Meinasitko ostaa pois pörssisstä?
Pyörähti mittari ympäri, kun ollaan lasketeltu jo niin pitkään?
Vekkuli osake kyllä. Kun mulla oli khh joku 5,5 euroa, olin saanut liki 1000% tuoton tästä ennen kun lähdin lisää ostamaan tätä, ja nyt ”pienten” lisätankkausten ja laskun johdosta positio on miinuksella. En olis ikinä uskonut että tämäkin voi joskus valua pakkaselle salkussa. No, mut kaikkea sitä.
Edit. Väärin meni. Sain tästä tosiaan parhaimmillaan 1000% tuoton aot:lle mutta ostin seuraavat erät ost:lle 40 eurolla kun olin saanut aot:lle 600% tuoton. Osake nousi sitten 61 euroon, mutta en tosiaan tiedä mikä yhteenlaskettu tuotto oli tossa kohtaa. Mutta anyway 600% oli maksimissaan tuotto
Ruoholahden toimistolla oli tosi kiva käydä.
Kaikki olivat tosi mukavia ja huumorintajuisia, oli tosi tervetullut olo siellä käydessäni. Siihen olin pettynyt, että Torsti ei ollut paikalla.
Torsti.
Torsti auttaa pääsemään irti stressistä.
Ilmeisesti nonnero on ostanut Torstin, koska on merkitty vihreällä pallolla.
Kertun mukaan taivaalta saapuu räntä.
Vähän epäselvää vielä tuleeko lisäksi vielä på räntä🙄
Torstikin oli varmaan 3 kertaa isompi koira jonkun aikaa sitten …
Mainitaan nyt anekdoottina tähän kahvihuoneen puolelle, että ostin myös olohuoneen seinälle taideteoksen. Todennäköisesti pitää arvonsa paremmin kuin nuo osakeostokset.
Lisäksi autoillessani radiossa mainostettiin kotimaisia Charmia keittiöitä. Nimi toi mieleeni erään kotimaisen yrityksen, eikä ainakaan vielä keittiön uusiminen houkuta.
Nyt jäi kyllä Hyzon toiseksi. Missä tähän voi sijoittaa?
Mikael Jungnerille on varmaan tullut oikein emäturskat, kun puheet suurenee. Viimeksi kehoitti sijoittamaan Ruotsin pörssiin Suomen sijaan, se vinkki meni kanssa ihan päin persettä. Mutta innokas kaveri on kyseessä, paljon energiaa.
Tulee kyllä mielenkiintoinen aika muuttaa rivitaloasunnosta ja suhteellisen turvallisesta taloudellisesta tilanteesta omakotitaloon. Nousevat korot ja sähkönhinta naukkaavat kyllä nätisti meidän ostovoimastamme. Sattui vain osumaan paras kohde tähän asti pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Omasta asunnosta on jo onneksi tarjous hyväksytty vaikka kaupat onkin tekemättä niin kahden asunnon loukkuun ei pitäisi päätyä.
Tukka on kyllä harmaantunut ja harventunut viime viikkoina asuntokauppastressin, yleisen maailmantilanteen ja läheisen menetyksen takia. Aika hakattu olo
Tuo pörssin kuplahinnoiteltu bumtsibum yhtiö.
Nykyisin kohti konkurssia menevä pystyyn ruostuva kiuasfirma.
Joko rupeaa arvostuskertoimet olemaan tarpeeksi “tervehtyneitä” ?
Vaikea tuon kuvan perusteella sanoa. Toteutuuko ennusteet?
Tuo on kyllä jännä osake. Yhtiö performoi hyvin ja tuntuu ylittävän ennusteet tasaisen varmasti lähes joka kerta, eikä arvostustasokaan ole päätä huimannut enää pitkään aikaan. Silti markkinoita ei kiinnosta vaan matka kohti ATL tasoja jatkuu yhtä tasaisen varmasti kun yhtiön oma suorittaminen
Tämän hetken hinnalla ennusteet alittuu reilusti, että arvostustasossa olisi jotain järkeä.
Pari vuotta sitä haaveili markkinoiden kunnon syöksystä, jonka jälkeen pääsisi ostelemaan halpoja osakkeita.
No nyt se syöksy on ollut päällä jo jonkin aikaa. En vaan osannut ennustaa, miten vaikeaa se markkinoille paluu on, kun kerran myi salkun tyhjäksi. Nousevia kursseja jotenkin “ymmärsi”, nämä laskevat kurssit tuntuu menevän ihan miten sattuu. Ei yhtään osaa ennustaa pohjaa.
Eikä edes pitäisi yrittää ennustaa. Pitäisi vaan alkaa ostelemaan pienissä erissä. Pitäisi. Mutta ei.
Niin, voihan se tulos vaikka puolittua tai pudota neljännesosaan. Tässä on kuitenkin ilmassa ihan syvänkin laman aineksia ja sitä jollain todennäköisyydellä hinnoitellaan osakkeisiin. Ja se hinnoittelu varmaan osuu vallitsevassa tilanteessa kertoimella harvian kaltaiseen yritykseen, joka valmistaa energiaa kuluttavia ei-välttämättömyyshyödykkeitä suurelta osin euroopan markkinoille.
Esimerkiksi koronaboomia edeltäneen 2019 vuoden tuloksella p/e on n. 27
Siitä vain aloittamaan. Kyllä se siitä helpottaa, kun aloittaa vaan ostot. Kerran se vain kirpaisee, kun katsoo salkun sulamista