Inderesin kahvihuone (Osa 2)

Liittyen vielä tohon tulppaan: saattaa muuten olla, että raiderahti Kiinasta Eurooppaan on kohtalaisen ylibuukattu.

2 tykkäystä

Sivuhuomautuksena, jätit huomioimatta mahdolliset yhteiskunnan edut. Esimerkiksi opintotuki, kotihoidontuen kuntalisä, tulot peruspäivärahan aikana jne. Kun summat kasvaa, niin noillahan ei ole mitään merkitystä, mutta alle 100ke salkulla se tilanne ei olekaan aina niin yksiselitteinen.

Näistä syistä pojalle ei sijoiteta kuin rahastoihin.

Verottajan tulkinta on tietenkin viimeinen sana mutta noin yleisesti ottaen vähennysten kanssa tulee sitä vähemmän ( tai pienemmällä todennäköisyydellä) selitettävää mitä pienempi prosentti ne on verosummasta. Voi olla vaikeampi sanoa että 1k osinkoihin vaadittiin 1k vähennettävät menot.

Itselläni on aika sekalainen salkku, mutta koska olen myös päätoimisesti töissä olen tehnyt vähennykset siltä puolelta ( vaikkakin siellä on se 750 perus vähennys; pelkkä työhuone on jo 900 + siihen päälle tietoliikennettä jne joten kyllä siitäkin tulee vähennettävää kohtuullisesti ) koska ansiotuloveron puolella on marginaaliprosentti huomattavasti korkeampi.

1 tykkäys

Mitenkäs kun käy kauppaa Ostilla, niin ei noita vähennyksiäkään tule niinkään, toki myin rahastoja AOTlla ja siirsin rahat Ostille.

Täällä kun on kansainvälistä kieltä osaavaa porukkaa niin mikähän olisi oikea käännös suomesta englanniksi kiinteistöosakeyhtiölle?

edit. Kyllähän tuo näyttäisi olevan real estate company tai real estate corporation. Lähinnä hakusessa se etuliite niin kuin Suomessa esim. KOy “Lahdenpohja” (nimi keksitty)

Minusta sinulla on nyt ajatus vinouma tässä. Oletetaan argumentin takia että nuo verovähennykset on pakko saada. 600e tuottoihin riittää n. 15000e osinkopaperit. Tai vaikka ipo pikavoitot. Nämä on täysin karkkirahoja 20 vuoden sijoitussuunnitelmassa. Passiivinen verovähennys optimointi strategia olisi siis kerätä 15000 euron arvosta osinkopapereita ja sen jälkeen indeksiin. Verovähennykset ei oikein skaalaudu pääoman mukana(ellei tee sitten turskaa huolella) eli en ottaisi tästä pohjaa sijoitusstrategiaan.

Mikään pakko ei myöskään ole kaikkea sijoittaa yhteen rahastoon joka sitten estää myyntejä tarpeen vaatiessa kun haluaa hankintameno-olettaman takia holdailla.

Jos oletetaan nykyiset verosäännöt niin vaikka saisit 20 vuoden aikana kaikki osingot verovapaana mutta sen jälkeen joutuisit maksamaan 25.5% niin silti hankintameno-olettaman tuoma max 18% olisi parempi. Etuna myös pääomaverotuksen porrastus. Osingoista 85% pääomatuloa, 10v hankintameno-olettama myynneistä vain 60%.

Minulla ei ole mitään väliä mikä tapa on verotehokkain, olen valmis vaihtamaan kelkkaa jos pystyt tarjoamaan numeroita argumentisi tueksi. Oman sijoitusstrategiaa avasin muutama viikko sitten täällä. Aloitteleva sijoittaja: miten aloititte sijoittamisen ja mistä lähteä liikkeelle? - #226 by KalleH
Jos tuohon on vielä jotain optimointeja niin kuulisin mielelläni.

2 tykkäystä

Käviköhän perjantain lopuksi tämä sama juttu, joka sattui 2017 about samoihin aikoihin?

