Okei. Haasteelliset ajat. Kaikkea hyvää ja tsemppiä sulle @Johannes_Sippola , olkoon loppuvuosi parempi! EIpä täälläkään olla juhlittu kun sota vei silloisen työpaikan alta keväällä jne.
Ajoittain uutisissa ja podcasteissä mainitaan “Saksan ensi vuoden sähköfutuurin hinta”, kiinnostaisi seurata asiaa, mutta mikä olisi oikea symboli esim. Tradingview alustalla?
Nordnetin blogista ja Nordnetin tviitistä löytyy elokuun myydyimmät ja ostetut osakkeet.
“Viimeisten 12 kuukauden kurssihuipuistaan yli 70 prosenttia pudonneen Qt Groupin osake oli Nordnet Suomessa asiakkaiden ylivoimainen ostosuosikki elokuussa. Yhtiö oli kuukauden vaihdetuin osake sekä euromääräisesti että eri tilien lukumäärällä mitattuna, minkä lisäksi osake oli euromääräisesti netto-ostetuin 15 miljoonan euron lisäsijoituksilla. Ostoryntäyksen taustalla on todennäköisesti osakkeen dramaattinen kurssipudotus. Osakekurssi putosi yksistään elokuun aikana 35 prosenttia. Moni yksityissijoittaja näyttää silti uskovan liiketoiminnan kannattavan ja nopean kasvun jatkumiseen lyhyen aikavälin riskeistä huolimatta.”
Toki kuilu on kasvanut, mutta myös heikommassa asemassa olevia tuetaan ihan eri tavalla. Ehkä viime lamasta on kuitenkin jotain opittu?
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/15bab60c-8770-429c-8827-e407bca17e9d
Harvia nousuun! Ei se sähkökiuas mikään kirous olekkaan.
Varsinkin kun sähkö siinä muuttuu lämmöksi, kuten toki melkein kaikissa muissakin sähkölaitteissa.
Saksan sähköfutuurien tikkerit ovat DEB- ja DEP-alkuisia.
Miksi estää tappiot holdaamalla vakaata lappua, kun voi myydä sitä ja saada lisää pelimerkkejä riskipapereihin
Nimim. itsekin. Riski tosin laskettu - katotaan pitääkö matikka
Taitaa toimittajalla olla lyhyet työpäivät
Terveisin, läppäri työkäytössä 8h/VRK
Nyt on kinkkinen tilanne. Tuli luvattua puolisolle että tämän vuoden puolella tehdään viimeinkin kylppäriremppa. Maaliskuussa aloitin sijoittamisharrastuksen OST:ille ja joku 10k tullut sinne työnnettyä. (-11% turskalla tällä hetkellä). En vaan haluaisi niitä poiskaan ottaa mutta silti vähän tuntuu että pitäisiköhän siltikin ne kotiuttaa, ja sijoittaa ne kaakeleihin sen sijaan että katselisin kuinka ne turskaantuu lisää päivä päivältä. Aloittaisi sitten ensi vuoden puolella uudestaan… valintojen maailma…
Täällä ei voi antaa sijoitussuosituksia, mutta yleisesti ottaen osakkeisiin kannattaa tunkea vain rahaa, mitä ei tarvitse ainakaan 10 vuoteen.
Panostukset ihmissuhteisiin, lupausten pitäminen läheisille ja nätit kaakelit kylppärissä ovat varmasti yli ajan erinomainen investointi.
Osakkeisiin ehtii aina mukaan.
@Verneri_Pulkkinen Viisaita sanoja. Saan toki rempan tehtyä ilman näitäkin rahoja mutta toisaalta… ehkä kompromissina kotiutan puolet ja ostan niillä vaikka kivan poreammeen. Siinä loikoillessa on mukavampi katsella loppujen sijoitusten sulamista😄
Ilman työpäivääkin itsellä on pöytäkone päällä 10h/päivä. Tunti päivässä riitä mihinkään…
Toimittajat voisi kyllä tehdä muutakin, kuin keksiä/kopioida juttuja toimituksessa 8h/vrk.
Lähteä vaikka ihan itse jalkautumaan ulos.
Etsimään juttuja, haastattelemaan, tutkimaan.
Ja vaikka baariin juopottelemaan
Tuli aiemmista ikäviltä kuulostavista viesteistä mieleen…
2020-luvun alku on kirkkaasti kamalin vuosikymmenen alku oman elämäni aikana ja tuntuu, että kärsimys vain jatkuu. Kaikki lähti pandemiasta. Sen jälkeen Venäjän vuosikymmeniä sitten kuihtuneen suuruuden kuolinkorina, joka on lopettanut täysin turhaan kymmenientuhansien nuorten elämän ja etenee kuin Venäjän heikentyneen johtajan vaappuva kävely. Ja se pandemia, siellä se kummittelee edelleen. Siitä on tätä menoa tulossa koko tämän sukupolven mittainen vitsaus.
Ainoa positiivinen asia, joka tulee tästä vuosikymmenestä mieleen on Euroopan sinisilmäisyyden loppu. Toivottavasti tämän vuoden tapahtumia ei unohdeta heti Venäjän aktiivisten sotatoimien loputtua. Edes Saksassa.
