Inderesin kahvihuone (Osa 2)

Never forget 18.8.-24.8. :grinning:

52 tykkäystä

Se tunne kun on vuosikymmenen kytännyt varovaisena Graham-arvosijoittajana reversion to the meania koroissa, arvostuskertoimissa ja voittomarginaaleissa, ja sitten Verneri kertoo vartissa että korot matelee ja voittomarginaalit kasvaa vuoteen 2100 asti.

Tiistai, 26.10.2100, vanhainkoti jossain päin Pääkaupunkiseutua. Sijoittajat ovat viimein alkaneet pelätä korkojen nousua ja voittomarginaalien laskua kohti keskiarvoa. Pörssi on laskenut parissa kuukaudessa 50%, tänään -13%. Kuiskaan pyörätuolissa hoitajalle tuskin kuuluvalla, käheällä äänellä: ”Execute S&P 500 buying program.”

75 tykkäystä

Karhuargumentointi on usein vähän kehää kiertävää keskustelua ja historian tähyilyä. Se muuttuisi käytännöllisemmäksi, jos siihen liitettäisiin kulmaa esim. siitä, miten voi varautua tulevaan laskuun niin, että se ei ole maailmanloppu. Ehkä lasku voi parhaimmillaan olla jopa mahdollisuus omaan sijoittamiseen? Koska kaikkihan me tiedetään, että joskus osakkeet taas laskee (mutta kukaan ei tiedä koska). Se joka on mukana nousevassa pörssissä ja pärjää laskevassakin siedettävästi, on jo taklannut osan tästä ikuisuusongelmasta. Eikä joudu murehtimaan tulevaa ehkä ihan niin paljoa.

16 tykkäystä

On varmasti kiellettyä, mutta miten nyt pommin luokittelee :thinking: tässä putkireiska reagoi alumiinin kanssa joka luo kaasua kunnes pullo tai muu suljettu astia antaa periksi ja pamahtaa. Pikku poikien leikkiä:sweat_smile:

Kuullostaa fiilismieheltä, mutta ei silti sitä ole :thinking: :sweat_smile:

Tuosta tuli mieleen, että kun luulen olevani melko systemaattisesti epäpätevämpi ja huonommin kartalla pörssiyhtiöistä kuin oikeat sijoittajat, niin voisikohan siitä tehdä itselleen valttikortin? Yksi kaverini kertoi joskus sijoitusstrategiakseen, että kuuntelee aina isänsä jämptejä näkemyksiä, miten asiat ovat ja mitä kannattaa tehdä, ja tekee sitten just päinvastoin. Toimi kuulemma älyttömän hyvin, salkku kasvoi kohisten. Mulla ei ole tuollaista sisäpiiriläistä, mutta tuli mieleen, että jos alkaisikin kontrata itseään? Että aina, kun meinaa tehdä jotain ja avaa pörssivälittäjän kaupankäyntisivun, kääntäisikin kurssia ihan viime hetkellä 180 astetta ja tekisi just päinvastoin kuin hyväksi näkee. Onko kukaan kokeillut, toimiiko?

38 tykkäystä

NeitiSiievanen; Jälkikäteen kun tarkastelen omia pikku virheitä pörssitaipaleella, niin komppaan kyllä tätä ajatusta! :innocent: Voihan olla, ettei tämä menetelmä ole välttämättä se voittavin. Mutta ei väliä. Tappion hetkellä voi hiljaa mielessään miettiä, että olin oikeassa. :sweat_smile:

7 tykkäystä

Tästä tuli mieleen että yksi elämänalue jolla olen ollut paikka paikoin kolme sigmaa alle verrokkiryhmän on romantiikka. Ei siinä auta vaikka olisi viimeinenkin mutamolekyyli puunattu pois kärsästä ja sorkista ja lyhyt karkea harjamainen karvapeitteeni pirskoteltu fiineimmällä parfyymillä jos h-hetkellä kun pitäisi olla mieluummin vaikka yltiölipevä, olenkin yltiötilastopainotteisella tulokulmalla. Usein se on pienestä kiinni saadaanko seuraavalle satokaudelle pikku porsaita, yksi tai kaksi desimaalia liikaa johonkin tilastoon liian lähelle mielitietyn korvanjuurta kuiskattuna ja homma kosahtaa siihen :pig:

30 tykkäystä

Jos jostain vielä sais sen Qt lippiksen, niin ulkoinen habitus ois kohdillaan.

