Mukava että kiinnostaa Tarvetta tälläiselle on ilmaistu usealta suunnalta. Olen itse tässä projektissa mukana, aikataulun mukaan sovelluksen täysiversio on kaikille saatavilla ilmaiseksi alkuvuodesta 2022, ehkä jopa aikaisemmin. Beta on ollut jo tovin ulkona käyttäjätestausta varten, mutta siihen on tulossa merkittävä päivitys ennen täysiversion julkaisua
EDIT:
Vastasin tähän aikaisemmin alle, mutta ilmeisesti poistin vahingossa viestin No tässä täsmälleen sama vastaus: Kehitystyö on rahoitettu avustuksilla, sijoituksilla ja kilpailujen palkintorahoilla. Kehitys on ollut varsin kustannustehokasta, kun tiimin sisällä on vahva osaaminen Sovelluksen ansainta perustuu kumppaneiden näkyvyysmaksuihin sekä affiliate-ohjelmiin.
Ihana maanantaipäivä! Viikon loma alkanut, lapsi puolison kanssa muissa hommissa ja koko päivä aikaa tutkia entistä paremmin omia salkkuyhtiöitä, lukea makroa ja tehdä fundatutkimusta uusista yhtiöistä!
Seurasin tätä casea somessa ja ensin säälin miestä mutta kun näin noita sen vastauksia mm “do you have a vagina” niin päädyin siihen että ansaitsee kaiken mitä tulee.
@Antti_Jarvenpaa kertoo meille tällä kertaa stagflaatiosta, kyllä minä tiesin about, mitä stagflaatio tarkoittaa, mutta silti kannatti katsoa. Asia käsiteltiin rautalangasta vääntäen hyvien esimerkkien kautta, kannattaa ehdottomasti katsoa. Tuli (taas) uutta tärkeää asiaa, mitä en tiennyt.
"Yhdysvaltain entinen presidentti Ronald Reagan vertasi aikoinaan inflaatiota palkkamurhaajaan. Vertaus olisi sopinut paremminkin stagflaatioon, jonka uhasta on varoiteltu viime aikoina tiuhaan. Tällä videolla kurkistetaan stagflaatioon."
-Videon aiheet- 00:00 Inflaatio versus stagflaatio 01:14 Aiheen esittely 02:27 Stagflaation lyhyt historia 05:45 Stagflaatio 2.0
heh on tämä vampyyrimarkkina kyllä uskomaton. mikään, toistan ei mikään uutinen käännä alas lukuunottamatta pikku dippejä. tästä kirjoitetaan vielä monta kirjaa, kuinka hulluja olimmekaan.
Kattelin vanhoja Heikkilä & Vilen jaksoja ja tämä kolmevuotta vanha jakso jossa keskusteltiin IPO-huumasta ei ole hirveä hyvin kyllä aikaa kestänyt kun @Sauli_Vilen on sitä mieltä että IPO-huuma oli ohi jo tuolloin.
“Listautujien määrä tulee laskemaan”
5:45 eteenpäin
16:43 eteenpäin kanssa toinen joka ei ole niin hyvin vanhentunut.
Puolustuksekseni voin sanoa, että 2019-2020 olivat selvästi hiljaisempia kuin 2018 Eli oikealla aikaperiodillahan tämä meni nappiin Mutta joo, empä olisi tuossa hetkessä uskonut että ollaan 3v päästä tilanteessa jossa Helsingin listautumisennätykset laitetaan rikki ja pörssin yhtiömäärä kasvaa nykyvauhtia
Kyse on myös suuntauksesta, jolla on ainakin tutkimuspiireissä nimi confessional journalism. Toimittaja ottaa omasta elämästä esiin jonkin mokan, jotta lukijan uteliaisuus herää ja kynnys lukea juttu madaltuu.
Lisäksi Karo Hämäläisen kirjoitustapa on merkki siitä, ettei hän maalaa itselleen ikonimaista “setä valistaa”-sädekehää, joka saattaa ärsyttää osaa lukijoista. Ajan henki tiivistyy tähän käytökseen - fiksun on esitettävä tyhmempää kuin on…