Hän vastaa: Kale-possu tulkitsi ihan oikein. Splitti on erikoistapaus, jota jokaisen osakehinnan kommentoinnin yhteydessä ei tarvinne mainita. Pahoillani, jos Kaapo1:n pää räjähtää.
Kolmasosa salkusta on arpaosakkeita, joita tosiaan on tavoiteltu pienellä kpl-hinnalla. Esimerkkinä mm. Tecnotree, Valoe ja muinoinen Done sekä muutama ulkomailta. Huomenna kiikarissa on Azelio, jota lupasin ostaa, mikäli menee alle kympin.
Kolmasosa on ammattilaisten hoitamia, eli mm. pankkeja.
Kolmasosa maailmantilanteen mukaan muuttuvia, pieniä signaaleja ennakoiden liikkeitä yleistä suuntausta vastaan tai hieman ennakkoon.
Hyvä jos tukea vielä riittää, sillä onhan tämä aika nobrainer investointi näillä öljyn hinnoilla!
Patterit on meilläkin seinillä ja vielä vanhan mallisia lehtipattereita suurin osa. Pitäisi hyvin riittää tehon jos MLP ja kaivo mitoitettu oikein ja patteriverkolle oma työsäiliö (saa jopa 65 asteista vettä kiertoon).
VILP ja MLP ei kamalasti eroa hinnassa tai tehossa toisistaa. Ero tulee lähinnä kaivon poraamisesta maalämmölle, mutta jos Ilmapumppua varten tarvitsee tehdä paljon ylimääräistä asennustyötä ja kotelointeja, niin ero käy pieneksi.
Eilen kaatui Incap (markkinoiden mielestä), tänään Carasent ja Qt. Onneksi EVO ja Dovre toivat hieman toivoa tämän vuoden sijoitusstrategian toimivuuteen. Huomenna vuorossa seuraava salkun tukipilari.
Mitähän löytyy tämän oven takaa?
Valitettavasti tästä jäi nyt edelleen vähän sellainen kuva, että vertailet osakkeita niiden nimellishintojen perusteella. Noh, toivottavasti ongelma on vain ajatustesi sanoittamisessa
Nordnet tarjoaa Q1-raportissaan mielenkiintoisen ikkunen pohjoismaalaisten sijoittajien elämään.
Treidaajien määrä on paisunut 600 000:een. %-osuus asiakkaista suht sama, mutta Nordnetin asiakasmäärät ovat kasvaneet paljon.
Mutta, treidausbuumi näyttää keskittyneen koronaromahdukseen 2020 ja hypekuplaan 2020/21 taitteessa. 2022 noudattaa jo samanlaista kaavaa, kuin ennen pandemiabuumia.
Jos maaliskuun dipissä ajatteli että hyvä hetki hypätä kasvuraketti Qt kelkkaan mutta tylsääkin tylsemmät arvoyhtiöt Neste Ja UPM jotka dippaavat vain kriisitilanteissa mutta eivät juuri koskaan liiketoiminnan heikkouden vuoksi. Nyt nämä tylsät arvoyhtiöt ovat dipin pohjilta nousseet n.30% ja osinkotuotto myös kiitettävällä tasolla. Qt on sen sijaan pakittanut takaisin viimeaikaisille pohjille eikä osinkojakaan ole luvassa. Joskus myös ne vähiten hehkutetut ja tylsät yhtiö voivat olla niitä mukavampia omistaa pelkästään hyvien yöunien takia.
Ehkä treidaus loppui, kun treidikassat loppui? Vähän luulen, että vuoden 2020 treidausopeilla ei vuosina 2021 ja 2022 pitkälle pötkitty
Niin mikä kullakin on sijoitushorisontti. Minulla on ainakin vahva luotto, QT liiketoiminta on esim 5 tai 10 vuoden päästä merkittävästi arvokkaampaa kuin nyt. Osakekurssi seuraa kyllä perässä. En usko, että maintut arvoyhtiöt moninkertaistavat liiketoimintansa samassa ajassa.
Totta ukko turiset. Kyllähän tuo mittausten luotettavuus, läpinäkyvyys ja tarkkuus on tärkeä pointti aina.
Vaikka prosessi lähtisikin ohitukseen, taidetaan ihan lakeja rikkoa ainakin Euroopassa, mikäli päästömittauksia ei tehdä. Joku voi korjata, jos menee väärin, mutta tehtailla taitaa olla tietyt päästörajat, joiden ylittyessä tehdas joutuu ihan konkreettisesti pitämään kalliin seisokin (menettää tuotannosta syntyvää tuottoa) tai käymään päästökauppaa.
Onhan se joku laskennallinen vanha viisaus, että johto tietää 8%, mitä ruohonjuuritasolla tapahtuu. Ruohonjuuritasolla ollaan tosi hyvin perillä omasta tontista ja skarppi tyyppi näkee asioita ennalta ennen johtoa. Tarpeeksi iso firma niin kukaan ei tiedä kunnolla, mitä tapahtuu ilman kunnollisia, tehokkaita mittareita.
Mittaaminen ja erityisesti lukujen tulkinta on todella tärkeää. Johtoa varten voidaan tuottaa lukuja, mutta jos huonoilla luvuilla on negatiiviset seuraukset ruohonjuuritasolle, ruohonjuuritaso alkaa tuottamaan lukuja, joita johto haluaa nähdä. Luvut ei välttämättä ole tarpeeksi täsmällisesti johdon tulkittavissa, jotta johto pystyisi luomaan hyvän sijoittajan rahapussia miellyttävän strategian. Siksikin se informaatio ja luotto firman tekemiseen ja henkilökuntaan pitää olla hyvä yrityksen kaikilla tasoilla. Jos johdolla on siis lukuja, niin lukujen taustasta on hyvä olla perillä. Mitä ne todella mittaa?
