Avasin Youtuben, ensimmäisenä mainoksena tuli vastaan venäläisten “tiedustelutaxin” mainos, Yango…
Foorumilla on kyllä @Sijoittaja-alokas ja monien muiden käyttäjien toimesta näkynyt empaattinen ja kannustava henki haastavassa markkinatilanteessa.
Oheinen viestini oli hieman kieli poskessa kirjoitettu, mutta sain nopeasti aktiiviselta foorumilaiselta yksityisviestin. Hän jakoi muutaman yleisen ajatuksen, joita hän pyrki miettimään, jos sijoitukset ressaavat. Ei tietenkään ottanut kantaa tai neuvonut suuntaan tai toiseen, mutta viestistä huokui sellainen tuen ja välittämisen meininki. Arvostin elettä suuresti
Tuli jopa pieni morkkis, että ilman leukailuani tuo huomio olisi voitu antaa jollekulle, joka saattaa tarvita sitä minua enemmän. Mutta uskoisin, että noin matalalla kynnyksellä annettu tuki kyllä on tavoittanut sitä tarvitsevia ja toki minäkin sain siitä hyviä eväitä jatkoon
Itse päädyin ottamaan 2v määräaikaisen sopimuksen hinnalla 30,50 snt. Hirvitti silloin, hirvittää vieläkin, mutta ainakin pystyn hyvin arvioimaan tulevat laskut. Päätöksen taustalla oli puhtaasti riskiarvio oman talouden osalta. Tällä sopparilla pystyn elämään ilman että täytyy alkaa säästöihin koskemaan, pörssisähköllä (joka oli käytännössä ainut vaihtoehto) tilanne voisi olla pahimmillaan erittäin huono. Toki toi soppari voi käydä kalliiksi, mutta ei kuitenkaan niin kalliiksi, että se uhkaisi omaa taloutta. Jokaisen tilanne on kuitenkin omanlaisensa ja jos sähkökulutukseni olisi erilainen pitäisi varmasti tehdä erilaiset päätelmät.
Bonuksena tietysti se, että määräaikaisen sopimuksen voi purkaa, mikäli muuttaa.
Mielenkiintoinen näkemys.
Sähköpörssissä 28 vuorokauden keskimääräinen sähkön hinta on ollut 30,29 snt/kWh, ja nyt eletään elokuuta.
Ao. kuvaajassa viime vuoden keskiteho viikoittain. Elokuussa tehontarve suunnilleen 60-70 % talven tarpeesta. Huomioi myös tuonnin osuus, joka saattaa tyrehtyä ensi talvena. Olkiluoto 3:n teho (1600 MW) ei riitä korvaamaan tuontia.
Ukrainan sota voi kestää vielä vuosia, ja nyt Venäjä on tekemässä Ukrainassa “maailman suurinta sähköryöstöä”.
Yhdysvaltain Kiovan-lähetystön entinen energiapäällikkö Suriya Jayanti arvioi, että mikäli Venäjä tosiaan onnistuisi täysin ottamaan ukrainalaisen voimalan haltuunsa, tulisi se heijastumaan läpi kansainvälisten energiamarkkinoiden.
Lisäksi tilanne ajaisi Ukrainan riippuvaiseksi Euroopan unionista, jossa sähkön hinnat nousivat viime viikolla ennätyskorkeaksi.
Jos Venäjä varastaa Zaporižžjan ydinvoimalan, on se ongelma koko Euroopalle, Jayanti summaa.
On tiedossa, että Venäjän strategiana on hallita energiaa. Voi olla että olen pessimisti, mutta minusta tuntuu, ettei viimeistä korttia ole vielä lyöty pöytään.
Nyt on pienimuotoinen virhe käynyt kuvatekstissä
Venäjä ylennetty jo Fortumin tytäryhtiöksi.
Pitää varoa ettei nyt kellään nousis siellä pissi piähän. Kyllähän niiden inventaarioon taitaa kuulua jo euroopan suurin Zaporižžjanin ydinvoimala, toivottavasti keksivät sille fiksua käyttöä eikä kukaan tupakoi ydinreaktorin vierellä.
