Inderesin kahvihuone (Osa 5)

Tärkein muuttuja on kuitenkin ollut sijoitustuotto. Suomessa eläkerahaa hallinnoivat pääosin Ilmarisen, Varman ja Elon kaltaiset isot eläkevakuutusyhtiöt. Muutaman viime vuoden aikana ne ovat onnistuneet sijoitustoiminnassaan yli odotusten. Tässä niitä tuki keskuspankkien nollakorkojen politiikka, joka nosti osakkeiden, kiinteistöjen ja muiden sijoitusten arvoa.

Miten lie jatkossa

7 tykkäystä

Ei ole totta, ainakin itselläni BPn osingot menee oikein brittien 0% lähdeverolla ja aikoinaan Shellin A sarja meni oikein hollannin verotuksella.

1 tykkäys

Ottaisin silti verovapaan sijoitustilin aikalukituksella. Noh, katsellaan sitten viidenkymmenen vuoden päästä :laughing:

Ei oo kovin moni inflaatiomittari maailmalla yllättäny viimeaikoina muuta ku negatiivisesti…

image

12 tykkäystä

Pelkään että tämä juttu ei tule vanhenemaan mukavasti. Asiantunteva toimittaja olisi kysellyt miten UKn eläkerahastot voi olla romahduksen partaalla, mutta Suomessa kaikki hyvin. Ei koske Suomea ™.

3 tykkäystä

Sanoit videossa jotenkin näin:
“Tämän vuoden PE on 13 ja ensivuodelle ennustetaan 12”.

Pidän hyvin realistisena. Tähän päädytään kun Tulokset laskee 10%, mutta kurssit laskee 15% :slightly_smiling_face:.

3 tykkäystä

Mitä enemmän tähän suomen eläkejärjestelmään tutustuu, sitä paremmalta se näyttää.

Tulevaisuudessa eläkkeet voidaan oletettavasti maksaa kokonaisuudessaan näistä rahastoista ilman erillisiä eläkemaksuja.

2 tykkäystä

OP:n listaus tuloskauteen.

10 tykkäystä

En tiedä oliko sarkasmia, mutta otampa tosissaan silti. Miksi eläkemaksuja pitää tulevaisuudessakin korottaa jos tämä olisi asian laita? Vai kuinka kauas tulevaisuuteen katsot?

4 tykkäystä

Ei niitä välttämättä tarttis nostaa. Nyt otetaan varman päälle kun väestö ikääntyy. Kyllä ne vielä tosin laskuun kääntyy, ellei valtio ryhdy ahneeksi.

No niin… kiitos jaosta Lexus! :slight_smile:

Omistan noista Digiaa, Konecranesia ja Nordeaa. Tämä on oikea ilon, onnen ja valon päivä! :beers:

Jotain yllätyksiä on varmasti luvassa. :wink:

24 tykkäystä

Tuossa kyseisessä artikkelissa ainakin 2090 saakka oltais korottamassa. No, toivottavasti lapsenlapset pääsee sitten nauttimaan jossain vaiheessa kohtuullisista maksuista.

Näyttökuva 2022-10-13 kello 14.52.29
@Sijoittaja-alokas myynyt Harviat??

11 tykkäystä

Valmistautumista, noin 35 minsaa aikaa.

USA 15:30 Kuluttajahinnat :grimacing: :dotted_line_face:

Mediaaniodotus on 8,1 %

CREDIT SUISSE 8%
BARCLAYS 8%
SCOTIABANK 8.1%
NOMURA 8.1%
BMO 8.1%
CIBC 8.1%
BANK OF AMERICA 8.1%
GOLDMAN SACHS 8.1%
GURGAVIN CAPITAL 8.1%
JP MORGAN 8.1%
MORGAN STANLEY 8.1%
STANDARD CHARTERED 8.1%
WELLS FARGO 8.1%
JEFFERIES 8.1%
TD SECURTIES 8.2%

12 tykkäystä

Ja sitten se on joku 10,3% :hiking_boot:

8 tykkäystä

Ihme kyllä en, mut et kai sinä halua, että hehkutan sen kurssia… ettei käy sitä Alokas-efektiä. @KalleH voi kertoa siitä efektistä lisää. :grimacing:

4 tykkäystä

Toiverikkaus on vakava tauti, eikä siihen ole jodia kuten ydinlaskeumaan. Oma arvaus on 8,4% ja matto vedetään alta, jotta päästään ostamaan halvemmalla ja saadaan vauhtia syöksyyn - toki tämän pitäisi olla kaikkien osakkeita kumuloivien toive, vain eläkkeellä olevat myyjät toivovat kurssinousua. :slight_smile:

5 tykkäystä

Laskelmoissa pitää ottaa aina huomioon, että millä tuotto-odotuksella ne on tehty? Enemmän kiinnittäisin huomiota pension funds/gdp mittariin, joka on suomessa ihan maailman kärkeä.

Rahastojen tuotoilla kompensoidaan jo nyt merkittävä osa eläkemaksuista, jotta meidän tarttis maksaa vähemmän. Väestörakenne toki on meillä suomessa ikävä, joka tarkoittaa sitä että just nyt korkeammat maksut näkyy meidän lompakoissa.

Toki en panis pahakseni, että mahdollistettaisiin malli, jossa halukkaat vois sijoittaa omat tyelinsä. Ehtona kuitenkin että ei sitten pääse hyötymään valtion eläkkeistä. Itse ainakin hyppäisin suomen 250miljardin eläkerahastojen junaan.

Huomaa, että kyseinen kommentti on myös toiverikkautta. Sinulla se vaan menee toiseen suuntaan :wink:. Vedetäänkö mattojen alta, ehkä, ehkä ei. Sen olen oppinut, että pörssejä ei kiinnosta toiveet eikä tunteet eikä liieemmin inflaatiota. Katsotaan mihin mennään, sen mukaan sitten tehdään liikkuja. Itse olen arvailut lopettanut jo aikoja sitten, koitetaan sitten mukautua markkinoiden mukaan.

2 tykkäystä

Ja sitten vielä klassinen argumentti että suomen eläkerahastot on sijoitettu päin persettä.

Varmasti voisi sen tehdä paremminkin, mutta ainakin omaan silmään vaikuttaa ihan järkevältä strategialta? Eläkevarojen määrä - Työeläkevakuuttajat TELA ry

Vs. Jonnet sijottaisi eläkerahansa rahat bitcoiniin ja NFT:hen. @Sijoittaja-alokas Hyzoniin.

2 tykkäystä