Hyzon Motors - Vetyvallankumous raskaalle liikenteelle

Hyzonin historia ulottuu 2000-luvun alkuun, kun Horizon Fuel Cell aloitti toimintansa Singaporessa. Yhtiöllä on siis taustana lähes 20 vuotta polttokennoteknologiaa (pääosin liikenne ja varavoima) ja lähinnä Aasiassa. Käytännössä Hyzon eriytettiin 2020 Horizonista valloittamaan maailmaa Aasian lisäksi, etenkin Pohjois-Amerikkaa. Pääkonttorihan meni jenkkeihin entisiin GM tiloihin, jossa GM kehitti omaa polttokenttoteknologiaa aikaanaan.

Hyzon keskittyy nimenomaan liikenteen “vetyistämiseen”, tarjoten ratkaisuja citybusseihin, pidemmän matkan busseihin (linja-autot) ja muuhun raskaaseen kalustoon (etenkin rekat eri muodoissa) Näiden lisäksi on myös varavoimaratkaisuja. Hyzon tekee omat kennot, tarjolla on esim. 150kW kennoja ja tulossa on iso 370kW kenno (PEM) raskaalle kalustolle. Tavoiteltuna on 400-600km ranget yhdellä tankkauksella.

Markkinoille on jo toimitettu yli 500 ajoneuvoa Horizonin aikana.

Hyzonin valmistaa siis itse kennot. Heidän G3 titaaniperusteiset kennot on kaavailtu olevan markkinoiden energiatiheimmät ja ilmeisesti puolueettomien testien mukaan myös näin (TÜV Rheinland, and benchmarked through independent consultant research). Patentteja löytyy kasa (20+ >40 osittaista Horizonin kautta).
Hyzon siis keskittyy suuresti polttokennoihin ja jättää muita osa-alueita partnereille joita se pyrkii saamaan lisää.

Kehitteillä on muutakin, esim. Omaa runkoa, kompuraa…
Tulevaisuudessa on kuitenkin tarkoitus alkaa enempi rakentamaan hub/filling-verkostoa, aluksi partnereiden kanssa (esim Total, joka on investoinut Hyzoniin strategisesti), ehkä lopuksi enempi omana. Alla muutama poiminta materiaalista:

Alliances with energy and industrial gas
companies expected to enable Hyzon to offer
a partnership approach to hydrogen supply.
In collaboration with its partners, Hyzon is currently building its first Hydrogen Hub in Australia. Hyzon’s partner, NRG Global, has multiple waste to electricity
sites, and is planning to build Hydrogen Hubs.
Hyzon is working with Infinite Blue Energy in Western Australia to source hydrogen
produced from solar and then distributed to fuel stations

HYZON PROVIDES THE FUEL CELL AND KEY RELATED COMPONENTS FOR A FCEV
WITH EXISTING AND ESTABLISHED SUPPLIERS PROVIDING ADDITIONAL ENABLING TECHNOLOGY

Hyzonilla on siis juuret Singaporessa Horizonin kautta, nyt pääkonttori USA:ssa (jossa myös valmistustehdas ja kehitys) lisäksi Euroopan päämaja ja kokoonpanotehdas löytyy Hollannista. Australiassa Hyzon aloitti konttoritoiminnan 2020 palvellakseen Australian ja Uuden-Seelannin markkinoita. Tulevaisuudessa ehkä jotakin tehdasta, alkuun partnerit hoitaa.

Hyzon yhdistyy DCRB SPAC kanssa, jolla se listautuu NASDAQ-pörssiin jenkkeihin. Tuleva Ticker on HYZN.
Yhdistymisen jälkeen Horizon omistaa yli 50% Hyzonista. 75% osakkeista on Hyzonin nykyisillä omistajilla, 15% PIPE ja 10% SPAC. Kannattaa lukaista tässä alla sinisen laatikon tekstit.

