Ei oikein kurssien ja uutisten kyttääminen huvita tänään. Jäin sen sijaan miettimään Meta Platforms, Inc:n ilmoitusta siitä, että yhtiössä facebookersit kutsuvat tästä lähin toisiaan ja itseään Metamates-nimellä. Ajattelin, notta onpas hyvä idea, jonka voisi vaikka pölliä.
Tässä muutamia ehdotuksia suomalaisille pörssifirmoille >
Odota nyt aluksi vaikkapa vuosi, ennen kuin laitat etuliitteitä mallisalkun peesaamisellesi
Mallisalkun historiaan nähden “tyhmänä peesaaminen” on ollut tuottoisa strategia. Eli jos on seurannut mallisalkun liikkeitä myös sinne hankittujen osakkeiden pitämisessä. Eri asia on se, jos ostaa päiväkauppaperiaatteella olettaen kurssin heilahtavan mallisalkun liikkeen takia. Etenkin nykyisessä markkinatilanteessa se menee lottoamiseksi, niin paljon isommat voimat liikuttamassa kursseja.
Sittenhän oli se joku Soul Mate -juomatehdas, jolla oli loppuvuodesta osakeanti ja valmiiksi jo mate-nimi. Sen jälkeen ei firmasta olekaan tainnut kuulua mitään… Eli onkohan tuo huono enne?
Shortatessa et lyö vetoa kurssin laskusta vaan vaihtoehtoiskustannusta huonommasta kehityksestä.
Jos myyt osaketta A lyhyeksi ja ostat tällä rahalla osaketta B niin otat kantaa A ja B suhteelliseen kehitykseen. B voi olla myös esimerksi indeksi tai vaikkapa käteinen.
Pointti on vain että shorttaamalla voit tehdä rahaa ilman kurssilaskuakin.