OMXH-laskumarkkinassa 2007–09 sellainen räjähtävä bear market rally joka muistuttaa eniten tätä nyt koettua oli syksyllä 2008 lokakuun 27. päivän alimmasta marraskuun 5. päivän ylimpään.
OMXH25:lle nousua kertyi 26 % kahdeksassa pörssipäivässä.
Eli on näitä ennenkin nähty.
Tietysti kaikki arvailu liittyen siihen olemmeko juuri nyt lasku- vai nousumarkkinassa on ihan täysin viihdettä.
Narratiivit nousevat enemmän pintaan tai vaipuvat taka-alalle uskomattoman taipuisasti markkinaheilahtelujen seurauksena. Maailma näyttää synkältä tai toivo herää Mr. Marketin satunnaisten mielenliikkeiden mukana.
Muistilisin, että tähän mennessä sinkko on ennustanut aika hyvin. Viime vuonna oli uutista nousumarkkinan puolivälistä ja syksystä on kerätty sotakassaa.
Eihän noita nyt kukaan voi varmoina merkkeinä mistään ottaa, mutta harvoin tuolla käteisen keräämisellä tekee suurta vahinkoa.
Ongelmana on poliitikot, jotka tietävät asioista todella vähän ja mikäli jotkut tietävätkin asioista jotain, niin he sitten esittävät tahalleen hölmöä, jotta pääsevät huutelemaan populistisia heittoa äänestäjille. Typerät poliitikot antavat paineita instikoille, jotka sitten eivät anna energiayhtiöille elintärkeää edullista rahoitusta.
Hyvä esimerkki oli tässä hetki sitten Saksan ulkoministeri, joka uhkuen kovaa itseluottamusta väitti vedyn korvaavan Venäjän kaasun suunnilleen kuukaudessa. Lisäksi on vähän outoa, että ilmastonmuutoksen torjunta on annettu näiden hölmöjen käsiin, kun maailmassa on innovatiivisia yrityksiä. Otetaan esimerkiksi Saksa, jonka strategia oli ilmastonmuutoksen torjuntaan oli tässä ihan lähivuosina ydinvoiman kieltäminen ja voimaloiden sulkemispäätökset.
Kun äänestäjät, myös analyytikot huutavat ilmastotoimien perään, niin älkää nyt helvetti sentään sysätkö vastuuta niistä päätöksistä typerille poliitikoille, joilla on äärimmäisen huono trackrecord asiaan liittyen. Itken aina, kun luen jonkun fiksun ihmisen vaatiman hallituksilta toimia ilmastonmuutoksen torjuntaan. Sieltä tulevat ne kaikista paskimmat päätökset, kuten Saksa ja Ruotsi 80-luvulla ovat osoittaneet.
Ilmastonmuutoksen ratkaisun tekevät innovatiiviset yhtiöt, eivät poliitikot.
Oma salkku kokonaisuudessaan alla. Tein totaalisen täyskäännöksen tässä parin viikon aikana salkussani. Osingonmaksukyky korostuu. Enemmän yrityksiä NATO-maista (palovakuutus kunnossa!). Poliittinen riski huomioitu. Venäjäriski huomioitu. Lisäksi valuuttariskiä hajautettu (USD, SEK, EUR, NOK). Ihmisten perustatarpeet korostuvat “KOVINA AIKOINA”, kun luodit viuhuvat, epävarmuutta ilmassa sekä korot nousujohteisia (FED, EKP). Ihmisten pitää kuitenkn syödä ja juoda. Venäjän energiariippuvuudesta halutaan eroon. Asevarustelu on alkanut euroopan maissa. Ukraina ja Venäjä olleet maailman suurimpia viljan viejiä, joka tökkii. Lannoitteita tarvitaan, jotta viljaa saadaan tehokkaammin pienemmältä viljelyalalta. Vihreällä ympyröity Norsken kalafirmat, jotka salkussani. Tässä siis kiteytettynä perustelut nykysalkulleni
Itselle on kyllä viime aikoina ollut vaikea keskittyä osakesijoittamiseen, kun naapurissa asuu diktaattori, joka voi napin painalluksella nollata meidän kaikkien salkut. Prioriteetit ja ajatukset ovat siirtyneet kovemmista pehmeisiin - varmaan ihan terve ”resetointi” tähän kohtaa elämää.
