Inderesin kahvihuone (Osa 5)

Hauskaa aihetta pohdit @Antti_Jarvenpaa ja muutenkin kovaa kamaa noi sun videot kyllä. :+1: Tykkään.

Asiaa sen tarkemmin tutkimatta olen aina ajatellut länsinaapureilla menneen jokseekin paremmin juurikin tuon historian vuoksi. Esimerkiks ww2 skippaaminen mihin Suomi taas joutui ja maksoi vielä aikamoiset sotakorvauksetkin (vissiin ensimmäinen maa joka oikeasti maksoi kaikki sovitut :grinning:). Tietenkin sotaan ajautuminen ja osin korvaukset vauhdittivat ja kehittivät meidän konepajoja, mutta ei sekään kaikkea kompensoi. Sitten kaikki suurvalta-ajat tietenkin. Toinen on ehkä mitä olen ajatellut on kevyempi verotus Ruotsissa mikä näkyy kukkarossa, ja mikä hullunkurisesti on käsittääkseni silti nostanut valtiolle tulleita veroja, koska ihmiset ovat toimeliaampia jne. On toki myös selvää että suurimmat yritykset ovat Ruotsissa keskimäärin paljon menestyneempiä kuin Suomessa. Joku Assa Abloykin “hävittiin” Ruotsille 90-luvulla ja nyt sekin yritys on pyöreästi Koneen kokoinen mastodontti. Meillä taas itse Kone on tyyliin ainoa oikeasti menestynyt ykköspyssy melkein nykyään. :grinning: Sitten kaikki Ericsson vs Nokia, Sandvik vs Metso, HM, Volvo, Ikea jne jne.

Mutta hyvä video ja avas hyvin tuota varallisuuseroa ja sen syitä, joka on ollut ei edes kovin kauaa sitten hyvinkin tasainen.

11 tykkäystä

@Antti_Jarvenpaa pohti varallisuuseroja, mutta epäselväksi jäi, mikä osuus eläkevarallisuudella on vertailun lopputulokseen. Ruotsissako osa siitä lasketaan heidän hyväkseen, mutta Suomessa ei. Kuka tekisi ”oikean” vertailun, jossa omenoita verrataan omenoihin?

Lämpimät onnittelut, on varmasti mahtava tunne! Ehdottomasti lähtee kirja tilaukseen, luulen että tulen nauttimaan todella paljon tämän opuksen sisällöstä. Pitkästä aikaa pääsee taas lukemaan sijoituskirjaa, ja tällä kertaa varmasti hyvin mielenkiintoista sellaista. :slight_smile: Ps. Todella onnistunut sekä tyylikäs kansikuva ja kirjan nimi mun mielestä. :ok_hand:

7 tykkäystä

Älkää vaan katsoko jalkapalloa :clown_face:

24 tykkäystä

Jokaiselle joka jaksaa luentoja kuunnella. Howard Marks “The most important thing”

1 tykkäys

Taas kerran EU säätelemässä ongelmaa jota ei ole. Tämä ei nyt ole yhtä järjetön kun pillien ja vanupuikkojen kielto mutta paljon vahingollisempi.

EU:n pitäisi käyttää lihaksiaan jäte- ja kierrätys sektorin sääntelyyn. Edelleenkin ”kierrätys” muovia rahdataan laivalasteittain aasiaan jossa ne sitten dumpataan paikalliseen jokeen joko suoraan tai muutaman välivaiheen jälkeen.
Jos jotain Suomessa osataan niin se on jätehuolto. Jos jotain ei saada järkevästi kierrätettyä materiaaliksi niin jokatapauksessa siitä saadaan tuotettua energiaa. Kaatopaikalle ei mene kuin poltettu kuona-aines. Toisin on vielä muualla euroopassa.

30 tykkäystä

Olisiko tässä saumaa vientiin, viedä tietotaitoa, koneita ja laitteita jne. vähemmän kehittyneisiin EU-maihin… Meillä tosiaan on hyvää osaamista, jota voisi hyödyntää isossakin mittakaavassa.

8 tykkäystä

Lueskelin uutista Rapalan tuotannon siirrosta Viroon, ja kyllä taas korpee tällaiset uutiset. Pienillä paikkakunnilla ympäri Suomen ei muutenkaan liikaa työpaikkoja ole, ja lopulta ne näivettyy. Jos muuallakin, niin Suomessa tätä tapahtuu aivan liian paljon. Tähän päälle vielä yritysten myynnit ulkomaalaisille omistajille. Eikä varmasti parempaan suuntaan mennä, mikäli teollisuuden ja kauppojen pyörittäminen maksaa entistä enemmän, nousevien energiahintojen muodossa. Itse kuluttajaa houkuttelee hankkia tavaroita halvemmalla ulkomailta netin kautta, vaikka saman saisi lähempää ihan oikeasta kaupasta. Tämä vain sen vuoksi että säästetään muutama kymppi, parhaimmillaan/pahimmillaan muutama euro. Nämä asiat on varmasti sanottu miljoona kertaa ja todettu että jotain pitäisi tehdä. Varmaan tehdäänkin, mutta se ei riitä. Pitää tehdä enemmän! Tähän loppuun muistutus foorumin lukijoille. Tulevana perjantaina 2.12 on Osta työtä Suomeen -päivä. Mitäpä jos hoidetaan ainakin foorumin porukalla oma osuutemme, ja ostetaan Suomalaisia tuotteita. Edes perjantaina, mutta saa ostaa muulloinkin.

