Panokset kovenee jenkkilän rokoterintamalla😁 Koska Hese alkaa jakamaan rokotetuille hamppareita täällä.
Epäilen että lahjusten määrää pitää nostaa merkittävästi jos meinaavat “ostaa” jenkkien rokotevastaiset ottamaan piikkiä. Jossain määrin surullista katseltavaa. Ensin tuhotaan median ja viranomaisten uskottavuutta vuositolkulla ja sitten ihmetellään kun merkittävä osa kansasta ei usko mitään mitä Viralliset Tahot neuvovat/ohjaavat.
Epäilen että kustannus tällä tavalla tehtynä on vielä tonneja per jamppa ennenkuin ahneus alkaa yliajamaan sen että ei luoteta viranomaisiin tai valtamediaan tarpeeksi isolla prosentilla että sillä on tässä showssa merkitystä.
(ja jos sen sijaan ajetaan keppiä, ts. yritetään lahjonnan sijaan pakottaa se ei ainakaan auta tuossa luottamuspulassa. Nyt jo on melkoista mölinää jenkeissä siitä että jotkin työnantajat yksipuolisesti vain sanovat “ota piikki tai saat kenkää” joka on jossain määrin huteralla pohjalla ja josta varmaan nähdään oikeusjuttuja)
Raha on aika metkaa. Sama summa rahaa voi olla paljon tai vähän tilanteesta ja kohteesta riippuen. Viisi euroa ei ole lähtökohtaisesti paljon, mutta jos sulta puuttuu se kun olet 15 kilometrin päässä kotoa ja tarvitsisit sen sinne päästäksesi, niin se on paljon. Toisaalta 50.000,- euroa tuntuu paljolta, mutta jos olet ostamassa kämppää Helsingin Kaivopuistostosta, niin eipäse kummoinen summa ole.
Näin kysyntään ja tarjontaan uskovana ihmisenä tässä tulee väkisinkin mieleen, että pelkästään palkkion vuoksi itsensä rokottavan amerikkalaisenhan kannattaisi pantata rokotustaan mahdollisimman pitkään. Mitä useampi ihminen on rokotettu, sitä enemmän jäljellä oleville rokottamattomille ihmisille ollaan valmiita jakamaan donitseja, jäätelöpuikkoja ja suklaapatukoita palkinnoksi rokotteen ottamisesta.
Mitä sitä turhaan kiirehtimään rokotuksen ottamista, kun omaa rokottamattomuuttaan holdaamalla on mahdollisuus päästä kiinni aikaisempaa isompiin palkkioihin tulevaisuudessa
(Toki tästä loogisesta päättelyketjusta on jätetty välistä sellainen pieni asia kuin rokotteen tuoma suoja hengenvaarallista kulkutautia kohtaan. Mutta kaksi ilmaista donitsia on aina enemmän kuin yksi ilmainen donitsi!)
Oma näkemys tällä hetkellä on, että markkinakäyrät reflektoi lähinnä sijoittajien synkronisaatiota. Esimerkki tällaisesta synkronisaatiosta on kun ihmiset kävelevät huojuvalla sillalla, jolloin kaikkien askeleet ikäänkuin automaattisesti synkronisoivat. Veritasiumilla oli hieno video tästä:
Ps. on tästä jotain tutkimustakin tehty päivätreidaajien toiminnasta: https://www.pnas.org/content/108/13/5296
Ilmeisesti VIX:n noustessa myös treidaajien synkronisaatio kasvaa.
Haastattelin Aalto yliopiston rahoituksen professori Elias Rantapuskaa inderesTVssä hieman sentimentistä ja sentimenttiriskistä. Esille nousi myös meemiosakkeet ja esimerkkejä historiasta, milloin yliinnokas sentimentti on purkautunut.
Orthexilla on yhteistyötä Woodlyn kanssa ja TJ on muutaman kerran sivunnut tätä. Huomasin Twitterissä tällaisen, saattaa liittyä Orthexiin. En tosin ole varma joten postataan Kahvihuoneen puolelle foliohattuiluni.
Linkkejä Woodlyn sivuille:
Onkos tämä nyt lintu vai kala? Puuta vai muovia?
Varmaan sekä että, eli komposiittia. Ei olekaan vaan puusta tehtyä muovia, sitähän on eri lafkat tutkineet jo pitkään.
Kansankapitalismia parhaimmillaan: jopa pörssilistattu yhtiö pääsee hyödyntämään Nordean prosentin hintakattoa pienissä toimeksiannoissa.
120 euron yhteissumman takaisinoston on kyllä oltava jonkin sortin ennätys.
Luulen että kun ovat palkanneet nordean investointipankki puolen toteuttamaan heidän puolestaan nämä, niin kulut tuostakin saattaa nousta vähän yli 1,2 e
Päivävaihto 400kpl. Omien ostot katkesi lounastuntiin. Loppuhuutokaupassakaan ei yksinäiset sielut kohdanneet. Surullisen näköistä.
Nobel-voittaja Richard Thalerin “Misbehaving” on mahtava kirja joka on täynnä tämänkaltaisia esimerkkejä siitä, miten epäloogisesti ihminen toimii rahaan liittyen.
500 euron dippi salkun arvossa tuntuu hieman epämiellyttävältä mutta siedettävältä, mutta 50 euron parkkisakot pilaavat koko päivän.
Jos voittaa ruletissa 1. pyöräytyksellä 1000 € ja sitten illan mittaan häviää tämän tonnin takaisin, se ei harmita yhtä paljon kuin tonnin tappio omista pennosista, koska siinähän tuli hävittyä vaan “talon rahaa” eikä omia.
Jos sinulla on vuosikertaviiniä jonka ostit aikoinaan hintaan 100 markkaa mutta jolle olisi nykyään ostajia 300 euron hintaan, et todennäköisesti myisi pulloa koska olet kuitenkin vain 100 mk siitä aikoinaan maksanut ja saat nyt nauttia “siihen hintaan” laatua. Mutta samalla et ikinä ostaisi samaa pulloa 300 euron hintaan kaupasta.
Ihan supermielenkiintoinen kirja, ja puhkoi ainakin näin ei-ekonomin logiikkaan paljon reikiä ja muutti (tai ainakin päivitti) tapaa ajatella rahaa
Käsittelin aamun Vartissa aihetta, joka on meille sijoittajille hyvin tärkeä.
Nimittäin osakkeiden myyminen. Tutkitusti sijoittajat tekevät ostopäätöksiä harkitusti, mutta myynnit tapahtuu mututuntumalla. Tämä aiheuttaa massiivisen naarmun pitkän aikavälin tuottoihin.
Yksinkertainen tapa parantaa omia tuottoja on keskittyä enemmän myynteihin ja tehdä ne harkitusti.
Arvon asiantuntevat foorumistit. Voinko “mainostaa” Honkarakennetta siten että onko se oikeasti niin hyvän näköinen yhtiö kuin vaikuttaa? Kova (kannattava) kasvu, nettovelaton! Tilauskanta ennätyskorkealla. Raaka-aine haasteita on kyllä mutta… Jos kiinnostaa, tutkikaapa mukana ja jatketaan Honkarakenteen omassa ketjussa.
Laitetaan vielä linkki Honkarakenteen omaan ketjuun: