Aikaisemmassa kommentissani pyrin tuomaan esiin lähinnä sitä, onko asuminen mukana inflaatioluvussa. Mutta kyllä, kk-tason muutokset ovat tässä vaiheessa tärkeitä kun inflaation hidastumista odotetaan. Lisäksi nyt kannattaa seurata etenkin pohjainflaatiolukuja, koska ne kertovat osaltaan siitä, kuinka tahmeasti inflaatio on tarttunut muihin kuin ruuan ja energian hintoihin. Ohessa euroalueen pohjahinnat kk-tason tarkastelussa. Ja nuo Espanjan luvut ovat pieni positiivinen merkki inflaation hidastumisesta kk-tasolla. Pohjahinnoissa lasku ei tosin ollut niin merkittävää kuin “pääluvuissa”.
Kukapa olisi mitenkään uskonut, että eilisen muutaman tunnin helpotuksen jälkeen, tänään myydään taas kaikki entistä kovemmin laitaan itkua vääntäen
Ahh, Omxh tuo pohjoisen kirkkaanpunainen johtotähti pörssimaailmassa.
@OldFeki tänäänkin voitetaan ainoastaan brittien pörssi lievästi ja viime aikaisten brittien suorittamisen perusteella se on vähän, kuin vertaisi siihen, että eihän täällä mene kuin hiukan vähemmän heikosti, kuin venäjän pörssissä
Rakas Alokas, lämmin kiitos tästä kauniista eleestä, olen liikuttunut. Minun on kuitenkin tässä vaiheessa foorumiuraani sanottava tällaiselle arvonimelle ei. En siksi, etten sellaista arvostaisi, vaan koska arvostan sellaista korkealle – korkeammalle kuin itseni. Foorumilla on useita kirjoittajia, joilla on paljon enemmän viestejä ja seuraajia sekä paljon syvempi kädenjälki kuin minulla, eikä vielä tuollaista lisänimeä. @SijoitusSeppo , @Mauri , @JNivala , @Astrix , @OldFeki , ihan vain muutamia mainitakseni.
Minulle riittää olla foorumin Possu Junior, ja se näkyy jo nimessä ja kuvassa. Näin on hyvä. Mutta vielä kerran: Kiitos!
Ymmärrän täysin! Vaikka silti olet kaikkien kehujen arvoinen (ja tittelinkin).
Mainitsemasi nimimerkit ovat jo pitkään tuottaneet sisältöä, jonka myötä olen oppinut enemmän eri yhtiöistä ja yleisesti sijoittamisesta. Annan tässä yhteydessä heillekin kiitokset!
-halutaan pitää ihmiset terveinä, ok peloitellaan ja suljetaan ne kotia → lisää terveys ongelmia ja taloudelle shokki.
-halutaan inflaatiota alas, ok annetaan ilmaista rahaa ihmisille/yrityksille → inflaatio nousee
-halutaan rangaista venäjää, ok pakotteet kohdistukin massiivisesti Eurooppaan → inflaatio nousee
-halutaan punta arvoa ylös, ok tehdään vaihteeksi QE
Poliitikkojen ja keskuspankkien pitäisi tehdä aina toisinpäin mitä ovat tekemässä, luultavasti asiat menisi silloin oikeaan suuntaan. Toki riippuu mikä heidän tavoite on…
Hieno kirjoitus Petriltä. Pidän erityisesti siitä kun avataan omia liikkeitä markkinalla vaikka ne eivät olisikaan olleet täydellisesti ajoitettuja. Tuo Petrin nostama esimerkki finanssikriisistä oli myös oikein loistava, jossa hän teki pankkilainalla sijoituksen kriisin keskellä ja siitä mentiin vielä -30% alas. Tälläiset tekstit auttavat pitämään sen katseen pidemmällä ja tämänkin kriisin yli. Nyt kyllä joutuu itseään ravistelemaan ja pitämään pään kylmänä kokoajan. Välillä toivo herää että olisiko käänne tässä parempaan jostakin johtolangasta mutta tuntuu että markkina vetää maton alta joka kerta. Itsekin joitakin ostoja jo tehneenä ja turskaa vaan keränneenä harmittaa, mutta ei auta kun yrittää pitää strategia kirkkaana mielessä ja toimia kurinalaisesti sen mukaan jatkuvasti niin kyllä pidemmän päälle pitäisi tuloksen olla hyvä.
Nyt kun markkinoilla on ollut näitä läheltäpiti - tilanteita, esim. tuo UK eläkeyhtiöiden kaatuminen eilen, tai Fortumin likviditeettiongelmat joissa kiireesti haetaan apua. Niin voisiko joku selventää rautalangasta, mitä ihan konkreettisesti tapahtuu jos ei kukaan autakaan? Mitä eilen olisi tapahtunut jos keskuspankki ei olisi rientänyt apuun?
Vastaan tänne kun ei liity millään lailla Inderesin suosituksiin.
Pörsillä on taipumus liioitella molempiin suuntiin. Harvialla (ja monella muulla firmalla) on varmasti kovat ajat lähitulevaisuudessa ihan yleisen taloustilanteen takia. Mutta jos oman näkemyksen mukaan markkina hinnoittelee sen lähitulevaisuuden turhan pitkäksi, jopa jatkuvaksi tilaksi, niin silloin ostaa ennen niitä positiivisia signaaleitakin.