Inderesin kahvihuone (Osa 2)

Nordnetin luvuilla katsoin. 6780 → 15475

1 tykkäys

Muistaakseni pörssi taitaakin katsoa aina eteenpäin (hinnan muodostukseltaan)… ei 2020 tuloksessa näy EOS/Kirami/tehdaslaajennukset täysimääräisinä joten hieman höpsöä katsoa taaksepäin Harvia casessa imo. Ei mulla muuta.

31 tykkäystä

Tehokkaiden markkinoiden teoria on vain hypoteesi ja käytettävä malli. Todnäk, pitää paikkansa esim Applen kohdalla. En minäkään siihen usko täysin tai että se toimii globaalisti esim Suomen kaltaisessa periferiassa.

Ihanne mailmassahan kaikki sijoittaisi indeksiin, saisivat markkinatuoton ja kaikki olisivat iloisia ja voisivat käyttää aikansa järkevämpiin juttuihin kuin markkinoiden kyttäämiseen. Mutta näinhän ei tule koskaan tapahtumaan koska ihmisen mieli ei siihen taivu.

3 tykkäystä

Samaa mieltä ensimmäisestä kappaleesta. Isoimmissa firmoissa, valuutoissa ja raaka-aineissa markkinat ovat pääosin erittäin tehokkaat.

Kaikkien sijoittaminen indeksiin ei ole kovin ihanteellista. Kaikki ostavat sokkona isoimpia yrityksiä huolimatta niiden liiketoiminnan tilasta. Applen kurssi oletettavasti nousisi loputtomasti, kunnes firma on jossain vaiheessa konkurssissa.

Niin, tottakai markkina tarvitsee jonkunverran aktiivisia toimijoita jotta hinnanmuodostus voi toimia eikä kaikkien sijoittajien indeksiin sijoittaminen ole edes käytännössä mahdollista.

Minua on henk.koht viimmeaikoina suoraan sanottuna vituttanut ettei joukkovelkakirjoista saa mitään järkevää tuottoa. Elämä olisi paljon helpompaa jos bondeista saisi edes 3% tuoton. Vivun käyttö markkinoilla olisi paljon helpompaa.

1 tykkäys

Sijoita oman sijoitus-suunnitelmasi mukaan, älä muiden. Näinollen et panikoi ( välttämättä ), kun pörssissä sattuu myrskyämään. Sijoita sellaisiin yhtiöihin joita tunnet / kerkeät seuraamaan.

18 tykkäystä

Tuohan olisi toisaalta kätevää, kun sijoittaa muiden perässä, voi vastuunkin työntää muille jos sattuisi vaikka tappioita tulemaan.
Aikaan ennen nettipalstoja sama olisi toteutettu tyrkkäämällä kadulla setelinippu satunnaisen vastaantulijan kouraan: “Sijoitapa nuo mihin haluat!”

Kummassakin tapauksessa seuraukset olisi sitten kuitenkin kärsittävä ihan itse, vaikka onhan noita joku yrittänyt kai ainakin Jenkeissä karhutakin. Ihan hullua touhua.

7 tykkäystä

Jossain määrin ehkä eri asia sijoittaa vaikkapa peesaten Mäkistä kuin satunnaisen kadulla vastaantulijan mukaan🤔. Jos mietin keskimääräistä piensijoittajaa tai vaikka itseäni niin fiksumman ostopäätöksen saan jonkun hyvän trackrecordin omaavan sijoittajan analyysin peesaamisesta kuin oman vajaavaisen analyysin tekemisestä.

Sinällään olen siis sitä mieltä että negatiivinen kaiku peesaukselle on välillä hieman liioiteltu. On peesauksia missä hyppäät muiden perässä kaivoon ja peesauksia missä poistut palavasta talosta muiden perässä vaikka et syystä tai toisesta savua näkisikään.

12 tykkäystä

Oma ongelma peesauksessa on, että silloin omaa ajattelua ei arvosta kovin korkealle. Peesaamiseksi lasken siis sen, että ostaa jotain koska joku muukin ostaa tutustumatta sen kummemmin edes yhtiöön

Usein mikkomäkisillä on sijoitukselle tavoite, stop lossit ja profit targetit, joista peesaaja ei tiedä mitään. Rahasummat ovat erilaisia ja osuus salkun kokonaisuudesta voi olla hyvin erilainen.