31 tykkäystä

Tänään MSCI Small Cap -indeksistä siirtyy Micro Capiin Harvia, Kamux, Remedy, Spinnova ja Withsecure. Uutena Micro Capiin nostetaan myös Asuntosalkku sekä Toivo Group.

Saattaapi olla kyseisissä lapuissa meininkiä tänään tai sitten ei sen ihmeempää :face_with_monocle:

6 tykkäystä

Ei ole Kiinan mielenosoitukset laantuneet. Tätä henkeä voi olla hankala työntää takaisin pulloon. :slight_smile:

Mielenosoituksia on Kiinan tärkeissä valmistuksen keskittymissä, joten laajetessaan ja pahentuessaan mellakat saattavat näkyä meidänkin pörssissä.

5 tykkäystä

“Edistystä” on tuntunut uutisten perusteella tapahtuneen säännöllisesti jo kuukausia, ilman että mitään on kuitenkaan tapahtunut :grinning:

Ruotsi: “Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys edistyy” (msn.com)**

2 tykkäystä

Kiitos paljon! Ja kiva saada palautetta myös kirjan kannesta ja nimestä. Nimeen olin itsekin erittäin tyytyväinen ja oli ensimmäisiä työstönimiäkin jo kirjalla, mutta kansi jännitti!

8 tykkäystä

Katsoin vihdoin itsekin tuon videon ja tykkäsin.

Jos vertaa Suomea ja Ruotsia, niin löytää helposti useitakin syitä eroille. Ruotsi on lähempänä isoja markkinoita fyysisesti ja myös kielellisesti, helpottaa kaupantekoa kummasti. Pitkässä yhteisessä historiassamme, me olemme olleet se köyhä syrjäseutu, josta kunnianhimoisimmat ja tarmokkaimmat lähtivät Tukholmaan uraa luomaan. Edesmennyttä Seppo Heikinheimoa vapaasti mukaillen; ruotsalaiset ovat eläneet kalustetuissa huoneissa pidempään.

Ruotsissa on pitkät perinteet yritteliäisyydelle ja pääomaa on ehditty kerätä pidempään. AGA, Alfa Laval, L.M. Eriksson jne. Menestyksekkäitä yrityksiä jo kauan.
Jakoavainkin on ruotsalainen keksintö:

Ja huolimatta pitkästä takamatkastamme, nälänhädistä ja sodista, ero ei ole valtava. Hetkeksi pääsimme jopa lähes tasoihin. Ei meillä ole mitään syytä ripotella tuhkaa päällemme, tuo ero on hyvinkin kiinniotettavissa taas kerran. Tämän maailman mittapuulla olemme edelleen menestystarina. ja jos jokainen meistä tekee omat hommansa hyvin, myös pysymmekin sellaisena.

Kuten joku on joskus sanonut: Lukekaa tavoitehint… eikun analyysejä ja tehkää hyviä… :wink:

17 tykkäystä

Ei kannata kukkoilla mahdollisen NATO -kumppanimme rahan arvolle suhteessa omaan valuuttaan:

Edit:

Videon perusteella varmasti kuitenkin ollut aihe viedä poliisilaitokselle ja selvittää, mistä on kysymys.

1 tykkäys

Hauska nosto, mikä kuvaa hyvin miten herkästi uusia teknologioita yliarvioidaan ja halutaan olla väkisin mukana. Amazonin kavereiden kriittinen tarkastelu ei löytänyt oikein mitään konkreettista :sweat_smile:

30 tykkäystä

Näinpä.

Ruotsilla on myös isompi ja keskittyneempi väestö mikä antaa etumatkaa (enemmän ihmisiä, enemmän keksintöjä) taloudelle. Muistaakseni eräs ekonomisti arvioi että jos Suomeen muuttaisi yhtä paljon työvoimaa olisi erot vielä pienempiä, toki meillä on myös tuottavuuden kasvu jätättänyt.

Ruotsalaisten varallisuutta on saattanut myös isosti inflatoida tuo asuntokupla, saa nähdä kun se sihisee paljonko se vaikuttaa.

14 tykkäystä

Pitää hehkuttaa tätä kun edes yksi IPO ylimerkittiin ja toteutuu tän vuoden H2:lla :grinning:. Vaikken osallistunutkaan :smiling_face_with_tear:.

10 tykkäystä

Terveiset foorumille Teneriffalta,tehkää hyviä sijoituksia,itse pidän loman sijoituksista ja kaikesta netti sähläämisestä vähäksi aikaa!

44 tykkäystä

Siellä on hyviä baareja missä on toimintaa…ei kannata katsoa jos ei halua nähdä idioottien riehumista, ainoa hyvä asia, että takovat toisiaan…silti tulee melkein surulliseksi.

12 tykkäystä

Onnea Jaakko-Teppo!

Koko kansan kup­let­ti­mes­ta­ri, kan­san­tai­tei­li­ja Jaakko Teppo pal­kit­tiin 15 000 euron Suo­mi-pal­kin­nol­la

19 tykkäystä