Olen lukenut velasta viime aikoina hieman enemmän. Silmiin pistää jatkuvasti, kuinka varsinkin julkisesta velasta on käytännössä “nillitetty” aina:
“At every stage in the growth of debt it has been seriously asserted by wise men that bankruptcy and ruin were at hand. Yet still the debt went on growing, and still bankruptcy and ruin were as remote as ever”
Näin kommentoi historioitsija Macalay 1700-luvun alun kommentaattoreita, kun Iso-Britannia alkoi velkaantumaan rajusti uuden keskuspankin ja jatkuvan sotimisen myötä. Iso-Britannian, maailman ensimmäisen modernin talouden, velan kehityksen suhteessa talouden kokoon näkee alla olevasta graafista.
(Lähde Centre For Macroeconomics)
Sama jatkui myöhemminkin:
Myös Adam Smith kommentoi The Wealth of Nations -teoksessaan (1776) julkista velkaa, miten sitä vaan on kapasiteettia kantaa enemmän ja enemmän, joskin varoitteli että tappi tulee joskus vastaan (ei tullut vielä 100 % -yksikköön).
Lisäys:
Mielenkiintoinen graafi, miten velkoja on sitten hoidettu Iso-Britanniassa. 1800-luvulla vakaiden hintojen ympäristössä bondit tuotti hyvin ja fiskaalikuria pitävä valtio lyhensi niitä vuosisadan kuluessa tehokkaasti. II. maailmansodan jälkeen velkoja hoidettiin inflaation avulla. Mielenkiintoista nähdä, miten hyvinvointivaltiot aikovat tulevaisuudessa pitää kulukuria ja lyhentää lainojaan…