Kun lähden autokaupoille, niin mietin omia tarpeitani, enkä osta suoraan sitä mitä Kimi Räikkönen ja Lewis Hamilton ostaa.

Kun ulkoistaa ajattelun jollekin muulle, niin eihän silloin tiedä, mitä mieltä lopputuloksestakaan pitäisi olla. Onko 10% nousu hyvä vai huono? Ostanko laskuun? Ostanko nousuun? Kuulostaa kauhean stressaavalta, jos päätöksiä ei perusta omaan järkeilyyn.

20 tykkäystä

Mitä palvelua väki käyttää analyytikkokonsensuksen tsekkaamiseen? Itse olen tavannut avata marketscreener dot comista , josta löytyy useimpien firmojen kohdalta ihan hyvät tiedot analyytikoista, mutta esim. Hyzonin kohdalla pettää. Löytävät yhden analyytikon, mutta täälläkin tiedettiin kertoa että niitä pitäisi olla neljä.

Vai onko niin surkea tilanne että firmojen IR-sivut ainoa luotettava?

1 tykkäys

Varmaan se on enemmän sitä että ei vaan osta koska toinen ostaa vaan etsii miksi joku ostaa ja vaikka sulla ei henk koht olisi niin hyvää kompetenssia arvioida kyseisen lafkan tulevaisuuden skenaarioita, kilpailuasetelmasta yms niin peesaat jonkun asiasta enemmän tietävän näkemystä näiltä osin. Peesaamiseenhan inderesin analyysienkin ja tulevaisuuden visoiden uskominen kuuluu.

3 tykkäystä

IR-sivutkaan eivät aina ole ajantasalla. Marketscreeneriä olen itse käyttänyt. WSJ olen todennut hyväksi katsoa yhteenveto jenkkiosakkeista. Tuossa näkyy HYZN kolmelta analyytikolta high, low ja median: https://www.wsj.com/market-data/quotes/HYZN/research-ratings

3 tykkäystä

Tehnyt 4 yritysostoja ja niistä ainakin 3 on integroitu loistavasti ja saatu kannattavuutta parannettua, samalla kasvanut suuremmaksi ja globaalimmaksi toimijaksi.

Samalla kassaan sataa rahaa aika rajusti ja konsolidoitavaa riittää. Siinäpä se.

2 tykkäystä

Jos välittäjän A välityspalkkiot on 10 kertaa halvempia kuin välittäjän B, niin onko A:n välityspalkkio B välityspalkkio / 10 vai (1 - 10) x B:n välityspalkkio, jolloin välittäjä maksaa sulle kaupankäynnistä?

2 tykkäystä

Oletetaan, että tällä foorumilla olisi mahdollista pelata pokeria, ja jossain vaiheessa Jens Kyllönen piipahtaisi ja kertoisi: ”Hei kaverit, teillä on peruspelissä joitakin ongelmia. Olette esimerkiksi ihan liian passiivisia päästessänne pelaamaan buttonilta heikkoja blindeja vastaan niin että kaikki edellä ovat kipanneet. Korottakaa keskinkertaisillakin käsillä, positio on niin hyvä!” Ottaisimme vinkeistä vaarin.

Oletetaan, että täällä olisi mahdollista pelata shakkia, ja jossain vaiheessa Tomi Nybäck tulisi paikalle: ”Hei kaverit, kehitätte kuningattaren peliin liian aikaisin, kehittäkää ensin kevyet upseerit ja linnoittautukaa nopeasti.” Taas parantaisimme peliämme.

Oletetaan, että pelaisimme täällä Afrikan tähteä, ja Maxemilian Grönblom tulisi sanomaan: ”Älkää lähtekö herkästi laiva- ja lentoseikkailuihin, vaan pyrkikää imuroimaan mahdollisimman energiatehokkaasti merkkejä mantereelta läheltä lähtökaupunkeja.” Toimisimme enemmän näin.

Yleisesti ottaen, jos pelaamme jotain peliä amatööritasolla, ja joku pelin suuri mestari tulee antamaan yksinkertaisia, pelin perusteisiin liittyviä peukalosääntöjä, otamme vinkit käyttöön ja parannamme heti peruspeliämme.

