Inderesin kahvihuone (Osa 3)

Onhan se ihan järjetöntä, että tukien näkökulmasta avoliitossa asuvat ovat elatusvelovollisia toisesta yms.(ja edelleen pitää vissiin oikein vaiva nähdä, jotta pystyy todistamaan ettei ole avoliitossa, jos asuu ainoastaan kämppäkavereina).

Kämppäkavereilla jos on omat vuokrasopimukset niin silloin on vastuussa vain itsestään ja omista tuloistaan/tuistaan. Jos vuokrasopimus on yhteinen niin lasketaan kaikki samaan ruokakuntaan, oli ne sitten läheisempiä kumppaneita tai vähän etäisempiä eikä siinä taida selitykset auttaa :grinning_face_with_smiling_eyes:

Edit: Tosin Kela sanoo:

Avio- ja avopuolisot, vanhemmat ja lapset sekä isovanhemmat ja lapsenlapset katsotaan kuitenkin aina samaan ruokakuntaan kuuluviksi riippumatta vuokrasopimuksista.

Jos mies ja nainen asuvat kämppiksinä ja joutuvat erikseen todistamaan että nukkuvat eri sängyissä, niin nykyisessä liberaalissa yhteiskunnassa oletan, että myös samaa sukupuolta olevat kämppikset joutuvat saman todistustaakan alle, yhdenvertaisuuden, tasapuolisen kohtelun jne. vuoksi :tipping_hand_man:

10 tykkäystä

Liekö aina tapauskohtaista. Tunnen eräät identtiset kaksoset, jotka joutuivat henkilökohtaisesti ilmoittautumaan Kelan toimistolle todistamaan etteivät ole parisuhteessa. :man_shrugging:

18 tykkäystä

Näen jo nyt tulevaisuuteen kaikki Turska-sanan käyttämiset, jos joku tekee tappiota tolla Fifax yhtiöllä. :see_no_evil: :sweat_smile:

19 tykkäystä

Jos Fifax kasvattaa turskaa, niin myyn laput. :fish:

5 tykkäystä

Kyselläänpä uteliaisuudesta, löytyykö foorumilaisista Pörssiklubin jäseniä? :smiley:

Tunnetustihan kyseessä on perinteinen herrasmiesten ja nykyään myös -naisten klubi, joka ei juuri meteliä itsestään pidä julkisuudessa. Ajattelin, jos joku haluaisi kuitenkin anonyymisti jakaa kokemuksiaan. Onko jäsenistössä mukana myös yksityissijoittajia, jotka eivät työskentele rahoitusalalla, mutta aktiivisesti mukana sijoittajapiireissä ja omistavat kohtalaisen kookkaan salkun?

1 tykkäys

Suosituspolitiikat eivät kuulu yhtiösivuille. Aiheuttavat vaan turhaa offtopiccia niin kuin tässäkin tapauksessa. Tuolla linkin ketjussa on ollut jotain puhetta näistä, joten kannattaa lukea tuo ketju läpi ja kysellä siellä asiasta.

Tämäkin viesti sopisi paremmin liputusketjuun. :smiley:

4 tykkäystä

Olen tässä pähkäillyt jo tovin markkinoiden kärsimättömyyttä. Itselläni on todella suuri osa salkusta täytetty microcap papereilla. Monella yrityksellä on suurella todennäköisyydellä hyvä tulevaisuus, mutta nyt tulee se homman ydin, se tulevaisuus on horisontissa, osalla vuoden kahden päässä. On jopa sellaisia, joiden odotetaan vuolevan kultaa jo muutaman kvartaalin päästä. Se ei kuitenkaan markkinalle riitä, pitää saada heti. Tässä on kärsivällisen sijoittajan mahdollisuus. Näissä tapauksissa aika todellakin on sijoittajan kaveri - Mitään ei tarvitse tehdä, ainoastaan odottaa.

37 tykkäystä

Jos HX:llä haluaa tienata niin kenties järkevin keino on ostaa Saab Ab:ta. Kurssi nousee rajusti voitosta, tappiosta taas ei ole odotettavissa kovin dramaattista laskua kun markkina ei laajasti odota voittoa. Tosin mitä lähemmäksi HX-päätöshetkeä mennään, niin yhä useampi hoksaa tämän riski/tuotto kuvion ja kurssi voi alkaa kiivetä ja sitä kautta myös laskuvaraa on enemmän. Alin tavoitehinta Saabille on 270SEK ja ylin 420SEK, en tiedä miten tuoreita nämä ovat.

Bittiumilla on jotain teollisen yhteistyön HX-kuvioita käynnissä. Norjalainen Kongsberg omistaa osan Patriasta.