Edit. Tässä ihan mielenkiintoisesti kirjoitettu:


Lähde: https://fuelcellsworks.com/asia/hyzon-aims-for-tesla-style-rush-to-market-for-hydrogen-trucks/

Kilpailijoita markkinalla ainakin oheisessa kalvossa esitetty.

edit. 18.2.2021:
Yhteistyösopimuksia

  • Hiringa NZ: vetytankkausasemien verkosto (8kpl 2021/2022, 24kpl 2025 mennessä). Hyzon toimittaa 1500 raskasajoneuvoa vuoteen 2026 mennessä
  • Fortescue Metals Group: Hyzon muuttaa yhtiön bussit vetybusseiksi
  • Viva Energy Australia: vetytankkausasemia, Viva muuttaa Geelongin öljynjalostamon vety ja aurinkoenergia keskukseksi
  • Pure Hydrogen (Real Energy Australia): yhteistyö Hyzonin kanssa vetytankkausasemista ja vetyrekkojen leasing
  • WarpForge: yhteistä ”SuperBus” kehitystä ATG:lle

Tarkennusta eräisiin kohtiin:
https://keskustelut.inderes.fi/t/hyzon-decarbonization-plus-acquisition-corporation-dcrb/13660/89?u=nea

22 tykkäystä

Tuossa viralliset DCRB/Hyzon infot Hyzonin sivuilta:

Announcement Press Release

Investor Presentation

Conference Call Transcript

13 tykkäystä

Muutama video aiheeseen liittyen.

9 tykkäystä

Hyvin mielenkiintoinen case. Osaako joku avata miten Hyzon eroaa esimerkiksi Nikolasta? Käsittääkseni Hyzonilla on jo liikenteessä olevia autoja, toisin kuin Nikolalla. Mutta osake ei ole saanut ainakaan vielä niin suurta hypeä osakseen kuin Nikola viime vuonna.

1 tykkäys

Nyt on tietysti eri tilanne mutta eihän VTIQ vielä tässä vaiheessa spaccia ollut läheltäkään näissä hinnoissa. Itse asiassa sitä sai tankata rauhassa kuukausi tolkulla ennenkuin se lähti laukalle vasta toukokuun puolen välin jälkeen. Todellinen Hypen loppuhuipennus tuli vasta VTIQ/NKLA mergen jälkeen kesäkuussa jolloin osakkeen hinta kohosi hetkeksi yli 90$. Tuona päivänä itsekin laitoin myyntitoimeksiannon 90$ hintaan mutta kurssi ehti tipahtamaan eikä noussut sinne enää. Loppu on historiaa. Osakkeet ovat muuten vieläkin salkussani keskihinnalla noin 15$.

12 tykkäystä

Lisäsin DCBR otsikkoon, koska kauppaa voi käydä vain spacilla ennen mergeriä.

12 tykkäystä

onko tietoa mitä tuolle spacin osakkeelle käy siinä mergen yhteydessä? Saako sillä tuota Hyzonia ollenkaan tai miten tämmöset yleensä menee.

1 tykkäys

Hyzonin ticker tulee olemaan HYZN. Lukee investor presentationissa: NASDAQ: HYZN (post-merger)

11 tykkäystä

Hyzonin CEO:n parin minuutin haastattelu CNBC:llä eilen:

8 tykkäystä

Prujailin yrityksen presistä läpi ja erittäin lupaavan lähtökohdan lisäksi on tietty joitain mietityttäviäkin aspekteja.
Fundan ja historian puolesta on useita edellytyksiä suorastaan timanttiseen starttiin (jos vety todella alkaa nyt vetämään), ei ole monia tarjoajia joilla olisi autoja ajossa ja siten skaalausikkuna jo auki. Mutta historia tuo oman painolastinsa.

Presiksen riskiosiosta erityisesti tämä on minusta kiintoisa kohta:

We are the U.S. subsidiary of Singapore incorporated Hymas Pte Ltd, which is majority but indirectly controlled by Horizon Fuel Cell Technologies Pte Ltd (“Horizon”). The Company was formed primarily to commercialize Horizon’s industry-leading fuel cell technology for the manufacture and commercialization of certain vehicles for the transportation sector. Horizon has control over our voting stock, including the election of directors, and has a significant understanding of our business and may be uniquely positioned to compete against us. Certain customers of our existing deployed technology will continue to be customers of both the Company and Horizon, and certain future customers could terminate their relationships with us and/or become customers of Horizon. Although we have endeavored to enter into agreements on market terms, our agreements with Horizon and its affiliates may not reflect terms that would have resulted from arm’s-length negotiations with unaffiliated third parties.