Toisena paskimpien vuosikymmenten alkujen listalla on tietenkin 90-luku. Silloinen lama pysynee historiankirjoissa pahimpana lamana Suomessa koskaan. Mutta vuosikymmenhän alkoi iloisesti Berliinin muurin kaatumista juhlittaessa. “I’ve been looking for freedom” soi takuulla muutaman viestini lukijan päässä jossain vaiheessa loppupäivää. Neuvostoliiton hajoaminen toi mukanaan toivon paremmasta maailmasta ja pysyvästä maailmanrauhasta. Vuosikymmeniä kestänyt pelko ydinsodasta haihtui hetkessä.
Pakkohan tämänkin surkeuden on joskus loppua. Elämä itsessään on täynnä iloa ja surua, helpompia ja vaikeampia aikoja – niiltä ei välty meistä kukaan ja ne jättävät pysyvät jäljet meihin kaikkiin. Ei kaikesta pääse koskaan yli, mutta kaiken kanssa pystyy elämään. Tässä vaiheessa elämää pelkkää elämistäkin osaa arvostaa kummasti. Elämä on kaikkine murheineenkin aika kivaa, vaikka sitä kuluttaisi vain pörssikurssien seuraamiseen ja mätien omenoiden haravoimiseen puhumattakaan vuosikausia kestäneestä kasvottomasta kirjoittamisesta some-foorumille.
Sodan jatkuessa Euroopassa merkkejä paremmasta on vaikea nähdä. On vain toive paremmasta. Aikaisempina vuosikymmeninä se toive on aina täyttynyt – ainakin täällä Suomessa. Myös paha on aina saanut lopulta palkkansa ja pörssikin noussut. Tästä vuosikymmenestä tuskin tulee ensimmäinen poikkeus.
"Kyseessä ei siis ole vain pörssikriisi, vaan kriisi, joka tuntuu ihmisten arjen ostovoimassa ja elintasossa. Kuluttajat vetäytynevät poteroihinsa selviytymistilaan. " - Jukka Oksaharju Kauppalehden artikkeli
Sinällään ironista, että jos on nyt pari vuotta säästänyt osakemarkkinoilla, nauttinut Fortumin osingoista ja välillä jopa saanut pikavoittoja IPO:jen taikka vaikkapa krypto yms hypetyksien takia niin juuri nyt kun ihmiset eniten tarvitsisi sitä ylimääräistä rahaa, niin sitä ei saa varmasti mistään.
Joutuu myymään osakkeita pohjilta tai ostettuja ylellisyyshärpäkkeitä (jotka ei varmasti mene nyt niin hyvin myydyksi nekään).
Siitä huolimatta onhan sitä paremmassa asemassa valmiina sähkökriisiin, kun on säästänyt vrt joku joka ei ole, vaikkakin joutuisi myymään salkun kannalta huonoon aikaan.
Jotain posia. Tänään ei taida tulla niin paljon turskaa, kun USA:n ja Kanadan pörssit kiinni ja pääsee viä aikasemmin nukkuunkin
Eihän se luottoa lisää, mutta jos olisit johdossa tai hallituksessa niin ostaisitko itse sen takia että olet johdossa tai hallituksessa osaketta jos tiedät että muualta saat parempaa tuottoa?
Saa olla aika luotto “omaan” firmaan jos näkee sen yhdestä parhaista miljoonista muista.
En nyt nää että johdon omistus automaattisesti tarkoittaa että osake olisi huono tai hyvä sijoitus… samalla tavalla johtokin puntaroi allokaatioitaan, hajautusta yms.
Lisään tähän pari näkökulmaa. Hallituksiin (tai johtoon) voi päätyä henkilöitä, jotka eivät ylipäätään “harrasta” osakesijoittamista ollenkaan, jolloin eivät omista sen enempää omia kuin muiden osakkeita. Hallitusjäsenen panos ja hyöty yhtiölle, samoin kuin jäsenyyden tuottama hyöty jäsenelle itselleen voi olla muutakin kuin osakeomistajuutta. Ajatusleikkinä: Jos pörssiyhtiön hallitukseen on tarjolla hyvä markkinan ymmärtäjä, joka ei aio ostaa osakkeita vs. heikompi osaaja, joka lupaa ostaa paljon osaketta, kumman valitsisit?
Toinen asia on se, että Suomessa tuntuu olevan joukko “hallitusammattilaisia”, jotka haluavat lähinnä titteleitä ja egon kasvatusta. Ei heitä oikeasti kiinnosta sijoittaa yhtiöön, he haluvat vain olla “tunnustettuja hallitusosaajia” ja vuosikorvaukset / kokouspalkkiot ovat kiva bonus.
Molempia ylläolevia voi toki halutessaan hallita siten, että maksaa (hallituksen) palkkiot osakkeina, ei rahana.
Johdolla saattaa olla myös tietynlainen bias ostoissaan. Hehän jo viran puolesta tietysti uskovat yhtiöönsä (ja omaan loistavaan kykyynsä saavuttaa tavoitteet), eiväthän he muuten siellä johtajia olisi? Ja jos he ovat väärässä, he eivät sitä itse välttämättä näe, vaikka ulkopuolinen sen näkisikin.
Aika kova kynnys olisi itselläni sijoittaa johtamaani yhtiöön mitään merkittäviä omaisuuseriä. Siinähän laittaa ansiotulon ja pääoman samaan koriin, todella hienoa menettää molemmat jos yhtiöllä vaikka itsestään riippumattomista syistä menisi hommat persiilleen.