Inderesin kahvihuone (Osa 3)

Itse asiassa vedonlyönnissä pelaajan toiminta vaikuttaa myös voimakkaasti kertoimiin. Tämä ei toki yleensä pienillä panoksilla näy ja riippuu jonkin verran vedonvälittäjästä jolle vedon jättää ja pelikohteesta sekä myös pelaamisen ajankohdasta. Luultavasti lähes kaikilla netin vedonvälittäjillä on bottinsa, jotka peesaavat toisten vedonvälittäjien kerroinmuutoksia omiin kertoimiinsa alle minuutin sisällä muutoksesta. Käytännössä jo muutamien satasten panos aikaisessa vaiheessa ennen ottelun alkua sopivalle vedonvälittäjälle, joka pudottaa kerrointaan voi saada kymmenenkin muuta vedonvälittäjää ja vetopörssiä pudottamaan kertoimiaan. Tämä tekee vetojen vihjaamisen haastavaksi nykypäivänä koska peesaajat eivät pääse kiinni enää samaan kertoimeen mihin vihjaaja.

Siinä missä sijoittamisessa peesausefekti (ostaessa) nostaa osakkeen hintaa niin vedonlyönnissä peesattava kerroin putoaa. Periaatteessa se on aivan sama asia, mutta psykologisesti ehkä eri. Reilusti pienentynyt kerroin ei hevillä enää houkuta peesaamaan, mutta nouseva osakekurssi saattaakin houkuttaa.

Oon miettinyt että jos osakekurssit ilmoitettaisiinkin käänteislukuinaan vaikkapa niin että kuinka monta osaketta saa tuhannella eurolla, niin vähentyisikö ihmisten peesausinto kun kurssi laskisikin (kuten vedonlyöntikerroin) mitä useampi ostaa. Jos näin kävisi niin pitäisi volatiteetinkin vähentyä.

5 tykkäystä

Tulonsiirtoahan tämä toki on ja mielestäni ihan fiksusti hoidettua sellaista. Samojen pikkurikollisten istuttaminen käräjillä ja linnassa vuodesta toiseen se vasta kallista olisikin. Vapaalla jalalla heillä sentään on mahdollisuus parantaa tapansa, vaikka se harvinaista olisikin. Nämä tyypit harvemmin ovat tilanteessaan omasta tahdostaan ja useimmille se elämän tyyli itsessään on jo sanktio: kaikki kohtelevat heitä narkkareina ja se sulkee lähes kaikki ovet tässä yhteiskunnassa.

1 tykkäys

Joskus ois ihan kiva että moderaattorit ei heti poistaisi sellaista viestiä mitä laitoin serviceware ketjuun, jossa kysyin oliko tiedossa mitään erityistä, kun kurssi oli 11,55 €, joku kyllä kommentoi toisessa ketjussa myöhemmin.

Kerron vaan teille että nyt ollaan 13,30 euron kurssissa…! Se on +15%

1 tykkäys

Siellä oli toissapäivänä juttua aiheesta että iso omistaja oli myynyt jonkin kokoisen läjän lappuja ja sen voinee olettaa jatkuvan.
Kurssien hehkutteluun tai liputusketjussa sitten nämä kyselyt joko kurssista tai lipuista. :ghost:

5 tykkäystä

Tiedetään, mutta silti.

Meinasin saada sydärin että kuinka iso salkku sillä Vernerilläkin on jos Inderesinkin omistus on vain 20% graafista. :smiley:

Salkun koko pysyy siis toistaiseksi salaisuutena mikäli top 100 lista ei jossain kohtaa pamahda nettiin ja sitä kautta joku voisi salkun kokonaiskoon laskea. :smiley:
Vielä kun saisi Vernerinkin tuomaan kultaista kosketustaan Harvian kelkkaan niin ehkä joku päivä itsekin. :face_with_monocle:

15 tykkäystä

Eikö vedonlyönnissä market cap ole pääsääntöisesti osallisten panokset jotka allokoidaan nollasummapelinä takaisin samoihin pisteisiin vähennettynä talon osuus. Sijoittaessa taas rahaa voi kaiketi tulla jaettavaksi korttipöydän ulkopuoleltakin. Tällöin vedonlyöntikertoimen suora vertaaminen osakkeen ostamiseen edellyttäisi yritystä joka ei saa ikinä käsiinsä euroakaan muualta kuin osakkeenomistajiltaan.

Sijoittaessa on joku näkymä tulevaisuudesta jossa ‘peli’ kerää chipsejä muualtakin kuin kasinolle kävelleiden taskusta, niin villimpi kerroinkäyttäytyminen on kai perusteltua. Kun teoriatasolla kaikki voivat jäädä voitolle tai hävitä housunsa, sijoittamisen vedonlyöntiallokaatio on vain pöytään lyödyt panokset. Tällöin kai on erillinen vedonlyöntivolatiliteetti ja tulevaisuuden näkemisen vaikeuden volatiliteetti.