Rahalla voi ostaa talon, muttei kotia
Rahalla voi ostaa seuraa, muttei rakkautta
Rahalla voi ostaa kauneutta, muttei arvostusta
Rahalla voi ostaa sängyn, muttei unta
Rahalla voi ostaa kellon, muttei aikaa
Rahalla voi ostaa lääkkeitä, muttei terveyttä
Kyllähän viime viikot ovat varmasti antaneet perspektiiviä energiapolitiikkaan koko Eurooppaan. Oli sitten kaasu-, öljy-, ydin- vety- tai pyörän dynamoiden koulukuntaa.
Itsellä meni ehkä ohi missä kohti kriisien ja Suomen ilmastopolitiikan kausaliteettia käsiteltiin noin päin, eikä ole niin paloa tulkintaa kaivellakaan. Ihan yleinen toteamus energiapolitiikkaan oli vain, että nyt on tarjottu erikoiskonsultti pakon toimesta perspektiiviä asioihin.
Jos kriisi Euroopassa tai Venäjän hyökkäys osoittavat Suomen ilmastopolitiikan olevan oikea, minusta se kausaliteetti on ihan selkeästi siinä sanottu.
Jos sanoisin vaikka että “norppakannan elpyminen on osoittanut verkkokalastusrajoitusten olleen oikeita”, niin siinä tuo oilisi ihan samalla logiikalla.
Jännä että kokemukset saman yhtiön asiakaspalvelusta voi olla näin erilaisia. Enkä siis epäile ollenkaan etteikö tarinasi pidä paikkaansa. Itsellä kuitenkin ainoastaan hyvää sanottavaa Ifin toiminnasta vahingon sattuessa. Asiakkaana olen ollut yli 15 vuotta ja kokemusta noin 10 vahingosta joista olen kaikista saanut korvaukset vaivattomasti ja nopeasti. Toivotaan että saavat homman pelaamaan kaikille asiakkaille yhtä sujuvasti kuin omalla kohdallani on ollut.
Tätä samaa moitetta Ifin kalleudesta olen kuullut myös tuttavilta ja työkavereilta. Itsellä kuitenkin tästäkin eri kokemus. Olen kilpailuttanut vakuutukseni muutaman vuoden välein eikä vielä tähän päivään mennessä ole tarvinnut vaihtaa vakuutuksia pois Ifiltä. Yksittäiset vakuutukset silloin tällöin edullisempia muualla mutta pakettihinta kaikista vakuutuksista ollut aina edullisin Ifillä. Vaikea ymmärtää logiikkaa miksi näin on ja miten muiden edullisiksi hehkuttamat vakuutusyhtiöt ovat taas omalla kohdallani olleet kalliimpia.
-IF omassa markkinoinnissaan ei koskaan painota alhaista hintaa, vaan korvauskäsittelyn maksimaallista sujuvuutta, joka pitää täysin paikkaansa. Varjopuolena noin 20% halvimpia kilpailijoita korkeammat hinnat, joka näkyy myös firman tuloksen teossakin. Kilpailutan vakuutuksemme joka vuosi ja IF ei ole viimeiseen 20vuoteen ollut koskaan edullisin. Usean vuoden ajan on mennyt niin että Fennia halvin ja Lähitapiola toiseksi halvin ja niiden hinnat hyvin lähellä toisiaan, että kunkin hetkinen tilanne riippuu uuden asiakkaan houkutteluun tarkoitetuista tarjouksista, “Kasko puoleen hintaan vuodeksi uudelle asiakkaalle” yms…
Havaintoja:
POP vakuutuksessa autovakuutus kaikkein edullisin, mutta Kasko 30% kalliimpi kuin noissa edellisissä. Kodin irtaimistovakuutusta ei kannata ottaa, vaan laittaa siihen vain isojen vahinkojen turva(Vesivahinko tulipalo), omavastuu esim 2000euroa, koska kodinkoneiden, elektroniikan yms hintojen aleneminen ja ikävähennykset vie pienten vahinkojen korvauksen hyödyn kokonaan.
Miehen henkivakuutus erillisenä otettuna, maksaa enemmän kuin samansisältöinen molempien puolisoiden henkivakuutukset yhteensä(pariturva).(=naimisissa olo vähentää miesten kuolleisuutta merkittävästi)
Ajoneuvoja, esim mopedi tai vanha halpa harrasteauto ei korvata irtaimistovakuutuksesta vaan aina erillinen ajoneuvovakuutus täytyy olla, eli jos auto(vene, moottoripyörä) palaa talon mukana tallissa, tai varastetaan lukitusta varastosta, ei korvata kuin vain jos ajoneuvossa oma palovakuutus tai varkausvakuutus yms.
Vakuutettu:
Omakotitalo, auto kaskolla peräkärryjä mopoja lasten tapaturmavakuutukset, pariturva.