Inderesin DCF-malli, kuten käsitykseni mukaan hyvin monet muutkin DCF-mallit, käyttää terminaaliarvon laskentaan tätä ns. “päättymättömän kasvun metodia” (jos nyt käänsin oikein). Itsessään tässä metodissahan noin faktisesti terminaaliin diskontataan n-määrä vuosia, missä n lähestyy ääretöntä (eli diskontataan siis ennusteperiodin ulkopuolelle jäävien vuosien kaikki kassavirrat nykyarvoon). Terminaaliarvohan matemaattisesti on vain viimeisen ennustevuoden kassavirran kerrannainen, mutta tämän voi myös mieltää hyvin yksinkertaistettuna niin, että yksittäisen vuoden diskontatun kassavirran arvio on joku x = TERM-arvo/n, missä n = terminaaliin sisällytettävien vuosien lukumäärä. Tuota n-muuttujan arvoahan voi vaihdella mielensä mukaan, mutta mitä lähemmäs ääretöntä mennään, niin sitä pienemmäksi yksittäisen ennustevuoden kassavirta pienenee.
Eli hatusta vaikka jos nyt valitsisit, että n = 10, niin sillä arvolla x = 10, mutta vastaavasti arvolla n = 20 yksittäisen vuoden kassavirta olisi x = 5. Jälkimmäisessä arviossa yhtiöltä “vaadittu” kassavirta terminaalin ensimmäisinä vuosina on pienempi, mutta ennusteen epävarmuus kasvaa, koska joudut olettamaan yhtiöltä myös vuonna 20 tiettyä tulosta (tässä esimerkissä 5) 
Totean itse tähän loppuun, että yksinkertaistin nyt rajusti diskonttauksen ajatusta terminaalissa tässä lopussa, ja itse henkilökohtaisesti suosin ajattelua, että terminaalissa on “loputon” määrä vuosia, joiden kaikkien kassavirtaa diskontataan nykypäivään yhdellä kaavalla (ks. yllä). Eli käytännössä lopulta itse yksittäisen vuoden kassavirralla ei ole sen isompaa merkitystä terminaaliarvoon, kuin vain sillä, että mikäli kassavirrat ovat pienempiä kumulatiivisesti jollain ajanhetkellä, kuin mitä TERM-arvoon on sisällytetty, niin mallin mukaisen arvon toteutuminen jollain ajanhetkellä t on entistä epävarmaa (jonka mahdollisuutta yhtiön WACC:n pitäisi reflektoida jotenkin).
