Onko muille soiteltu Titaniumilta ja tarjottu tapaamista sijoituspäällikön kanssa? Mistähän lie edes numeroni saaneet.
Mulle soitettiin kans eilen.
Todennäköisesti jotain omistustilastoja Euroclearilta penkovat ja ottavat sieltä nimet ylös. Kerran aiemminkin soitettu vastaavalla tavalla ja silloin sanoivat suoraan, että katsoimme yhtiön x omistuslistalta sinut.
Ellei se joku ole toimarin vaimo.
Herranjestas, kuva “minotauruksesta”, jolla on Putinin ruumis ja Vernerin pää. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että nyt olen nähnyt tässä elämässä kaiken.
Ettei tulisi nollapostaus, niin lisään vielä toisen nollakirjoituksen. (Viimepäivien säimatematiikkakeskustelujen rohkaisemana luotan, että 0 + 0 +… on vähintään 1/2 ainakin jonkun teorian mukaan)
Tajusin ostaneeni aikanaan kahvimaitoa maitokahvin hinnalla. OTLYn kurssi on laskenut ostohetkestä -80%, jolloin säilytettyä ja kadotettua arvoa on 1:4 (yhden suhde neljään), mikä on täsmälleen sama kuin maitokahvissani olevien osien, kahvijuoman ja kahvimaidon, suhde. Hyvin on tämä diureetti dilutoitunut.
Tämä oli tosi hyvä pätkä avaamaan mitä Mäkinen mm. tekee.
Meikäläisen kaltainen holdaaja ei voi unelmoidakaan sellaisista tuotoista (mitä nyt parina viimeisenä vuotena, anomalian kaltaisena suonenvetona), mitä Mäkinen on tehnyt, koska salkkuni kiertonopeus on niin olematon.
Jos oikein muistan Inderesin podista, niin tuotot on olleet historiassa jopa 70-80% per annum (miinus verot, miinus välistä otetut rahat elämiseen). Pelkkä holdaaja ei tuollaisiin lukuihin käytännöllisesti katsoen pysty ikinä, ellet ole sattunut holdaamaan all in jotain Evolutionia IPOsta (ja silloinkin on viimeinen vuosi jo ollut aika aliperformointia )
Hyvin hyvin harva yhtiö kykenee kestäväsi kasvattamaan arvoaan >20% CAGR pitkään. Tämän kaltainen tuotto, saati korkeampi vaatisi yleensä jo jonkin verran korkeampaa kiertonopeutta salkulle.
Esimerkiksi Peter Lynchin portfolio kiersi Magellanin ensi vuosina monta kertaa vuodessa, keskimäärin osake ei siellä siis kauaa viihtynyt. Jos olen oikein ymmärtänyt niin myös mm. Greenblattin hurja träkki on hieman samankaltainen. Samoin Buffettin Partnershipin aikaisista kirjeistä saa sen käsityksen, että tilanteet vaihtelivat aika tiuhaan, eikä siellä mitään ten baggereitä haudottu.
Veikeä sentimentti meillä. Kun indeksit roimalla plussalla, kelpaa osakkeet sekä cryptot. Kun indeksit roimasti miinuksella, kelpaa vain osakkeet, osa karttaa cryptoja kuin koronaa keväällä 2020.
Cryptoillahan ei ole arvoa, vain osakkeilla on arvoa.
Mitä eroa näette cryptoissa floki inu ja esim Powerledger. Siinä pähkäiltävää viikonlopuksi.
Saisikin kyllä tuo kryptokupla jo poksahtaa Johan sitä on katseltukin.
Minua ei haittaa itsessään jos eri omaisuusluokat menee minne sattuu eikä se ole minulta pois. Mutta monet kryptosijoittajat pitävät kovaa meteliä ja levittävät vääristyneitä käsityksiä taloudesta ja rahasta ja sehän rassaa.
Minusta ne on silti hirveän kalliita ja kolikkoja on jäätävä määrä. Toki nämä kommentit ovat hurjan populistisia heittoja, mutta minä en usko kryptoihin.
En itse oikee pidä mistään tuossa skenessä. Hirveää pumppausta ja pöhinää. Narratiivi vaihtelee tarpeen mukaan ja niin edelleen
Oho, painoin rear attack nappia heart attack sijasta.
Mutta Sergei onko sinulla uusi suutari, kun tämmöisiä reikiä puvussa? Puku&toinen hia harmaa ja toinen musta.
Jos välissä tuntuu jotakin kovaa, niin se on varmaankin pöytä?
“Special military operation”
“Älä hätäile Sergei, kaikki menee kuten suunniteltu”
“Älä hätäile Sergei, tämä menee kuten Ukrainassa”
Mielestäni suurin ongelma on se, että hoitajia ei ole riittävästi. Sopivasti koulutettuja sairaanhoitajia, lähihoitajia ja hoiva-avustajia eri sote alan hommiin.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen viime vuonna tekemän kuntakyselyn mukaan yli puolella kunnista oli ajoittaisia ongelmia palkata sekä lähi- että sairaanhoitajia.
Voisin heti palkata sairaanhoitajan ja muutaman lähihoitajan vakituiseen työhön hoivakotiin. Kaikkiin vuoroihin suunnitellaan lääkevastaava, joka on sairaanhoitaja tai lähihoitaja sekä hoiva-apulainen, siivoojat erikseen. Kyllä työtä osataan suunnitella ja johtaa. Ongelma on että koulutettua väkeä ei ole saatavilla vuosilomiin ja sairaslomiin ei saada pätevää sijaista, jos saadaan ollenkaan. Tämä johtaa työntekijöiden uupumiseen.
Haastavaksi tilanne muuttuu entisestään ensi vuonna 4/2023, kun hoivapuolelle tarvitaan 0.6 hoitajan sijasta 0.7 hoitajaa 1 asukasta kohden. Jokainen tajuaa paljonko tämä on prosenteissa. Hoitoala on saatava huokuttelevammaksi ja lisää porukkaa pitää kouluttaa. Koulutuspaikkojen lisääminen olisi pitänyt aloittaa jo paljon aikaisemmin.
Johtaminen ei saa olla autoritääristä, vaan osallistavaa. Jokaisen pitää saada tuntea tekevänsä tärkeää työtä. Tärkeää työtä he tekevät. Palkkaus on yksi tärkeä kannustin ja siitä keskustellaan nyt.
Köllöttely Saaristomerellä on alkanut!
Tiukasta otteesta päätellen vääntö koskee arvo vs. bumtsibum
No nyt on nimensä mittainen mies, eli “put-in”