Inderesin kahvihuone (Osa 3)

Yksi asia minua on viimeaikoina erityisesti ihmetyttänyt sijoitusuutisoinnissa. Epäonnistuminen! Moni (mm. arvostamani Karo Hämäläinen) mainitsee kuinka edelleen jatkaa vaikka aloitus epäonistui IT-kuplassa tai finanssikriisissä tai jne. Ja sitten pelätään, että viime vuosina markkinoille tulleet sijoittajat katoavat kohta lopullisesti jos ja kun markkina kyykkää. Toki osa poistuu, mutta onko se joku sijoitusmarkkinoiden oma sääntö? Ihmisethän nyt yleensäkin epäonnustuvat varsinkin uusissa asioissa. Jos saa liikennesakon, harva lopettaa autoilua, tai jos saa pomolta moitteita, harva lopettaa työnteon. Vai onko se raha, joka hukataan? EI todellakaan ole! Suomalainen hukkaa veikkaukseen rahaa joka viikko!

Arvelen, että pääsyyllinen on sijoitustuotteiden markkinoinnissa. Erityisesti nyt on mukava esitellä (myös foorumeilla) menneiden vuosien tuottoja ja myydä oletusta, että näin se jatkuu. Sijoitusinnon hiipuminen laskumarkkinassa johtuu siitä, että monelle ei ole kerrotu koko totuutta. Uskon, että Suomalainen tuore yksityissijoittaja kestää laskumarkkinan, kunhan tietää, että joku päivä se tulee, kuin myös päättyy!

11 tykkäystä

Tai on sijoittanut Hyzoniin :wink:

7 tykkäystä

Kyselin joku aika sitten pörssipelistä, jossa voi harjoitella leikkirahalla. Toiveeseen saatiin nyt vastaus. Olipa nopeaa toimintaa.

https://viisasraha.fi/Oma-talous/Invested-sijoitussovellus-opettaa-sijoittamisen-taitoa-käytännönläheisesti

8 tykkäystä

https://familyeconomyweek.fi/ohjelmia/
Kovia nimiä Pörssisäätiö ja Nordea saanut vieraaksi viikon tapahtumiin.
Mukana perjantaina jopa itse Seppo Saario. :face_with_monocle:

4 tykkäystä

Paperitreidaustili mille tahansa välittäjälle, joka sellaista tarjoaa? Ja niitähän on.

2 tykkäystä

Tuli vain mieleen, että tuosta saisi hyvän iskulauseen vuoden sijoituspaitaan :smiley:

image

47 tykkäystä

Tuli mieleen, että jos on jo possaa olemassa, niin miten olisi sellainen strategia että katsoisi rauhassa ja ostaisi vaikka 7 dollarin päältä lisää, kun pohjat olisi nähty. En tiiä.

Toisaalta joku ehkä on paremmin sisällä yhtiössä, kuin minä.

Jos nousee.

8 tykkäystä

Mukava että kiinnostaa :blush: Tarvetta tälläiselle on ilmaistu usealta suunnalta. Olen itse tässä projektissa mukana, aikataulun mukaan sovelluksen täysiversio on kaikille saatavilla ilmaiseksi alkuvuodesta 2022, ehkä jopa aikaisemmin. Beta on ollut jo tovin ulkona käyttäjätestausta varten, mutta siihen on tulossa merkittävä päivitys ennen täysiversion julkaisua :+1:

EDIT:

Vastasin tähän aikaisemmin alle, mutta ilmeisesti poistin vahingossa viestin :sweat_smile: :rofl: No tässä täsmälleen sama vastaus: Kehitystyö on rahoitettu avustuksilla, sijoituksilla ja kilpailujen palkintorahoilla. Kehitys on ollut varsin kustannustehokasta, kun tiimin sisällä on vahva osaaminen :blush: Sovelluksen ansainta perustuu kumppaneiden näkyvyysmaksuihin sekä affiliate-ohjelmiin.