34 tykkäystä

Mistä tämmosiä merkkejä saa?:joy:

4 tykkäystä

Totta. Parempi olla aina pikkuisen liian optimistinen kuin aina pikkuisen liian pessimistinen.

Totta kai, jos on ikänsä ja elämäntilanteensa seurauksena netto-ostaja eikä ole ottanut riskiä niin paljon että traumatisoituu tai menee poikki :slight_smile:

@Verneri_Pulkkinen

Nyt vasta tajusin tuon @-funktion :smiley:

Sorkkaa, Vernerini, sorkkaa :slight_smile:

En tietenkään ole yleisesti ottaen vihamielinen IPO:ja kohtaan. Olisi mukavaa että Helsingin pörssin yhtiömäärä kasvaisi maltillisesti joka vuosi.

Monipuolista ja tasokasta pohdintaa taas sulta kaiken kaikkiaan.

Löydätkö jostain vielä käppyrän josta käy ilmi vuosi vuodelta U.S. IPOjen market cap vs. aina sen vuoden bkt?

Pidän tiukasti kiinni tuosta että IPO:t menevät tällä kierroksella vuoden 2000 tapaan kaupaksi loistavasti kunnes yhtäkkiä mikään ei mene kaupaksi.

Saa ja pitää tulla kuittailemaan mulle rankasti jos meneekin niin että noista 40:sta suunnitteilla olevasta 30 menee tosi sujuvasti ja huonoimmasta päästä vain jokunen kosahtaa :wink:

8 tykkäystä

Jo se, että tunnistat ja myönnät tämän asian nostaa sinut keskiverron sijoittajan eteen. Ja tästähän voi tehdä itselleen valttikortin, automatisoi etf tai rahastosäästämisen, heittää välittäjän kirjautumistiedot roskakoriin ja palaa asiaan x päivän päästä. Tällä tavalla pärjää paremmin kuin 3/4 sijoittajista =)

E: tämä tuli mieleen alkuperäisestä @NeitiSiievanen postauksesta. Circle of competence.
https://www.mayport.com/2017/circle/

9 tykkäystä

Perustin ost:n ja ostin sinne kamuxia sekä optomedia tarkoituksena verojen välttely. Ei ole mennyt kuin pari päivää ja ost on -5% :grin:

Mikäli sama ralli jatkuu, saanen loppuvuonna sulkea ost:n että saan hyödynnettyä tappiot verotuksessa.

20 tykkäystä

Jep, otin itsekin keväällä OSTin pääosin kasvulapuille jotta “voin sitten tarinan nopeasti muuttuessa ottaa voitot heti ulos ja sijoittaa parempiin”. Ensimmäiset 3 tappiollista positiota jo myyty tai kevennetty, näistä olisi saanut ihan mukavasti vähennyksiä…

No, OST silti kokonaisuudessaan +30% joten ei se nyt ihan pieleen ole mennyt mutta pitää vielä hieman viilata tuota omaa strategiaa :grin:

9 tykkäystä

Periaatteessa menee sijoitusstrategiahuoneen puolelle, mutta laitan tänne koska sivuaa hienoa aihetta minkä @NeitiSiievanen nosti esiin.

Itse pyrin sijoittamaan Warren Buffetin ajatusten pohjalta päinvastoin kuin WB. Hajaannutus suojelee vain tiedon puutteesta, ja sitähän minulla aloittelijana riittää.

Niinpä kategorisesti ylihajaannutan.
Koen olevani enemmän stadionin katsomossa, kuin etsimässä osumakohtaa palloon.

Toistaiseksi on ollut toimivan oloinen aloitus, kun vielä koettaa hyödyntää OST-kausikorttia markkinoihin tutustumiseen. En siis suosittele, mutta anekdoottina. On itsellä toiminut ainakin Monty Hall -hengessä raotella kurkkien ovien taakse, aukomisen sijaan. :grin:

Tosiaan iso riski liittyy välityskulujen prosentuaaliseen osuuteen, mutta so far so good. Koska Monty Hall on tarjonnut enemmän autoa kuin vuohea.

Edit. Koetan muistaa, että joskus vuohien määrä muuttuu takaisin 2/3, eli ei ole pysyvä strategia.