Fortumilla vaatimattomasti takataskussaan… Venäjä.
1,5% jälkeen tulee oma korkokatto vastaan. Kannatti aikoinaan lukea seuraava artikkeli: Ilmaista rahaa, anyone? | Nordnet jonka perusteella oma ajatus näiden suojausten järkevyydestä muuttui. Toki paljon “tuuria” myös mukana, mutta tuuriahan sitä tässä elämässä tarvitseekin silloin tällöin.
Onko tiedossa minkälaiset sähkösopimukset on tavarataloilla? Käsittääkseni energiakulut iskivät myös esim. Tokmanniin. @Olli_Vilppo . Tässä hieman pähkäillyt miten paljon kannattavuuteen nämä hinnan nousut voivat vaikuttaa.
Ihan mielenkiintoinen lista tätä pohtia
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/arvostetuimmat-brandit-listattiin-tuttu-ykkonen-karjessa-venaja-yhteyksien-ryvettama-yhtio-luisui-listalla/fbb1122a-ca76-4f12-9407-239a63bc30aa
Pakko kyllä antaa - Martin Paasille ja Miikka Luukkoselle, miettien mitä työtä he ovat tehneet tuomalla konkreettista tietoa kansalaisille ja vinkkejä miten varautua eri asiohiin. Mm. Inflaatio jakso jäänyt mieleen, kaikki tämä korkosuojaus ja kiinteäkorkoisuus puheet ovat kyllä tässäajassa niin erittäin osuviksi todentuneet.
Asuttiin n. vuotta sitten vielä suoralla sähköllä lämmitteisessä omakotitalossa vajaat 30 vuotta, 26.000kWh oli vuosikulutus ja aikanaan suurin sähkölasku oli vajaat 700€/ kk talvella ja vuodessa n. 3000€. Mitähän se on nyt, vähintään 1000€ kuussa?
Hurja on nousu ja moni tulee olemaan kusessa talvella kun kaikki muutkin vielä nousee. Toivottavasti jengi selviää laskuistaan.
Siinä alkaa aurinkopaneleita ja energiavarastoja jo katselemaan ihan tosissaan.
Korkojen nousun takia tullee 1-2 vuoden sisään taloja/asuntoja myyntiin jos on 300-400t€ velkaa ja vielä pari vekselivetoista autoa pihassa sekä muutama ala-ikäinen lapsi.
Veneet, moottoripyörät ja kelkat jne. lähtee ensimmäisenä.
Toivottavasti ihmiset ennakoivat tulevaa nyt mahdollisimman nopeasti kun tilanne on aika hyvin tiedossa.
Kalankasvattaja Lohen grillattavana:
Ihan uskomatonta millaista sontaa tuonne suolletaan. Moderaattorina painaisin delete-nappulaa koko ketjun kohdalla. Tämähän on kuitenkin sijoitusfoorumi eikä tuolla ole enää mitään tekemistä sijoittamisen kanssa. Jos ketjussa on tarkoitus keskustella laadukkaasti politiikasta niin siitä ollaan todella kaukana. Otin ketjun pois piilotuksesta Marin-jupakan alussa. Toistaiseksi tuloksena on ollut pientä sykkeen kohoamista ja ignore-listan käyttöönotto.
Olihan myös yksi sisäpiiriläinen myynyt, mutta sitä ei kehdannut kukaan foorumille linkata . Ei tosin ollut ilmeisesti hallituksen jäsen kuten ostajat, vaan merkattu “muu ylin johto”
Päivän sekalaisia:
-
En aio itse sijoittaa enää IPO:ihin, vaikuttaa siltä että viime vuonna on vedetty markkinoilta löysät pois kuluttajilta useankin firman toimesta ja vertailtava kirjanpito sekä mainospuheet eivät ole riittävän luotettavia. Haluan nähdä ainakin parin vuoden track recordin pörssissä kaikille sijoituspäätöksilleni. Ei kyllä ole edes tullut turpaan näissä, mutta huomiona.
