Jep. Sähköautolla ajaminen ei saa olla yhtä kallista mitä polttomoottorisella tai hybridillä koska pääomakulut on niin paljon isommat. Nykyisin käytetyn auton kaupassa korotkin alkaa olla jo taas melko merkittävä menoerä, joten auton hankintahinnalle tulee entistä isompi painoarvo.
Tällä hetkellä dieselien myynti vetää ja riski on lievästi siirtynyt tuonne sähköautopuolelle.
Kamux on nyt sellaisella tasolla että itsekkin otan yhtiön tarkkaan syyniin. Pohjia ei ehken ole vielä nähty, kiitos yleisen apatian.
Tekniikanmaailman talvitestissä akkuautot lämpesivät heikosti, range on lämpimiä kelejä heikompi ja kulutus nousee. Sen lisäksi esim. Ruotsissa tehtiin aika näyttäviäkin otsikoita kun akkuautot hyytyi talvimyrskyssä.
Nyt tarvitsee miettiä kuinka iso yleisö tämän asian näkee. Onko vaara että tällä hetkellä maksetaan liikaa sähköautosta? Mielestäni on. Toisaalta Kamux onnistui dieseleiden kanssa hyvin.
Lähinnä tässä on nyt se, että kaikki ei jae sitä samaa ajatusta kanssasi että sähköauto on muita voimalinjoja parempi kylmissä olosuhteissa. Nyt saattaa olla poikkeuksellinen talvi edessä.
Itselläni olisi intoa ollutkin sähköauton hankintaan jo nytkin, mutta 700km mökkimatka on ylitsepääsemätön talvella. Meidän mökkimatkalla on yksi stoppi ja thats it. Jos talvella range on 200km ja akun lataaminen tyhjän tuntumasta 80% tasoille kestää puoli tuntia (+latausjonot sun muut mukavuudet), niin siitä voi jokainen laskea kuinka mukavaa se matkustaminen olikaan.
Nurkkapyörityksessä ja muutamien satojen yhdensuuntaisessa ajossa ihan eri tarina.
”Venäjän presidentti Vladimir Putin puhui sunnuntaina puhelimessa Kirgisian presidentin Sadyr Žaparovin ja Tadžikistanin presidentin Emomalii Rahmonin kehottaen osapuolia välttämään tilanteen eskaloitumista entisestään, uutistoimistot AFP ja Reuters kertovat.
”Vladimir Putin kehotti osapuolia estämään tilanteen kärjistymisen ja ryhtymään toimiin tilanteen ratkaisemiseksi mahdollisimman pian yksinomaan rauhanomaisin, poliittisin ja diplomaattisin keinoin”, Kreml sanoi lausunnossaan uutistoimisto AFP:n mukaan.”
Olisipa enemmän näin viisaita valtion päämiehiä tällaisina aikoina, kun Euroopassakin soditaan
Aika paljon twiittejä ollu viimeaikoina #BrexitBenefits twitterissä. Britanniassa on sähkönhinta noussu kaiketi vielä enemmän ja vienti kärsiny mahottomasti Brexitin jäljiltä.
Toisi kyllä lohtua talven keskelle jos Britanniasta alkaisi kuulua julkituloja, että liittyisivät takaisin EU:hun.
On turhan haastava pyynti Kamuxin Tesloissa. Uuden saa samaan hintaan. Eli realistinen pyynti noista pitäisi olla joku 59k€. Ettei vaan Kamuxille tulisi noista ikäviä alaskirjauksia.
En tajua tätä sähköautokeskustelua näillä argumenteilla. Sähkön hinta ei tule pörssisähkölläkään olemaan yöllä 0,45€ kwh. Oma sopimus, solmittu kolme viikkoa sitten antoi sähkön hinnaksi 3 vuoden sopparilla 0,239 kwh. Latailen tällä ihan mielelläni. Keskikulutusta talvella en vielä tiedä, mutta omalla kärrylläni menee varmasti 22kwh/100km kohdille eli 4,5€/100km. Kiisseli vehje veisi 100km 4,5 x 1,8 + dieselvero jolla sitten ajeleekin jo 8 000 km sähköllä. Tuohon kun lisää vielä noin 200€ vuodessa kalliimmat vuosihuollot saa vielä 4000 km lisää. Talven kylmiä on 6kk joten keskikulutus jää reilusti alle 20 kwh/100 km. Vuoden loppuun ajelen vielä alle 0,07 €/kwh hinnoilla. Mittarissa nyt 4000km kuuden viikon ajalta. Säästöä kertynyt siis ihan mukavasti.