Itse pidän suljetun piirin vedonlyönnissä esim urheilussa juuri siitä että joka liike vaikuttaa kertoimiin, ja sijoittamisessa siitä että voi koettaa investoida tulevaisuuteen joka ei ole riippuvainen pienen pöydän korteista nollasummapelinä, jossa allokoidaan Max 100%. Absoluuttinen peesaus tuo raveissa kaikille omat takaisin, sijoittamisessa ei välttämättä.

1 tykkäys

Juu, ei tosiaan ole tarkoitus ollut vihjailla mitään tuollaista.

Itse kunnioitan yhtiökeskustelun korkeaa tasoa jopa niin paljon että en juurikaan osallistu ja laimenna sitä kautta tasoa :wink:

4 tykkäystä

Itselle nuo foorumin kuumimmat ketjut toimii hyvänä kontraindikaattorina välttää kyseisiä yhtiöitä.

Haarumi, QT, Sievi … kaikissa taitaa olla ~1000 lukematonta viestiä tällä hetkellä :man_shrugging:

Oma strategia kun on poimia sellaisia yhtiöitä joissa piilee jotain sellaista arvoa mitä markkina ei ole vielä löytänyt niin suurella todennäköisyydellä niitä ei löydy noiden kaikkein suosituimpien lappujen joukosta.

Toisaalta osto/myyntiketjusta välillä löytyy mielenkiintoisia poimintoja joten ei se yhteisöllisyys väärinkään ole kunhan tekee oman taustatyön kunnolla ja välttää “sopuloitumista”.

21 tykkäystä

Tällä omalla strategialla jää toisaalta paitsioon noista isoimmista kurssiraketeista. Täällä lyhyempää kauppaa käyvät ihmiset pieksevät mut tuotoissa 100-0, mutta ajattelen asian niin, että erinomaisen ei kannata antaa olla hyvän vihollinen. En itse tuohon kykene, niin turha yrittää. Tempperamentti ei sovi pokeriin tai lyhyempään kauppaan.

3 tykkäystä

Nyt on kyllä kova… ! lisätäänkö tuohon vielä Talenom ja Kamux, kotipizza, Hoivatilat ja muutama muu sopulifirma jota on kannattanut välttää? Kauanko olet ollut foorumilla. liittymis ajankohta voisi selittää :wink:

14 tykkäystä

Itse koitan vaan tehdä mahdollisimman paljon rahaa tällä touhulla, eikä valitettavasti mikään noista kuudesta kohdasta osunut minun kohdalleni. Täytyy opetella josko se menisi paremmin noita noudattamalla.

19 tykkäystä

@Luke7 liittyi näemmä 17.3.2020, ja ensimmäinen viesti 18.3.2020 oli tällainen:

9 tykkäystä

No tuohan on mennyt ihan kohtuullisesti kuitenkin, jos noita on holdannut! ihan hyvä tuo on.

5 tykkäystä

Ai hitto noita aikoja, ja hintoja :smiley:

17 tykkäystä

Esim. Sanoman omistajalistauksessa on yhteenlaskettu ja eritelty Antti Herlinin henkilökohtaiset ja hänen yhtiönsä omistukset, riippuu kai hieman palveluntarjoajasta. Toki meidän pitää Inderesin sijoittajaviestinnältä vaatia samaa, pelkästään siksi, että saamme selville @Verneri_Pulkkinen osakkeiden kokonaismäärän :slight_smile:

https://www.sanoma.com/fi/sijoittajat/osaketietoa/suurimmat-osakkeenomistajat/

Lisäys: Vernerin firman nimestä pystynee muuten päättelemään, minkä Helsingin kaupunginosan baareissa kannattaa viikonloppuisin notkua, jotta pääsee siipeilemään Vernerin seurueeseen :slight_smile:

1 tykkäys

Sama, mä laskin jo laskimen kanssa salkun koon ja sen jälkeen mietin, että kuinka monta salkkua sillä mahtaa olla tämän monimiljoonasalkun lisäksi. :joy:

En mä mikään utelias ole. :upside_down_face:

EDIT: Kyl mä oikeasti taas vähän häpeän itseäni. :grinning_face_with_smiling_eyes:

8 tykkäystä

Tietysti jos katsoisi missä hinnoissa Harviaja Qt mm. oli ja vertaisi tähän päivään… Itse taisin vielä olla puolustus bunkkerissani, kun omat Sampo ja Fortum ostot oli pari euroa lähes kalliimmalla.
QT sentään pidin. voin kertoa että Harviat ja kamuxit möin, niin kuin paljon muutakin, mutta aika alussa.

Talenomia sen sijaan murruin myymään puolet melkein pohjille…

3 tykkäystä

Menetettyjen tuottojen perään haikaileminen ei johda mihinkään hyvään. Aina olisi ollut jossain parempi sijoituskohde.

5 tykkäystä

no ei välttämättä? kuten esim. mikä ? kommentti oli toki kuittauksena siihen väitteeseen että noita ketjuja olisi kannattanut välttää. Ok vastaan itselleni: Remedy (siitä sai nopean nousun)

myönnän että helppo heittää kun on tämän päivän tiedot. Pahoittelut provokaatiosta :slight_smile:

2 tykkäystä