10 tykkäystä

Mainoksillako ajattelitte ilmaisohjelman kehitystyön rahoittaa vai onko joku valtakunnallinen organisaatio rahoittajana?

Lisäsin Pipsan small cap growth -koriin Inderesin kurssiin 42,40.

3 tykkäystä

Välillä näen H-asian näin. :slight_smile:


:roll_eyes:

74 tykkäystä

Ihana maanantaipäivä! Viikon loma alkanut, lapsi puolison kanssa muissa hommissa ja koko päivä aikaa tutkia entistä paremmin omia salkkuyhtiöitä, lukea makroa ja tehdä fundatutkimusta uusista yhtiöistä!

46 tykkäystä

Täälläkin super ”lomapäivä”, minulla päinvastoin ilman pörssikäyrien seuraamista, vähän liian intensiivistä ollutkin viime aikoina. Suksi luistaa :sunglasses:

95 tykkäystä

Sanon nyt suoraan: ei ollut tämä ihan paras vastaus PR -mielessä Markilta :grin:

https://twitter.com/markminervini/status/1449484489818841096?s=21

Mikä taas johtanut siihen että lisää bensaa liekkeihin somessa:

15 tykkäystä

Seurasin tätä casea somessa ja ensin säälin miestä mutta kun näin noita sen vastauksia mm “do you have a vagina” niin päädyin siihen että ansaitsee kaiken mitä tulee.

8 tykkäystä

“Autoala on Tšekin talouden selkäranka, sillä se työllistää 180 000 työntekijää ja tuottaa neljänneksen teollisesta tuotannosta.”

Sirupula on varmasti vain väliaikaista mutta pitkittyessään tämä saattaa oikeasti aiheuttaa hyvinkin suuria ongelmia.

Kuten tuossa yllä olevassa jutussa todettu niin aikas merkittävä tuo autoala kyseisen maan teollisuudelle.

4 tykkäystä

@Antti_Jarvenpaa kertoo meille tällä kertaa stagflaatiosta, kyllä minä tiesin about, mitä stagflaatio tarkoittaa, mutta silti kannatti katsoa. Asia käsiteltiin rautalangasta vääntäen hyvien esimerkkien kautta, kannattaa ehdottomasti katsoa. :slight_smile: Tuli (taas) uutta tärkeää asiaa, mitä en tiennyt.

"Yhdysvaltain entinen presidentti Ronald Reagan vertasi aikoinaan inflaatiota palkkamurhaajaan. Vertaus olisi sopinut paremminkin stagflaatioon, jonka uhasta on varoiteltu viime aikoina tiuhaan. Tällä videolla kurkistetaan stagflaatioon."

-Videon aiheet-
00:00 Inflaatio versus stagflaatio
01:14 Aiheen esittely
02:27 Stagflaation lyhyt historia
05:45 Stagflaatio 2.0

11 tykkäystä

heh on tämä vampyyrimarkkina kyllä uskomaton. mikään, toistan ei mikään uutinen käännä alas lukuunottamatta pikku dippejä. tästä kirjoitetaan vielä monta kirjaa, kuinka hulluja olimmekaan.

Kattelin vanhoja Heikkilä & Vilen jaksoja ja tämä kolmevuotta vanha jakso jossa keskusteltiin IPO-huumasta ei ole hirveä hyvin kyllä aikaa kestänyt kun @Sauli_Vilen on sitä mieltä että IPO-huuma oli ohi jo tuolloin.
“Listautujien määrä tulee laskemaan” :shushing_face:
:grinning_face_with_smiling_eyes:
5:45 eteenpäin
16:43 eteenpäin kanssa toinen joka ei ole niin hyvin vanhentunut. :grinning_face_with_smiling_eyes:

12 tykkäystä

Tästä kuullaan vielä monta kertaa kuinka hullu markkina on kun ei dippaa ei vaikka kuinka jotkut ihmiset sitä toivoisi.

8 tykkäystä