Inderesin kahvihuone (Osa 3)


10 tykkäystä

Tunteethan voi ulkoistaa tuosta vivuttamisesta pois esimerkiksi rahastosäästämisellä. Pyörittelin tuota joskus excelissä niin, että sijoittaisin kuukausittain 2:1 (opo/velkassuhteella) kiinteän summan rahastoihin täysin markkinoista välittämättä vuodesta toiseen. Vaikka vivulle laskisi 2,5% koron ja pääomalle 5% tuoton, jäisi tuo silti kannattavaksi ja riski olisi pieni, kun lähtötilanne olisi 0€.

Lisäksi pyörittelin tuota niin, että kun haluttu kokonaispääoma saavutetaan, aloitetaan osalla rahasta lyhentämään kuukausittain sijoituslainaa, jolloin tilanne vaihtuu automaattisesti puolustuspeliin.

Laskeskelin myös vaihtoehtoja missä kuukausittain sijoitussumma kasvaa vuosittain, mutta velkasijoituksen osuus pysyy vakiona, mikä myös toisi turvaa mahdollista suurempaa romahdusta vastaan.

3 tykkäystä

Tämäkin on yksi niistä asioista jota kaikki tekevät, mutta kukaan ei siitä ääneen puhu.

5 tykkäystä

Teen tätä aivan liian usein…:sweat_smile:

2 tykkäystä

Miksi en forumilaisena saa yhtiöraporttia auki vaan menee sivulle jossa luotava FREE-tili tahi maksullinen? Olen kirjautuneena koko ajan. Kun painan free-tilin luontia niin menee omien tietojen muokkaukseen. Jotenkin sekava systeemi…

EDIT; jos painan tuolta ”ostosivulta” kirjaudu niin sanoo että olen tällä hetkellä FREE-käyttäjä eli olinkin ilmeisesti jo kirjautunut sisään. Olenko siis jo käyttänyt ilmaisjakson? Ehkä joo mut ei muistikuvia moisesta. Noh, jos menen orders-välilehdelle niin voisi kuvitella että sieltä moinen olisi käynyt ilmi mutta sanoo että You have not placed any orders with us yet. (btw miksi tuo onkin yhtäkkiä englanniksi?)

EDIT2; siirrelkääs parempaan paikkaan jos forum-toiminnoille on joku luontevampi ketju.

Mutta onko tällä loppujen lopuksi mitään merkitystä? Suositushinta on vain yhden, tai maksimissaan kourallisen, ihmisen tekemä arvio tulevaisuuden käyvästä arvosta. Näen ainoastaan, että tämä on ongelma vain yhdenlaisille sijoittajille: voitot yritetään tehdä fronttaamalla inderesin suosituksia, ja myydään oikeaan osuessa.

Sijoittajat, jotka ymmärtävät, että kun funda ei muutu, ja samaa lappua saa entistä edullisemmin, kannattaa asiasta melkein olla hys hys, ja pohtia pitäisikö itse tehdä jonkinlaista liikettä osakkeen suhteen? Itse esimerkiksi olen vallan tyytyväinen, että Rapalan kurssi ei ole tuosta mihinkään noussut, kun suositukseen ei ole koskettu :slight_smile:

e. jos viesti vaikuttaa kärkkäältä, sitä se ei ole! Ihan vain kevyt pohdinta target pricen vaikutuksesta omistajuuteen.

e2. Toinen lisäys vielä, että itse näen mieluummin inderesin poikien (ja kaikkien muiden sukupuolien edustajien) keskittyvän laadukkaaseen analyysiin, kuin jatkuvaan TP ruuvaamiseen markkinan mukana. Prosenttilaskuja voimme kaikki miettiä (milloin nousuvara on se 10%, milloin -10%), joten mahtavaa, että analyytikot tekevät sen vaikeamman työn meille :sweat_smile:

11 tykkäystä

Tästä ihan samaa mieltä. Pointti olikin, minkä mielestäni sanoin lainaamassasi viestissäni aika selkeästi, että tärkeintä on mielestäni että linja on yhtenäinen. Minun puolestani noita kurssilaskun jälkeisiä osta-kääntöjä ei tarvitsisi tehdä, mutta jos tehdään niin sitten kaikki yhtiöt läpikäymällä eikä sieltä täältä yksittäisiä ja analyytikosta riippuen.

2 tykkäystä

@El_Nila Modulightin ketju siivottu ja viestit siirretty yleiseen IPO-ketjuun :slight_smile:

10 tykkäystä

On tämä Inderesin yhteisön toiminta kyllä melkoisen loistavaa :smiley: lauantai-ilta lähestyy mutta foorumin modet toimii parissa minuutissa tägäyksen jälkeen :smiley: Toivottavasti @Johannes_Sippola huomioidaan Inderesin toimesta riittävällä tavalla🙏

34 tykkäystä

Siivosin ton Inderesin ketjun ja poistin noi viimesimmät viestit @El_Nila :slight_smile: Ko. henkilö jolle kommentoit sai nyt kolmen kuukauden bännit.