Jos historian paras sijoittaja tulisi sanomaan, että välttäkää ostamasta tulikuuman pörssin hypelappuja, olisimme taas vastaanottavaisia vinkille – olettaen tietenkin, että pörssi olisi tylsässä normaalitilassaan puksuttamassa hitaasti loivasti ylös viettävää vaihtuvien huolten seinämää.

Mutta nyt kun pörssi on tulikuuma ja kaikki ovat innoissaan hypelapuista, neuvoa onkin vaikeaa noudattaa. Euforia on hyvin tarttuvaa, kaikki olemme olleet hyvissä bileissä. Joku on myös saattanut olla väkijoukossa kun paniikki iskee, pelottava tilanne kun kaikkien käytös muuttuu yhtäkkiä hallitsemattomaksi. Olemme pohjimmiltamme aika primitiivisiä laumaeläimiä.

Jos ostaa nyt Harviaa, Kuuttia ja kumppaneita, kannattaa muistaa rikkovansa kokeneiden kettujen peukalosääntöjä. Voi tietysti olla että kyseessä ovat poikkeustapaukset, joiden potentiaali on niin vahva, että edes nykyisessä mielentilassa olevat sijoittajat eivät pysty hinnoittelemaan niitä fair valuen arvoisesti. On näitä poikkeuksia ollut aiemminkin. Amazon oli vuoden 2000 alussa IT-kuplan hypetetyimpiä osakkeita. Seuraavan parin vuoden aikana se laski 96% ja moni luuli sen menevän konkurssiin, mutta timanttikädet ovat 15-kertaistaneet omistuksensa arvon 2000 alusta tähän hetkeen. Ehkä Harviakin laajenee innovatiivisesti niin että vuonna 2042 sen kurssi on 900 e ilman splittauksia, ja Pajuharju lentää stetson päässä Kuuhun?

77 tykkäystä

Qt tenbäggeöi salkussani, joten kävin vähän fiilistelemässä Qt ketjun bullerointia ajalta kun ekat ostot tein.

Kai tässä voi nyt sanoa, että “pahin aliarvostus suhteessa verrokkeihin alkaa olla purkautunut”. :smile: PE 189, PS 33,5 (lähde Nordnet).

Myin viime viikolla 100€/kpl, ja nyt myyn lisää. Toivottavasti myyminen harmittaa myös ensi viikolla, ensi kuussa ja ensi vuonna.

Unohdin pistää Premiumin kulut viime vuonna verovähennyksiin, mutta kyllä tästä aika paljon on plussalle jääty. Kiitos Inderes, kiitos foorumistit.

40 tykkäystä

Hyviä pointteja…

Hyvillä yhtiöillä on hyvät kertoimet syystäkin. En ota kantaa mikä on liikaa kenellekin ja mikä ei. Hyviä yhtiöitähän voi tankata indeksimäisesti yliajan, ( esim. jos ei niin paljoa kiinnosta seurata). Tässäkin menemällä kerralla nyt All-In näihin on oma tarinansa.

Katsomoon on tainnut jäädä reilumminkin sakkia jo 2019… kyllä on paljon mennyt ohi pelkästään tulospohjaisiakertoimia katsomalla.

“Circle of competence” periaatteella ei välttämättä kannata kyllä hypätä junaan, jos ei tiedä mihin se on menossa. Kaikkea voi oppia, mutta myös tasoitusta voi joutuu antamaan muille. Tästä tuo mainitsemasi “Historian paras sijoittajakin” on tainnut huudella.

Sijoitushorisontti on myös yksi validi tekijä…

Markkinatilanne

Kaikki ei ole aina niin mustavalkoista… Be there or be square :man_shrugging:

4 tykkäystä

Sulla on vielä vuosia aikaa tehdä oikaisu. Kun verotus on päättynyt niin se kestää hieman.

3 tykkäystä

Onko kellään muulla (Premium -käyttäjällä) ollut ongelmia saada sisäpiirin ostoja ja myyntejä näkyviin?
Minulla tämä ongelma tullut aiemmin Safari -selaimella ja nyt tänään myös Chromella.

1 tykkäys

Chromella näyttäisi itsellä ainakin vaan lataavan hamaan tappiin.

2 tykkäystä