Inderesin kahvihuone (Osa 3)

Lukusuositus kanssasijoittajille. Aika tuhti paketti on itselläkin vielä vähän kesken, mutta hyvää asiaa.

1 tykkäys

Reagoiminen jokaiseen mahdolliseen signaaliin koskien markkinoita on vaarallista sijoittajalle. Tämä onhyvin kuvattu Daniel Kahnemanin kirjassa ” Noise: A Flaw in Human Judgment”.

Oma sijoittamiseen liittyvä tavoite vuodelle 2022 on vähemmän kaupankäyntiä, vähemmän kurssien/salkun tuijottelua ja vielä tarkempi seula informaatiolle.

Tähän liittyen ystävämme Avantikselta on koonnut tämän kuvauksen vuodesta 2021.

kuva

Lähde: Avantis Investors on LinkedIn: As Much of 2021 That Fits on One Page

23 tykkäystä

Kuvamateriaalia vankilapaosta, @Masse antamassa viime hetken vinkkejä.

30 tykkäystä

Niin samaa mietin, että mikä idea on käydä kertomassaa nimimerkin takaa ettei oma nimi näy jossain??

3 tykkäystä

Tämä kuulostaa järkevältä. Olen myös viime vuonna pikku hiljaa myynyt isojen kertoimien yhtiöitä pois salkusta. 2020 alkanut hypemarkkina, missä eniten nousi nämä todella spekulatiiviset kasvuosakkeet, aiheutti joitakin tällaisia ostoja omaan salkkuunkin. Onneksi suurin osa näistä on nyt siivottu salkusta ja tuo seikkailu jäi sentään plussalle. :slight_smile:

Mutta kohtuullisten kertoimien kasvuyhtiöitä en näillä näkymin ole myymässä. Osassa salkkuyhtiöitä sulateltiin jo viime vuosi aiemmin kohonneita kertoimia. Varmaan kertoimissa on laskuvaraa vieläkin, jos osakemarkkina lähtee laskuun, mutta taidan toistaiseksi mennä tällä setupilla ja välttää myös myyntiveroja. Myös korkean kertoimien Revenio ja Efecte saa jäädä salkkuun, koska näiden paino omassa salkussa on pieni.

1 tykkäys

Tarkoitin! :smiley: Kiitos, korjasin.

2 tykkäystä

Olen parin IPOn kohdalla pyytänyt Nordnetin aspasta korjausta tuottograafiin. Palvelu on pelannut todella nopeasti. Sulla ongelma on varmaan vähän monimutkaisempi, mutta kannattaa kysäistä. Minua ainakin nuo väärin olevat tuotot ahdistaa kohtuuttomasti.

1 tykkäys

Tosiaan, jos @Verneri_Pulkkinen laittaa Nordnetin aspaan viestiä niin voi saada käppyröille näkyviin ikään kuin Inderesin osakkeet olisi hankittu ensimmäisen kaupankäyntipäivän close-hintaan (~44 e). Ihmettelin samaa aspan kanssa aiemmin. Todelliseen hankintahintaan 22.5e/25e niitä ei saa. :stuck_out_tongue:

3 tykkäystä

Jpmorgan päivittää Teslan tavoitehintaa:

6 tykkäystä

Onhan muuten mennyt oudoksi kun Yle ei näytä Tour de ski’tä kokonaan. Tämäkin mennyt kaupalliselle kanavalle. Huono homma.

18 tykkäystä

Minusta tällä inflaatiopuheella on osittain vähän samaa pelotteluvaikutusta kuin sillä, että media julkaisee päivittäin koronatartuntalukuja. Jotkut sitten myyvät kaikki laput ja toiset majoittautuu kolmesta rokotuksesta huolimatta bunkkeriin.

Korkea inflaatio näyttäytyy itselleni vain tilaisuutena ylituottoihin. Pari skenariota olen jo mielessäni piirrellyt, mutta olen valmis muuttamaan käsitystäni heti, kun uutta tietoa tulee. Mitä enemmän veikkaan inflaation ylittävän konsensuksen, niin sitä enemmän nostan öljyn ylipainoa salkussani. Toiseen suuntaa, jos homma menee, niin moukaroituja kasvupapereita voin yrittää kalastella salkkuun.

Samaa mieltä.

Vaikka itseltä Viaplay löytyy NHL:n takia, niin kyllähän hiihtolajit kuuluu Ylen kanaville.

2 tykkäystä

En edes löydä Viaplaylta pelkkää urheilua. Pitää ostaa Total joka maksaa mansikoita. Kohtahan Yleltä näkyy NHL-pelejä.

1 tykkäys

V Sport paketti löytyy

Miten se löytyy? Laitatko linkin?

Vaikuttaa kalliilta. Joskus laskeskelin omissa päissäni että 150-200 olisi ihan ok hinta. Siitä toki jo aikaa, niin voi olla jo enemmänkin.

Kappas… eipäs olekaan Viaplayn puolella ilman totalia.

Itsellä DNA:n kautta kanavapakettina ollu V Sport… näkee kuitenkin mobiililaitteilla ja PC:lläkin.

Niin on. Mulla väkisin tarjoaa totalia.

1 tykkäys

Itse sain Inderesin annista 11 kpl osakkeita. Ostin lisäksi ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä lisää ja myin lopulta kaikki pois vielä samana päivänä. Koska annista saatujen osakkeiden hankintahinta näytti nollaa, tuottograafi jäi näyttämään 275 e (11x25) liikaa ja pyysin korjaamaan asian. Korjauksen jälkeen tuottoa näkyikin muutaman kympin liian vähän. Kysyin asiasta, ja vastasivat näin: “Salkun tuottoraportti/graafi ei valitettavasti pysty huomioimaan Inderesin kehitystä suhteessa hankintahintaan, jonka vuoksi tuotto näkyy suhteessa ensimmäiseen kaupankäyntipäivään.” Tiedustelin vielä, että voisiko tuottograafia muokata manuaalisesti, mutta kuulemma kyseistä virheittä ei voi toistaiseksi korjata. Häiritsee kyllä ärsyttävästi, kun tuotto on koko ajan graafissa sen muutaman kympin vähemmän kuin sijoitettu summa.

2 tykkäystä

Puolan Eurosportilta tässä katsellaan ilmatteeks👍