Edit 2. Lisätään Monty Hallin todennäköisyys ongelma, kun siihen viittaan.

8 tykkäystä

Olen välillä viime päivinä lukenut Trumpilta Bidenille - Vallan vaihtuminen 2021-ketjua ja sitten sitä toista kahvihuoneketjua, eli Tesla - johtava tulevaisuuden autovalmistaja?-ketjua. On vissiin pikkasen käynyt nämä ketjut psyykkeen päälle:

Viime yönä näin hieman vauhdikasta unta. Olin jossain todella isossa ja upeassa gaalassa. Juttelin (toki suomeksi) siellä Elon Muskin kanssa hyvin rennosti ja nauroimme jollekin jutuille muiden katsoessa meitä pahalla silmällä. Hetken päästä Donald Trump otti mua kädestä ja lähdimme kävelemään isoa käytävää pitkin juhlasalissa, jossa oli paljon pukuväkeä. Musta se oli hyvä läppä, joten en irrottanut otettani. :grinning:

En ruvennut tutkimaan unen merkitystä, enkä haluakkaan tietää, mitä tämä uni halusi kertoa minulle. Nyt on parempi niin, että jätän em. ketjut vähemmälle lukemiselle. :grin:

11 tykkäystä

Pohdiskelin suhtautumista rahaan. Olen ollut pörssissä mukana seitsemän vuotta ja sinä aikana on tullut paljon pienempiä ja isompia virheitä. Nykyään ei virheet tunnu missään, koska oppirahat on maksettu ja saman kaliiberin heittoja ei enää tule tehtyä (tai kun tulee niin sen voi hyväksyä).

Mutta se onkin aika jännä tilanne. Rahan arvo itselle on edelleen pörssin ulkopuolella se sama. Töistä tonnin bonus tuntuu todella merkittävältä asialta ja samoin en voisi ikinä hyväksyä tonnin katkoa palkasta. Miten sitten markkinoilla saman kokoluokan virhe ei tunnu miltään? Miksi se ei ole samanlaista rahaa?

Äkkiä se vain kaikki muuttuu prosenteiksi ja pelimerkeiksi.

65 tykkäystä

Perjantaina on FEDin virtuaalinen Jackson Hole - kokous.
Mitäs jengi arvelee:
Joko on aika siirtyä “taper talkin” suhteen tuumasta toimeen vai potkitaanko vielä tölkkiä eteenpäin mm delta variantin aiheuttaman epävarmuuden takia?

  • Tuumasta toimeen
  • Potkitaan tölkkiä eteenpäin

0 voters

En tiedä miksi se on näin, mutta uskon että se pitää olla näin jos haluan markkinoilla olla. Luulen että silloin sijoituksissa on selkeästi rahaa minkä olet valmis häviämään etkä menetä yöuniasi.

Onhan se huvittavaa että kun ostin grillin niin katsoin tarjouksia ja lopulta ostin 150€ edullisemman koska en halunnut sijoittaa siihen ihan niin paljoa, ja samaanaikaan kyseisenä päivänä salkkuni päiväliike oli todennäköisesti tonnin-pari suuntaan tai toiseen eikä se herätä mitään tunteita. Jos alkaisin miettiä miten jonkun sateisen arkipäivän salkun laskulla olisin ostanut viikon reissun aurinkoiseen Vegasiin niin pääkoppani ei sallisi ainakaan tämän hetken pörssin kertoimia.

41 tykkäystä

KL aamulla poimittua, Aasia jännittelee saman aiheen äärellä huomenna.

Aasian markkinoilla jännitetään Etelä-Korean keskuspankin huomenna tulevaa uutta korkopäätöstä. Tietotoimisto Bloombergin mukaan noin puolet keskuspankkia seuraavista analyytikoista odottaa keskuspankin nostavan ohjauskorkoa ja puolet uskoo sen pysyvän ennallaan.

Jos Etelä-Korean keskuspankki päätyy koronnostoon, olisi Etelä-Korea Aasian ensimmäinen merkittävä valtio, joka on nostanut ohjauskorkoaan koronapandemian alkamisen jälkeen.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/markkinat-aasian-porsseissa-ristiriitainen-paiva-etela-koreassa-odotetaan-keskuspankin-uutta-korkopaatosta/68ac9284-3ebc-476f-8fa3-1bb6ff22b0e3

3 tykkäystä