Vaikka yrityksella olisi kuinka tiloja, laitteita, patentteja, menneiden aikojen meriittejä, omistuksia jne. yrityksen lopulta muodostavat ne ihmiset, jotka ovat siellä töissä tänään.
Toivottavasti Blackrock ostaa kohtuullisen osan noista. Päästäisiin päivittäisestä liputusilmoituksesta, jossa B:n positio vuoroin ylittää ja vuoroin alittaa 5%
Voc päästöt pystytään ilmoittamaan laskennallisesti ja silloinkin riittää vuositason ilmoitus. En ole itse törmännyt sellaiseen reaaliaikaiseen mittaamiseen missään, vaikka varmasti niitäkin firmoja on.
EDIT: minulla on patterit seinillä. Ei taida olla niille MLP ok?
EDIT2: @massimo siis putkivedot lattialämmitystä varten? Uskon kyllä että tukirahat riittävät syyskuussa anoneille
Halvemmalla maalämpö patteritalon lämmittää kuin VILP joka on verrannollinen suoraan sähkölämmitykseen kun painutaan alle -18/-20 pakkasta vähän laitteesta riippuen.
Uusi patterit jos ovat yksilehtisiä. Maalämmön korkeampaa asennushintaa kompensoi korotettu 60% kotitalousvähennys, sillä saa 2 ihmisen talous rahallista hyötyä työn osuudesta yli 6000e parhaimmillaan. Maalämpökaivon poraamisesta 87% on työn osuutta ja asennustyö on yleensä lisäksi 3-4k€.
Eli jos QT nyt tekisi 10:1 splitin ja yhden osakkeen arvoksi muotoutuisi näin ollen ~9€, kauhoisit sitä salkkuun kaksin käsin koska “halpa”? Joskus meinaa pää räjähtää tällä muuten niin laadukkaalla foorumilla
Tai miksi ei suoraa vaikka lehtoa koska puolella eurolla saa sentään firmaa joka rakentaa isoja kerrostaloja sekä mahtavia kauppakeskuksia. Eikä vain pyörittele papereita yli 60:n euron pahvilla.
Tällänen tuli mieleen lehdosta, täällä aika moni hokee näille puolittujille että ostan koska pe on vielä 18 ja osinko 2%. Varsinkaan vanha osinko ei kerro mitään, se osinko voi myös pienentyä tai loppua kokonaan.
Peräpeilisijoittajalle Lehdon osinko"tuotto" vuodelta 2019 on jo 50%.
Osingon irtoamispäivä | Osinko | Tuotto |
---|---|---|
19.11.2020 | - | |
01.04.2019 | 0,24 | 4,66% |
12.04.2018 | 0,34 | 2,51% |
12.04.2017 | 0,22 | 1,46% |
KORKEA TILAUSKANTA Liikevaihto oli 13,3 miljoonaa euroa (11,2). Liiketulos oli 2,0 miljoona euroa (3,1). Kauden tulos oli 1,0 miljoonaa euroa (2,4). Tilauskanta oli katsauskauden lopussa 64,0 miljoonaa euroa (47,3). Rahavirta investointien jälkeen oli -2,1 miljoonaa euroa (1,7). Osakekohtainen tulos oli 0,00 euroa (0,01). Toimitusjohtaja Padma Ravichander: “Terve liikevaihdon kasvu jatkuu, mutta kustannukset ovat kohonneet” Tilauskertymä Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana kirjatut uud…
Eli tästäkin varmaan -20% salkkuun kun tulos laski vaikka liikevaihto ja tilauskanta ihan hyvä?
Kyllä, tänään saa tecnotreetä alle eurolla
Aika selvä kuvio kyllä muodostunut softapuolen lafkoille - liikevaihto nousee mutta kulut nousevat nopeammin ja tulos vaikertelee ja voivottelee tämän seurauksena. Oletettavasti kulujen nousua kuitenkin varmaan yritykset siirtävät mahdollisuuksien mukaan hintoihin, joten lähitulevaisuudessa sitten nähdään kellä oli hinnoitteluvoimaa. Riippuu tosin tietenkin myös sopimuskausien kestosta, vuosilaskutuksen kanssa menee se vuosi että kaikkien asiakkaiden hinnat on saatu nostettua…
Normaalissa markkinatilanteessa tuo ei haittaa, mutta jos inflaatio äityy laukalle ja työvoiman saatavuus tiukkenee (ts. palkat nousevat) niin yhtäkkiä vuosi on pitkä aika että on saanut hinnat nostettua kaikille.
Kyllä, tänään saa tecnotreetä alle eurolla
Teknopuun voi tänään pelastaa se että sen kurssi on mörninyt viime aikoina eikä P/E ole todellakaan missään kuussa, eli itse odotan neutraalimpaa reaktiota koska liikevaihto kuitenkin osui lankulle ja tilauskanta tuo takalaitaa sille että matka jatkuu tasaisena siltä osin. Varmaan punaista kyllä tänään, mutta tuskin montaa prosenttia. Jos QT:ta käyttää verrokkina, siellä missattiin liikevaihtoennuste myös isosti ja odotukset olivat ihan eri tasolla.
Mutta joo, voi olla että alle eurolla lappua tänään jossain vaiheessa saa. Ihmeissäni olen jos päivän päätteeksi jää sinne.