11 tykkäystä

Ja @El_Nila sähän vaan laitoit viestiä hyvään aikaan ku satuin olemaan koneella! :wink: Usein lauantaisin oon paikalla kyllä tälleen ennen klo 19.30 ainakin kattelemassa Foorumin meininkejä.

11 tykkäystä

@Teemu4 Täältä löytyy jo, jos jollain on tuommoinen paita päällä yhtiökokouksessa se on tod.näk meikäläinen :grinning: tuo Astrix on siis artisti jonka nimeä törkeästi käytän foorumi nickinä. Aivan salee heitän tuon paidan päälle meen sitten mihin yhtiökokoukseen tahansa :grinning:

14 tykkäystä

Minusta on eria asia vaihtaa vähennä – Lisää / osta puolelle (avidly,), kuin muuttaa voimassa olevaa positiivista suositusta vähän väliä (solteq = lisää ja target price 7,5) ja ristiriitaista toisaalta sanoa että pitäisi tehdä ja toisaalta että ei pitäisi.

Inderes ei kuitenkaan etukäteen kerro tekeekö raporttia tai muutosta juuri nyt vai milloin, niin silloin tavallaan on ehkä turhaa niitä kyselläkään. Oletan että Joni varmaan kertoisi meille jos sijoitus case olisi hänen mielestään muuttunut, mutta jos on Jonin kanssa tavoitehinnasta samaa miltä, niin kai voi mielessään arvioida että case on osta ja toimia sen mukaan.

itse antaisin analyytikoille työrauhan enkä pingaisi sellaiseen asiaan, johon vastaus olisi jo etukäteen tiedossa, että ei kommentoida?

Eriasia on ennakoida noita pikkuyhtiöiden krssin liikkeitä ja Inderes suosituksia ja ostaa sitten halvemmalla ja olla tyytyväinen itsekseen kun suositus tulee (etenkin jos on aikeissa myydä).

Jos analyytkko kertoisi, että päivitän suositusta tiistaina, niin kai se kurssi maanantaina jo saattaisi siitä seota…

6 tykkäystä

Tää meemi vanheni nopeaa
Suositusmuutos:
Nimi: Avidly
Suositus: vähennä → osta

14 tykkäystä

Eikö se olisi helpointa lisätä yhtiösivun tavoitehinnan yhteyteen päivämäärä milloin se on päivitetty, niin jokainen voi sen tarkistaa ja myöhemmin laskea tai jos ei jaksa itse laskea, niin tarkistaa täältä Inderes osakevertailu | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus mikä on tuottopotentiaali viimeisimmällä kurssilla?

Aina huudellaan sen perään, että muutetaanko suositusta kurssilaskun perusteella kun sillä ei yhtiön kannalta mitään merkitystä, ellei sijoitustarinassa ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, jolloin analyytikko varmasti kertoo mielipiteensä

2 tykkäystä

Siellähän on se päivämäärä siellä sivulla josta voi katsoa! @Huhtis

Noh ainain huhtis nimimerkille tästä oli varmaan hyötyä!! Ole hyvä!

5 tykkäystä

En oikein näe, että tavoitehinnoilla on juuri mitään merkitystä vähänkään pitemmällä aikavälillä. Kyllähän pienemmissä firmoissa saadaan herkästi pomppuja aikaan, mutta kyllä ne hinnat asettuvat suht oikealle tasolle ajan kanssa. Eivät markkinat niin tehottomat ole

6 tykkäystä

Onko täällä kokemuksia osakkeiden tai rahastojen käyttämisestä asuntolainan lisävakuutena? Kuinka suuri prosenttiosuus yleensä hyväksytään vakuusarvoksi? Entä mitä sijoituksille käytännössä tapahtuu, kun ne otetaan lainan vakuudeksi, ”lukitaanko” ne jollain tavalla, ettei ostoja ja myyntejä pysty tekemään vapaasti?

Saattaa mennä hölmöjen kysymysten sarjaan, mutta pankkien sivuilta löytyy hyvin niukasti tietoa aiheesta.

Yleinen käytäntö taitaa olla panttaus ja heikko lainoitusarvo. Joskus kysyin OP:lta asiasta ja totesin hyvin pian, että turha vaivautua

1 tykkäys

Moikka,

Pitäisi saada Exceliin unlevered beta eri suomalaisista yhtiöistä. Osaako joku sanoa, ovatka Inderesin käyttämät betat unlevered vai levered?