Inderesin kahvihuone (Osa 3)

Näin jakaantui polliin osallistuneiden foorumilaisten salkkujen lasku ATH:sta viikonloppun vastausten perusteella.


Mediaani osuu juuri tuohon 10-15 keskimmäiseen - eli sovitaan että 12,5%
Keskiarvo n. 14.3%

Samaan aikaan HKI yleisindeksi n. 9% alas viime aikojen huipusta ja World sekä SP n. 3%

Vaikuttaa siltä, että keskimääräinen foorumisti on melko härkämäisesti matalalla hajautuksella, korkealla osakepainolla ja pienissä yhtiöissä.

52 tykkäystä

Ei ole toistaneet itseään. Mun mielestä viimeisimmissä varteissa on ollu paras meno tähän mennessä. Kahdessa peräkkäisessä jaksossa tuli ihan hörähdeltyä ääneen.

3 tykkäystä

jippajaijee! härät ovat tulleet takaisin salkku +3%!!! (tämä on loistavaa kun ATH lukemista tultu jo -30% :D) Hauska harrastus

25 tykkäystä

Olen nyt tuijottanut pari minuuttia tuota vesipuhvelia tai mikälie miettien kuinka paljon minua paremmin se mahtaisi hoitaa salkkuani tästä hetkestä eteenpäin. Varmaan aika pienellä palkkiolla vielä :thinking:

23 tykkäystä

Kiitos kaikille hyvästä palautteesta! :hugs:

Jatketaan siis samalla linjalla. :wink:

Hahahaha, aina sitä väkisinkin leimautuu johonkin leiriin näissä piireissä vaikka olen pitkän aikavälin optimisti. :wink:

27 tykkäystä

Onko noille herkuille ETF:ää Nordnetissä?

2 tykkäystä

Ai että iha just uimahallilla! Pääsee kuuntelee jäbän höpötystä, samalla kun ui. :ok_hand:

E: pitäs vaan tästä sohvalta päästä ylös…

14 tykkäystä

Täytyy myöntää että en aina edes niin kuuntele mitä @Verneri_Pulkkinen videoilla puhuu jos teen jotain aamukahvia samalla, mutta miehellä on äänessä sellanen hyvä flow laittaa pyörimään ja napata jotain pointteja sieltä täältä. En nyt Morgan Freemaniin alkaisi vertaamaan mutta helppoa kuunneltavaa ja koittaa aina katsoa ruutua kun mainitaan jotain alla olevasta chartista että jotain uuttakin oppisi samalla.

15 tykkäystä

tilanne €uroopassa kiristetään aivan äärimmilleen:

11 tykkäystä

Surullinen, mutta samalla härkämäinen uutinen?

RIP :cry::disappointed:

7 tykkäystä

Kyllä mihin tahansa indeksiin kuuluvista yhtiöistä suuri osa pärjää indeksiä paremmin, suuri osa huonommin. Aika harva niistä seuraa indeksiä tunnollisesti eli kyllä sielläkin on osakepoimijoille hyviä mahdollisuuksia sekä voiton että turskan tekoon.

1 tykkäys

Hajosin kekelle oli kyllä niin osuva viesti aiheeseen liittyen hyvää kontenttia :rofl:

3 tykkäystä

Vaihda se pehmolelu härkään välillä :slight_smile:

1 tykkäys

Oli pakko poistaa nuo muut kirjoitukset mitkä oli hetken näkyvillä :grin:… Mutta oli ihan pakko vähän avautua :see_no_evil: :grin:

5 tykkäystä

Viihdyttävä keskustelu, joka lähti vähän laukalle mm.

Uskottava kommentti vegeilyyn ja crossfittiin asti. Et nimittäin syö vegeä tai käy crossfitissä, jos et kerro siitä muille. Vähän kuin “Mistä tiedät, että joku on lentäjä?” - Hän kertoo sen kyllä itse. :grinning_face_with_smiling_eyes:

13 tykkäystä

Isänikin kertoo tämän vitsin myös aina väärin. Lentäjän siis tunnistaa siiitä että hän kuuluttaa siitä kaikille.

3 tykkäystä

Minä taisin tunnustaa että en enään syö Härkäpihvejä vaan olen hyöteissyöjä :grin:… joka sopi tuohon keskusteluun yhtähyvin kuin sialle otsatukka :joy:

7 tykkäystä

Tarina on melkein tosi :joy:

1 tykkäys

Olen innostunut tästä jo vuosia kestäneestä projektistani.

Olen säästänyt alakouluikäiselle kummipojalleni rahaa ajokorttia tai jotain muuta vastaa isoa hankintaa varten. Hänen pikkusiskonsa syntyi pari vuotta hänen jälkeensä ja tässä viime vuosina on tullut ajatus, että jaan keräämäni rahat heidän kesken, koska hänen pikkusiskolleen ei ole vastaavaa summaa luonnollisesti kerätty. :slightly_smiling_face: Kummipoikani ei tiedä mitään tästä projektistani, vaan olen ajatellut kertoa, kun ajankohta on sopiva ja koska ei ole tiennyt, niin on helpompi nyt jakaa nämä em. varat pikkusiskon ja kummipojan kesken. Molemmat lapset ovat mulle yhtä tärkeitä. :slightly_smiling_face:

Olen sinkku ja lapseton, niin siksi olen halunnut panostaa näihin rakkaisiin lapsiin, vaikka eivät omia olekaan. Olisi tarkoitus keskustella lasten isän kanssa, että jos avattaisiin heille salkut ja ruvetaan hiljalleen sijoittelemaan jo keräämiäni rahoja. Tämä kaikki tehdään toki fiksusti ja suunnitellen, mutta tässä asia referoiden kerrottuna. :relaxed: Ajokortti-ikään on molemmilla vielä paljon aikaa, niin enköhän sijoittamisella + säästämisellä saa molemmille “ajokorttirahat” kokoon sekä innostuminen sitten joskus ehkä vähän sijoittamiseenkin. Ovat fanittaneet mua aina ja kuulemma leikkivätkin mua. :grinning_face_with_smiling_eyes:

Rahat lapsille säästän erikseen aina nimppari- ja syntymäpäivänä, mutta myös näin jouluisin. Tämä on mulle tärkeä sekä kiinnostava projekti ja odotan sitä hetkeä, kun saan tulevaisuudessa kertoa tästä heille. Olen monien lasten elämässä mukana ja olen antanut heille omaa aikaani (ja minä olen saanut heidän aikaa) sekä koettanut opettaa heille kivoja asioita, joista he myös hyötyvät elämässään. Muksut saavat, vaikka ne ajokortit sekä vielä enemmän toivon sitä, että oppivat myös taloudenhallintaa, vaikkapa sitten sijoittamissäästämisen muodossa. Toivottavasti muksut saavat iloa ja hyötyä tästä tulevaisuudenlahjastaan! :relaxed:

116 tykkäystä

Alkaa vuoden pimein aika pimentää myös muistin. Unohdin osallistua Digital Workforcen antiin. Ensimmäinen unohdus tälle vuodelle vaikka mieluisia anteja taustalla jo useampia. Syytän itseäni ja liian kuumaa listautumismarkkinaa. Seuraavaksi varmaan missaan Norrhydron avauksen :roll_eyes:

4 tykkäystä