Inspiroivaa pian aamulla lukea osavuosikatsausta.
Ennen sitä kokeilen kuitenkin karkeasti yksinkertaistaen arvioida koko vuoden liikevaihtoa ja EBITA-%:a. Arviota on sitten mahdollista myöhemmin tarkentaa uusien tietojen valossa, ja nähdä missä kohden se osui eniten harhaan.
Arvioidaan aluksi paljonko liikevaihto kasvoi orgaanisesti ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Q1/23 liiketoimintakatsauksen mukaan vuotuinen liikevaihdon kasvu ilman yritysostoja oli noin 25%. Q1/22 liikevaihto oli 3,224 MEUR ja Q1/23 liikevaihto oli 4,969 MEUR. Päätellään tämän perusteella orgaanisen kasvun osuudeksi 0,25*3,224 MEUR = 0,806 MEUR ensimmäisellä osavuosineljänneksellä.
Arvioidaan sitten yritysoston aiheuttama liikevaihto ensimmäisellä osavuosineljänneksellä. Ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi 4,969 MEUR - 3,224 MEUR = 1,745 MEUR vuoden takaiseen verrattuna. Vähennetään tästä 0,806 MEUR eli arvio orgaanisen kasvun osuudesta. Näin päädytään arvioon 0,939 MEUR ensimmäisen osavuosineljänneksen yritysoston aiheuttamasta liikevaihdosta.
Oletetaan sitten, että yritysoston aiheuttama arvioitu liikevaihto jatkuu tasaisena koko loppuvuoden 2023. Tällöin sen aiheuttama yhteenlaskettu arvioitu liikevaihto olisi 4*0,939 MEUR = 3,756 MEUR koko vuonna.
Arvioidaan seuraavaksi orgaanista liikevaihdon kasvua koko vuodelta. Arvioidaan aluksi sitä vuoden ensimmäiseltä viideltä kuukaudelta. Tammi-toukokuussa liikevaihto kasvoi viime vuoteen verrattuna 2,7 MEUR. Tällöin tammi-toukokuun orgaaniseksi kasvuksi voidaan arvioida 2,7 MEUR - (5/12)*3,756 MEUR. = 1,135 MEUR. Oletetaan, että koko vuoden orgaaninen kasvu voidaan laskea tästä lineaarisesti skaalaamalla (12/5)*1,135 MEUR = 2,724 MEUR. Vähennetään tästä 20% olettaen, että projektiliiketoiminnan kysynnässä on ajoittaista heikkoutta. Päädytään arvioon 2,18 MEUR koko vuoden orgaaniseksi liikevaihdon kasvuksi.
Haetaan sitten Suomen liikevaihdon osuus vuoden 2022 konsernitilinpäätöksestä. Se oli 12,555 MEUR. Lisätään tähän yritysoston aiheuttama arvioitu liikevaihto 3,756 MEUR ja orgaanisen kasvun aiheuttama arvio liikevaihdon kasvusta 2,18 MEUR. Päädytään liikevaihtoarvioon noin 18,5 MEUR vuoden 2023 liikevaihdolle.
Arvioidaan sitten EBITA-% koko vuodelle. Q1/23 EBITA-% oli noin 13% (EBITA 0,644 MEUR). Vuonna 2022 EBITA-% oli 9,4%. Oletetaan, että kansainvälisen liiketoiminnan ylös ajo nostaa kustannustasoa siten, että ensimmäistä neljännestä lukuun ottamatta EBITA-% on keskimäärin viime vuotuisella tasolla 9,4%. Arvioidaan, että Q2-Q4/23 liikevaihto on 18,5 MEUR - 4,969 MEUR = 13,53 MEUR. Tästä 9,4% on noin 1,27 MEUR. Arvio EBITA-%:sta koko vuodelle on siten (0,644 MEUR + 1,27 MEUR)/(18,5 MEUR) = 10,3%.
Yhteenvetona vielä arvioni vuoden 2023 liikevaihdosta on siten 18,5 MEUR ja arvioni EBITA-%:sta on 10,3%. Mikäli arvio osuisi kohdalleen, niin vuotuinen liikevaihdon kasvu olisi noin 37%. Tällöin EBITA-% + liikevaihdon kasvu olisi noin 47,3%, joka osuisi haarukkaan 30-50%, joka on strategian mukainen pitkän aikavälin taloudellinen tavoitteen mukainen.
Verrataan arviota viimeisimpään (7.2.2023) koko vuoden ohjeistukseen. Ohjeistuksen mukaan tilikauden 2023 liikevaihto ylittää 17,0 miljoonaa euroa, ja suhteellinen kannattavuus EBITA-%:lla mitattuna paranee edellisestä vuodesta (9,4 %).
Havaitaan, että arvioni on sekä liikevaihdon että EBITA-%:n osalta merkittävästi korkeampi kuin ohjeistuksen alarajat. Tämän perusteella päättelen, että arvioni on joko liian optimistinen , siinä on jokin oleellinen virhe tai sitten nykyinen ohjeistus on vain erittäin konservatiivinen.
Lähteet:
[1] Liiketoimintakatsaus Tammi-maaliskuu 2023
[2] Kuukausittainen raportointi,14.6.2023
[3] Tilinpäätös 1.1.2022-31.12.2022
[4] Strategia ja tavoitteet
[5] Näkymät ja ohjeistus, 7.2.2023
P.S. Arvioita ei tule ottaa tosissaan , sillä loppujen lopuksi se perustuu pitkälti karkeisiin arvioihin, oletuksiin ja arvauksiin. Siinä saattaa myös olla oleellisia virheitä.
Mukavaa päivää ja inspiroivia hetkiä sinulle!