Siitäpä se ajatus sitten lähti. Miksipä foorumilla ei voisi olla ihan erillistä hyvän mielen ketjua, jonka voi aina turvallisin mielin avata, ja olla varma ettei Hesulin tai maailman ahdinko ryömi jälleen mielen syövereihin ja paina mielialaa. Ikäviä, ahdistavia ja pelottavia uutisia on media täynnä, joten olkoot tämä ketju vastapainona kaikelle negatiivisuudelle.
Ketjuun on siis sopivaa - jopa suotavaa - jakaa kaikenlaisia iloisia uutisia pörssistä tai maailmalta, olipa kyse sitten positiivisesta tulosvaroituksesta, iloisista elämänkäänteistä omassa elämässä tai rohkaisevista uutisista maailmalta. Ainoa rajaus olkoon, ettei politiikka kuulu tähän ketjuun ja myös kurssien hehkutteluille löytyy jo entuudestaan oma ketju.
Mietin itsekin, että kai tällainen ketju pitää oikeasti tehdä, vaikka alunperin heitto olikin puoliläpällä, mutta hyvä, kun ei tarvinnut edes vaivautua
Kiinassa tehtiin uudentyylinen ydinreaktori, joka jäähtyy passiivisesti. Demottivat tätä vielä siten, että laittoivat systeemit kiinni reaktion ollessa päällä ja se jäähtyi aivan, kuten pitikin. Eli siinä, missä perinteisemmissä reaktoreissa suurempi onnettomuus on mahdollinen, koska vaativat aktiivista jäähdyttämistä, niin mikäli jäähdytyssysteemi vikaantuu, niin lämpötila nousee hallitsemattomasti. Toki näissäkin suuronnettomuus on torpattu nykyisin sillä, että reaktorin pohja on materiaalia, joka sulaa melko matalassa lämpötilassa ja alla on astia, mihin tässä tilanteessa sulanut polttoaine päätyy ja leviää sen verran, että alkaa jäähtymään. Mutta tässä Kiinassa tehdyssä reaktorityypissä homma ei pääse menemään noinkaan pitkälle.
Tässä ihan lähtee itselläkin mielikuvitus laukalle, mitä kaikkea jännää voisi aikanaan eläkkeellä rakennella. Ei ehkä ihan puumajaa, mutta kaikenlainen nikkarointi on kyllä ihan parasta. Viimeisimmäksi tein joululomalla meille uuteen asuntoon kuuden hengen lankkupöydän olohuoneeseen ja pari metriä leveän TV-tason. Tulipa samalla säästettyä ihan sievoinen summa, kun ei tarvinnut kantaa rahoja huonekaluliikkeisiin.
Joka tapauksessa pakko arvostaa ja ihailla, miten kyseinen henkilö on toteuttanut haavensa ja saanut puumajasta samalla käytännöllisen työtilan jossa pääsee tuulettamaan ajatuksiaan.