadasta, Ruotsista, Tanskasta – ja Suomesta.

75 tykkäystä