2 tykkäystä

Tänään postiluukusta tipahtaneen Arvopaperi- lehden kansi, huomaa teksti otsikon alla: “Keskuspankit ja välittäjät päästivät pelurit pörssiin. Konservatiiviset sijoittajat joutuvat opettelemaan nyt rinnakkaiseloa kärsimättömien kanssa”. Olisikohan myös Inderesin foorumilla havaittavissa pientä vastakkainasettelua🙂

33 tykkäystä

“They are not wrong”

Tosin epäilen että fiksut vanhan liiton pörssipelurit kyllä keskimäärin osaavat kyniä nämä kärsimättömät puhtaaksi ajan kanssa. Voi vaan matkalla sattua pieniä laskelmointivirheitä, mutta ammattilaiset ovat ammattilaisia ja piensijoittajien kannalta isojen poikien kanssa pelatessa meno on välillä aika kylmää.

Vanhan liiton konservatiiviset piensijoittajat voivat kyllä välillä olla huuli pyöreänä, mutta se on sitä kun maailma muuttuu ja on parasta pysyä ajan hermolla :slight_smile:

2 tykkäystä

Toisesta ketjusta poimittua:

Ei aivan perätön juttu :sweat_smile:

7 tykkäystä

Kiva että sait talteen lipun alle jääneen viestini :slight_smile: Olisin mieluusti kuullut lisätietoa että oliko tämä joku WSB kätyri, botti, vai onko jäänyt välistä jotain “Mother of all short squeezes” -juttuja ja hypetetäänkö lappua todella kymmenkertaistuvaksi. Seurailin alkuvuodesta vuoristorataa mutta sittemmin sivuuttanut Gamestopin.

Nyt oli tosi mielenkiintoista settiä, videon/linkin alta näkee kaikki aiheet, mistä keskusteltiin - otsikko on hyvä, mutta otsikko ei voi tietenkään kaikkea kerro vielä. :wink: Miellyttävä kuunnella, kun kolme fiksua ja avointa ihmistä keskustelee, eli kyseessä ei ole ainoastaan haastattelu vaan enemmän hyvää keskustelua. @Emma_Kuusinen haastattelee hienosti, @Marianne_Palmu hyvillä täydentää ajatuksillaan ja vieras oli hyvin mielenkiintoinen monessa mielessä. Taas sain uutta ajateltavaa sekä ehkä tulee taas vähän pohdittua omaa “sijoittamisfilosofipsykologiaa”, mitään suoria osakevalintavinkkejä tältä videolta ei löydy ja hyvä niin. Lyhyesti sanottuna keskustelua sijoittamisesta, urajutuista sekä naisista em. juttujen ympärillä. :slightly_smiling_face:

Ja huomio! Marianne muistuttaa videon lopulla, että hakekaa nyt Inderesiin hommiin, siellä olisi analyytikoille kysyntää, heti tekis mieli tägätä tähän monta hyvää nimimerkkiä. :wink:

Emma ja Marianne haastattelevat Nordean sijoitustuotejohtajaa Tanja Erosta. Haastattelussa keskitytään sijoittamiseen sekä naisiin rahoitusalalla. Lisäksi Tanja kertoo taustoistaan ja itsestään sijoittajana.”

Naiset rikastuttavat rahoitusalaa - Vieraana Tanja Eronen

-Videon aiheet- 00:00 Aloitus 00:25 Mitä Tanja on opiskellut ja miten hän on päätynyt rahoitusalalle? 01:49 Millainen urapolku Tanjalla on ollut ja onko Tanja huomannut matkallaan lasikattoja? 04:15 Mitkä ovat olleet suurimmat haasteet perhe-elämän ja uran yhdistämisessä? 07:14 Mitkä ovat Tanjan vinkit opiskeluihin rahoitusalalle haluavalle? 08:40 Millainen rahoitusalalle töihin hakeutuvien sukupuolijakauma on Tanjan näkökulmasta? 12:29 Mistä Tanja arvelee sukupuolijakauman vinouman rahoitusalalla johtuvan? 14:00 Miksi sukupuolijakauman tasaaminen rahoitusalalla olisi tärkeää? 18:03 Millainen Tanja itse on sijoittajana ja miltä hänen salkkunsa näyttää? 20:32 NäkyyköTanjan työssä sukupuolten väliset sijoitusstereotypiat? 22:26 Miten naisten ja miesten sijoitusten allokaatiot eroavat? 24:28 Miten naisia saataisiin innostettua sijoittamisen pariin? 26:33 Miten naisia saataisiin innostettua rahoitusalalle?