Sitten on sivun 33 pienellä präntätty teksti, joka mietityttää vielä enemmän:

Note: Market sizes estimated based on third party research. While Hyzon will be permitted to manufacture and sell products across all vehicle segments including rail, aviation and marine worldwide, *Hyzon will be subject to certain restrictions with respect to its sales of standalone fuel cells for non-mobility applications generally, and for mobility applications to be commercialized in Asia, Africa or South America.

Noh, Horizon omistaa yli 50% Hyzonista, joten miksi he nyt omiin muroihinsa kusisivat. Ja ehkä tuo on ihan vakioteksti noissa riskiosioissa, ei kokemus riitä kertomaan.

Lisäksi ihan jo ensimmäisissä analyst calleissa varmaan selviää mitä nuo pienellä präntätyt rajoitukset ovat. Olisihan se nyt yleisesti ottaen kiva kuitenkin, että yritys saisi vapaasti kasvaa ja myydä, tuota läänitysmeininkiä en ymmärrä lainkaan.
Kyllähän Pohjois-Amerikalla ja Euroopallakin tietysti alkuun pääsee ihan mukavasti, jos vielä vaikka sovitaan keskenämmä, että Lähi-itä ja Australia ei kuulu tuohon Aasiaan. Eikä Japani :smiley:

EDIT: korjattu Horizonin omistusosuutta hieman alemmas, sekoitin Horizonin nykyisten omistajien 75% omistusosuuteen

11 tykkäystä

Ehdottomasti tämän @NEA erinomaisen viestin, voisi kyllä vaihtaa tuonne aloitusviestiksi, ettei huku tänne muiden viestien joukkoon @Verneri_Pulkkinen @Johannes_Sippola.

Tuosta Uuden-Seelannin menosta voisi Suomikin ottaa mallia, kun täällä saisi saman kattavuuden jollain 10 asemalla myöskin.

9 tykkäystä

Homma kunnossa ja uusi ketju tikissä - jatkakaa :slight_smile:

21 tykkäystä

Australialaiselta energiayhtiö Viva Energyltä strateginen 4 miljoonan dollarin investointi Hyzoniin.

22 tykkäystä

Lisää Hyzonista.
https://kuljetusnet.fi/hyzon-räjäyttää-markkinat-vetylinja-ja-kuorma-autoilla.html

Europpa DAF ja Hyzon

Juttua tuosta 500hv polttiksesta joka istutetaan raskaimpiin rekkoihin.

Uusi-seelanti

Siinä nyt jotain luettavaa tälle päivälle. Lisäiletkö @Johannes_Sippola nämä tuonne uuteen Hyzon ketjuun niin ei huku tänne turhaan :slightly_smiling_face:

39 tykkäystä

Mitä tämä tarkoittaa? Osaisko joku selventää? Bloomberg - Are you a robot?

1 tykkäys

Enemmänkin sääntö kuin poikkeus. B luokan lakifirma kokeilee kepillä jäätä josko joku olisi pettynyt. En tiedä onko tarkoituksena oikeasti toivoa että jotain törkyä löytyy vai yritetäänkö SPACilta saada jotain sovittelumaksua kiristämällä.

En tätä SPACcia omista mutta ei aiheuta mitään toimenpiteitä niiden SPACcien kohdalla joita omassa salkussa on. Ei markkinakaan anna näille painoarvoa, ei aiheuta edes keskustelua.

13 tykkäystä

Haittaako muita tämä jäätävän surkea kuvanmuokkaus? Logot on ihan vaan lätkäisty kuvaan ja ihan kuin tekstistä puuttuisi nurkista palasia(liekö taiteellinen näkemys?). Lisäksi rekan viimeisistä perävaunuista puuttuu kiristyslenkit. :woozy_face:Toimarilla sama kuva LinkedIn-profiilin yläpalkissa.

14 tykkäystä

Ei haittaa, vertaan tätä autofirmojen konseptikuviin jotka on jotain ihan muuta jos/kun tulevat tuotantoon.

7 tykkäystä

Taitaa olla logon ominaisuus nuo puuttuvat palaset… pikavilkasulla muissakin autoissa teksti samanmoinen. Ei tosin kaikissa…

1 tykkäys

Osaisitteko sivistää miten DCRB, DCRBU, DCRNU jne. eroavat toisistaan? OP:lta löytyy esim. DECN PLUS, mutta onko ihan eri lajia, kurssi näyttäisi kuitenkin täsmäävän DCRB:n kanssa?

1 tykkäys