12 tykkäystä

Sianliha on kyllä tärkeä komponentti jauhenlihassa ja nyt kyykkää kaikki paitsi kasvissyöjät :grimacing:

2 tykkäystä

Nämä on kuitenkin menossa Aasian suuntaan.

1 tykkäys

Vissiin kippari siirtyny Suezilta rekan rattiin.

38 tykkäystä

Kohta siellä on myös kaivinkone paikalla.

10 tykkäystä

Ajatuksia viikon varrelta. Miettiessä Varustamon nimeä Evergreen ja mitä kanavaan juuttuneissa laivoissa on kyydissä (mm. Eläimiä), ei ole voinut välttyä ajatukselta että kanavan jumiutuminen on masinoitu ympäristö- ja eläinjärjestöjen toimesta. Tavoitteena saada painopiste keskustelussa eläinten kärsimyksiin ja edistää kasvissyöntiä ym. Mukava pyöritellä näitä salaliittoteorioita!

4 tykkäystä

En omaa kipparin kokemusta, mutta silti on vaikea ymmärtää miten tuollasen aluksen on vahingossa saanut poikittain tohon kanaaliin. Väkisinkin herää ajatuksia jostain aatteesta mikä tässä voisi olla takana. Oli myös hyvä se reitti minkä alus oli tehnyt ennen tuota tapahtunutta :smiley: En aitoudesta toki tiedä

1 tykkäys

Eiköhän tuossa ole tapahtunut bläkäri elikkästen blackout. On siis hetkellinen sähkönjakeluhäiriö jonka saattaa aiheuttaa polvilleen pudonnut pääkone(tosin tämä on kakstahti niin taidetaan noilla apukoneilla tehdä hotellisähkö) Tai sitten siellä on käynyt kökköisesti ja breikkeri auennut jostain hetkellisestä virtapiikistä taikka genun suojaus on aukaissut sen (apukoneella). Myöskin propulsion häviäminen eli pääkoneen kyykkäys olisi yksi. Noissa kanava ajoissa on sama käytäntö kuin luotsiajoissa.Ei tuosta voi kovaa tuulta syyttää pelkästään.

Edit: tarkennusta viestiin.
Edit2: Eihän varustamo myönnä jos bläkäri käynyt mutta kyllä sen sieltä sitten hälytyslistasta tutkijat löytää jos sellainen tapahtunut

2 tykkäystä
1 tykkäys

Tuosta voi katsoa matkan kulkua

2 tykkäystä

Juurikki on viime vuosituhannen hurjina vuosina ruorihenkilönä ohjannut laivan läpi Kielin kanaalin ja pakko on sanoa, että tuuli/vahinkoteoria ei vaan yksinkertaisesti toimi.

Jo silloin ajettiin satelliitin antaman väylän mukaan. Kippari kirosi, jos meni 15 m leveäksi reitillä, jossa oli sentään paljon vielä turvaväliä.

Jos olisi ollut blackout ja myrsky, ei sittenkään olisi alus osunut tuossa kulmassa rantaan. Sivuttain olisi osuma tullut. Johtopäätös: tarkoituksellinen teko, jonka syyllistä ei vielä haluta paljastaa.

8 tykkäystä

Noh… katsellaan kuinka se kaivurimies sen tuolta ulos kaivaa. Onneksi ei sentään lapioilla yritetä. Katsotaan tykkääkö öljyn hinta kyttyrää tästä vai mihin suuntaan mennään. @Juurikki jahas,bryga puolen mimmejä…
Edit: Eihän tuo sentään tahallista (kaivaa foliomallin sarvihatun majansa nurkasta)

2 tykkäystä

Kyllähän tuo kulku näyttäisi ihan vodkaiselta kuin itäinen rekkakuski. Ugh.

2 tykkäystä

Bulbia ei edes näy. Taitaa olla aika syvällä ja pitkällä hiekassa. Juurikki keskittäisi irrotustoimet peräpäähän. Mutta tavan Juurikit näistä mitään.

Deckhand, brykalla aina tarvittaessa, kun tarvitaan suoraa viivaa aalloilla tanssien.

1 tykkäys