10 tykkäystä

Tänään pörssi tykittää vinhasti ylöspäin, maailmassa taas kaikki hyvin. Ongelmat on selätetty, matka ylöspäin jatkukoon. :grinning: :grinning: :grinning: :grinning:

18 tykkäystä

Oma tyyli on aina muita parempi. :wink:

Sijoittaminen on laji, joka elää erilaisuudesta. Jos kaikki toimisi samalla tavalla, samalla tyylillä, tuottovaateella, tiedolla ja maulla niin eipä syntyisi kamalasti kauppaa. :smiley:

Treidaajat tuo likviditeettiä ja vetävät omansa (ehkä) välistä, herkästi panikoituvat luovat ostopaikkoja pitkäjänteisille kavereille (ja joskus he pelastavat oman nahkansa panikoitumalla nopeasti), jne.

Kuten ruoanlaitossa (paitsi Italiassa :D): ei ole oikeita reseptejä. Kukin tekee oman maun mukaan. Antaa kaikkien kukkien kukkia.

Erilaisista tyyleistä voi ja kannattaa oppia ainakin ymmärtämään. Ei ole pakko hyväksyä, mutta ymmärrys auttaa itseäänkin kehittymään sijoittajana. :slight_smile:

47 tykkäystä

Kovana nousupäivänä:

Ei tälle kyllä mitään perusteita ole että vähän skeptinen kyllä…

Kovana laskupäivänä:

Noni sitähän minäkin. No ihan sama, kuun vaihteessa ostan kuitenki jotain lisää.

6 tykkäystä

mulla on ollut 2-3 kk sellainen fiilis, että on
-kyllä hyvin mennyt, mutta arvostukset on kireät
-olen valinnut hyvin ja yhtiöt on hyviä, mutta on syytä keventää
-indeksit on korkealla varaudutaan käteisellä
-käyty yhtiöitä läpi ja tarkastettu odotuksia jne.
-kerätty käteistä
-I did it, nyt vaan ei sössitä

Pari päivää sitten.
-no onhan tässä jo lasketeltu, mutta nytkö se alkaa
-onneksi olen varautunyt, mutta miksi en ottanut enempää käteistä
-myynkö lisää, kuka sanoo että välttämättä lasketaan kuitenkaan
-jotkut osakkeet näyttää jo houkutteleviltä tai ainakin kohtuullisilta, mutta en tee mitään
-minulla on varaa ottaa kurssilaskua reilummin ja laittaa käteistä pelin halvemmilla hinnoilla. Puren hammasta ja odotan
-minulla on tietyt yhtiöt hyvällä tuotto-odotuksella ja laatua salkussa ja osarit tulevat jossain vaiheessa.
-pysyn suunnitelmassa.

Näitä ajatuksia sitten pyörittelen :slight_smile: meni yllättävän hyvin, olin varautunut. mutta toistaiseksi ei laskettukaa ja kohta ollaan ostettu dippi kiinni, pitääkö sitten miettiä lisä kevennyksiä? :smiley:

8 tykkäystä

Summeeraisin vallitsevan sijoittajasentimentin tähän tapaan :sunglasses:

114 tykkäystä

Tuosta puuttuu enää QT: istumassa rantatuolissa katselemassa sivusta :stuck_out_tongue_winking_eye:

30 tykkäystä

Tämä! Muutenkin tätä voi soveltaa elämässään enemmänkin.

Olen käynyt salilla yli 20 vuotta ja tiedän siitä jotain. On erilaisia “treeniguruja”, mutta yleisesti ottaen en pidä varmojen “totuudenpuhujien” asenteista, vaan sellaisten asenteista jotka monipuolisesti ja avoimesti suhtautuvat erilaisiin asioihin. Jotkut “gurut” sanovat, että tee vain 12-20 toiston sarjoja, kun toinen puhuu, että siinä tulee vaan hoikat ja pitkät lihakset, eli tee vain 5-10 toiston sarjoja, jos haluat saada lihaksia. Sama juttu sijoittamisessa, jos jotkut tyrmäävät täysin toisen tyylit esimerkiksi treidailut, indeksisijoittamiset tai arvosijoittamiset tuomiten täysin toisten tyylit tyhmäksi, niin kyseenalaistan ehkä hieman toisen “guruna” olemisen. Toki silti näillä guruilla voi olla paljonkin hyvää sanottavaa ja saavutuksia, en minä sitä kiellä.

On monia eri tapoja päästä hyviin tuloksiin ja useimmat meistä käyttävät huomaamattakin samanaikaisesti erilaisia tyylejä sekä tapoja päästäkseen hyvään lopputulokseen salilla tai sijoituksissa. Jos jotkut tavat toimivat useilla pitkässä juoksussa, niin silloin se on ainakin toimiva tapa joillekin ja joidenkin tavoitteille. Erilaisten tyylien tuomitseminen täysin kertoo sanojasta enemmän kuin erilaisista tyyleistä. Yleisesti ottaen ja keskimäärin tietynlaisella avoimuudella + monipuolisuudella taitaa päästä pisimmälle. :slightly_smiling_face:

15 tykkäystä