-
FSD:stä pöhistään niin sikana, kuka voittaa ja kuka vikisee? Kyllähän tämäkin tuotteistettuna varmasti myy koska ihmiset(miehet) vakiona rakastavat kaikkea uutta teknologiahömppää.
En kuitenkaan näe itse tälle mitään käytännön tarvetta ennenkuin voin rannekellooni todeta “kitt, hae mut baarista”, hypätä itse takapenkille ja mäkkärin kautta kotiin. Tai mökkimatkalla vetää lonkkaa takapenkillä ja lukea aku-ankkoja samalla kun maisema vilisee 150km/h. ILMAN, että otsalla valuu yhtäkään hikikarpaloa jännityksestä.
Luulisi, että on paljon raskaampaa ajaa FSD-autoa itse ratin takana kun pitää olla VARUILLAAN ottamaan homma haltuun vs. ajaa sitten itse kokoajan
Luulisi että F tuossa tarkoittaisi siis FULL… pitääkö sopparista lukea se pieni präntti mitä FULL itseasiassa tarkoittaa vai voiko FSD-ominaisuuden tarjoajan haastaa oikeuteen, jos ei osaa mennä sitä mökkitietä päähän? Pitäisikö tätä kutsua siis mieluummin PSD:ksi? (partial self driving)… Tai oikeastaan, kun tätä koestetaan nyt asiakkailla niin eikö kyseessä ole mukavasti sointuva PTSD (partial test self driving?)
Heitän nyt ihan ulkomuistista tähän suuntaa antavan vastauksen
Keskolla oli ainakin iso osa sähkön hinnasta suojattu, mitä vuoden vaihteessa asiasta jutellut johdon kanssa.
Tokmannilla vaikuttaa olevan paljon myös spot-pohjaista, vaikka osa on suojattu. Viime joulukuussa sähkönhinnan nousu korkeaksi nosti Tokmannin kustannuksia joulukuun osalta 0,5 MEUR:lla
Puuilolla, Mustilla, Verkkiksellä ollut myös käsitykseni mukaan pitkälti suojattua sähkön hintaa ainakin tähän mennessä, sillä ne eivät ole ainakaan tämän osalta kustannusten nousua alleviivanneet.
Enemmänkin noussut polttoaine on näkynyt rahdeissa ja kotimaan kuljetuksissa.
Pitää taas kysellä viimeistään Q3-raportin yhteydessä yhtiöiltä, mikä on nykystatus
pistän fortum kritiikin tänne, kun ei tule uutta infoa vaan tunnetta
ei Fortumin erittäin kovapalkkaisia hallituksen jäseniä ja ex-toimaria kannata silitellä päätä lainkaan. kyseessä on suomen mittakaavan mukaan taloudellinen katastrofi ja syylliset tiedetään. jos vertaan vaikka applen reagointiin:
Vietnam to make Apple Watch and MacBook for first time ever - Nikkei Asia
niin kyllä piirinmestaruustaso on fortumissa.
Tuo on hyvä pointti. Kyllähän kaikenlaisiin harmaampiin joutseniin voi jollain tasolla yrittää varautua*, mutta joskus kustannukset ovat valtavia ja vaikeasti perusteltavia.
Mitä jos Fortum olisi vuonna 2019 sanonut, että aikoo myydä tai ajaa alas sekä omat että Uniperin Venäjän toiminnot ja yrittää keksiä jotain uutta tilalle? Tuskin olisi uponnut hyvin sijoittajiin. Jälkiviisastelu on helppoa.
Yritysjohto on talossa vain “jonkin aikaa”, joten houkutus saattaa olla myös jättää pidemmän aikavälin riski seuraajan harteille.
*Määritelmällisesti Mustaan joutseneen ei juuri voi varautua.
Ja sijoittajahan voi hajauttaa moisen riskin pois sijoittamalla yhtiöihin, joilla ei ole tuollaisia kuviteltavia riskejä kuten esimerkissä.