Vanha kansa sanoi viisaasti “Ei kannettu vesi kaivossa pysy” .
Hyvä muistaa, että Tellus on pallo eikä karttamainen neliö. Pallolla tuo reitti näyttääkin jo paljon fiksummalta
Tästä tuli mieleen taannoin esillä ollut juttu merikaapeleista Euroopasta Japaniin. Artikkelin puolivälissä oleva kuva hahmottaa eri reittejä, ja kaksiulotteisessa karttaprojektiossa fiksulta näyttävä reitti ei olekaan niin fiksu (20tkm vs 15,6tkm).
Saa olla eri mieltä mutta IMO juuri tämän takia ollaan kusessa. Ainoa realistinen vaihtoehto olisi ollut investointi uusiutuviin JA fossiilisten capexeihin. Jonkun näköinen roadmap fossiilisista irtautumiseen eikä olettaa että ratkaisuja keksitään sitten kun ongelmia tulee vastaan. Nyt ne tuli vastaan eikä mitään ratkaisua asps olekkaan tarjolla. Päätöksiä ydinvoiman lisäämisestä ja siirtämisestä päästöttömien listalle olisi pitänyt tehdä myös ensin eikä Saksan malliin ajaa alas ja turvautua Venäjän kaasuun. Fakta lienee myös että jos tarvitset öljyä niin tarvitset öljyä etkä esim sähköä.
Ehkä äkillinen 2020kevään öljy surplus ja demarien voittokulku toi epärealistisia kuvitelmia siirtymän helppoudesta ja tätä ei myönnetty vaan tyhjenneltiin inventaarioita. Nyt ne on sitten tyhjänä.
Niinistö kuulemma soittaa huomenna Putinille, koska mm. Ranska ja USA on toivoneet että hän tekisi niin.
Kun kuvittelin mielessäni tuon Niinistö-Putin-keskustelun niin tuli heti mieleen tämä :
Tiivistettynä: “miten meni noin niinku omasta mielestä”
Tuohon väitteeseen törmää aika ajoin, mutta aina se on yhtä väärä. Suunnitelmatalous eroaa markkinataloudesta perustavanlaatuisesti siinä, että suunnitelmataloudessa resurssien allokaation tekee “suunnittelija”, eli valtio. Vaikka markkinataloudessa ihmiset ja yritykset tekevätkin tulevaisuuden suunnitelmia, keskenäinen yhteistyö ja vaihto perustuu vapaaehtoisuuteen ja yksittäiset toimijat ovat pieniä suhteessa markkinaan.
Yksinkertainen esimerkki: Nykyään leviää kummallinen muoti juoda alkoholittomia oluita, niinpä kaupoissa löytyy niitä nykyään hyllymetreittäin. Suunnitelmataloudessa tällaista ei todennäköisesti tapahtuisi, koska kansa on parempi pitää kännissä. Mutta jos tapahtuisi, niin todennäköisemmin sitten vaihdettaisiin koko repertuaari. Gorba muuten yritti raitistaa venäläiset ja kuinkas sitten kävikään…
Oiva esimerkki. Toinen on terveydenhuollon kapasiteetti. Parempi pitää matalana niin sen varjolla vaikka mitä hätätilaa junailla.
Sanot siis, että ainoastaan valtion - tai kenties markkinan - tasolla toimiva suunnitelmatalous on suunnitelma taloutta. Jos asia määritellään noin, silloin markkinatalous ja suunnitelmatalous ovat toistensa poissulkevia.
Kiina toteuttaa suunnitelmataloutta valtion tasolla, mutta ei markkinoiden tasolla. Kiinassa Valtio saattaa omistaa kaikki toimijat, jotka kilpailevat keskenään samalla markkinalla. Onko tämä markkinataloutta, suunnitelmataloutta, vai sekä-että?
Kun puhun sosialismin epäonnistumisesta suuressa mittakaavassa, tarkoitan sitä, että järjestelmän koon kasvaessa sen ennustettavuus heikkenee. Myös kyky huomioida moninaisten yhteisön jäsenten tarpeita heikkenee oleellisesti, jolloin järjestelmä alkaa optimoimaan vain eliitin tarpeita. Tämän vuoksi suunnitelmatalous ei toimi koko valtion tasolla, ei ainakaan muille kuin eliitille.
Valtion sijaan suunnitelman tekijänä voi kuitenkin olla myös pienempi yksikkö, kuten vaikkapa perhe tai osuuskunta. Perhe toimii melko puhtaassa suunnitelmataloudessa, eikä toimiva perhe käy kauppaa keskenään vaikkapa tyyliin “saat seksiä ruuasta”, vaan rakkaudesta toisiinsa. Monen mielestä myös osuuskunnat eduskunnat edustavat sosialismia. Ainakaan ne eivät kapitalismia edusta siten kuin Marx sen määritteli, koska pääoman tuottoa ei jaeta sen omistajille(*. S-Ryhmä pärjää oikein hyvin, ongelma on pikemminkin, että se pilaa markkinan muille toimijoille.
*) Marx ei määritellyt sosialismia kovin tarkkaan. Sen sijaan hän taisi olla ensimmäinen joka määritteli kapitalismin, joka taas on eri asia kuin markkinatalous.
Nyt kaikki vastuullisesti sjoittamaan… puollustusmateriaalifirmoihin!
Aivan mahtavaa muotoilua
Tästä voimme siis päätellä että Venäjällä ON aikeita hyökätä myös muihin maihin.
Voisi jopa analysoida epäloogiseksi kehäpäätelmäksi…
Putin, Putout, simple move…
EDIT: voi soveltaa FIFOa
Joo, jos puhutaan markkina- ja suunnitelmataloudesta, niin minä tulkitsen sen tarkoittavan kokonaista kansantaloutta, en sen pienempiä osasia. Kumpaakaanhan ei ole missään ollut täydellisenä, kaikki ovat jonkinasteisia sekamalleja. Meillä markkinatalouteen perustuvissa maissa on kuitenkin verotus ja kaikenlaisia säädöksiä. Sosialistisissa kokeiluissakin on kaikissa kuitenkin ollut raha käytössä, mitä ei täydellisessä suunnitelmataloudessa tietenkään tarvittaisi. (Pol Pot taisi siltä osin päästä lähimmäksi.)
Fundamentaali ero noilla kahdella järjestelmällä on se, mikä ohjaa tuotantoa. Suunnittelija vai markkinat. Osuuskunnallakin palkat, raaka-aineet ja rahoitus tulee markkinoilta, ei se tyhjältä pöydältä suunnitelmiaan tee.
Putin, putout, Putin, putout, Putin, putout, putout, Putin, putout…
Messing with Putin is a sin!
Klassikko korvamato on jaettava täälläkin, siltä varalta että kaikki eivät ole kuulleet sitä vielä.
Osinko irtoaa irtoamispäivänä, eli tänään.
Ihanaa, Anders Oldenburg kommentoinut Fortumia, Nokian Renkaita ynnä muita tässä uudessa tilanteessa: Vko 10/22: Ukrainan sodan vaikutukset – Seligson
(PS. Huomasin nyt että @xlat olikin jo jakanut Rengasketjuun, mutta lienee paikkansa myös täällä kun kommentoi muitakin firmoja.)
Joo, hyvä kun jaoit tännekin, itse en älynnyt.
Hyvä lukupaketti kaiken kaikkiaan!