Inderesin kahvihuone (Osa 2)

Koronan myötä tuli tämä uudistus

6 tykkäystä

Jos Suomi saa vähintään pisteen Venäjää vastaan (todennäköisyys lienee luokkaa 40-45%), se on todennäköisesti lohkokakkonen, ja saa neljännesvälierässä vastaan A-lohkon kakkosen, joka ei ole kivikova (Sveitsi, Turkki tai Wales).

Jos Suomi häviää Venäjälle kahdella maalilla, se on luultavasti ulkona. Yhden maalin häviö voi mennä hyvin kiharaiseksi, silloin luultavasti lohkokolmonen ja alkaa vertailut muita kolmosia vastaan.

Tiivistäen: pisteitä Venäjältä niin jatkopaikka on pomminvarma, häviö siitä niin jatkopaikka aika epätodennäköinen.

Sikäli epäolennaista että tärkeintä on että Eriksen on elossa, ja vaikuttaisi ettei saanut aivovaurioitakaan sydämenpysähdyksen aikana. Sitten kaukana perässä tulee se että Suomi voitti historiansa ensimmäisen arvokisapelin, sitä ei viedä pois vaikka jatkopaikkaa ei tulisikaan.

52 tykkäystä

En maksa, en. Mielestäni joka tapauksessa “myöhässä” tuleva uutisointi - oli se sitten ilmaista tai maksumuurin takaa kavereille jaettavaa - syö uutisoivan tahon uskottavuutta. Enemmän vain skeptisyys herää, koska voi mielestäni olettaa maksullisenkin sisällön olevan yhtä ajantasaista. Kummalta tuntuisi liikeidea, jossa uusia asiakkaita kalastellaan huonommalla/ epäkurantilla asiasisällöllä eivätkä asiaa esiin tuo.

Sitä verta usein tähän ilmiöön havahtunut, että tuli tarve ihmetellä ääneen. Reflektiopintaa, uutta perspektiiviä… mitä näitä nyt on.

ps: mitä Seeking Alphan kaltaisia sivustoja foorumi lukee?

2 tykkäystä

Tätä @Hurde ehdotusta voisi myös kutsua petokseksi. Kela saa vuosittain verottajalta tulotiedot ja taitaapa Kelalla jopa olla pääsy tulorekisterin tietoihin. Eli en missään nimessä suosittele virheellisen tiedon antamista hyötymistarkoituksessa.

Mitä puolestaan tulee alkuperäiseen kysymykseen. Tulojen vähentävän määrän voi varmaan arvioida parhaiten Kelan laskurista tai tulotaulukosta.

Ja oman käsityksen mukaan, jos laskentaperusteena on keskiarvotulo, arvioitu osinkotulo jaetaan kuukausitasolle.

Jos henkilön tulot vaihtelevat eli eivät pysy samoina vähintään 3 kuukautta asumistuen myöntämis- tai tarkistamisajankohdasta, arvioidaan keskiarvotulo. Arvioinnissa otetaan huomioon kaikki tulot, jotka henkilön arvioidaan saavan seuraavan 12 kuukauden aikana.

1 tykkäys

Tämä oli kyllä hätkäyttävä!

Pörssitiedotteessa oli kyllä luovutuksiakin, esim.

Liiketoimen päivämäärä: 2021-06-09
Kauppapaikka ei sovellu
Instrumenttityyppi: VIERAAN PÄÄOMAN EHTOINEN INSTRUMENTTI
ISIN: USX9518SAB44
Liiketoimen luonne: LUOVUTUS
Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
(1): Volyymi: 6 416 000 Yksikköhinta: 129,25 USD
Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(1): Volyymi: 6 416 000 Keskihinta: 129,25 USD

Voisiko joku suomentaa mitä nämä tässä yhteydessä tarkoittavat huomioiden hinnat (selvästi yli pörssikurssin ja USD-valuutassa)?

3 tykkäystä

Kyseessä on laina tai lainan vakuus, ei osake.

2 tykkäystä

Tämä on ohjeistus, jonka Kelan työntekijä on minulle suoraan kertonut ja olen sen mukaan toiminut.

Kertaakaan eivät kyselleet perään, aina ilmoitin kesän tuloiksi 0e ja irtisanoin toukokuussa. Eipä minulla syksyllä ikinä ollutkaan sopimusta kesälle, eli en tiennyt tuloja.

Mutta hyvä nosto, en ota mitään vastuuta jos joku joutuu ongelmiin. Tein vaan niin kuin itselle sanottiin.

8 tykkäystä

Tässä: haku syksyllä, irtisanominen keväällä ei varmasti ole mitään ongelmaa. Ongelma onkin siis siinä, mitä syksyllä ilmoittaa kuluneen kesän tuloksi (jos ilmoittaa) - kun, lähtökohtaiseksi kaikki tieto mitä antaa tai jättää antamatta pitää olla totuudenmukainen. Useita on syytetty ja tuomittu petosrikoksista, kun on annettu väärää tietoa Kelalle etuuksia haettaessa.

Jos ei ole tietoa/sopimusta kesätyöpaikasta ja ei tiedä mahdollisen kesätyön ansiotasoa, niin miten sen voisi ilmoittaa?

Aikoinaan vedonlyöntiin sijoittaneena piti katsoa toimistojen kertoimet. Suomen tasapeliltä saa 3.35 kertoimen joka on 30 % eli jos pidät tasapeliä 40% (2.50 kerroin) todennäköisyydellä kannattaa jo sijoittaa tasapeliin.