Tämä on kyllä hyvä aihe ja pohdiskelun kohde. Itse tykkään aika ”kylmästi” ja todenmukaisesti ajatella asiat kaikessa niinkuin ne ovat/sanon yleensä asiat suoraan. Tätäkin joskus laskeskelin/mietin syvemmin ja suosittelen jokaisen myös niin tekemään.
Olikohan yleisesti noin 80-90% (riippuen hieman henkilöstä tietty) ajasta omien vanhempiesi kanssa vietetty siinnä vaiheessa, kun muutat omillesi kotoa. Siinnä lasket vielä työt, nukkumiset, kaverien/puolison kanssa vietetyt vaput ja muut pikkujuhlat (ei siinnäkään mitään pahaa), niin ei siinnä kovin montaa joulua tai juhannusta vanhempiesi kanssa jää. Usein tulee helposti mentyä arjen mukana ja upottua ”matiketopelasu” viikkorytmiin miettimättä muuta sen koommin. Elämä on melko ”lyhyt” loppupeleissä ajan puolesta, vaikka tykkäänkin siitä sanonnasta, että ”se on pisin asia mitä tulet kokemaan”. Myös lapsellisille perheille tämä aihe meinaa täysin samaa, mutta käännettynä. Se on loppupeleissä aika pieni aika mitä saat lapsesi kanssa nähdä hänen/heidän kasvua ja kehitystä.
Sitten kuolemaa pelkääville lisää vettä myllyyn. Sinullehan ei ole mitään luvattua parasta ennen päivää koskaan annettu. Tietenkin voi tilastollisesti katsella hieman Suomalaisten elämien pituutta ja lisäillä siihen omia päätelmiä, että tuleeko lääketiede ja muun taso kehittymään millaista vauhtia, mutta kukaan ei silti ole oikeutettu mihinkään.
Tämän takia en yksinkertaista jaksa stressata kaikesta pienestä tai aloitella riitoja siitä, että oliko vaikka jonkun toisen kengät keskellä eteisen mattoa ja jouduin ne siirtämään. Tuskin täällä foorumilla kukaan herrasmies, jonka vanhemmat ovat mahdollisesti menehtyneet mieti, että mitä pikkuisia riitoja on tullut käytyä, vaan enemmän juuri sitä 20% ja koettua lapsuutta.
Viettäkää enemmän aikaa vanhempienne, puolisoiden, ystävien tai lapsien kanssa, koska se on myös etuoikeus. Itsellä on onneksi läheiset elossa ja terveitä, mutta kaikilla ei.
Antti, Atte ja Frans antoivat kommenttinsa SaaS-yhtiöiden Q2:sta, jutussa mukana Admicom, Basware, Efecte, Heeros, LeadDesk, Lemonsoft ja QPR. Kannattaa lukea, jos ala ja sen yhtiöt kiinnostavat.
“Pitkällä tähtäimellä SaaS-yhtiöiden kohdemarkkinoiden kasvua ajavat pitkälti samat trendit. Digitalisaation mahdollistaman tuottavuuden paranemisen myötä ohjelmistojen käyttö yleisesti kasvaa yrityksissä. Samalla paikallisesti asennettuja (on-premise) ohjelmistoja vaihdetaan pilvipohjaisiksi, ja siirtymä on Euroopan osalta vielä yleisesti varsin aikaisessa vaiheessa.”
Kyllä se tästä iloksi muuttuu jossaki vaiheessa. Pakkohan se on.
Keskiviikkonakos se FED ilmoittaa koronnousuista, taisi 20.-21.9. olla sitä kokousta. Aika päivänselvää on 75:n pisteen korotus, mutta kiehtovaa nähdä jos se tapahtuu niin yllättääkö talvi sitten kuitenkin sijoittajan ja himomyynnit jatkuu.
Aran peuran markkinat nämä kyllä on. Pienikin risahdus niin se on vähintään mustakarhu lähipusikossa väijymässä.