Syksyllä tukea haettaessa on varmasti tiedossa se, mitä kesällä on tienannut.

Mutta kysymys on siitä, että tukea haettaessa pyydetään arvioimaan seuraavan vuoden tulot. Jos hakiessa ei ole sopimusta seuraavan kesän töistä, niin mielestäni ei ole väärin arvioida siihen nollatuloja.

Jos asumistukea ei lakkauta, niin mahdollisten kesätöiden alkaessa se tulee ilmoittaa Kelalle ja tuen määrä lasketaan uusiksi.

2 tykkäystä

Taisi sanamuoto olla, että vähintään pisteen todennäköisyys 40-45%. Jos tuosta arviois Suomen voitolle vaikka varovaiset 12-18%, jäisi tasurin arvioksi alle 30%.

5 tykkäystä

Viestissä ei puhuttu pelkästä tasapelistä vaan vähintään pisteen saamisesta. Tasapelille saa lähemmäs neljän kerrointa.

1 tykkäys

Vedonlyöntifirmoilla palautusprosentti on muistaakseni usein 93% luokkaa, eli toi tasapelikerroin 3,35 tarkoittaa että firmat arvioivat tasapelin todennäköisyydeksi noin 28% (0,93/3,35). Veikkauksella näkyy olevan Suomen voitto 5,4, joten heidän mielestään Suomen voiton todennäköisyys on noin 17%. Siis firmojen mukaan todennäköisyys sille, että Suomi saa vähintään pisteen on noin 45%.

Edit: Laitan nyt samaan viestiin vielä hieman lisäystä Suomen jatkopohdintoihin. Tasapisteissä ensiksi ratkaisee kaikki keskinäisiin peleihin liittyvä, ensin pisteet, sitten keskinäisten maaliero jne. 4/6 parasta lohkokolmosta etenee jatkoon, viimeksi muistaakseni 3 pinnaa ja hyvä maaliero riitti.

Jos Suomi pelaa tasan Venäjää vastaan, Suomi ei voi jäädä jumboksi. Se jää kolmanneksi käytännössä vain jos joko Tanska voittaa Belgian ja Venäjän (hyvin epätodennäköistä) tai Venäjä voittaa Tanskan ja saa Suomea paremman maalieron . Venäjä on altavastaaja Tanskaa vastaan, joten tämäkin on epätodennäköistä. Luultavasti Suomi on siis kakkonen. Mutta vaikka Suomi jäisi kolmanneksi neljällä pinnalla, se riittää aivan varmasti jatkoon. Siinä tapauksessa vastus neljännesvälierässä on kivikova.

Jos Suomi häviää Venäjälle, se pääsee kolmanneksi jos Tanska ei voita Venäjää eikä Belgiaa. Suomen maaliero saattaa hyvinkin valahtaa johonkin -3 tai -4 tuntumaan, mikä ei ainakaan viimeksi olisi riittänyt. Jos Tanska voittaa Venäjän ja saa pinnan Belgialta, Suomi jää jumboksi.

Kimuranteinta on jos Suomi häviää Venäjälle, Tanska voittaa Venäjän ja häviää Belgialle, jolloin kaikki kolme ovat kolmessa pinnassa ja aletaan katsoa niiden keskinäisten maalieroa. Valitettavasti Suomen 1-0 voitto on maalieron näkökulmasta huonoin mahdollinen, joten ainakin jos Suomi häviää kahdella maalilla, se jää luultavasti viimeiseksi tässä skenaariossa. Jos Suomi häviäisi vain 1-0, se on luultavasti vertailussa keskimmäinen eli lohkokolmonen. Ja jos Belgia peluuttaa Suomea vastaan kakkosmiehistöä ja voittaa vain nihkeästi, maaliero saattaisi riittää.

6 tykkäystä

Totta turiset tajusin juuri itsekin …My bad. Venäjälle juuri tuo 1.65 kerroin eli 60 pinnaa

2 tykkäystä

Juuri näin. Myös vuoden aikana tapahtuvat muutokset tuloihin pitää viipymättä ilmoittaa. Heillä ratkaisupohjassa taitaa olla rajana 400 euroa, mutta itse ainakin ilmoittaisin tätäkin alhaisemmat muutokset tuloihin.

3 tykkäystä

Mun käsittääkseni noita rajoja ylös ja alaspäin kannattaa käyttää niiden toteutuessa. Syynä on se, että ne vaikuttavat toteutumiskuukaudesta alkaen ja ilmoitusajankohta vaikuttaa mahdolliseen takaisinperintään. Ei se iso vaiva ole.

Xinyuan on vielä siis pystyssä? Itse bulleroin sen kanssa joskus 2011 tai 12 tai vastaavaa. :sweat_smile: Kurssista päätellen ei ole kauheasti meno muuttunut, ehkäpä nyt on toisin ja toivottavasti hillotolppa palkitsee.

2 tykkäystä

Jos joukossamme on pitkäaikaisia holdaajia, on tuotto tosiaan ollut huono sieltä kaukaa laskien! Perinteisistä perinteisin “value trap” (toki Kiina-twistillä, toim.huom.) johon on varmaan helppo rakastua ja odottaa sitä seuraavaa läpimurtokvartaalia.

Minä jos kuka entisenä, arvoansaseireenien pauloihin langenneena (toipuvana) Apetit-miehenä tiedän…

4 tykkäystä